Lävistyksiä

Lävistykset, niin läheinen aihe monelle nykyaikana. Kyseiset reijät lähes missä kohtaa vain kehoa jakavat mielipiteitä laidasta laitaan. Oma mielipiteeni on, että lävistykset on jees.. Ainakin niin kauan kun lävistysten määrä on hillittyä. Jos on naama täynnä metallia, tai no yleensähän nuo korut on kirurginterästä niin se näyttää kamalalta!

Itse otin 2010 vuonna korvaani rustokorun. Kävin äitini kanssa Vantaan Tikkurilassa sijaitsevassa lävistysliikkeessä. Korvassani roikkuu täsmälleen sama koru edelleen, enkä saa sitä edes itse auki! Itseäni ei haittaa ollenkaan, että kyseinen koru on ns jumissa sillä pidän rustokorusta. Lävistyksen tekovaihe ei tuntunut oikeastaan miltään, pieni nippasu ja neula oli läpi. Muistaakseni pieni inhottava rusahdus kuului, kun neula painui ruston läpi. Paranemisprosessi oli pitkä ja kivulias. En pystynyt pitkään aikaan nukkumaan oikealla kyljellä, sillä jos nojasin tyynyyn korvalla niin se sattui. Yli puolenvuoden jälkeenkin korva oli välillä kipeä ja muistaakseni meni reilu vuosi, että lävistys oli ihan täysin parantunut. Omalla kohdallani ikinä lävistysten paraneminen ei ole ollut itsestäänselvyys.



Korvakoruja minulla on ollut vaihtelevia määriä, vasemmassa korvassa tosin on aina ollut vain yksi. Haluaisin kyllä industrialin sinne lisäksi ja yhen perus korun korvalehteen myös lisää, ehkä jonain päivänä. Oikeassa korvassa minulla on ollut kolme normikorvista rustokorun lisäksi. 2014 toukokuussa en saanut enään kolmatta korua uudelleen paikoilleen Josefiinan syntymän jälkeen, kun siellä korvan sisällä oli jonkinlainen pieni patti, joka on edelleen. Edellämainitsemastani syystä korvassani roikkuu siis vain kaksi hevosenkenkää rustokorun lisäksi. 


Huulikorusta haaveilin jo 13-14vuotiaana. Äitini ei antanut minulle lupaa, joten jouduin odottamaan että ikävuosia tulee lisää. Lopulta uskaltauduin 2012 vuonna kävelemään Helsingissä sijaitsevaan liikkeeseen sisälle. Meinasin juosta pariin kertaan karkuun, mutta yksi hyvä ystäväni oli mukana. Lävistyksen tekeminen oli taas vain muutaman sekunnin projekti, tuntui vähän inhottavalta ja huuli turposi, mutta olin onnellinen kun vihdoin uskaltauduin! Sillä reissulla naamaani siis tuli oikealle puolelle labret. Tämä ensimmäinen huulikoruni parani hyvin, vain reilu kuukauden eritti kudosnestettä ja oli välillä vähän kipeä. Vaihdoin vasta 6kk päästä ensikorun hevosenkenkään. Siitä asti olen pitänyt siinä kohdassa aina hevosenkenkäkorua tai spriaalia. Perus tappikorut ei oo vaan mun juttu! 

Toisen huulikorun kävin ottamassa vasta 2015 helmikuussa, samaisessa liikkeessä kuin ensimmäisenkin. Ajattelin että on yhtä helppoa, paranee helposti jne. No tämäm toisen huulikorun kanssa mikään ei ole ollut itsestäänselvyys. Edelleen reilu 6kk myöhemmin lävistys on välillä todella kipeä ja erittää kudosnestettä. Oon pariin kertaan jo ajatellut, että nyppään kokonaan korun pois ja annan mennä umpeen, mutta en kuitenkaan ole tehnyt niin... Ainakaan vielä! Tähän toiseen lävistykseen vaihdoin korun 2kk lävistämisen jälkeen ja siitä asti hevosenkenkä on koristanut naamaani.



Yhtä lävistystä kaipaan takaisin, napakorua! Minulla oli napakoru reilu 6kk vuonna 2011. Oli vain niin vähän aikaa, sillä kyseinen koru alkoi kasvamaan ulos. Eräs tuttavani teki korun minulle ja silloin myös mukanani oli hyvä ystäväni L. Napalävistys parani helpommin kun ajattelin, sillä se oli jo parin kuukauden päästä oikeasti parantunut! Nykyään navassani on vain ruma arpi. Joskus varmaan aijon ottaa napakorun uudestaan, mutta ensin pitää tämä toinen lapsi saada maailmaan ja treenata vähäsen parempaan kuntoon vatsalihakset.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuinka usein...?

Nyt on blogeissa kiertänyt haaste, jossa kysytään kuinka usein? Kuinka usein sheivaat, valehtelet tai vaikkapa siivoat jääkaapin? Nyt minä ...