2v neuvola

Eilen meillä oli Josefiinan neuvola-aika. Samalla reissulla tuli hoidettua myös Vanessan neuvola, josta kerron hieman myöhemmin toisessa postauksessa.

Hoidimme aikataulut niin, että myös T pääsi osallistumaan Josefiinan neuvolakäynnille, sillä olin melko varma siitä että meidän erityislapsessa on paljon puhuttavaa. Siitä syystä halusin ehdottomasti myös lapsen isän osallistuvan, kuten aiemminkin jos ollut jotakin erityisen tärkeätä tai jollain tapaa tärkeitä asioita jotka varmasti on hyvä mennä molempien päänuppiin sisälle.


Josefiinan neuvola alkoi siis 16.15, juteltiin kehityksestä, uhmasta, luonteesta, syömisestä, puheesta, kaikesta mahdollisesta tyttöön liittyvästä. Saatiin myös kaikesta tappelusta huolimatta mitat meidän isosta pienestä tytöstä. Pituutta oli 84cm ja painoa lähes 12kg.

No, siitä Josefiinan kehityksestä hieman lisää. Meillähän siis puhutaan ihan äärettömän vähän. Tyttö hokee äitiä paljon ja kaikki on "äiti" tai "pa". Meillä tuli aiemmin paljon sanoja, mutta nyt on menty takapakkia puheen osalta ja paljon. Tästä syystä epäilin neuvolaan mennessä vahvasti että meidän tyttö saa lähetteen puheterapiaan, mutta vielä ei kuulemma ole puheella kova kiire. Nyt sen sijaan odotellaan neurologiselle lähetettä, sillä se ei mennyt automaattisesti Vaasan kautta ja joudutaan odottamaan ties kuinka kauan.


Ymmärtäminen on omaa luokkaansa. Josefiina ymmärtää monia asioita, välillä tosin esittää ettei ymmärrä tai tajua. Voin kysyä tytöltä "onko sulla nälkä", jolloin nälkäinen lapsi menee oman tuolinsa luo pöydän ääreen, jos on nälkä. Välillä kuitenkin edellä mainitsemani kysymys saa Josefiinan raivoomaan ja käyttäytymään kuin pikkuvauva. Kotona me myöskään emme kutsu lasta nimellä, vaan lempinimellä "Vivi", joten neuvolassa ja muissa virallisissa paikoissa tyttö ei oikein tunnista nimeään.


Syömisen suhteen Josefiina on tajuttoman nirso, harvat ruuat uppoo neidillä masuun ja siitä syystä mennään paljon kaupan purkkiruualla eteenpäin. Myös rahka-, vanukas ja jugurttilinja on jatkuvaa. Päivään sisältyy aina 1-2kpl edellämainittuja maitovalmisteita. Herkut kyllä uppoaisi, suklaata ja sipsejä myöten. Neuvolan mukaan tämä on ihan ok.


Josefiinasta on tullut myös ihanan huolehtivainen ja hoitava isosisko. Vanessalle hän vie leluja, naurattaa pikkusiskoa ja jos syötän Vanessalle sosetta niin Josefiina haluaa kovasti auttaa siinäkin - vaipanvaihtoa unohtamatta.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiinnosta vaan kyselen, että onko teidän tyttärellänne jokin diagnoosi, kun kirjoitit, että hän on erityislapsi? Vai onko kehitys mistä syystä viivästynyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopullista diagnoosia ei ole vielä.. Tutkimuksia kylläkin ja mm yksi veriarvo heittää normaalista.

      Poista

Voiko toiselle antaa kierrätyslahjan vai ei?

Minkälaisia ajatuksia herättää jos puhutaan, että on saanut kierrätetyn lahjan tai antanut jotain itselle tarpeetonta jollekin toiselle lahj...