Joulukorttikuvailua


Yhtenä päivänä edellisellä viikolla Josefiina oli erittäin iloinen ja hyvällä tuulella koko päivän. Tyttö oli hymyileväinen, naureskeli, jutteli omiaan ja aivan ihanalla tuulella, joten ajattelin että olisi hyvä kuvata joulukortteja varten kuvia. Joulukuusen pallot kun otettiin esille oli yhtä hymyä ja riemua koko tyttö. Kuitenkin samalla sekunnilla kun oli vaatteet vaihdettu ja tonttulakki laitettu päähän, neiti muuttui myrtsiksi. Ajattelin että kokeillaan nyt kuitenkin jos hymyä irtoaisi. Kaikenmaailman "kukkupöö" ja "vivii hymyileksäää", sekä muiden pelleily ilmeiden jälkeen ei kuitenkaan hymyä tytöstä saatu. Kuvia kylläkin tuli räpsittyä 200kpl peräkkäin, joten ehkä alkoi jo kameran äänikin ottamaan päähän? Saatiin me kuitenkin muutama ihan hyväkin kuva, joista yksi löytää tiensä joulukorttiin.



Meidän perinteeseen kuuluu tilata kortit Ifolorilta ja postittaa ne vain lähimmille sukulaisille, sekä Josefiinan kummeille. Tänä jouluna tilataan 10kpl, joista yksi jää Josefiinalle muistoksi vauvakirjaan ja loput yhdeksän voidaan postitella. Jos joku jää siis ilman korttia, niin siitä syystä että ollaan säästeliäitä muiden rahallisten menojen takia. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuinka usein...?

Nyt on blogeissa kiertänyt haaste, jossa kysytään kuinka usein? Kuinka usein sheivaat, valehtelet tai vaikkapa siivoat jääkaapin? Nyt minä ...