10 faktaa minusta!

1. Olen äärimmäisen omistushaluinen! Jos joku asia kuuluu jollain tavalla mulle, siihen muut ei saa koskea ilman lupaa. Sama juttu pätee tietenkin mun mieheen, jos joku yrittää tunkee näppinsä siihen, niin turpiin tulee, haha!

2. Olin ennen paljon tarkempi ulkonäköön liittyvistä asioista. En voinut lähteä edes kotiovesta ulos ilman, että olisi ollut meikkiä naamassa. Vaatteiden valinnan suhteen olin paljon tarkempi ja piti olla yhteensopivia koruja. Nykyään voin vetää vaan leggarit ja perus pitkän topin, sekä lähteä ulos. Hiukset voi olla ihan räjähtäneet ja naama ilman meikkiä, eli enään en jaksa niin panostaa. Lisäksi tähän karu paljastus, raskauskilot mukaanlukien olen T:n ja mun suhteen aikana paisunu semmoset 20kg, ehkä vielä jonain päivänä jaksan laihduttaa?



3, Olin koulukiusattu, pienestä asti. Se oli rankkaa aikaa ja pääsin siitä eroon muuttamalla
400km päähän sieltä missä tämä kaikki tapahtui. On jättänyt minuun henkisiä jälkiä, mutta oon päässyt aikalailla yli kaikesta. Oon pyrkinyt vaan jättämään kaiken taakse ja unohtamaan ikävät asiat. Onneksi minulla oli myös ihania ystäviä tukemassa ja osaan heistä pidän edelleenkin yhteyttä suhteellisen paljon.

4. Nirsous! En voi syödä lähellekkään kaikkea. Jos mun lautasella on sipulia, sieniä, valkosipulia, oliiveja, perunasalaattia, salsaa tai muuta järkyttävän kamalaa, niin mun naamasta ja äänestä kyllä kuulee kokki kunniansa. Meillä onneksi T antaa mun kokata ruuat tai jos hän kokkaa niin ruuasta ei löydy mitään epämääräisyyksiä.



5. Äkkipikaisuus. Kiihdyn hetkessä nollasta sataan, mikäli on aihetta. Lepyn kylläkin myös aika nopeasti, ainakin useimmiten. Joskus voin olla pitkävihainen ja tällöin en halua mielelläni nähdä tai kuulla kyseisestä ihmisestä mitään. Onneksi monet on oppinut elämään mun äkkipikaisuuden kanssa ja ihmettelen, että T kestää välillä mua.

6. Shoppailuhulluus. Välillä oon ostoksilla sillä fiiliksellä, että kaikki mulle nyt ja heti! Kuitenkin tilin saldo tulee aika hyvin vastaan, joten kaikkea ei voi saada. Välillä tulee ostettua vähän turhempia juttujakin, mutta lastenvaatteisiin/tarvikkeisiin menee kaikkein eniten rahaa. Joskus Josefiinalle on pakko saada joku äärettömän suloinen mekko, vaikka vaatteita olisi tarpeeksi. Silloin sanon vain "no kyllä tätä tulee käytettyä" ja joku hieman rumemman näköinen vaatekappale jää tällöin laatikon pohjalle kotona lojumaan.



7, Ikuinen unentarve. Voisin nukkua ympäri vuorokauden, useampana päivänä viikossa. Jos siis sellaiseen mahdollisuus olisi. /Usein olen järjettömän väsynyt vaikka olisin yöllä saanut nukkua 7h, minulle sopiva unimäärä on 10-12h jolla jaksan touhuta, usein saankin onneksi nukkua sellaisen 10h verran yössä.

8. Atooppinen iho. Minulla on pienestä asti ollut atooppinen iho, ikuinen riesa. Onneksi välillä on niitä kausia että ei tarvitse pahemmin rasvailla ja ihottumaa ei ole, mutta sitten on niitäkin kausia että iho näyttää aivan järkyttävältä.

9. Salkkari-riippuvuus. Sarja jota on ihan pakko seurata, aina pakko nähdä. En arkisin pysty menemään nukkumaan ennenkuin olen nähnyt päivän jakson. Juonipaljastukset tulee luettua myös lähes aina etukäteen ja kello 19:30 alkaen on arkisin tässä talossa miehen pidettävä suunsa kiinni tai mä ärähdän. Josefiinan ääni ei häiritse, sillä hän ei vielä tajua olla hiljaa juuri tietyllä hetkellä.



10. Paha tapani: herkuttelu monta kertaa viikossa. Tänään T lähti kaupasta hakemaan minulle karkkia ja limua, koska himotti. Eilen ostin jäätelöä ja pullia kaupasta. Huomenna voisi herkutella vain ja ainoastaan dipillä ja porkkanoilla. Välillä siis ehkä hieman terveellisempiä vaihtoehtoja. Ei ole päivää jolloinko en söisi edes palaa suklaata, tai joisi lasillista mehua. Tästä voi jokainen päätellä, että kuinka terveellisesti syön. No ei vaan, kyllä joka päivä tulee syötyä myös kunnon ruokaa. Herkut eivät siis mene ruuan edelle!

1 kommentti:

  1. Omistushaluinen saa olla (miestenki suhteen!), mutta toivottavasti ei mene liiallisuuksiin ettei tuu rajoitettua liikaa toisen kavereita yms :D

    VastaaPoista

Voiko toiselle antaa kierrätyslahjan vai ei?

Minkälaisia ajatuksia herättää jos puhutaan, että on saanut kierrätetyn lahjan tai antanut jotain itselle tarpeetonta jollekin toiselle lahj...