Kun maksat satasen, jottei naapuri sais viiskymppistä!

Suomalaiset on mielenkiintoita kansaa. Eilen illalla lueskelin ketjua jossa ihmiset keskustelivat lastenvaatteista, niiden hinnoista ja taivastelivat jos lapselle ostetaan kallista. Osa otti esille kateuskortin ja osa oli sitä mieltä, että lapsia tehdään eläviksi mallinukeiksi joiden elämää rajoitetaan.


Toiset ostaa kirpputoreilta kaikki hankinnat ja saa käytettynä läjän sukulaisten vanhoja vaatteita. Toiset ostaa vaikka miljoonalla eurolla uusinta uutta merkkivaatetta ja toiset ostaa sekä kirppiksiltä ja aleista. Jokainen toimii oman lompakon mukaan. Jokainen toimintatapa on yhtä okei. Tärkeintä on kuitenkin ehjät ja puhtaat vaatteet päällä.

Joku keskustelijoista sanoi, että nykymammat ostaa paljon kalliilla velaksi ja makselee kuukausittain osamaksuja lastenvaatteiden takia. Näitäkin ihmisiä on, mutta mikä siihen ajaa? Onko se nykyään niin, että kun toisella on niin itse pitää myös saada? Tuleeko siitä joku paremmuuden tunne kun lapsi kulkee kalliissa ja samaan aikaan perhe elää viikon kaurapuurolla? Pitääkö näyttää, että varaa on ja samaan aikaan kärsii kotona varattomuudesta?

Tää aihe on semmonen josta tykkään itse puhua. Osittain jo siitä syystä, että meidän lapset puetaan näihin "ylikalliisiin rätteihin". Todellisuudessa itsehän en oo aikoihin ostanut normaalihinnalla mitään, kun parin viikon päästä sen saa jo alennuksella. Ensisijaisesti kuitenkin arjessa jokaisen pitäisi huolehtia asumiskuluista, muista laskuista ja monipuolisesta ruuasta. Yli jäävillä rahoilla jokainen tekee mitä haluaa, eikä se ole keneltäkään muulta pois. Velkaantua ei kannata materian takia. Itse ainakin ajattelen, että esimerkiksi asuntolaina on ok, mutta mitään järkeä ei ole ostaa velaksi vaikka 500€ maksavaa tiskikonetta tai 200€ toppahaalaria.


Lapsi saa olla lapsi ja tehdä asioita, vaikka päällä olis tonnin kengät. Surullista on se, jos kalliiden vaatteiden takia ei saa mennä vaikka hiekkalaatikolle rymyilemään. Meidänkin kaapista löytyy muutamat lempparivaatteet, jotka ovat tarkotettu vain siistimpään menoon. Jos kuitenkin vaikka kauppareissulla käydessä lapsi pyytää hetkeksi leikkipuistoon, niin siellä voidaan käydä oli päällä mitä tahansa. Se mitä on päällä, ei määritä minkälainen lapsuus on. Käyttöönhän ne kaikki on kuitenkin ostettu, ei seinälle kehystettäväksi koristeeksi.

Elämä on elämistä varten. Ihmiset menee ja tekee asioita, reissaavat, lapset hyppivät kuralätäköissä, kaatuilevat ulkona ja se on arkipäivää. Päiväkodissa voi vaatteet likaantua tai mennä rikki, mutta kyllä meillä siellä ihan samoja vaatteita esikoinen pitää kuin kotonakin.


Nykyään jopa päiväkotilaiset voivat kiusata toisiaan, ihan vaan halpojen vaatteiden takia. Mistä se on opittu? Nykypäivänä kyllä enemmän ja enemmän huomaa pienistä lapsista aina teineihin olevan päästä varpaisiin puettu merkkiin, onko se kriteeri että pääsee kaveriporukkaan mukaan? Vuosi sitten leikkipuistossa yks teinityttö tokas kaverilleen "se tunne kun tolla pikkutytölläkin on addua ja mulla ei". Hän varmasti olis ollut onnellinen siitä yhdestä hupparista edes.

Vaan suomalaiset on sitä kansaa jotka on valmis maksamaan 100€, jotta naapuri ei vahingossakaan sais viiskymppistä (ei kaikki, mutta osa). Toiset myös on ihan turhista asioista kateellisia. Raha ei määritä onko elämä tosi jees ja onnellista! 

Vauvalla keuhkokuume!

Meidän perheeseen on mahtunut ristiäisten jälkeen hyvin paljon sairastelua. Juhlittiin ristiäisiä 24.3 ja silloin esikoinen oli jo hieman räkäinen. Siitä seuraavana päivänä hänelle nousikin kuumetta, joka meni hyvin ripeästi ohi. Ajattelin tällöin, että perheessämme on vain pientä perusflunssaa, mutta tämä olikin vasta alkua sairastelulle.

Seuraavaksi sairastui meidän 3v ja samana päivänä olin ollut Leonin kanssa 2kk neuvolassa. Vanessalla oli tukkoisuutta ja kuumetta, joka kestikin sitten yhteensä viisi päivää. Korkeimmillaan lämpö kävi 40,2 asteessa, vaikka oli muutamaa tuntia aiemmin saanut lääkettä.


Lauantai-iltana lähdin itse Leonin kanssa Jorvin päivystykseen, jossa menikin hyvä tovi aikaa. Lääkäri tutki pienen ja sanoi, että jos labroissa ei näy ylläreitä päästään kotiutumaan, mikäli kotona on babyvac. Äitini ehtikin illan mittaan hakemaan apteekista sen meille, ihan vaan varalta. Samoihin aikoihin Vanessa oli isänsä kanssa Peijaksessa tsekkaamassa tytön vointia ja pääsivät suht ripeällä aikataululla takaisin kotiin.

Pääsimme lauantai-sunnuntai välisenä yönä pikkusen kanssa kotiin, mutta takaisin täytyi mennä heti maanantaina aamulla. Maanantain pikainen puolentunnin lääkärikäynti venyikin yllättäen. Paino oli tipahtanut hieman, tulehdusarvot oli nousseet ja saatiin odotella tovi keuhkokuvaan pääsyä. Leonilla oli alkava keuhkokuume, johon aloitettiin antibioottikuuri. Ihan hirveetä kun näin pienet sairastaa. 


Pääsimme kuitekin lääkkeen kera kotiutumaan, sillä lääkäri totesi olevan turhaa ottaa niin hyvävointista vauvaa sisälle sairaalaan. Ohjeena oli kuitenkin, että herkästi takaisin mikäli vointi huononee, sekä seuraavalle aamulle vielä kontrollikäynti.


Kontrollikäynnillä todettiin, että tulehdusarvot ovat laskussa ja painoakin oli päivässä tullut takaisin. Lääkäri oli sitä mieltä, että tauti alkaa olemaan parempaan päin ja kotona annetaan antibioottikuuri loppuun. Nyt meillä asuukin jo melko virkeä poika, jota kiusaa enään limainen yskä ja käheä ääni.

Lääkäri mainitsi, että nyt on tosi paljon rs-virusta liikkeellä! Toivottavasti meidän sairastelut olisi nyt hetkeksi tässä.

3v uhmatuhma

* Postauksessa näkyvät vaatteet on saatu MiniQ. Lisänä arvonta!


Onko kolmen vuoden kohdalla kaikilla jokin melko hermoja koetteleva vaihe vai onko tämä reagointia vasta nyt tammikuussa syntyneeseen pikkuveljeen? Toivottavasti ohimenevä vaihe, oli kumpaa tahansa. Meillä ainakin välillä on keinot melko vähissä kun mitään ei uskota ja lopulta meinaa itselläkin palaa hermo. Oon kokeillut myös tietyissä tilanteissa olla vaan reagoimatta, mutta sillon sitä innostutaan vaan entistä enemmän.

Parhaita tilaisuuksia tehdä pahuuksia ja kokeilla missä ne rajat menee, on silloin kun äiti puhuu puhelimessa tai makaa sängyssä imettämässä vauvaa. Viikon sisään meidän tyttö on esimerkiksi: kaatanut vesipullollisen vettä lattialle ja vähän sohvallekkin. Kaupassa on juostu ympäri mielettömän isoa pakasteallasta, kun päiväkodin johtaja sattui soittamaan mulle just kauppareissun aikana. Väritetty vahaliidulla huulet.. Ainiin ja tietysti parhain idea oli vetää lähes puolet mun suklaasta salaa, kun hoidin vauvaa. 

Sanavarastosta löytyy "hittua" ja "peekelettä". Kun häntä kieltää jostakin tyttö katsoo tuimasti ja huutaa "äiti pois". Tietysti täytyy kokeilla kaikki mahdolliset asiat läpi ja kun silmä vähän välttää, ollaan pahanteossa.


 Luulen kuitenkin, että meidän tilanteessa osa on myös reagointia siihen, kun saa vähemmän huomiota verrattuna aikaan ennen vauvan syntymää.
Tietenkin Vanessa on paljon mukana vauvanhoidossa, auttaa valitsemaan vaatteita, pusuttelee pikkuveliä ja on ihana vauvaa kohtaan. Vaikka kuinka yrittäisi, niin ei samalla tavalla aika riitä huomioimaan kuin aiemmin ja tällöin ollaankin välittömästi pahanteossa. Pidetään siis edelleen lähes kaikissa keittiön kaapeissa lapsilukot, eikä edes harkita niiden poisottamista. Kaakaojauhot ja puurohiutaleet saa pysyä lasten ulottumattomissa.


Mutta eiköhän tämäkin tästä ajanmyötä helpota! Onneks päivät ei ole aamusta iltaan pelkkää vääntämistä ja mahtuu paljon hyviä hetkiä myös päiviin.

Käykäähän muuten osallistumassa arvontaan mun instassa! Voit voittaa itsellesi 30€ lahjakortin MiniQ verkkokauppaan. Klikkaamalla tästä pääset oikeeseen profiiliin!

Lapsen poissaolokohtauksia ja tajuttomuutta

Blogissa on ollut hieman hiljaisempaa viimeaikoina. Osa varmaan vähän tietääkin jos instassa on seurannut mua (meltzuggero), että mistä on kyse. Eilinen apteekkireissu ja jatkuva lääkitys on nyt meidän arkea.


Vajaa pari viikkoa sitten alkoi öisin kuulumaan tyttöjen huoneesta outoja ääniä. Kuulosti alkuun siltä kuin joku tukehtuisi ja paikalle mennessä sängyssä makasi hetken aikaa veltto, sekä hyvin poissaoleva lapsi. Pimeässä ei sen tarkemmin nähnyt ja meni pari kertaa ennenkuin oikein tajusi asiaa. Yhtenä päivänä Josefiina meni päiväunille ja kuulin samanlaisen äänen, jolloin juoksin olkkarista hänen luokseen. Lapsella silmät auki tuijottaen tyhjyyteen, eikä häneen saanut kontaktia.

Muutamat lääkärireissut ja niistä sitten kiireellisellä lähetteellä Helsingin lastensairaalaan Uni EEG-tutkimukseen. Saatiin aika alle 2vrk päähän ja T otti vapaata töistä, jotta saatiin järjestettyä tutkimukseen pääseminen. Hoitaja sanoi, että jouduttaisiin odottamaan tuloksia lähes kaksi viikkoa. Kuitenkin pienen painostuksen jälkeen hän kävi vielä jututtamassa lääkäriä, jonka jälkeen lähetettiin kotiin. Jo ennen kotiinpääsyä lapsi sai samanlaisen kohtauksen, joita oli tullut jo useamman päivän monta kertaa päivässä.


Meni alle vuorokausi ja puhelin soi. T oli juuri lähdössä töihin ja samaan aikaan käsky kävi, että välittömästi lastensairaalalle päivystykseen. Aivosähkökäyrätutkimuksen tulokset olikin jo katsottu eri lääkärin toimesta ja niistä löytyi paljon poikkeavuutta. Diagnoosiksi saatiin määrittelemätön epilepsia, johon lääkäri määräsi lääkkeen. Voi olla että se auttaa tai sit täytyy kokeilla toista lääkettä.

Josefiinan kohdalla tämä kaikki todennäköisesti johtuu hänen kromosomipoikkeavuudesta. Mitä luultavammin hänellä on ollut jo pidemmän aikaa taustalla tämä, sillä ensimmäinen kohtaus oli silloin 5kk vanhana, jonka jälkeen myös vuosi sitten oli selkeä vastaavanlainen tilanne. Ikinä ei löytynyt mitään selitystä tutkimuksista huolimatta ja vielä vuosi sitten lyhyt aivosähkökäyrätutkimuskin oli normaali.

Parin kuukauden ajan lapsella on myös ilmennyt poissaolokohtauksia, jotka äitini itseasiassa ensimmäisenä selkeästi huomasi. Näistä myös kerrottiin tammikuun alkupuolella lääkärissä, mutta sieltä ei kuitenkaan laitettu mihinkään tutkimuksiin.


Kohtauksia on tullut viikon ajan useammin ja myös hereillä ollessaan, kun ensin niitä oli vain yöllä yksi tai korkeintaan kaksi. Kokoajan saa olla tarkkana niin kauan, että löytyy oikea toimiva lääke ja määrä jolla kohtaukset pysyvät kurissa. Yötä-päivää pitäs olla itsellä aivot skarppina et herää jos yöllä kuuluu pienikin ääni.

Jos lapsellasi on diagnosoitu vastaavaa, olisin kiinnostunut kuulemaan miten teillä on mennyt?

Synnytyskertomus

Heräsin 23.1 aamuyöllä klo 3:45 vaimeisiin supistuksiin. Yritin saada nukuttua, mutta eipä tullut torkuttua kun ihan pari muutaman minuutin pikkupätkää. Miehelle vielä sanoin kun hän heräsi, että saas nähdä pääseekö töihin. Hänellä oli siis iltavuoroa. Sen ainoan kerran kun itse en saanut nukuttua, tytöt nukkuivat ennätyspitkään!

Esikoinen vietiin aamulla päiväkotiin kuten normaalisti. Laitoin kaverilleni viestiä, että supistelee 7-15min välein ja hän sanoi tulevansa mun seuraksi. T lähti töihin muutamaa tuntia aikaisemmin kun normaalisti. Päivä meni ihan kivasti kotona arkisia asioita touhuten. Otin panadolia, joka auttoi hieman supistuksiin ja iltaa kohden ne alkoivat olemaan sen verran säännöllisiä, että lähdin synnärille.


Alunperin sanoin miehelle, että käyn nyt ainakin näytillä. En yhtään ollut varma, että jäänkö samalla reissulla synnyttämään vai lähettävätkö vielä kotiin. T oli sitä mieltä, että mun täytyis mennä taksilla. Itsepäisenä ja hyvin kipuja kestäneenä ajattelin kuitenkin hyödyntää julkista liikennettä. 15 tuntia supistellut, jonka jälkeen matkustin 45min sairaalalle.


Pääsin lähes samantien käyrille ja kätilö ihmetteli kun olin niinkin rauhallinen vielä siinä vaiheessa. Säännöllisiä supistuksia, joita kestin kuitenkin vielä ilman kivunlievitystä. Olin jo 4cm auki sairaalaan päästessä. Synnytyssaliin siirryin klo 20:20 ja ensimmäisenä halusin vain hengailla. Ei mennyt kuitenkaan kovin kauaa, että supistukset alkoivat olemaan suht napakoita.

Klo 23 aikoihin äitini meni meille yövahdiksi ja T pääsi lähtemään kotoa mun perässä sairaalalle. Samoihin aikoihin olin jo niin kipeä, että halusin epiduraalin. Sain puudutteen joka vaikutti reilu puolituntia niin, että olin kivuton. Vähän ennen 00:00 T saapui synnytyssaliin ja ei mennyt kauaakaan, kun sai alkaa jo ponnistelee pikkumiestä pihalle. Vihdoin 24.1. klo 00:42 syntyi 7min ponnistuksella meidän 4610g ja 54cm pitkä poikavauva. Onneksi T ehti sairaalalle ajoissa!


Kätilöt olivat yllättyneitä vauvan koosta, sillä oli arvioitu että hän olisi n 4kg. Lisäksi kätilöt oli ihmeissään, ettei yhen yhtäkään tikkiä tarvinnut laittaa. Synnytys meni siis tosi nopsasti ja kivasti.

 Ainoa miinus, että pudendaalipuudutus loppuvaiheessa ei auttanut ja vasta vauvan syntymän jälkeen huomasin, että vasemmasta jalasta oli kadonnut tunto. Kätilö totes "oho, taisin laittaa liian pitkälle sen puudutteen". No, 8h päästä pystyin taas kävelemään.


1,5vrk kotona kolmen lapsen kanssa

Nyt ollaan oltu 1,5vrk vauvan kanssa kotona ja isommat lapset ovat päässeet tutustumaan meidän perheen minimieheen. 

Alunperin oma toiveeni oli, että oltaisiin kotiuduttu jo 6-8h synnytyksen jälkeen. Ajatus polikliinisestä synnytyksestä oli päässä jo alkuraskaudessa. Kuitenkin vauvan ison koon takia jouduimme jäämään sokeriseurantaan ja kotiuduimme reilu vuorokausi vauvan syntymän jälkeen.


Ensimmäinen ilta kotona oli melkoista härdelliä. Meidän keskimmäinen lapsi ei meinannut millään malttaa mennä nukkumaan. Oli ehdottoman tärkeää saada antaa pikkuveljelle pusuja ja haleja, sekä juosta kymmenen kertaa illalla äidin ja isin väliin sänkyyn kurkkimaan vauvaa.


Esikoinen ottaa vauvan saapumisen hieman rennommin. Välillä pusutellaan ja jos vauva itkee, hän sanoo "ei hätää" ja paijaa. Mustasukkaisuutta ei ole vielä ilmennyt, sillä tietenkin yritän mahdollisimman paljon huomioida tyttöjä vaikka vauva paljon aikaa viekin.
Pienissä asioissa tytöt haluavat auttaa. Voivat vaikkapa hakea vauvalle uutta vaippaa, valita aamulla vaatteita ja viedä vanhan vaipan roskiin. Tänään aamulla jätin vauvan hetkeksi kotiin kun kävin hakemassa Vanessan kanssa kaupasta ruokaa. N 20min ihan vaan kaksin tytön kanssa.


Yksi hankaloittava tekijä on nää synnytyksen jälkeiset hormoonit.. Siis ihan hirveetä! Meinaan alkaa pillittää jokaisesta asiasta. Ensin kotiintullessa kun näin tytöt, sitten äidin halatessa ja onnitellessa... Sit  hetken päästä kun esikoinen lohdutti itkevää vauvaa (näytti niin ihanalta). Onneksi tää tasaantuu ajan kanssa!

Nyt vain nautitaan näistä muutamasta viikosta, kun ollaan koko perhe kasassa 24/7 ja päivittäisiä askareita on jakamassa kaksi aikuista. 

Hän on täällä!

Perheemme kasvoi yöllä 24.1.2019 yhdellä pienellä ihmisellä. Klo 00:42 syntyi 4610g ja 54cm pitkä poika! 


Molemmat voidaan hyvin. Synnytyskertomusta kirjottelen myöhemmin kun jaksan.

Loppuraskauden ihanuutta(ko)?

Laskettu aika oli ja meni.. Edelleen täällä ollaan yhdessä kasassa ja vauva potkii sisuskaluja. Raskaanaoloa ei ole enään montaa päivää jäljellä ja pakko sanoa, että  onneksi kohta vauva on sylissä!


Jo useamman päivän ajan on tuntunut siltä, että otsaan on kasvanut jättimäinen elin. Kaikki ärsyttää, väsyttää ja tekis mieli jatkuvasti lähettää mies ja lapset raketilla kuuhun. Lattialle tippuva voiveitsi saa kiroilemaan ja tuskailemaan, jos kukaan ei auta. Moneen paikkaan kolottaa.. Mahan kanssa eteenpäin lyllertäminen on raskasta, takki ei mee kiinni ja ulkona on yli 20 astetta pakkasta. Syntyis jo!

Kuitenkin samaan aikaan myös mietin haikeudella, että kohta pinkeän vauvamasun sijaan tuntuu et ois vaan löysä läjä nahkaa eikä voi edes hyvällä omallatunnolla syödä suklaalevyä päivässä. Ollaan T:n kanssa puhuttu tämän olevan meidän viimeinen vauva. Masua tulee varmasti myös ikävä ja kaikista raskauden mukana olevista ongelmistakin huolimatta on jopa ihan kiva kulkea pallona eteenpäin.
 
Kotona kaikki on valmiina vauvan saapumista varten. Vaatteet on pestynä nätisti lipastossa, vauvan sänky pedattuna meidän sängyn vieressä ja isommat lapsetkin odottavat jo malttamattomina.

Tänään oli neuvolakäynti joka kesti n 15min. Pikaiset vauvan sydänäänet, paino, verenpaine ja muut perinteiset tsekkaukset. Kaikki ok. Sain ajan vielä viikon päähän, mikäli pieni haluaa majailla vielä yksiössään.

Kun maksat satasen, jottei naapuri sais viiskymppistä!

Suomalaiset on mielenkiintoita kansaa. Eilen illalla lueskelin ketjua jossa ihmiset keskustelivat lastenvaatteista, niiden hinnoista ja tai...