Vanessa 2kk

Tänään aamulla heräsin Vanessan kanssa ennen kuin T ja Josefiina heräsivät. Huonosti nukutun yön jälkeen olisin voinut kyllä jäädä useaksi tunniksi vaan makoilemaan. Näytin aivan räjähtäneeltä, väsyneeltä kotiäidiltä, tosin eihän se normaalista eroa (ainakaan räjähtäneen osalta). Hoidin Vanessan kanssa aamupuuhat ja söin oikein runsaan aamiaisen. Nautin eilen kaupasta hakeman goudasämpylän, sekä pussillisen nuudeleita, jonka jälkeen olin kuin uudelleen syntynyt yksilö.


Pian kello alkoikin jo lähestyä kymmentä, joka tarkoitti että kiireen vilkkaan vaatteet päälle ja pikkutypyn kanssa neuvolaan. Neuvolassa juteltiin kuulumisia, otettiin mitat ja keskusteltiin myöskin siitä kun ollaan muuttamassa Vantaalle. Rotarokotte joka annetaan suun kautta ei ollut ollenkaan kiva juttu, typy huusi ja osoitti mieltään typerälle neuvolatädille. Vaikka oikeesti Vanessan neuvolatäti on ihan mukava, saas nähdä minkälainen kauhutäti vastaan tulee Vantaalla.

Vanessan mitat olivat seuraavanlaiset. Suluissa 1kk mitat.
Paino : 6025g (4965g)
Pituus : 59,4cm (55.3cm)
Päänympärys: 40 (38.3)


Neuvolakorttiin hoitaja kirjoitti seuraavanlaisen tekstin " Jäntevä tyttö! Kasvaa hyvin rintamaidolla. Napa,suu,iho, silmät siistit. Vatsamakuulla hieno päänkannatus. Annetaan rotavirusrokote."


Kotona tänään vertailin tyttöjen neuvolakortteja ja huomasin että Josefiina painoi 4kk ikäisenä vähemmän kuin Vanessa tällä hetkellä, sekä pituus oli 3kk iässä suunnilleen sama kuin Vanessalla nyt 2kk ikäisenä. Meillä asuu siis selkeästi pieniruokainen esikoinen joka kasvaa hitaasti + isoruokainen kuopus. Ihania lapsia! 

Rohkeita päätöksiä

Vielä hetki sitten täällä uiskenneltiin rehellisesti sanottuna aivan pohjamudissa. Enään asiat ei ole niin. Keskusteltiin T:n kanssa täysin avoimesti tilanteesta, eli meidän suhteesta, asuinpaikasta ja siitä ettei täällä ole meillä minkäänlaista tukiverkkoa. Puhuimme avoimesti siitä mitä molempien päässä liikkuu, riitojen aiheista, hetkistä jolloin ei ole ollut kuin hyvää meidän välillä, apukäsistä sekä kaikesta mitä normaalin lapsiperheen arjen ympärillä pyöriikään. Päädyimme lopputulokseen, joka on omalla tavallaan rohkea päätös, omat riskinsä myös siinä on, mutta ajatuksiemme mukaan tämä on vain hyvä lopputulos.

T irtisanoi itsensä nykyisestä työpaikasta. Laitoin asuntohakemukset menemään VVO:lle, sekä SATO:lle. Vaatimuksena kolmio, kerrostalossa oleva hissi tai ensimmäinen kerros, hyvät kulkuyhteydet paikasta toiseen, kauppa lähellä, sekä mielellään myös muita palveluja. Ensimmäisenä saimme asuntotarjouksen VVO:lta, joka hylättiin paristakin eri syystä. Ensinnäkin kyseinen asunto olisi vapautunut kuukauden liian myöhään ja toisekseen se olisi ollut 1200€ + sähkö, eli liian hintava. Seuraavaksi saatiinkin SATO:lta asuntotarjous. 64 neliöinen kolmio, kerrostalon toisesta kerroksesta. Rapusta ulos, tien yli ja siinä nenän edessä on S-Market. Cittarillekkin on matkaa ehkä 100metriä, jossa sijaitsee mm kotipizza ja alko ruokakaupan lisäksi. Lidliinkään ei ole kovin pitkä matka ja terveysasema yms sijaitsevat lähellä. Päätimme ottaa tämän asunnon vastaan.


Vantaalle muutto, sieltähän minä lähdin kaksi ja puolivuotta sitten ja nytten palaan sinne. Jälleen on 400km muuttomatkaa, uuteen asuntoon, T:lle uusi paikkakunta opeteltavana ja mikä parhainta: sukulaiseni ovat lähellä. Tässä tilanteessa kun on kaksi pientä lasta, sitä välillä toivoo että voisi vain soittaa äidille ja pyytää auttamaan. Välillä meinaa kädet loppua kesken ja väsyttää niin ettei meinaa jaksaa sängystä nousta. Onhan nämä toki ohimeneviä asioita aina, mutta joskus tekisi varmasti ihan hyvää saada vaikka kokonaiseksi päiväksi Josefiina hoitoon ja nauttia T:n kanssa omasta ajasta kun Vanessa nukkuu vielä suhteellisen paljon.

Kaikki muuttuu.. Pari hyvää ystävää jää tänne Vaasaan. Se rakkain ja tärkein, joka on Vanessan kummitäti ja myös synnytyksessä mukana ollut Julia. Oon vasta kunnolla oppinut paikat täällä, tutustunut tyttöjen neuvolatäteihin jne. Vantaalla tiedänkin jo paikkoja sieltä sun täältä, mutta tulee täysin uudet neuvolatädit ja Josefiinan neurologinen seuranta siirtyy jonnekkin aivan muualle. Toivon ja luulen, että Vantaalla ainakin saa parempaa seurantaa kuin täällä, sillä ovesta sisään-potkitaan ulos-meininkiä. Luultavasti tässä muutossa on vaan hyviä puolia, jos ei ajatella sitä että paria ihmistä tulee oikeesti ikävä. 


Vuokrasoppari allekirjoitettu, liitteet toimitettu ja nyt sitten seuraavana hommana olisikin pakkailu, jonka jälkeen ensikuussa matkustan lasten kanssa edeltä Vantaalle ja sitten avaimien noudon suoritan. Innostuneena odotan uutta arkea etelä-suomessa ja se on jonkinlainen uusi alku meidän perheelle. 

Lasten kanssa ravintolassa

Tulipa sekin koettua, käytiin siis T:n kanssa viime viikonloppuna syömässä Amarillossa pitkän kaavan mukaan. Otettiin alkupalat, pääruuat ja jälkkärit. Sanotaanko niin että olisihan se toki ollut rentouttavampaa ilman lapsia, mutta sujuu se lastenkin kanssa hyvin.

Olin yllättynyt kuinka hienosti meidän Josefiina jaksoi vaikka menimmekin ravintolaan juuri hänen päikkäriaikaan. Tyttö istui syöttötuolissa ja katseli maisemia, hän joi velliä sekä maisteli ranskalaisia joita itse söin alkupalaksi. Olen kerran aikaisemminkin syönyt alkupalaksi sellaisen annoksen ja tykkään!


Alkupalan jälkeen oli aikaa jutustella ja oleskella ennen kuin saatiin pääruuat nenän eteen. Josefiinalle alkoi pikkuhiljaa tulla väsy ja kävinkin vaihtamassa myös hänen vaipan siinä välissä. En tiedä onko Amarillossa ollenkaan lastenhoitohuonetta, saatika vaipanvaihtoon tarkoitettua hoitotasoa, mutta me vaihdettiin tyylikkäästi lattialla kuiva vaippa. 


Saatuani liharuokani nenän eteen oli makuelämysten aika. Oli meinaan niin herkullista, että kyllä kelpasi! Ruokajuomana toimi hyvin siideri. Nautin ateriasta ja tuli hyvin täyteen. Jälkkäriksi otettiin kevyet juomat, mansikkamargaritaa. 


Istuimme samassa pöydässä missä istuimme myös silloin kun olin vain käymässä T:n luona ja hän vei minut syömään Amarilloon. Muistoja,muistoja! Lasten kanssa on yllättävän helppo viettää kiva ravintolaillallinen, vaikka olimmekin päivällä siellä.

Hänen nimensä on...

Meillä tosiaan juhlittiin pienen tyttölapsen kastejuhlaa lauantaina 30.1.2016. Meidän pieni rakkaus oli saanut nimensä jo raskausaikana. Etunimi oli täysin selvä juttu, olimme päättäneet että hänestä tulee Vanessa. Etunimi Vanessa on aikoinaan muodostanut Irlantilainen kirjailija, mutta Vanessa nimi on myös amiraaliperhosen suku. Meillä nimen merkitystä ei edes tutkittu ennen kuin muutama päivä sitten. Nimi kuulosti kivalta ja kyllähän meidän tyttö näyttääkin aivan Vanessalta.


Toinen ja kolmas nimi eivät olleet täysin yhtä helppoja keksiä. Toisena nimenä meidän tyttö sai nimen Cecilia. Nimi on latinalaisperäinen. Kyseiseen nimeen törmäsin jossakin netissä ja ehdotin miehelle, hän kelpuutti sen! Kolmas nimi on Anastasia ja sehän on kansainvälinen nimi. Kyseisen nimen taisin napata omasta vauvakirjastani, ellen aivan väärin muista. Nimeä oltiin siis mietitty aikoinaan minulle. 


Tyttäremme on siis Vanessa Cecilia Anastasia!

Päivä alkoi aikaisin tai äitini heräsi jo klo 6 Vanessan kanssa ja itse nukuin vielä kahdeksaan. En oo pitkään aikaan nukkunut niin sikeesti kuin sillä hetkellä. Kahdeksan jälkeen äiti tuli herättämään ja menin meikkaamaan, pesee hampaita yms. Aamulla koristeltiin vielä muffinit, tahtiin kakku, käytiin kaupassa, suoristin hiukset, etsin korut ja samalla hoidettiin vielä lapsiakin. 


Äitini, pikkuveljeni ja T meni juhlapaikalle edeltä valmistelemaan. Minä, pikkusiskoni ja lapset jäätiin vielä kotiin. Puin itselleni ja Josefiinalle juhlavaatteet, sekä tein muutamia juttuja jonka jälkeen lähdettiin kävelemään juhlapaikalle. Päästyämme perille oli siellä jo odottamassa Vanessan kummitäti, sekä kummisetä jotka tulivat Ruotsista asti. Pian alkoikin jo ihmiset tulla paikalle. T:n puolelta ei yksikään sukulainen päässyt paikalle, mutta minun puolelta oli porukkaa ihan kivan verran. 

Josefiina nukahti juhlapaikalle kävellessä, hän nukkui reilu tunnin päiväunet joten itse kastetilaisuus meni häneltä ohi. Vanessa sen sijaan päätti olla pirteällä tuulella kastetilaisuuteen asti ja papin puheen alettua pikkutypy päättikin alkaa itkeä aina sillontällöin. Vuorotellen itkua tai nyrkin imeskelyä. Heti kasteen jälkeen sain kaivaa tissin esille ja antaa tytsylle maitoa. Muut suuntasivat kahvipöytään herkkuja hakemaan. 


Tarjolla oli pinaatti-feta pasteijoita, coctailpiirakoita, sipsiä, suolakeksejä, voileipäkeksejä, kolmen pippurin- ja aurinkokuivattu tomaatti-tuorejuustot, valkosuklaapäällystettyjä muffineita, prinsessa keksejä, marmeladeja, konvehteja, teetä ja kahvia, sekä tietenkin kakku! 

Kahvi-mehu-tee-herkkutarjoilun jälkeen oli valokuvausta. Otettiin sukukuvia, kummikuvia, Vanessasta yksilökuvia sekä tietenkin meidän perheestä kuvia. Yhteensä kuvia koneelleni päätyi n 300kpl, joten karsia saa ihan reilusti ennen kuvien teettämistä. Pian suunnattiinkin lahjapöytään kurkkimaan mitä Vanessa sai lahjaksi.


Paketeiden sisältä löytyi seuraavanlaisia asioita. Valokuvakehys johon oli jo valmiiksi laitettu Vanessan kuva, kaksi kappaletta pyöreitä syntymämitoilla, ajankohdalla ja nimellä varustettuja kehyksiä, rannekoru, korurasia, pikkumyy-lusikka sekä -lautanen, pikkumyy-säästöpankki, rahaa, pikkumyy-jumpsuitti ja -korurasia, muutamat vaatteet ja tilkkupeitto jossa luki tytön nimi. Unohdinkohan listasta jotakin? Lahjat olivat mieluisia ja varmasti jokaiselle tulee käyttöä, aika pikkumyy painotteista, heh!

Juhlat sujuivat kivasti omasta mielestäni ja toivottavasti muidenkin mielestä! Juhlien loppupuolella kaikki stressi ja väsymys purkautu itkuna, kun kastekynttilän säilytyskotelon oli joku urpo vahtimestari siivonnu pois. Soitin muuten jälkeenpäin kirkkoherranvirastoon ja he lupasivat uuden kotelon! Parasta oli se, että apujoukkoja oli. Mun ei tarvinnut itse siivota juhlapaikalla, eikä siellä tarvinnut järjestelläkkään mitään ennen juhlia, sillä muut hoitivat sen. 


Juhlapaikalta siirryttiin kotiin, saimme äitini, tätini + kaksoset kylään, sekä kummitädit J ja H tulivat myös. Unohtamatta villejä poikia, sekä heidän isäänsä. Sanotaanko niin että tupa oli täynnä, mutta ihanaa kun välillä on paljon vieraita! 

Ilta tuli ja neljä ihmistä vähemmän meitä oli sitten. Äitini ja T lähtivät käymään lähipubissa yksillä, he juttelivat ja paransivat maailmaa lähes kahden tunnin ajan. Heti kun he saapuivat takaisin meille, niin minä lähdin Vanessan J-kummin kanssa "yhelle", joka hieman venyi (ei kuitenkaan humalatilaan asti). Meillä oli aika mukavaa ja juteltiin asioista laidasta laitaan, kunnes sain äidiltäni viestin "tissi tänne". Ei muuta kuin kiireen vilkkaan 500m takaisin kotiin, vauvalle tissiä ja suihkun kautta nukkumaan. Oli muuten outoa nukkua, sillä meillä oli kuitenkin viisi ihmistä yökylässä tässä pikkuisessa 67neliöisessä asunnossa. 


Mutta oli ihana ja raskas viikonloppu! Kiitos kaikille juhlavieraille ja apujoukoille <3

Voiko toiselle antaa kierrätyslahjan vai ei?

Minkälaisia ajatuksia herättää jos puhutaan, että on saanut kierrätetyn lahjan tai antanut jotain itselle tarpeetonta jollekin toiselle lahj...