Vertailua synnytyksistä

Esikoinen syntyi suunnitellulla sektiolla ja toinen lapsi spontaanisti käynnistyneellä synnytyksellä. Kaksi synnytystapaa koettu, yksi olisi siis vielä kokematta (käynnistäminen). Oon onnekas, sillä olen saanut kokea sekä sektion, kuin myös alatiesynnytyksen. Molempia jännäilin etukäteen. Esikoisen kohdalla toivoin, että syystä tai toisesta päädyttäisiin sektioon. Silloin toive toteutuikin ja tämän toisen kohdalla toivoin alusta asti saavani kokea normaalin alatiesynnytyksen.

Esikoisen synnytyksen suhteen oli ennakkokäsitykseni sellainen, että asiat sujuvat helposti. No alku oli helppoa. Hengailtiin miehen kanssa aamukuudelta sairaalalla ja odotettiin jännittyneenä, sekä innostuneena tytön syntymää. Oltiin huoneessa synnyttäneiden osastolla, vaihdoin itselleni sairaalan leikkauskaavun päälle ja mies laittoi myös sairaalan vaatteet, jotta pääsi leikkaussaliin mukaan. 


Leikkaussalissa ongelmat alkoivat, spinaalipuudutuksen laitossa anestesialääkäri epäonnistui useaan kertaan, mutta lopulta kun onnistui niin oli helppoa. Makasin vain ilman minkäänlaista kipua ja kirurgi veisteli kerroksia auki, raivaten tietä kohtuun ja jotta vauva saataisiin kohdun ulkopuolelle kasvamaan ja tapaamaan vanhempiaan. Se tunne kun kuuli vauvan itkun, mutta ei vielä nähnyt oli jokseenkin outo ja ihana! Sain pitää esikoista rinnalla pitkään, mutta kuitenkin lopulta mies lähti pikkutypyn kanssa osastolle ja minä heräämöön. Se oli ihan hirveetä, se tyhjä olo joka oli. Mun sisältä oli revitty vauva maailmaan ja sitten se olikin eri paikassa kun minä. Vaikkakin vaan pari tuntia, niin se oli kamalan tyhjää, ei tuntenut enään liikkeitä masussa, eikä saanut edes pitää sitä pientä vastasyntynyttä sylissä. 

Osastolle päästyäni olin helpottunut, vahvojen kipulääkityksien vaikutuksessa ja väsynyt. Se oli aika rentoa kun makasin vain vuorokauden. Mutta tuska alkoikin sen vuorokauden jälkeen. Normaalin alatiesynnytyksen jälkeen toipuminen alkaa heti. Sektion jälkeen se alkaa pikkuhiljaa sitten kun lähtee liikkeelle. Ensimmäinen ylösnouseminen sängystä oli aivan järkyttävän kamalaa! Se kipu, silmissä sumeni ja teki mieli samaan aikaan huutaa ja itkeä. Todellisuudessa tajunnan taso laski sen verran että meinasin pökrätä ja kätilö auttoi minut takaisin sänkyyn. Ajattelin että kokonaisuudessa helppoa, lapsi annetaan ja mun ei tarvii tehdä mitään. Jos olisin tiennyt mikä tuska sektiosta toipuminen on, niin en olisi halunnut kokea sitä. 


Toisaalta, vain kaksi ensimmäistä päivää liikkeellä olivat hirveimmät ja pian alkoi helpottamaan. Normaaliin alatiesynnytykseen verrattuna kipeänä olin aivan muulla tavalla. Kun lapsi tulee alateitse sitä on alapää vähän tai vähän enemmän kipeänä, mutta sektiosta toipuessani ei "sinne" sattunut. Toinen lapsi kun tuli normaalisti alateitse, ensimmäisen viikon ajan oli vähän tuskallista käydä pissalla, isomman hädän suhteen ei ollut ongelmaa, vaikka pelkäsinkin alkuun että varmaan kuolen siihen. 

Itse lapsen syntymä oli alatiesynnytyksessä luonnollisestikkin tuskan, kyynelien ja ison työn lopputulos. Usko meinas loppua ettei se vauva ikinä synny, vaan kyllähän se sieltä tuli. Hirveä, mutta todella ihana kokemus! Lyhyesti loppuun tiivistettynä plussat ja miinukset.


Sektio: 
+ tiesi syntymäpäivän etukäteen
+ lapsen syntymään ei mennyt pitkään
+ pääsi helpolla kun vain makasi ja odotti
+ seuraava vuorokausi oli elämäni rennoin kun sai vaan maata
- pitkä toipumisaika
- ei saanut nostaa mitään vauvaa painavampaa
- nauraminen ja aivastaminen sattui monia viikkoja
- joutui olemaan vauvasta erossa

Alatiesynnytys:
+ nopea toipuminen
+ sai lapsen heti lähelle ja pitää siinä
+ monia kivunlievitystapoja
+ ensi-imetys synnytyssalissa
- pitkät kivuliaat supistukset
- ikinä ei tiedä kuinka kauan synnytys vielä kestää 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuinka usein...?

Nyt on blogeissa kiertänyt haaste, jossa kysytään kuinka usein? Kuinka usein sheivaat, valehtelet tai vaikkapa siivoat jääkaapin? Nyt minä ...