Lapsen kanssa keikalla

Fanta My Day of Fun tapahtuma kutsui eilen meitä luokseen. Olin omaa mukavuutta ajatellut ja päivää helpottanut sopimalla, että esikoinen menee äidilleni hoitoon. Olisin myös Vanessan jättänyt hoitoon jos osaisi syödä muutakin kuin tissiä - ei pullot/mukit vielä kelpaa. Nappasin vielä pikkusiskoni Vanessan ja minun mukaan, sillä olin sopinut hänen kanssa viettävän aikaa yhdessä. Matkustettiin Helsinkiin ja käytiin burger kingissä syömässä. Ennen kuin lähdin kerkesin jopa nukkua Vanessan kanssa 1,5h päiväunet - teki hyvää!


Alkuun tapahtumassa oli tubettajia - Pernilla, Iinaps & Mikirotta. Heitä haastateltiin ja oli Meet & Greet järjestetty myöskin. Pikkusiskoni oli tästä kiinnostunut ja itselläni ei ollut mitään tietoa heistä. - Ikinä kuullutkaan! Kyllä sitä niiden selitystä siinä kuunteli ajankuluks. 


Alunperin tapahtumassa piti esiintyä yllätysartistina Anna Abreun, mutta sairastumisen vuoksi hän ei päässytkään. Siitä sain tietää maanantaina ja olinkin jo ihan varma, että tilalle otetaan joku ihan surkee paikallinen teinibändi. Onneksi ei sentään mennyt niin - Tilalle tuli Diandra ja Evelina. Myönnettäköön että Evelinasta en ollut ikinä kuullutkaan ja hän esiintyi jo sen verran myöhään, että lähdettiin Diandran jälkeen kotiin. 


Olin varautunu siihen että Vanessa reagoi itkulla sellaiseen ihmismassaan joka siellä oli. Sanoin siskollenikin etukäteen että mennään sitten tosi kauas lavasta jos Vanessa ei viihdy, mutta eiii - mun tyttö on bilettäjä! Vanessan kanssa tanssittiin, välillä hän makasin kärryissä ja välillä ns heittelin häntä ilmaan. Taidettiin saada hyvin huomiota, kun juontajakin sanoi vähän ennen Diandran esitystä: "kattokaa ku täällä edessä jo pieni vauva juhlii".



Vähän ennen kuin Diandra lopetti esiintymisen olimme siirtyneet lavan taakse. Siellä sitten saimme Diandran kanssa kuvat ja nimmarit. Vanessa kun meni Didin syliin, ensimmäinen artistin suusta tuleva lause "pidänks mä tätä vaan näin" ja heti perään "ihana, saanks mä viedä sut kotiin". Josefiinahan on myös kerran nähnyt Diandran, marraskuussa 2015 Vaasan jäähallissa. Nyt lapset on tasoissa - haha! Oli kyllä ihan huippua ja tosiaan mun tyttö on semmonen bilettäjä, että voi mennä toistekkin päivisin musiikkitapahtumiin - ehkä jo sunnuntaina kun Helsingissä esiintyy Robin, Sanni ja monia muita. 


Josefiinalla oli hoidossa mennyt vähän kehnommin tällä kertaa. Viihtynyt oli, mutta illalla kotiin tullessa ei ollut syönyt kun puolikkaan suklaapalan ja ihan tositosi vähän pillimehua juonut. Ei ollut kelvannut keneltäkään ruoka, joten illalla sitten maistui ennen nukkumista aika hyvin. Oli aika uupunut tyttö.

2 kommenttia:

  1. Osaaksä tehä ruokaa?aika usein syötte ulkona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää kysymys sai mut nauramaan :D osaan toki, lähes aina vaan jos tulee jossakin päivällä käytyä niin samalla reissulla syödään myös :) pelkästään ruokailemaan ei muualle lähdetä.

      Poista

Voiko toiselle antaa kierrätyslahjan vai ei?

Minkälaisia ajatuksia herättää jos puhutaan, että on saanut kierrätetyn lahjan tai antanut jotain itselle tarpeetonta jollekin toiselle lahj...