Kaappaus keittiössä! Klo 20:00, 19.3.2018

Jippii, tänään on sit meidän vuoro! Vähän jänskättää minkälaisen vastaanoton meidän jakso oikein saakaan. Varmasti keskustelupalstoilla tullaan puhumaan kuinka naurettavan laiska ja nirso voi ihminen olla jne. Keskustelupalstoilla puhutaan myös aina helposti paljon pahaa ilman minkäänlaista suodatusta, sillä onhan se helppoa nimettömänä huudella.


Miten päädyimme ohjelmaan mukaan?
- No ensinnäkin, itse selailin kerran huvikseni maikkarin nettisivuja ja sattumalta löysin avoimen haun kyseiseen ohjelmaan. Näppärästi itse naputtelin innoissani hakemuksen - taisin jossain vaiheessa ihan vaan ohimennen mainita asiasta T:lle.
Viikkoja myöhemmin puhelimeni soi, keskustelimme ruokailutottumuksista, kauppareissuista ja sovimme tapaamisesta.
Aika nopealla aikataululla tapahtui asiat, sillä kuvaukset alkoi about kolmen viikon kuluessa ensimmäisestä puhelusta. Aika hurja vauhti! Kuvaukset lopulta kestivät 3+1 päivää. Kolmena ensimmäisenä päivänä oltiin siis aktiivisesti yhdessä, tehtiin erilaisia jänniä juttuja ja saatiin uutta näkökulmaa meidän perheen tottumuksiin. Yksi kuvauspäivä (seurantakäynti), oli asetettu 2kk päähän näistä kolmesta ensimmäisestä kuvauspäivästä.

Minkälainen fiilis jälkeenpäin?
Jälkeenpäin ajateltuna kokemus oli kaikinpuolin mahtava. Meidän perheen ruokailutottumuksiin tuli muutoksia, kuvauspäivät oli todella mukavia. Kuvaajat, äänimies, ohjaaja ja pari muuta tyyppiä olivat todella mukavia. Lisäksi saatiin mahtavia muistoja ja päästiin viettämään aikaa Kari Aihisen seurassa. Voisin lähteä uudelleen mukaan, jos jokin vastaavanlainen tilanne tulisi vastaan ja olis yhtä huippu kuvaustiimi!


Neljä päivää kuvauksia ja vain vajaa tunnin ohjelma?
Yllätyin kuinka paljon oikeasti leikataan tapahtuneita asioita pois. Tietenkin kun kuvataan useita tunteja, tällöin valitaan varsinaiseen ohjelmaan ne parhaat palat joista jakso muodostuu. Lisäksi aina kun kamerat ei kuvanneet, juteltiin paljon muita juttuja. Esimerkiksi kyseltiin Kapelta paljon kysymyksiä, joita juolahti mieleen. Puhuttiin ravintoloista, sekä keskusteltiin jopa kuinka "ihana" sää oli yhtenä kuvauspäivänä.


Olin ehkä hieman yllättynyt siitä, että kuvauksien esivalmisteluihin menee paljon aikaa. Laitetaan valaistusta kuntoon ja muuta hienosäätöä. Onneksi aika ei kuitenkaan käynyt ollenkaan tylsäksi, vaikka välillä itse joutuikin odottelemaan. Lapset viihtyivät hyvin, mikäli Vanessan yhtä hermoromahdusta ei lasketa. Alkuun Vanessa hieman vierasti Kapea, mutta lopulta molemmat tytöt hyväksyi hänet kaveriksi. Alapuolella olevassa kuvassa he pelasivat sisällä vähän jalkapalloa. 

Toivottavasti meidän tutut on jo ostanu herkut illaksi ja asettautuu oikein mukavasti istumaan sohvalle television ääreen klo 20:00. Äitini jo vitsaili, että hänen täytyy katsoa jakso jälkeenpäin, jotta voi aina painaa pause-nappulaa ja nauraa rauhassa, jonka jälkeen jatkaa katsomista!


No, oliko ohjelmaan osallistumisesta hyötyä? Onko mikään muuttunut?
- Kuten instakuvista huomaa niin on! Yritin alkusyksystä muuttaa itse meidän ruokailutottumuksia, mutta jotenkin en kuitenkaan saanut pidettyä innostusta viikkoa kauempaa yllä. Ohjelmaan osallistumisen myötä innostuin ruuanlaitosta ihan uudella tavalla ja nykyään meidän jääkaappissa on muuta kuin vanukasta ja valmishodareita.

Jos tulee kysymyksiä niin kysykää! Ei tarvii jengin miettiä ja pohtia keskustelupalstoilla kun voi kysyä suoraan ;)

6 kommenttia:

  1. Täähän on tosi hieno kuulla! Monet ei oikeen tunnu ymmärtävän sitä, miten vaikee ja jaksamista vaativa työ lapsiperheen pyöritys oikeesti on loppujen lopuks. Mut hei, jatkakaa samalla mallilla, voitte olla ylpeitä! Ei kukaan oo seppä syntyessään :)

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä oli tosi kiva ja symppis jakso teistä! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana ja symppis jakso! Mahtavan kokin seurassa olitte.

    VastaaPoista
  4. Mä en ehtinyt katsoa kuin 10minsaa lopusta, mutta täytyy yrittää etsiä jakso jostain, että saan katsottua. Katson välillä tätä sarjaa, on ihan kiva ohjelma :)
    Tuun kommentoimaan sit uudelleen, kun olen ehtinyt katsomaan kokonaan :)

    VastaaPoista
  5. No piti tulla nyt heti kommentoimaan, kun sain sen Katsomosta katsottua :)

    Ette tasan ole ainoa perhe, jonka ruokavalio on tuolla tasolla kuin teidän lähtötilanteessa! Jos minusta olis kiinni, meillä syötäis aina salaattia, kanaa, kasviksia, kalaa (vain paria lempparia :D) ja joskus jotain nautaa, ei possua lainkaan. Mutta eipä ole minusta kiinni, sillä muutkin osaa olla nirsoja :D Harvemmin ostan vanukkaita, mutta kyllä lapset joskus niitä herkuiksi yhdet saa. Ja hampurilaisia toivovat myös välillä, mut hodarit on mun mielestä ihan kauheita :D En oo vaan oppinut syömään.

    Nyt sulle postausideoita, kasaa joku viikonruokalista ohjeineen ja kuvineen mitä teette ja laita blogiin :)!

    VastaaPoista
  6. Vanessa on mainio muksu!! ;) Ihan parasta mitä jaksoissa on nähty, pakko olla pikku tytöllä hyvä huumorintaju! :) :)

    VastaaPoista

Voiko toiselle antaa kierrätyslahjan vai ei?

Minkälaisia ajatuksia herättää jos puhutaan, että on saanut kierrätetyn lahjan tai antanut jotain itselle tarpeetonta jollekin toiselle lahj...