Uusi menopeli!

Pitkään olen sanonut T:lle seuraavaa lausetta "uusin meidän yhden lapsen kärryt siinä vaiheessa kun tuplavaunuja ei tarvita". Ajatus oli siis se, että sitten hankitaan kevyemmät ja ketterämmät rattaat, meidän yhdistelmävaunujen tilalle. Kuitenkaan asia ei nyt mennyt aivan niin kuin piti, sillä tilasin meille aikaisemmin viikolla uudet rattaat.


Noh, minkälaiset ihanuudet meille sitten kotiutuikaan? Olen selaillut paljon erilaisia rattaita, vaatimuksiakin olin asettanut (ainakin vähän). Ehdoton asia oli se, että kuomurattaissa voi nukkua päiväunia. Ne siis täytyy saada joko täysin makuuasentoon, tai edes lepoasentoon. Meillä yhden lapsen kulkuvälinettä käytetäänkin vain nukkumiseen silloin kun T on töissä. Muita vaatimuksiani oli, että löytyy suhteellisen isot pyörät, eikä mitään matkarattaiden kaltaisia pilipali-renkaita. Myös ulkonäön piti miellyttää minua, joten väriksi valitsin puna-mustan. Ensivaikutelma "nää on ihanat!"


Rattaista löytyy 5-pistevaljaat, säädettävä selkänoja, säädettävä jalkatuki, pääpehmuste, umpikumiset pyörät, jousitus takapyörillä, tilava kuomu jossa UV-suoja, tavarakori, heijastimia ja työntöaisan korkeuden säätö. Painoa rattailta löytyy 11kg ja hintakaan ei päätä huimannut, sillä nämä ihanuudet maksoivat vain 200€. Normaalisti olisivat olleetkin sitä n 300€ luokkaa, joten hyvä alennus!

Nytten jotkut varmaan saattaakin miettiä että onko meillä kolmet vaunut/rattaat. Ei kuitenkaan aivan näin ole, sillä yhdistelmävaunut jotka Josefiinalla on ollut käytössä sain myytyä. Onneksi sain, sillä tilasin uudet rattaat ja sitten vasta laitoin edelliset myyntiin. Kun olin tilannut rattaat, vasta sitten tajusin että olisi pitänyt tilata niihin oikeanlainen sadesuoja myös. Onneksi sellainen pitäisi löytyä babystylesta, joten T voi hakea sen jonakin päivänä.


Itse olen jo päässyt testaamaan minkälaiset nämä uudet rattaat ovat käytössä, heti samana iltana kun ne saapuivatkin. Sen verran mitä niitä siwalle ja takaisin työntelin niin tuntui kyllä hyviltä! Luulenpa että ovat aivan toimivat menopelit hintaansa nähden. Liikkui jopa yllättävän ketterästi lumihangessa. Josefiinakin tykästyi heti uusiin kärryihin, sillä päästeli riemunkiljahduksia kun kävimme niillä kaupassa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voiko toiselle antaa kierrätyslahjan vai ei?

Minkälaisia ajatuksia herättää jos puhutaan, että on saanut kierrätetyn lahjan tai antanut jotain itselle tarpeetonta jollekin toiselle lahj...