Synnytyskertomus

Heräsin 23.1 aamuyöllä klo 3:45 vaimeisiin supistuksiin. Yritin saada nukuttua, mutta eipä tullut torkuttua kun ihan pari muutaman minuutin pikkupätkää. Miehelle vielä sanoin kun hän heräsi, että saas nähdä pääseekö töihin. Hänellä oli siis iltavuoroa. Sen ainoan kerran kun itse en saanut nukuttua, tytöt nukkuivat ennätyspitkään!

Esikoinen vietiin aamulla päiväkotiin kuten normaalisti. Laitoin kaverilleni viestiä, että supistelee 7-15min välein ja hän sanoi tulevansa mun seuraksi. T lähti töihin muutamaa tuntia aikaisemmin kun normaalisti. Päivä meni ihan kivasti kotona arkisia asioita touhuten. Otin panadolia, joka auttoi hieman supistuksiin ja iltaa kohden ne alkoivat olemaan sen verran säännöllisiä, että lähdin synnärille.


Alunperin sanoin miehelle, että käyn nyt ainakin näytillä. En yhtään ollut varma, että jäänkö samalla reissulla synnyttämään vai lähettävätkö vielä kotiin. T oli sitä mieltä, että mun täytyis mennä taksilla. Itsepäisenä ja hyvin kipuja kestäneenä ajattelin kuitenkin hyödyntää julkista liikennettä. 15 tuntia supistellut, jonka jälkeen matkustin 45min sairaalalle.


Pääsin lähes samantien käyrille ja kätilö ihmetteli kun olin niinkin rauhallinen vielä siinä vaiheessa. Säännöllisiä supistuksia, joita kestin kuitenkin vielä ilman kivunlievitystä. Olin jo 4cm auki sairaalaan päästessä. Synnytyssaliin siirryin klo 20:20 ja ensimmäisenä halusin vain hengailla. Ei mennyt kuitenkaan kovin kauaa, että supistukset alkoivat olemaan suht napakoita.

Klo 23 aikoihin äitini meni meille yövahdiksi ja T pääsi lähtemään kotoa mun perässä sairaalalle. Samoihin aikoihin olin jo niin kipeä, että halusin epiduraalin. Sain puudutteen joka vaikutti reilu puolituntia niin, että olin kivuton. Vähän ennen 00:00 T saapui synnytyssaliin ja ei mennyt kauaakaan, kun sai alkaa jo ponnistelee pikkumiestä pihalle. Vihdoin 24.1. klo 00:42 syntyi 7min ponnistuksella meidän 4610g ja 54cm pitkä poikavauva. Onneksi T ehti sairaalalle ajoissa!


Kätilöt olivat yllättyneitä vauvan koosta, sillä oli arvioitu että hän olisi n 4kg. Lisäksi kätilöt oli ihmeissään, ettei yhen yhtäkään tikkiä tarvinnut laittaa. Synnytys meni siis tosi nopsasti ja kivasti.

 Ainoa miinus, että pudendaalipuudutus loppuvaiheessa ei auttanut ja vasta vauvan syntymän jälkeen huomasin, että vasemmasta jalasta oli kadonnut tunto. Kätilö totes "oho, taisin laittaa liian pitkälle sen puudutteen". No, 8h päästä pystyin taas kävelemään.


1,5vrk kotona kolmen lapsen kanssa

Nyt ollaan oltu 1,5vrk vauvan kanssa kotona ja isommat lapset ovat päässeet tutustumaan meidän perheen minimieheen. 

Alunperin oma toiveeni oli, että oltaisiin kotiuduttu jo 6-8h synnytyksen jälkeen. Ajatus polikliinisestä synnytyksestä oli päässä jo alkuraskaudessa. Kuitenkin vauvan ison koon takia jouduimme jäämään sokeriseurantaan ja kotiuduimme reilu vuorokausi vauvan syntymän jälkeen.


Ensimmäinen ilta kotona oli melkoista härdelliä. Meidän keskimmäinen lapsi ei meinannut millään malttaa mennä nukkumaan. Oli ehdottoman tärkeää saada antaa pikkuveljelle pusuja ja haleja, sekä juosta kymmenen kertaa illalla äidin ja isin väliin sänkyyn kurkkimaan vauvaa.


Esikoinen ottaa vauvan saapumisen hieman rennommin. Välillä pusutellaan ja jos vauva itkee, hän sanoo "ei hätää" ja paijaa. Mustasukkaisuutta ei ole vielä ilmennyt, sillä tietenkin yritän mahdollisimman paljon huomioida tyttöjä vaikka vauva paljon aikaa viekin.
Pienissä asioissa tytöt haluavat auttaa. Voivat vaikkapa hakea vauvalle uutta vaippaa, valita aamulla vaatteita ja viedä vanhan vaipan roskiin. Tänään aamulla jätin vauvan hetkeksi kotiin kun kävin hakemassa Vanessan kanssa kaupasta ruokaa. N 20min ihan vaan kaksin tytön kanssa.


Yksi hankaloittava tekijä on nää synnytyksen jälkeiset hormoonit.. Siis ihan hirveetä! Meinaan alkaa pillittää jokaisesta asiasta. Ensin kotiintullessa kun näin tytöt, sitten äidin halatessa ja onnitellessa... Sit  hetken päästä kun esikoinen lohdutti itkevää vauvaa (näytti niin ihanalta). Onneksi tää tasaantuu ajan kanssa!

Nyt vain nautitaan näistä muutamasta viikosta, kun ollaan koko perhe kasassa 24/7 ja päivittäisiä askareita on jakamassa kaksi aikuista. 

Hän on täällä!

Perheemme kasvoi yöllä 24.1.2019 yhdellä pienellä ihmisellä. Klo 00:42 syntyi 4610g ja 54cm pitkä poika! 


Molemmat voidaan hyvin. Synnytyskertomusta kirjottelen myöhemmin kun jaksan.

Loppuraskauden ihanuutta(ko)?

Laskettu aika oli ja meni.. Edelleen täällä ollaan yhdessä kasassa ja vauva potkii sisuskaluja. Raskaanaoloa ei ole enään montaa päivää jäljellä ja pakko sanoa, että  onneksi kohta vauva on sylissä!


Jo useamman päivän ajan on tuntunut siltä, että otsaan on kasvanut jättimäinen elin. Kaikki ärsyttää, väsyttää ja tekis mieli jatkuvasti lähettää mies ja lapset raketilla kuuhun. Lattialle tippuva voiveitsi saa kiroilemaan ja tuskailemaan, jos kukaan ei auta. Moneen paikkaan kolottaa.. Mahan kanssa eteenpäin lyllertäminen on raskasta, takki ei mee kiinni ja ulkona on yli 20 astetta pakkasta. Syntyis jo!

Kuitenkin samaan aikaan myös mietin haikeudella, että kohta pinkeän vauvamasun sijaan tuntuu et ois vaan löysä läjä nahkaa eikä voi edes hyvällä omallatunnolla syödä suklaalevyä päivässä. Ollaan T:n kanssa puhuttu tämän olevan meidän viimeinen vauva. Masua tulee varmasti myös ikävä ja kaikista raskauden mukana olevista ongelmistakin huolimatta on jopa ihan kiva kulkea pallona eteenpäin.
 
Kotona kaikki on valmiina vauvan saapumista varten. Vaatteet on pestynä nätisti lipastossa, vauvan sänky pedattuna meidän sängyn vieressä ja isommat lapsetkin odottavat jo malttamattomina.

Tänään oli neuvolakäynti joka kesti n 15min. Pikaiset vauvan sydänäänet, paino, verenpaine ja muut perinteiset tsekkaukset. Kaikki ok. Sain ajan vielä viikon päähän, mikäli pieni haluaa majailla vielä yksiössään.

Synnytyskertomus

Heräsin 23.1 aamuyöllä klo 3:45 vaimeisiin supistuksiin. Yritin saada nukuttua, mutta eipä tullut torkuttua kun ihan pari muutaman minuutin...