Meidän Tarina!

Juhannuksen aikaan vuonna 2012 olin isäni luona maaseudulla, keskellä metsää. Päivisin olin paljon yksin ja kuten arvata saattaa niin aika tuntui kuluvan todella hitaasti, sekä oli tylsää. Silloin minulla oli vielä profiili kuvake.net sivustolla, jossa vietinkin paljon aikaa. Selailin kaikenlaisia profiileja läpi, niin naisten kuin miestenkin.

Yhtenä päivänä tuli etusivulle vastaan ___tepa____ nimimerkkiä käyttävän miehen kuva ja teksti jossa luki "keksikää viikonlopuks tekemistä", tai jotain tuon suuntaista. Ajattelin että no lähdetään vitsillä mukaan ja vastasin "tuu riihimäelle". Vastaukseksi sain jotain perus kuvakeflirttiä "jos kaikki sielä on yhtä kauniita niin voisin tullakki". Alkuun keskustelu pysyikin täysin tuon tasoisena, tyypillistä nettiflirttailua puolin ja toisin.



 Parin päivän ajan juteltiin täysin kuvakkeessa, jonka jälkeen sain tietää tämän miehen oikean nimen ja puhelinnumeron. Itse olin vielä hieman varuillani, enkä numeroani antanut. Facebookissa pyysin kaveriksi ja juttelu jatkui siellä, kutakuinkin aamusta iltaan/yöhön. Viikko oltiin juteltu tai vähän yli, kunnes lopulta keskellä yötä annoin T:lle numeroni. Hän kysyi voisiko soittaa minulle vaikka oli yö ja kun annoin myöntävän vastauksen, niin hetken päästä puhelin soi. Meni hetki, mietin että apua mitä sanon ja vastasin vaan perinteisesti "nomoi" tai jotain siihen suuntaan olevaa. Juteltiin heti reilu tunti puhelimessa, välillä tuli inhottavia hiljaisuuksia jännityksen takia ja välillä taas meinattiin puhua toistemme päälle.

Ensimmäisen puhelun jälkeen soittelimme, tekstailimme ja facebook-keskusteltiin ihan jatkuvasti. Lopulta sovimme, että nähdään ja 13.7.2012 T tuli kamalan rumalla mersullaan mun isän asunnolle. Sanotaanko niin että ei mies tehny muhun vaikutusta ainakaan autollaan!

Isäni ei tiennyt muuta kuin, että ehkä joku kaveri tulee sillä en täysin luottanut että voiko joku oikeasti tulla 330km päästä katsomaan mua. Nähtiin, ajeltiin mönkijällä, käytiin yhdessä Riutanharjulla lavatansseissa, ajeltiin vähän kaikkialla, halailtiin, pussailtiin, syötiin ja kaikkea en kerrokkaan.


 Lopulta tuli sunnuntai, jolloin T:n piti lähteä takaisin kotiinsa. Vielä muutama minuutti ennen auton starttausta isäni huusi ulko-ovesta "tuutko syömään vielä". Oli aika haikeeta kun oltiin vietetty yhdessä kokonainen viikonloppu ja seuraavasta tapaamisesta ei mitään tietoa. Itselläni valui kyyneleet ja sumentunein muistikuvin taisin sanoa silloin jotain "nähdään taas". Välimatka ja ikävä alkoi raastamaan jo ensimmäisen tapaamisen jälkeen.

Todellisuudessa välimatkaa oli 398km, sillä enhän mä isäni asunnolla asunut. Ylläpidettiin suhdettamme netin ja puhelimen välityksellä. Alkuun nähtiin kahden viikon välein, viikonlopun ajan. Koko 2012 kesä/syksyn minä matkustin Vaasaan junalla, T haki minut asemalta ja mentiin hänen vanhempiensa luokse kun T asui siellä. Rahaa paloi matkoihin kiitettävän paljon, ei riitä sata euroa eikä edes 200.



2012 lokakuun loppupuolella erottiin, mietittiin ja kaikki tuntui jotenkin mahdottomalta välimatkan takia. Pidettiin pientä taukoa, silti pidettiin yhteyttä paljon ja jaettiin asioita. Kokeiltiin pystyttäiskö olemaan vain kavereita ja lopulta todettiin, että meidät on varmaan vain tarkoitettu yhteen, sillä tunteet veti vahvasti meitä yhteen.

 Oli useamman kuukauden tauko ennen kuin nähtiin, sillä 1.2.2013 T tuli luokseni seuraavan kerran. Siitä päivästä eteenpäin ollaan oltu päivittäin tekemisissä, rakastettu, osoitettu toiselle tavalla tai toisella tunteita, kärsitty ikävästä, riidelty, huudettu, itketty, koettu elämän parhaimpia asioita ja paljon muita isoja ja pieniä asioita. 

Ennen kuin muutimme yhteiseen asuntoon näimme kerran kuussa 7-15vrk kerrallaan. Olihan se aika inhottavaa kun aina piti viettää yhteistä aikaa jomman kumman vanhempien luona. Olisi ollut kiva saada sellaista ns. omaa rauhaa ilman ympärillä pyöriviä ihmisiä. Isäni luona kyllä paljon saatiinkin onneksi nauttia vain toisistamme ja yhteisestä ajasta.



Muutimme yhteen syyskuun alussa vuonna 2013, itse jätin kaiken n 400km päähän ja muutin T:n kanssa Vaasaan. Opiskelupaikka itselläni oli ainoastaan tiedossa. En tuntenut ketään uudelta paikkakunnalta ja en loppujenlopuksi kerennyt edes tutustumaan useisiin ihmisiin, sillä jäin koulusta hyvin äkkiä kotiin sairaslomalle/äitiyslomalle. 

Yhteenmuuton aikaan saimme myös tietää elämää suuresti muuttavasta asiasta, raskaudesta. Itselleni oli alusta asti täysin selvää että lapsi on tervetullut meidän taloon, mutta silloin kun positiivinen raskaustesti oli kädessäni niin olihan se aikamoinen ylläri. Olisihan esikoinen yhtälailla voinut saada alkunsa jo 6kk aikaisemmin. 

3.10.2013, vain 4päivää ennen minun synttäreitäni mies päätti, että olisi oikea aika kihlautumiselle. Sormukset oltiin yhdessä ostettu lähes samaan aikaan kun muutettiin Vaasaan ja ne odottivat kirjahyllyn reunalla siihen päivään asti. Itse siis odotin vain, että mies keksii oikeanlaisen keinon, eikä vain työnnetty sormuksia sormiin.



Nyt on kulunut siis reilu kolme vuotta sellaista elämää, että ollaan tunnettu tunteita toisiamme kohtaan, asutaan jo kolmannessa yhteisessä kodissa, ollaan käyty yhdessä erilaisissa paikoissa, koettu esikoisen syntymä ja odotetaan toista lasta joulukuussa syntyväks! Sanoisinko että on ollut aika tapahtumarikasta, eikä aina niin helppoakaan. Mutta pakko kai se on myöntää, että kyllä mä tuota miestä rakastan ja paljon, vaikka se osaa olla välillä myös äärimmäisen ärsyttävä!


2 kommenttia:

  1. Miehesi taitaa olla Jalosen Tero, joten en olis ihan varma kannattaako kyseiseen miehen ihan täysin luottaa, että kertoo täyden totuuden menemisistään.. Itsehän en henkilökohtaisesti tiedä mitä kaikkea kerrotte toisillenne, mutta muiden naisien kanssa mies on ollut tekemisessä..

    VastaaPoista
  2. Hei anonyymi joka kommentoit klo 17:38
    Minä todella olen Tero Jalonen..
    Kaikillahan meillä on luurankoja kaapissa tai muita salaisuuksia... Itellä ne on olleet nii pirun likasia.. Ja puolisoni kanssa ollaan keskusteltu niistä kaikista asioista.. Olen ollut naisten kanssa tekemisissä muutenkin kuin kaverina / ystävänä jopa meidän suhteen aikana mutta niistä ollaan yhes puhuttu ja niistä yli päästy..välillä mietin kuinka onnekas mä itse olenkaan kun saan vielä puolisoni kanssa elämää jakaa... Ihminen voi muuttua :)

    VastaaPoista

Voiko toiselle antaa kierrätyslahjan vai ei?

Minkälaisia ajatuksia herättää jos puhutaan, että on saanut kierrätetyn lahjan tai antanut jotain itselle tarpeetonta jollekin toiselle lahj...