Rakkaita vieraita

Maanantaina 28.12 äitini ja sisarukseni tulivat meille kylään. En ollut nähny heitä taas yli kolmeen kuukauteen, joten oli ihana saada heidät kylään. Kokkasinkin makaronilaatikkoa, että he saivat pitkän ajomatkan jälkeen ruokaa. Syötiin, juteltiin, avattiin muutamat lahjat, äitini pusutteli vauvaa ja lopulta illan tullessa mentiin äidin kanssa kauppaan. Vauva oli myös mukana ja ensimmäistä kertaa ns isossa kaupassa. Ei menty ainoastaan lähellä olevaan ässään, vaan Prismaan.


Jokainen voi vaan arvata kuinka kävi kun pääsen todella harvoin autolla kauppaan. Oi kyllä, äitini auton takakontti oli täynnä ja pari pussia vielä takapenkin jalkatilassakin. Mukaan tarttui vaippoja lapsille, ruokaa esikoiselle, ruokaa meille vanhemmille, kosteuspyyhkeitä, wc- ja talouspaperia, sekä rahat meni. Kassalla oleva nuori mies ei kovin iloiselta näyttänyt kun yksi kerrallaan soseita ja muuta pientä joutui siitä vetelemään ja liukuhihnakin vielä hajos! 


Ilta tuli ja kaupastakin tultiin vasta myöhään takaisin. Nukkumaankin päästiin vasta 22.30 aikaan, sillä Josefiina ei malttanut nukkua aikaisemmin vieraiden takia ja nukuttaminen oli haasteellista. Vauvalle uni maistui, vaikkakin tissillä roikkui reilusti yli puolituntia pidempään kuin yleensä syödessä. Meillä asuu vauva joka käyttää mua tuttina, sillä tutti ei meinaa kelvata. 

Tiistaina aamulla herättiin ja tehtiin aamutoimet, jonka jälkeen pian suuntasinkin jo äidin ja pikkusiskon kanssa kaupungille, toki pikkutypy oli myös mukana. Josefiina jäi kotiin T:n ja pikkuveljeni kanssa. Kävimme vain muutamissa vaatekaupoissa, sillä tavoitteeni oli etsiä ristiäisiin vaatteet. Löysinkin Vilasta 60€ (alennuksessa puoleenhintaan) pitkän tunikan, jota voin käyttää joko housujen tai leggareiden/sukkahousujen kanssa. Lisäksi ostin toisesta liikkeestä itselleni farkut ja lapsille vähän vaatetta. Myös polarn o pyretin alemyyntei piti käydä kattoo, josta tarttuikin mukaan Josefiinalle yksi paita. Kalliita housuja en tytölle osta, sillä hän on alkanut konttaamaan kaikki housut puhki. Meillä yhdet me & i merkkiset pöksyt menikin jo rikki, joten äitini saa korjata ne. 


Keskustasta kotiuduttua syötiin ja sitten T lähti pikkuveljeni kanssa kaupunkiin. Ainoana ostoksena oli housut ristiäisiin, sekä vyö. Pakko sanoo että vaikka en makutuomarina ollutkaan niin T osti housut jotka näyttää hänen päällään törkeen hyvältä, tai siis se asukokonaisuus joka ristiäisiin tulee on täydellinen. No, kuitenkin.. Ristiäisitä lisää vasta kuukauden päästä (juhlitaan 30.1). 


Tiistaina Pätkis pääsi myös ensimmäistä kertaa kylpyyn, hän tykkäsi. Äitini kylvetti Josefiinan vauvana ekaa kertaa ja niin myös toimittiin tämän toisenkin kohdalla. Mummi the ensikylvettäjä. Illan tullessa mentiinkin nukkumaan ja Josefiina oli niin väsynyt, että nukahti velliä juodessa syliin. Aamulla heräsikin kyllä sitten kesken unien pikkusiskon itkuun. Pakko sanoa, että on ihana kun käy vieraita ja varsinkin kun mun äidistä on aina hyötyä kun käy kylässä. 

Meidän joulu


Vihdoinkin on se kauan odotettu jouluaatto! Meillä ei taaskaan pukki käynyt, eikä illalla ole tulossa myöskään. Meidän aattoaamu alkoi vasta yhdeksän jälkeen, joka on nykyään aika myöhään. Josefiina ei ensin edes huomannut kuusen alle ilmestyneitä lahjoja, mutta sitten kun ne havaitsi oli tyttö yhtä hymyä.


Alkuun lahjoja vaan viskottiin, sillä en antanut lupaa avata yhtäkään pakettia ennen aamupalaa. Aamupalan jälkeen piti vielä pukea päivävaatteet, jonka jälkeen sai paketteja repiä auki. Josefiina tykkäsi avata lahjoja ja jos joku muu meinasi avata pakettia tytön nähden, niin kiukku meinasi tulla. Vasta lahjojen avaamisen jälkeen muistin, että joulukalenterin suklaakin vielä antamatta Josefiinalle, joten käytiin yhdessä avaamassa viimeinenkin luukku. 


Olohuoneessa vallitsi kaaos, avattuja lahjoja jokaisessa paikassa, sekä lahjapaperia ja lahjanarua. Siivosimme ensin vain ja ainoastaan roskat, mutta lahjat saivat jäädä pitkin lattiaa. Pikkuhiljaa keräiltiin tavaroita pois ja viimeisetkin vaatekappaleet vein pyykkiin kun Josefiina oli päiväunilla. 


No, mitäs meidän joulupaketeista sitten löytyikään? - oli lapsille paitoja, bodyja, sukkia, yöpuku, housuja, jumpsuitteja, ulkovaatetta, brion junarataa, palikoita, pehmopalloja, pehmoleluja yms.

 Itse sain mm. Yhden pienen ja kaksi isoa muumipyyhettä, korvakorut, kaulakorun, rahaa, karkkia ja muumimukin. Kuitenkaan lahjat ei itselleni enään niin tärkeitä ole, vaan se että saa olla oman perheen kanssa ja huomata kuinka oma lapsi nauttii. Meinasi aivan itku tulla itselleni kun näin Josefiinan onnellisuuden ja innostuksen paketteja avatessa. Pienet jutut saa tämän hormonihuuruissa olevan äidin sekaisin. 



Pakko vielä perään mainita, että meidän vauva sai ihanan paketin ystävältäni Julialta, joka oli mukana synnytyksessä ja hänestä tulee Pätkiksen kummi. Ihan huippua minkälaisen ystävän oonkaan löytänyt, kiitos internetin ihmeellisen maailman. Hyvät, luotettavat ja tukea tarvittaessa antavat ystävät on harvassa. En pari vuotta sitten olisi osannut odottaa, että löydän täältä Vaasasta jonkun kaverin josta voi tulla yhtä tärkee ja rakas, kuin mitä Julle on! 



Mutta enempää herkistelemättä toivotan kaikille hyvää joulua ja itse menen syömään anopin tekemiä joululaatikoita mieheni ja esikoisen kanssa

Synnytyskertomus!

Vielä edeltävänä perjantai-iltana puhuttiin miehen kanssa, että mennään lauantaina yhdessä kaupungille shoppailemaan ja syömään Pancho Villaan. Olin ollut torstain ja perjantain todella äreällä tuulella, joten kaipasin jotakin piristystä. Kuitenkaan kaikki eivät mennyt ihan suunnitelmien mukaan, sillä lauantai-aamuna heräsin ennen kuutta outoon olotilaan. En hahmottanut heti mistä oli kyse, kunnes alkoi tuntumaan siltä että jotakin valuu housuihin. Pomppasin ylös sängystä, en kerennyt kävellä alakertaan asti kun housut oli aivan märät. Hetken aikaa mietin että tuliko joku totaalinen pidätyskyvyn katoaminen vai oliko se lapsivettä. Laitoin äidilleni heti viestiä ja infosin tilanteesta. Mietin että olisiko mitään kiirettä, sillä en tuntenut supistuksia ja lopulta päädyin soittamaan sairaalalle. Sain ohjeeksi mennä näytille aamupäivän aikana, aamupalan ja muiden juttujen jälkeen. Yritin syödä aamupalaa, mutta eipä siitä oikein mitään tullut. Jännitti niin paljon että saisinko pienen nyytin kohta jo syliin, vai käännyttääkö sairaalalta vielä takaisin kotiin, en tiennyt yhtään mitä tulisi tapahtumaan.


Mies soitti aamulla puolikahdeksan aikaan taxin. Olin hetken makoillut hänen vieressään sängyllä ja sanoin, että on inhottava olla ja halusin lähteä sairaalalle päin. Kävin vielä vessassa, vaihdoin housut, heitin kännykän laturin ja kännykän laukkuun, jonka jälkeen astuinkin ulko-ovesta pihalle. Ulkona odottelu tuntui ikuisuudelta ja lapsivettä lorahteli vähäisiä määriä. Vihdoinkin taxi saapui ja kuski oli mukava. Juteltiin matkalla, mutta aina supistuksen tullessa pidin taukoa koska alkoi tuntua jo vähän inhottavalta. Sairaalalla olin kahdeksan aikaan ja pääsin suoraan käyrille. Kätilö teki sisätutkimuksen ja sanoi "alkuvaiheessa ollaan". Kuitenkin pääsin sisälle, sain panadolin alkuun ja siirryin tarkkailuhuoneeseen, sillä olo oli sen verran epämukava.

Laitoin odotellessani tilannetietoja muutamalle kaverilleni, päivityksen fb:hen ja juttelin jopa parin sukulaisen kanssa puhelimessa. Laitoin kaverilleni Julialle viestiä, että sen täytyy tulla pelastaa mut kun kärsin ja niin hän tekikin. Ei mennyt tuntiakaan, että J oli paikalla ja toi mukanansa pyytämäni suklaalevyn, sekä vauvalle pehmoisen lampaan. Vielä siinä vaiheessa suklaakin maistui hyvälle ja söinkin sitä rivin verran. Sain myös ruokatarjoilua kun en ollut vielä synnytyssaliin päässyt. Kuitenkaan ruoka ei herättänyt ruokahaluani, sillä kertaalleen syödyn näköinen lihakeitto näytti aivan todella kuvottavalle. Olin onneksi saanut jo yhden aterian, joka oli lähes kokonaan syömiskelpoista. Kivut alkoivat lisääntymään ja välillä jo päästelin erilaisia ääniä supistuksen tullen

.
Klo 17 aikaan aloin olla jo sen verran kipeä, että pyysin päästä kylpyyn jos se auttaisi kipuihin. Kuitenkin kätilö oli sitä mieltä, että kylpyä parempi vaihtoehto olisi suihku, sillä lapsivedet oli mennyt jo. Siirryin tarkkailuhuoneesta synnytyssaliin, jossa olin suihkussa jonkin aikaa. Kuitenkin kun suihkusta tuli vuorotellen kylmää ja kuumaa vettä niin lopulta menetin hermoni ja tulin pois sieltä. Ennen suihkua olin käyttänyt lämmitettyjä kauratyynyjä, joista oli ihan alkuvaiheessa apua. Suihkun jälkeen hälyttelin hoitajaa vähän väliä ja valittelin kipujani. Aina sama masentava lause "et oo kolmee senttii auki, niin et voi saada epiduraalia". Supistuksia oli siis tullut pitkin päivää, mutta paikoille ei ollut tapahtunut oikein mitään.


Puoli seitsemän aikaan sain kipupiikin, josta ei oikeastaan ollut hyötyä, Ehkä hetkeks rentoutti jotenkin, mutta en kokenut että olisin saanut olla ilman kipuja hetkeäkään. Usko meinas loppua ja mielessä ajattelin, että kuolen ennen sitä epiduraalia. Vihdoin ja viimein klo kahdeksan aikaan sisätutkimuksessa olin tarpeeksi auki ja kätilö lupasi että pian saan epiduraalin. Anestesialääkäri tulikin paikalle huoneeseen ja klo 20.20 sain epiduraalia ensimmäisen annoksen. Meni vain hetki ja ahh, olo oli kuin taivaassa. Ei yhtään kipuja, supistuksia piirtyi vähän väliä, mutta en tuntenut mitään. Olo oli aika helpottunut ja tuntui siltä että aikakaan ei enään matele. Torkahdin jopa hetkeksi, mutta enhän mä paljoa malttanut nukkua kun odotin vain pienen syntymää. Lisäannoksen epiduraalia sain 21.55. Tukihenkilöni oli tällöin oman lapsensa luona imettämässä yms, mutta tuli kuitenkin ennen puoltayötä takaisin. Viimeisen kerran sain epiduraalia 00:20, jolloin olin vain 6cm auki. Pakko sanoa että sitten tapahtuikin jotain ja nopeasti.


Puoli kahden aikaan aloin tuntemaan jäätävää paineentunnetta ja J sanoikin mulle jotain "ootko varma ettet oo jo täysin auki". Itse olin epäileväinen, sillä eihän siitä ollut edes pitkä aika kun olin vain 6cm. Tuntui aivan siltä että tulis jättimäinen pas**, vaikka mitään ei tullut vielä silloin. Ponnistelemaan aloin kahden maissa. Usko meinas loppua muutaman ponnistuksen jälkeen. Toistelin vain, että haluan nukkumaan, enkä jaksa. Välillä tuntui siltä että taju lähtee kivusta ja kun kätilö lopulta 19min jälkeen sanoi "katos kuka täällä on", vastasin vaan "en mä nää". Kunnes tajusin että mihin pitää kattoa ja siellä se vauva oli. Se tunne oli ihana kun lapsi oli pihalla, vaikka kaikki kipu ei ihan heti lähtenytkään. Välilihaa ei onneksi tarvinnut leikata, eikä revennytkään. Muutamia tikkejä sain ns sisälle ja johonkin häpyhuuliin, mutta taisin olla todella onnekas tässä suhteessa, ettei sen pahemmin käynyt.

Tikkaamiseen meni ihan hyvä tovi ja se ei ollut kovin nautinnollista. Manasin kuinka just olin kärsiny monta tuntia ja vieläkin mua kidutetaan vaikka lapsi oli jo syntynyt. Mutta kaikesta selvittiin ja synnytys sujui näin jälkeenpäin ajateltuna ihan hyvin, ehkä jopa vielä joskus voisin synnyttää. Mutta nyt nautitaan tytöistä ja annetaan heidän kasvaa! Lopuksi vielä pakko sanoa että iso kiitos rakkaalle Julialle kun olit mun tukena <3

Meidän prinsessa!


Pikapäivitystä suoraan sairaalan lapsivuodeosastolta! Meille syntyi viimeyönä toinen tytär. Pituutta häneltä löytyy 51.5cm ja painoa 3990g. Synnytys meni ihan suhteellisen hyvin ja tulen myöhemmin tekemään synnytyskertomuksen tänne blogin puolelle. Nyt kuitenkin nautin vain pienestä rakkaasta ja yritän lepäillä! 

Rv 40+0

Tänään se on, vauvan laskettu aika! Mutta ei sitä vauvaa vaan näy, eikä kuulu. Taitaa masussa olla sen verran hyvä olla, ettei tahdo tulla ulos. Pakko se on myöntää että alan itse olemaan jo aika kärsimätön, enkä jaksaisi odotella enään yhtään. Odottavan aika on pitkä! Jokaisena iltana toivon, että yöllä heräisin supistuksiin ja saisin lähteä synnyttämään, mutta ei. Yliajalle tää menee, ellei päätä ihan yllättäen syntyä tänään. Pakko muuten mainita tähän vielä, että mun mahaa "koristaa" aivan jäätävän kamalat raskausarvet. Ei niitä näin paljoa ollut silloin kun Josefiinaa odotin!


Viimeiset pari viikkoa oon jokaisena päivänä vinkunu miehelle, että haluan jo synnyttää. Mun selkä on kipee, väsyttää kokoajan, lapsi painaa tuonne alakertaan, ravaan yöt ja päivät vessassa ja oikeestaan mua sattuu ihan kaikkialle jatkuvasti, joten ehkä ihan ymmärrettävää on haluni synnyttää. Toisaalta synnytys jännittää jonkin verran, varsinkin kun oon menossa yksin ja mies jää esikoisen kanssa kotiin. Ajatus siitä ettei oo ketään tukihenkilöä mukana, hui! Toivottavasti en joudu kovin montaa tuntia sairaalassa kärvistelemään ennen kuin saan vauvan pihalle. 


Myös ajatus "onko helpompaa vielä" kummittelee päässäni välillä. Esikoinen vaatii vielä kuitenkin melko paljon, temppuilee syömisen kanssa, suostuu nukahtamaan ainoastaan vaunuihin tai syliin (samalla juoden velliä), ei kävele vielä ilman että pitää kädestä kiinni, niin kuinka täynnä kädet onkaan sitten kun vauvakin on täällä. Onnekseni T on neljä viikkoa kotona apunani vauvan syntymän jälkeen ja Josefiinakin varmasti kerkee sopeutumaan siinä ajassa jonkin verran uuteen tilanteeseen. On mielenkiintoista nähdä kuinka isosisko ottaa pienemmän huomioon sitten, vai yrittääkö ainoastaan lätkiä pienempää turpiin. No aika näyttää, nyt pitäs vaan jaksaa odottaa vielä pienen syntymää.

Piparinkoristelua ja lahjatoiveet


Piparintuoksua ja joulun odottelua. Eilen itsenäisyyspäivän kunniaksi päätettiin koristella pipareita. Josefiina ei asiasta oikein innostunut, mutta pipareiden maistelu olikin lempipuuhaa. Tytön mielipide oli siis, että vanhemmat koristelee ja hän syö pois. On se aina yhtä mukavaa touhua, vähän sokerikuorrutetta ja hopeahelmiä, tai muita kivoja koristeita.


Kurkataanpa vielä meidän tytön joululahjatoiveita. Josefiinalla EI ole vielä yhtään osaa Brion junarataa, joten ajateltiin että olisi kiva jos hän saisi sellaista. Junarataa voisi myöhemmin laajentaa monilla erilaisilla paloilla ja siitä olisi iloa moneksi vuodeksi. Olemme myös toivoneet lapselle 86cm vaatteita, sillä niitä ei vielä oikein ole kuin muutamia ja seuraavaksi siirrytäänkin jo sen kokoisiin. 


Itse olemme tilanneetkin netistä neidille lahjaksi Minni Hiiri-pehmolelun, sillä tyttö rakastaa kaikkea isoa ja pehmeätä. ei ole siis kaikkein pienin pehmolelu, mutta ei isoin mahdollinenkaan. Lisäksi selkeä lahjatoive oli babybjörnin potta, jonka äitini lupasi ajat sitten jo ostaa joululahjaksi. Sen kävinkin itse noutamassa liikkeestä ja äitini maksoi sen. Pottaa en jaksanut alkaa edes paketoimaan, joten se löytyykin jo meidän kylpyhuoneesta. Josefiina ei oikein pottailusta vain innostunut, ainakaan vielä.

Voiko toiselle antaa kierrätyslahjan vai ei?

Minkälaisia ajatuksia herättää jos puhutaan, että on saanut kierrätetyn lahjan tai antanut jotain itselle tarpeetonta jollekin toiselle lahj...