Shoppailua Jumbossa!

Aamu lähti käyntiin yhdeksän aikaan heräämällä, aamutoimet, jonka jälkeen suuntasimmekin äitini ja pikkusisarusteni kanssa autolla Jumboon. Josefiinakin pääsi ihan ensimmäistä kertaa istumaan vähän isompien lasten istuimeen, sillä tähän asti meillä ollaan aina matkustettu kaukalossa. Vihdoin tuli 9kg täyteen ja voi matkustaa myös lähes kaikissa turvaistuimissa, jotka on suunnattu kaukalovaiheen jälkeiseen käyttöön. Oli tyttö hieman ihmeissään kun näki maisemiakin ja ei nukahtanut edes autoon heti, toisin kuin yleensä käy.


Jumbossa suuntasimme suoraan lastenvaateliikkeeseen nimeltä Jesper Junior. Kesällä tein sieltä hyviä löytöjä vauvalle ja Josefiinalle, mutta nytten en edes erityisesti etsinyt mitään. Josefiinalla kun on paljon vaatteita ja vauvallakin on 50-56cm vaatteita jemmassa jo niin paljon, että niillä pärjätään. Kuitenkin mukaan tarttui yhdet sukkahousut tytölle lisää, sillä niitä käytetään nykyään aika paljon. 


Seuraavana olikin sitten vuorossa H&M. Sieltä itselleni tarttui mukaan paita ja parit housut. Oli hyviä edullisia löytöjä. Josefiinalle löytyi myös aivan ihana minnimekko + legginsit. Sen jälkeen vielä käytiin Anttilassa ja törmättiin myös alla olevassa kuvassa näkyvään pehmo-olioon. Pitihän sitäkin käydä ihmettelemässä, kuvia tuli myös räpsittyä jokunen reissun aikana, joten kuten arvata saattaa niin läheskään kaikki eivät ole julkaisukelpoisia, hah!


Hetken aikaa vielä kierreltiin ja kaarreltiin ympäriinsä, kunnes Josefiina ilmoitti selkeällä vauvakielellä hermostuvansa. Kannoinkin loppuajan tyttöä sylissä, sillä ostoskärryissä ei viihtynyt ja edelleen meinaa vierastaa hieman omaa mummiansa. Ruokakaupassa vielä piti käydä, ostamassa soseita ja vellejä + uudet tutit. Jumbon pyöreillä päivillä oli kyllä ihan tajuttoman paljon porukkaa joten ruuhka oli sen mukaista. Kauppareissun jälkeen suunnattiinkin jo sitten takaisin autolle, johon tyttö simahtikin valitettavasti, sillä ruoka oli syömättä. Pienet unet kerkesi ottamaan, jonka jälkeen pääsikin syöttötuoliin ja sai ruokaa masun täyteen. 


Itse jouduin odottamaan ruoka-annostani yli neljään asti, sillä äitini teki jotain lihakastiketta padassa (naudasta) ja siinä kesti reilu pari tuntia. Päivä on kulunut aika äkkiä tähän asti ja saas nähdä mitä vielä tänään keksitään. Ulkona ainakin on sateinen ilma, joten varmaan sisätiloissa pysytään. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voiko toiselle antaa kierrätyslahjan vai ei?

Minkälaisia ajatuksia herättää jos puhutaan, että on saanut kierrätetyn lahjan tai antanut jotain itselle tarpeetonta jollekin toiselle lahj...