Vertailua synnytyksistä

Esikoinen syntyi suunnitellulla sektiolla ja toinen lapsi spontaanisti käynnistyneellä synnytyksellä. Kaksi synnytystapaa koettu, yksi olisi siis vielä kokematta (käynnistäminen). Oon onnekas, sillä olen saanut kokea sekä sektion, kuin myös alatiesynnytyksen. Molempia jännäilin etukäteen. Esikoisen kohdalla toivoin, että syystä tai toisesta päädyttäisiin sektioon. Silloin toive toteutuikin ja tämän toisen kohdalla toivoin alusta asti saavani kokea normaalin alatiesynnytyksen.

Esikoisen synnytyksen suhteen oli ennakkokäsitykseni sellainen, että asiat sujuvat helposti. No alku oli helppoa. Hengailtiin miehen kanssa aamukuudelta sairaalalla ja odotettiin jännittyneenä, sekä innostuneena tytön syntymää. Oltiin huoneessa synnyttäneiden osastolla, vaihdoin itselleni sairaalan leikkauskaavun päälle ja mies laittoi myös sairaalan vaatteet, jotta pääsi leikkaussaliin mukaan. 


Leikkaussalissa ongelmat alkoivat, spinaalipuudutuksen laitossa anestesialääkäri epäonnistui useaan kertaan, mutta lopulta kun onnistui niin oli helppoa. Makasin vain ilman minkäänlaista kipua ja kirurgi veisteli kerroksia auki, raivaten tietä kohtuun ja jotta vauva saataisiin kohdun ulkopuolelle kasvamaan ja tapaamaan vanhempiaan. Se tunne kun kuuli vauvan itkun, mutta ei vielä nähnyt oli jokseenkin outo ja ihana! Sain pitää esikoista rinnalla pitkään, mutta kuitenkin lopulta mies lähti pikkutypyn kanssa osastolle ja minä heräämöön. Se oli ihan hirveetä, se tyhjä olo joka oli. Mun sisältä oli revitty vauva maailmaan ja sitten se olikin eri paikassa kun minä. Vaikkakin vaan pari tuntia, niin se oli kamalan tyhjää, ei tuntenut enään liikkeitä masussa, eikä saanut edes pitää sitä pientä vastasyntynyttä sylissä. 

Osastolle päästyäni olin helpottunut, vahvojen kipulääkityksien vaikutuksessa ja väsynyt. Se oli aika rentoa kun makasin vain vuorokauden. Mutta tuska alkoikin sen vuorokauden jälkeen. Normaalin alatiesynnytyksen jälkeen toipuminen alkaa heti. Sektion jälkeen se alkaa pikkuhiljaa sitten kun lähtee liikkeelle. Ensimmäinen ylösnouseminen sängystä oli aivan järkyttävän kamalaa! Se kipu, silmissä sumeni ja teki mieli samaan aikaan huutaa ja itkeä. Todellisuudessa tajunnan taso laski sen verran että meinasin pökrätä ja kätilö auttoi minut takaisin sänkyyn. Ajattelin että kokonaisuudessa helppoa, lapsi annetaan ja mun ei tarvii tehdä mitään. Jos olisin tiennyt mikä tuska sektiosta toipuminen on, niin en olisi halunnut kokea sitä. 


Toisaalta, vain kaksi ensimmäistä päivää liikkeellä olivat hirveimmät ja pian alkoi helpottamaan. Normaaliin alatiesynnytykseen verrattuna kipeänä olin aivan muulla tavalla. Kun lapsi tulee alateitse sitä on alapää vähän tai vähän enemmän kipeänä, mutta sektiosta toipuessani ei "sinne" sattunut. Toinen lapsi kun tuli normaalisti alateitse, ensimmäisen viikon ajan oli vähän tuskallista käydä pissalla, isomman hädän suhteen ei ollut ongelmaa, vaikka pelkäsinkin alkuun että varmaan kuolen siihen. 

Itse lapsen syntymä oli alatiesynnytyksessä luonnollisestikkin tuskan, kyynelien ja ison työn lopputulos. Usko meinas loppua ettei se vauva ikinä synny, vaan kyllähän se sieltä tuli. Hirveä, mutta todella ihana kokemus! Lyhyesti loppuun tiivistettynä plussat ja miinukset.


Sektio: 
+ tiesi syntymäpäivän etukäteen
+ lapsen syntymään ei mennyt pitkään
+ pääsi helpolla kun vain makasi ja odotti
+ seuraava vuorokausi oli elämäni rennoin kun sai vaan maata
- pitkä toipumisaika
- ei saanut nostaa mitään vauvaa painavampaa
- nauraminen ja aivastaminen sattui monia viikkoja
- joutui olemaan vauvasta erossa

Alatiesynnytys:
+ nopea toipuminen
+ sai lapsen heti lähelle ja pitää siinä
+ monia kivunlievitystapoja
+ ensi-imetys synnytyssalissa
- pitkät kivuliaat supistukset
- ikinä ei tiedä kuinka kauan synnytys vielä kestää 



Meidän tuplavaunut!

Raskausaikana jo alkuvaiheessa aloimme T:n kanssa selailemaan netistä erilaisia tuplavaunuja. Meillä kun autoa ei ole niin halusimme panostaa siihen että vaunut ovat laadukkaat, kestää kauan, kulkee hyvin talvellakin ja sitä rataa, lista on loputon.

Yksi rajoittava tekijä oli vaunujen leveys, siitä syystä todella monet oli ehdoton ei. Halusimme että niillä mahtuu pienistä paikoista, myös takapihan ovesta. Olisimme toki voineet leveyden puolesta ostaa jotkut vaunut, joissa lapset tulevat ns päällekkäin. Itse kuitenkin vahvasti olin sitä mieltä, että ei ole kiva toiselle lapselle kun ei näe mitään sieltä alta. Toinen syy oli myöskin se, että sellaisissa vaunuissa on kovin pieni ja ahdas "kolo" josta lapsi pitäisi sinne alas laittaa, joten kaikki sen kaltaiset kärryt lähti pois ja valikoima pienentyi taas reilusti.


Lopulta pitkän tutkailun jälkeen jäi jäljelle bugaboon kärryt, hintaluokka n.1500€.. Bumbleriden indietwinit, hintaluokka n 1000€... ABC:n kärryt, hintaluokka n.800€. Kuten arvata saattaa niin kaikkein kalleimpiin ei ollut varaa, sillä vain yksi ihminen taloudesta käy töissä ja minimipalkalla. Veronpalautusrahat tuli sopivasti vaunujen hankinnan aikaan, joten niillä saatiin kustannettua ne, eikä tarvitse osamaksukorkoja maksella vielä lisäksi.


Mihinkä me sitten päädyttiin? -vastaus on: Bumbleride IndieTwin tuplarattaat. Minun uusi rakkaudenkohde! Pakko hehkuttaa, että en oo parempia vaunuja työntänyt ikinä. Ne ovat yllättävän kevyet työntää, vaikka ovat kahden lapsen kärryt. Vaunut ovat tukevat, isot pyörät, kääntyvät etupyörät, joissa helppo lukitus, sekä molemmilla lapsilla suhteellisen tilavat oltavat. Lisäksi vaunut on tarvittaessa näppärät laittaa kasaan, sekä tavarakori on kivan tilava. Lisäksi näistä löytyy lisänä mukiteline.

Yhden miinuspuolen olen havainnut, siis yhden ainoan ja mikä se sitten onkaan? - esim bussiin mennessä on hankala hahmottaa, että missä kohdassa vaunujen etupyörät ovat.. Mutta luulen, että ajan kanssa senkin asian tajuaa automaattisesti. Uudet on aina uudet ja niihin menee aikaa tottua, mutta rehellisesti sanottuna : rakastan meidän tuplavaunuja ja yhden lapsen yhdistelmät niiden rinnalla tuntuu aivan todella huonoilta. Sadesuoja voisi olla tosin myös hieman paremmin suunniteltu, sillä niissä on onnettoman pienet kolot.


Jotkuthan ovat tietenkin sitä mieltä, että kun on näinkin "iso" ikäero lapsilla niin tuplavaunut ovat turhat tai käytetyillä pärjäisi sen parisen kuukautta. Kuitenkaan ihan niin ei aina ole. Meidän pian 1v 8kk ikäinen tyttö ei osaa kävellä vieläkään ja meillä vaunuilla liikutaan jokaiseen paikkaan. Autoa kun ei ole niin kauppareissut, lääkärireissut, neuvolakäynnit yms hoidetaan vaunutellen. Siitäkin syystä haluttiin panostaa vaunuihin kun liikutaan vain niillä ja meillä varmasti on käyttöä tuplavaunuille ainakin siihen asti, että Josefiina on 3v. 


Rehellisesti sanottuna voisin suositella kaikille näitä vaunuja! Ei ole tullut vielä sellaista tilannetta ettei olisi vaunujen leveyden takia mahtunut johonkin sisälle tai johonkin hissiin. Joten jos joku miettii onko nämä tuplat hintansa arvoiset, vastaus on kyllä. Laadusta on valmis maksamaan, sillä jos olisi parit kehnommat kärryt ostanut 1-2v aikana niin sekin olisi äkkiä tullut saman hintaiseksi. Meillä on lisävarusteina vaunuissa molemmilla lapsilla dookyt, eli vaunuverhot, sekä molemmilta löytyy vaunulelut. Josefiinalla on lamazen apinalelu, jonka hän sai ristiäislahjaksi isotädiltään. Vauvalta löytyy kaksi vaunulelua. Toisen hän sai kummitädiltään joululahjaksi ja toinen oli hankittu jo ennen pikkuisen syntymää. Lisäksi meillä on lämpöpussi Josefiinalla. Vauvalla on oma vaunukoppa + siellä makuupussi. 

Isyysloma lusittu!


Tänään oli T:n viimeinen päivä kotona, isyyslomalla. Huomenna meillä alkaa arki, jolloin minä jään yksin tyttöjen kanssa kotiin. Hurjan jännää, ehkä vähän pelottavaakin on kuinka pärjään yksin kahen vaippapyllyn kanssa. Meillä oli viime perjantaina jo parin tunnin kokeilu, kuinka aamuhommat sujuvat kun mies ei ole apuna. Helpottaa huomattavasti, kun perjantaina meidän aamu sujui hienosti. Vivi oli nukkunut riittävät yöunet ja jaksoi hienosti odottaa aamulla omaa aamupalaansa, kun pikkusisko söi tissiä rauhassa nautiskellen.


Tänään, vikan "rennon" päivän kunniaks kävin aamupäivällä kampaajalla. Siel oli mukava nainen, jonka kanssa juteltiin lapsista, sisaruksista, vaasasta ja vähän muustakin. Kampaajan sanoin hiuksistani lähti puolet pois ja kyllähän ne lyhenikin reilusti. Vauva oli mukanani, nukkui tyytyväisenä rattaissa ja minä rentouduin. 


Päiväämme kuului myös kauppareissu, ruuanlaittoa, imurointia ja tietenkin yhteistä laatuaikaa perheen kesken. Huomenna sitten alkaa vähän haasteellisempi arki ja saa nähdä mitä päivä tuo tullessaan. Täytyy vaan luottaa siihen, että kyllä asiat järjestyy tavalla tai toisella!

Uusi menopeli!

Pitkään olen sanonut T:lle seuraavaa lausetta "uusin meidän yhden lapsen kärryt siinä vaiheessa kun tuplavaunuja ei tarvita". Ajatus oli siis se, että sitten hankitaan kevyemmät ja ketterämmät rattaat, meidän yhdistelmävaunujen tilalle. Kuitenkaan asia ei nyt mennyt aivan niin kuin piti, sillä tilasin meille aikaisemmin viikolla uudet rattaat.


Noh, minkälaiset ihanuudet meille sitten kotiutuikaan? Olen selaillut paljon erilaisia rattaita, vaatimuksiakin olin asettanut (ainakin vähän). Ehdoton asia oli se, että kuomurattaissa voi nukkua päiväunia. Ne siis täytyy saada joko täysin makuuasentoon, tai edes lepoasentoon. Meillä yhden lapsen kulkuvälinettä käytetäänkin vain nukkumiseen silloin kun T on töissä. Muita vaatimuksiani oli, että löytyy suhteellisen isot pyörät, eikä mitään matkarattaiden kaltaisia pilipali-renkaita. Myös ulkonäön piti miellyttää minua, joten väriksi valitsin puna-mustan. Ensivaikutelma "nää on ihanat!"


Rattaista löytyy 5-pistevaljaat, säädettävä selkänoja, säädettävä jalkatuki, pääpehmuste, umpikumiset pyörät, jousitus takapyörillä, tilava kuomu jossa UV-suoja, tavarakori, heijastimia ja työntöaisan korkeuden säätö. Painoa rattailta löytyy 11kg ja hintakaan ei päätä huimannut, sillä nämä ihanuudet maksoivat vain 200€. Normaalisti olisivat olleetkin sitä n 300€ luokkaa, joten hyvä alennus!

Nytten jotkut varmaan saattaakin miettiä että onko meillä kolmet vaunut/rattaat. Ei kuitenkaan aivan näin ole, sillä yhdistelmävaunut jotka Josefiinalla on ollut käytössä sain myytyä. Onneksi sain, sillä tilasin uudet rattaat ja sitten vasta laitoin edelliset myyntiin. Kun olin tilannut rattaat, vasta sitten tajusin että olisi pitänyt tilata niihin oikeanlainen sadesuoja myös. Onneksi sellainen pitäisi löytyä babystylesta, joten T voi hakea sen jonakin päivänä.


Itse olen jo päässyt testaamaan minkälaiset nämä uudet rattaat ovat käytössä, heti samana iltana kun ne saapuivatkin. Sen verran mitä niitä siwalle ja takaisin työntelin niin tuntui kyllä hyviltä! Luulenpa että ovat aivan toimivat menopelit hintaansa nähden. Liikkui jopa yllättävän ketterästi lumihangessa. Josefiinakin tykästyi heti uusiin kärryihin, sillä päästeli riemunkiljahduksia kun kävimme niillä kaupassa. 

Minitypy 1kk

Eilen meidän pikkuiselta tyttäreltä löytyi ikää jo tasan yksi kuukaus! Ihan hullua kuinka äkkiä aika menee, vastahan sain tuon nyytin syliin. Toinenkin asia on käsittämätöntä, sillä se miten äkkiä vauvat kasvavat. Meidän vauva oli yllättävän iso syntyessään ja kasvamisvauhti on pysynyt nopeana edelleen. En pysty käsittää kuinka äkkiä aika kuluu ja kuinka äkkiä tuo pieni kasvaa. Kohta mulla ei ole enään vauvaa, vaan kaksi isoa tyttöä.


No, otsikon aiheeseen takaisin. Meillä oli tänään 1kk neuvola. Tyttö sai kehuja siitä kuinka jäntevä on, samoja kehuja ollaan kuultu jo synnäriltä asti. Neuvolatäti oli tyytyväinen kuinka hyvin typy kasvaa täysimetyksellä, kyseli kuinka minä itse jaksan ja kehui myös tytön hyvää tarkkaavaisuutta. 


Meillä syödään hyvin. Pätkikselle ei kelpaa tutti, joten minä toimin yhtenä tissituttina aina välillä. Maitoa tulee niin että voisin naapureidenkin lapset ruokkia. Yössä herätyksiä tulee 2-3 kpl, eli ei montaa. Meidän vauvalla on ihan hyvät unenlahjat ja päivisin ollaankin sitten paljon enemmän hereillä. Olen yllättynyt siitä kuinka erilaisia meidän tytöt ovat, sillä Josefiina ei vauvana paljon muuta tehnyt kuin nukkui ja söi. Hän oli huomattavasti uneliaampi kuin tämä meidän joulukuinen.


Lopuksi vielä pikkuneidin mitat, suluissa on syntymämitat. Vertasin tyttöjen neuvolakortteja niin Josefiina on ollut suunnilleen saman painoinen 2kk neuvolassa kuin mitä tämä pienempi on tällähetkellä.
Paino: 4965g (3990g)
Pituus: 55,3cm (51,5cm)

Äidit on pahimpia - hävyttömiä ja ajattelemattomia - ainakin välillä

Otsikko kuvastaa hyvin tilannetta ja pelkästään se kertoo jo paljon. No valotetaanpa tilannetta hieman lisää:


Heräsin yöllä ja huomasin saaneeni viestin, kyseessä oli vanha kaverini johon en ole pitänyt yhteyttä aikoihin ja nähnyt varmaan viisi vuotta sitten viimeksi. Olin siis ladannut instagramiin seuraavanlaisen kuvan ja tekstin. Esikoinen yleensä nukkuu hyvin, onhan hän jo iso tyttö. Ehkä lähes kokonaan valvotun yön jälkeen voi olla väsynyt ja saa sen tuoda esille, mitä sitä peittelemään. Ei kotiäitiys pienten lapsien kanssa voi aina olla helppoa ja pelkästään iloa ja naurua.


Kotiäitiyden yksi osa on se, että välillä väsyttää ja on rankkaa. Välillä voi turhauttaa ettei jokin asia onnistu millään ja välillä on ihan oikein pyytää apuakin joltain jos sitä kokee tarvitsevansa. Lapset ei aina voi olla kilttejä, varsinkaan siinä vaiheessa kun on uhmaikää havaittavissa ja perheeseen tulee uusi pieni ihminen. On mustasukkaisuutta, jonka seurauksena kiukuttelua, ohimeneviä asioita! Kaikkien asioiden tekeminen ei ole aina niin itsestäänselvää kun voisi kuvitella. Jos on ollut rankka vuorokausi tai useampi, silloin on täysin ymmärrettävää väsymys ja ettei välttämättä koti näytä samalta kuin suursiivouksen jälkeen. Ehkä jotkut kotiäidit peittää oman väsymyksen silloin kun sitä on ja lopulta on ihan loppu? Sain myös toisenlaisen viestin:


Kauneus on katsojan silmissä. Jokaisella ihmisellä on omat mielipiteensä, mutta se on eri asia mikä kannattaisi pitää omana tietona ja mikä tuoda julki. Juttelin parin ihmisen kanssa tuosta viestistä jonka sain, lähinnä ihmettelyä siitä kuinka joku kehtaa sanoa noin ja pohdintaa siitä, että ihmisellä todennäköisesti on itsellään paha olla ja yrittää purkaa sitä ulkopuolisiin ihmisiin. Hävytöntä, pöyristyttävää, ilkeätä ja varsinkin todella ala-arvoista touhua. Kyllä tuollainen viesti satuttaa, vaikka itse tiedostankin meillä olevan kaksi kaunista tytärtä joita rakastetaan T:n kanssa. Erään ystäväni sanat helpottivat huomattavasti: 


Mun mielestä melko säälittävää on se, että jotkut keskittyvät aivan liikaa toisen elämään. Kuka oikeesti ottaa yhteyttä ihan vaan sanoakseen, että olisi rumia lapsia? - joku sellainen ihminen jolla ei selkeästikkään ole tarpeeks omassa elämässään, joku sellainen joka hakee huomiota muualta, ehkä joku sellainen jolla ei yksinkertaisesti ole parempaa tekemistä. Viestejen lähettäjällä varmasti on ihan tarpeeks siinä että hoitaa omia lapsiaan, mutta näköjään pitää vielä vammailla jotakin. 


Meidän tyttärissä on paljon samaa näköä ja jos vertaa miltä esikoinen nykyään näyttää mun 1-vuotis kuviin niin on todella paljon samaa ulkonäössä. Lapset ovat kauniita monien mielestä, ihania ja rakastettavia. No, tuskin kukaan ajattelee että oma lapsi on ruma, joten kuinka joku ulkopuolinen viitsii edes tulla sanomaan sillälailla. Ei kaikki voi olla maailman kauneimpia tai komeimpia, mutta maailmassa kaikki on edes jonkun mielestä kauniita/komeita.


Jokainen on erilainen, jokainen on oma yksilönsä, jokainen on jollain tapaa kaunis. Jos ajatellaan vaikka ihmistä joka on reilusti ylipainoinen ja ei välttämättä nätit kasvonpiirteet, niin hän voi olla sisäisesti kaunis. Jollain voi olla kaunis kroppa muuten, mutta kasvot ei niin kauniit tai päinvastoin. Mielestäni jos joku ei ole niin kaunis, sen voisi pitää omana tietona. Tuskin kukaan haluaa kuulla sanottavan "olet ruma" tai vielä vähemmän kukaan haluaa kuulla että oma lapsi on ruma. Joskus olisi hyvä pitää mielipiteet ominaan, sillä vaikka ne toisi ilmi niin lopputulokseen ei vaikuta! 


Kyllähän lähes jokaisen mielestä oma lapsi on maailman kaunein ja toisten lapset tulee sitten sen jälkeen vasta, sehän on itsestäänselvä asia. Ehkä viestejen lähettäjällä on jotain hampaankolossa ja kateellinen mulle kun pitää haukkua mua + tyttäriäni, sekä väittää että tuntee mut ja tietää minkälainen ihminen nykyään olen, vaikka tosiaan moneen vuoteen ei olla pidetty yhteyttä. 


Pakko vielä hehkuttaa että oon aivan ihanassa facebook-ryhmässä jossa voidaan keskustella aiheesta kun aiheesta ja kaikki ollaan samassa tilanteessa, eli kotiäitejä. Tästäkin asiasta saatiin keskusteluketju aikaiseksi ja ihania kommentteja tulikin, hyvin samanlaisia ajatuksia kuin minulla. 


Isyydentunnustusta yms

Tänään maanantaaina meillä oli pakollista menoa. Vaikka mittari näytti 15-astetta pakkasta, suuntasimme kaupungille. Meillä oli selkeät suunnitelmat mitä piti tehdä. Kävimme eräässä silmälasi-liikkeessä säädättämässä mun laseja, sillä ne oli saaneet hieman osumaa esikoisen riehuessa. Nyt ne pysyy jopa päässä kun käännän päätä, aikaisemmin tuntui että rillit lentää sekunnilla millä hyvänsä.


Lisäksi me kierrettiin useampi kauppa läpi, sillä tavoitteena oli löytää pikkutypylle ohuita puuvillasia tumppuja sisäkäyttöön. Kuitenkaan ei löydetty niitä esimerkiksi Lindexistä. Siellä kyllä oli aivan todella ihania muumivaatteita, joita haluaisin lapsille! Lopulta, vihdoin ja viimein löysimme etsimämme, niitä oli baby stylessa. 
Seuraavana suuntasimmekin jo Pancho Villaan syömään. Molemmat tytöt nukkuivat vaunuissa lämpimästi pakattuna. Sisätiloihin päästyämme riisuin lapset, molemmat nukkuivat edellen, joten saimme T:n kanssa syödä aivan rauhassa ja lämpimänä ruokamme. Taitaa olla aika harvinaista, että lapset on tyytyväisiä ja hiljaa meidän ruokailun aikana.


Oman ruokani olinkin pian jo syönyt ja nappasin heräilyn merkkejä osoittavan kolmen viikon ikäisen tyttöni syliin, kävin vaihtamassa vaipan ja sitten olikin tissimaidon nälkä vauvalla. Samaan aikaan esikoinenkin heräsi ja T juotti hänelle velliä.


Äkkiä olikin enään 15min aikaa, että pitäisi olla lastenvalvojan luona. Täsmällisyydestä ei ainakaan voi moittia, sillä tasan klo 15 astuimme ovesta odotusaulaan sisään ja saatiin heti kävellä lastenvalvojan huoneeseen. Nykyään oli helppoa, sillä ollaan vakiinnuttu avopari. Muutama sana vaihdettiin ja nimet papereihin. Kokonaan aikaa talossa kului arviolta 10min. Sitten suunnattiinkin T:n työpaikalle näyttää vauvaa ja siitä bussilla kotiin. Oli mukava päivä! 


Synnytyskertomus

Heräsin 23.1 aamuyöllä klo 3:45 vaimeisiin supistuksiin. Yritin saada nukuttua, mutta eipä tullut torkuttua kun ihan pari muutaman minuutin...