Luminen viikonloppu!

Suomen talvi on tunnetusti hyvin vähäluminen ja paukkupakkasia ei Helsingin alueilla oikeastaan tunneta. 
Kuluneen viikon aikana on saanut nauttia lumesta, kuten myös lasten vatsataudeista (yäk). Torstain jälkeen meillä ei kukaan ole sairastanut, joten ollaan myös päästy ulos pulkkailemaan.


Meillä ei ollut ennestään kuin yksi vauvapulkka, joten meidän piti käydä hakemassa kaupasta yksi vähän isompien pulkka. Cittarissa ei ollut yhtään pulkkaa jäljellä, joten meinasi iskeä paniikki. Kuitenkin halpakauppa Saiturinpörssi pelasti meidät! Siellä oli vielä jokunen pulkka jäljellä ja päästiin pulkkamäkeenkin.


Itse en kauheasti pidä kylmästä ilmasta ja rakastan kesää. Talvella mua ei yleensä saa mielellään ulkoilemaan tai hytisemään leikkipuistoon. Mikäli pakkasta ei ole liikaa, voin lähteä lapsien kanssa ulkoilemaan. Eilen oli vain kaksi astetta pakkasta, joten oli oikein mukava ilma.


Aluksi lapset olisivat vain halunneet istua pulkassa. Arvatkaapa mikä oli reaktio kun ensimmäisen kerran Josefiina pääsi laskemaan isoa mäkeä alas. Tyttö vain nauroi, halusi uudestaan ja uudestaan. Vanessa ei oikein arvostanut ajatusta pulkkamäestä, ehkä se on vielä liian uusi juttu.


Ensitalvena olisi kiva alkaa treenaamaan lasten kanssa luistelua, mikäli olisi sopivanlaiset säät. Nyt toistaiseksi saa pulkkailu riittää.


Nauttikaahan lukijat lumesta niin kauan kuin sitä riittää!

Voimakas tunne joka on läsnä jatkuvasti

Nyt tulee aika henkilökohtaista tekstiä ajatuksista joita mun sisällä on. Kuitenkin on pakko todeta, että tämä äiti taitaa olla hieman hullu!

9.5.2014

Meillä asuu 3,5v erityislapsi, sekä voimakastahtoinen 2v ja silti haaveilen säännöllisesti vauvasta.  Haikaillen katselen tyttöjen vauvakuvia ja muistelen pientä maidontuoksuista tuhisijaa. Katson somessa tuttujen laittamia pienokaisten kuvia lähes kyynel silmäkulmassa, pelkästään todetakseni kuinka suloisia vauvat on!

Pieni ja lähimpänä vauvaa mitä meiltä löytyy :D

Samaan aikaan on kuitenkin hieman ristiriitaiset ajatukset. Sydän sanoo, että vauva mulle nyt heti syliin. Aivot sanoo, että ehkä pitäisi odottaa jonkin aikaa. Ihan vaan katsoa kuinka tytöt kasvaa ja kehittyy, sekä miten elämä muutenkin menee eteenpäin.

Tunne, joka on päivittäin läsnä. Ihan jokaisena päivänä tulee ajateltua, että vauva olisi tervetullut meidän perheeseen. Ajatus tulee pienestä pelosta huolimatta, kuinka asiat järjestyisi? Tiedättekö kun jotakin haluaa niin paljon, eikä sitä voi yhtäkkiä lakata haluamasta.

Aikoinaan kun odotin esikoista, puhuimme T:n kanssa kahdesta lapsesta. Siitä johtuen tytöillä onkin aika pieni ikäero. Kuitenkin jo Vanessan ollessa vajaa vuoden ikäinen alkoi puheessa välillä vilahdella puolin ja toisin "entäs jos kolmas lapsi".

13.12.2015

Yli vuoden ajan ajatus vauvasta, oikeastaan 1,5v on lähempänä totuutta... On pitkä aika. Päälimmäisenä ajatuksena itseni kohdalla ei ole pelko, eikä ajatus kuinka kolmen lapsen kanssa selviäisi? Päälimmäisenä ajatuksena itselläni on vahva halu saada pieni tuhisija, kokea vauva-aika vielä ainakin kerran, saada olla raskaana ja tietenkin päästä synnyttämään!

Biologinen kello ei tikitä vielä ollenkaan tämän asian suhteen - ei pitkään aikaan. Mutta sisällä tuntuu siltä, että ihankuin olisi tikittävä aikapommi. 

Miten voikin ajatella niin paljon, sellaista mitä ei ole? Vain aika näyttää, että mikä on meidän perheen lopputulos?

Kertokaa lukijat omia kokemuksia, jos on vastaavanlaisia tarinoita.

Vahvatahtoinen rakas

Otsikko kuvastaa todella hyvin meidän kuopusta. Lisäksi hän kiipeilee jokaiseen paikkaan, eli on vähän apina. Omistaa vahvan tahdon ja osaa kiljua sekä huutaa, itkua unohtamatta. Keskitytäänpäs nytten yhden postauksen verran meidän rakkaaseen pikkutyttöön!


Vanessa on nyt vähän päälle kaksvee. Hän on ollut vahvatahtoinen jo pienempänä. Vauvana tahtoi jatkuvasti roikkua tissillä, eikä tutti kelvannut. Pian tuli sylivaihe ja sitten pitikin päästä kovaa vauhtia isosiskon perään. 
Nykyään kaikkien vieraiden pitää mennä "pois" ja Vanessa on sitä mieltä, että kaikki lelut on hänen.


Tyttö jatkuvasti repii äitiä kädestä ohjatakseen mieluiseen paikkaan. Sohvankulmasta leikkitelttaan istumaan, ruokapöydän äärestä nukenrattaita työntämään tai jotakin muuta. Jos äiti kieltäytyy, yleensä tulee järkyttävä huuto joka voi kestää PITKÄÄN. 
On siis kaksi vaihtoehtoa: Vanessa alkaa itkemään tai hän huutaa kovaan ääneen "ei" useamman kerran ja katsoo tuimasti.


Nykyään hän on jo iso tyttö ja äärettömän ylpeä, jos saa auttaa äitiä tai isiä. Päivittäin Vanessa auttaa arkisissa asioissa, kuten tiskikoneen tyhjentämisessä, kahvin keittämisessä, smoothien tekemisessä tai pyykkien koneeseen laittamisessa.
Pyrin ajoittamaan nämä tekemiset päivän eri kohtiin, yleensä sille hetkelle kun lapsi on äreä. Kysymys "tuutko auttamaan äitiä" luo lapsen kasvoille hymyn ja saan vastauksena kuulla sanan joo.



Vanessa osaa riisua osan vaatteista itse. Aamusin pyydän tyttöä riisumaan yöpuvun, josta hän selviytyy täysin itsenäisesti. Hän osaa esimerkiksi riisua paidan ja ulkoa sisälle tullessa ottaa kengät pois. Välillä onnistuu myös itsenäisesti pukemaan paidan päälleen, sekä housujen pukeminen onnistuu myös (välillä väärin päin).


Kahden vuoden ikäinen Vansu on taitava ja osaa monia asioita! Hän osaa tehdä 10-20palan nuppi palapelejä. Tyttö puhuu paljon yksittäisiä sanoja ja välillä yhdistää niitä, kuten "Emmä halua". 

Hän ymmärtää puhetta ja osaa toimia ohjeiden mukaisesti, jos haluaa. Nykyään suuttuessaan hän saattaa heitellä tavaroita, tänään esimerkiksi lensi pikkuauto kohti tytön isää!


Neuvolakuulumisia saatte kuulla vasta kun tyttö on 2,5v, sillä täällä ei ole 2v neuvolaa!

Voiko toiselle antaa kierrätyslahjan vai ei?

Minkälaisia ajatuksia herättää jos puhutaan, että on saanut kierrätetyn lahjan tai antanut jotain itselle tarpeetonta jollekin toiselle lahj...