Koronavirus saapui myös Suomeen. Kuollaanko kaikki?

Paljon pelätty ja paljon uutisoitu koronavirus on nyt todistetusti täällä Suomessa myös. Onko aihetta paniikkiin ja pitääkö jäädä neljän seinän sisälle välttyäkseen kuolemalta?

Kuva viime kesältä. Onneksi suomessa on hyvä sairaanhoito, tilanteessa kun tilanteessa. 

Virus on levinnyt ripeästi paikasta toiseen
Koronavirus lähti leviämään loppuvuodesta Kiinan Wuhanin miljoonakaupungista. Nyt virusta on löydetty jo monesta eri paikasta, kuten Malesiasta, Australiasta, Japanista, Singaporesta, Nepalista, Vietnamista, Thaimaasta, Kanadasta, Yhdysvalloista, Ranskasta, Saksasta ja eilen keskiviikkoiltana myös täältä suomesta. Virus on levinnyt hurjaa vauhtia ja tartunnan saaneita on tuhansia. Onko tämä kuitenkaan niin tappava tauti? Virus on vienyt maailmalla monien ihmisten hengen, mutta kyllähän ihmisiä kuolee influenssankin vuosittain. 

Paniikki ei hyödytä mitenkään
Paniikkia ei kannata lietsoa ympäriinsä. Toki jokainen varmasti ajattelee päässä, että mitä jos saa kyseisen viruksen? Kyllähän vuosittain monet pelkäävät influenssaakin tai aina tiettyyn vuodenaikaan laajalti vellovaa vatsatautia. Aina voi saada jonkun pöpön jostain suunnasta, mutta pelon takia ei kannata jättää elämää elämättä. Jos pelkäät sairastuvasi johonkin niin mulla on ilmainen vinkki just sulle: Muuta metsän keskelle, kasvata itse kaikki ruokasi ja älä ikinä vaan näe yhtään ihmistä. Kerro sit pysyitkö terveenä vai tulitko mielisairaaksi?


Mitä ajatuksia koronavirus herättää? Ei anneta pelolle valtaa, eihän? Eteenpäin vaan, niin kun mummo lumessa. Muistakaahan hyvä käsihygienia! 

Kuinka 1v kuvaus onnistui itkevän lapsen kanssa?

Viime lauantaina suuntasin aamulla Leonin kanssa 1v valokuvaukseen. Hänen kanssa kuvaus meni aivan toisella kaavalla, verrattuna aikanaan olleisiin tyttöjen 1v kuvauksiin.


Jokaisen lapsen kohdalla olen halunnut käydä studiossa ottamassa 1v valokuvat, joista sitten on teetetty olohuoneen seinälle isot taulut. Itselläni on ollut vaatimuksena, että saan kuvaajalta täysresoluutioisena kaikki onnistuneet kuvat ja voin sitten itse teettää niitä esimerkiksi Ifolorilta. Toinen vaatimus oli, että en halunnut valkoista taustaa ja siksi päädyimme menemään Espooseen Jyri Laitisen studiolle kuvattavaksi. Bongasin hänet netistä ja studio olikin kivan tilava ja oli useampia vaihtoehtoja taustojen suhteen. Useimmilla kuvaajilla tuntuu nykyään olevan vain valkoinen tausta ja se on mielestäni tosi tylsä. 


Valokuvaus ei alkanut ollenkaan lupaavasti. Haluatteko arvata mitä tapahtui jokaisella kerralla, kun salamavalot räpsähtivät? No poikahan päätti alkaa itkemään. En tiedä mistä tällä kertaa itku johtui, sillä olemme paristi  käyneet aikaisemmin toisella kuvaajalla Leonin kanssa ja silloin näin ei ole tapahtunut. Poika oli päättänyt, että hän haluaa vain roikkua minussa kiinni ja samalla sitten saatiin nappastua myös jonkinlainen imetyskuva. 


Lopulta kun aikaa oli mennyt lähemmäs tunti, hän alkoi lämpenemään ja kuvaus sujui oikein mallikkaasti. Saatiin supersöpöjä 1v kuvia ihan huikeen monta ja nyt on valinnanvaikeus mistä kuvasta teetämme taulun! 



Vauvavuosi meni aivan silmänräpäyksessä ohi

Tämä postaus on omistettu rakkaudella yksivuotiaalleni!


Tänään on sinulle suuri päivä. Vauvavuotesi on takanapäin ja täytät jo yhden vuoden. Hurjaa, kuinka vauhdilla aika on kulunut!

Vuosi sitten, ennen kuin synnyit et ollut hetkeäkään yksin vaan olit koko ajan ollut osa äitiäsi. 24.1. klo 00:40 synnyit lumisena pakkasyönä ja täydensit meidän perheemme. Isäsi ehti vain hetkeä aikaisemmin sairaallalle ja pääsi näkemään sinun ensihetkesi. Ne ensimmäiset minuutit ja jopa tunnit elämästäsi vietit väsyneen mutta mielettömän onnellisen äitisi rinnalla. Pitkään olimme sinua toivoneet ja odottaneet. Ihana pieni poika. Äitisi tuoksutteli vauvatuoksuja, silitteli sinua, ihmetteli kuinka pieni oletkaan ja tutustui uuteen perheenjäseneen kaikessa rauhassa. 

Vauvavuosi on sisältänyt paljon itkua, naurua, väsymystä, ihmetystä ja rakkautta. Olemme luoneet sinulle turvallisuuden tunteen olemalla lähelläsi, halailemalla, sylittelemällä ja pusuttelemalla. Kun sinulla on ollut paha mieli ja on itkettänyt, olemme sylissä kantaneet sinua ympäri asuntoa vaikka keskellä yötä. Vaikeitakin hetkiä on siis mahtunut vauvavuoteen, mutta olemme niistä selvinneet ja hyviä hetkiä on todella paljon enemmän.


Itku on ollut ainoa tapasi kertoa, ettet ole iloinen. Silloin olet ilmaissut tyytymättömyytesi itkulla ja olen parhaani mukaan yrittänyt lohduttaa sinua. Välillä on ollut raskasta kuunnella pitkään jatkunutta itkuasi, jolloin olen kokenut riittämättömyyden tunnetta. Olet sitten millä tuulella tahnsa, niin olet mielettömän rakas. 
Aina iltaisin olen ottanut sinut kainaloon, silittänyt päätäsi ja tuijotellut ihania kasvojasi, sekä pieniä sormiasi. Öisin olen nukkunut vieressäsi, ollut lähellä, imettänyt ja tarvittaessa myös lohduttanut sinua. Sylin lisäksi rinnasta olet saanut tarvittaessa lohtua. 

Olen nähnyt kaikki tähänastiset kehitysvaiheesi. Kuinka esimerkiksi olet oppinut ryömimään, konttaamaan, nousemaan seisomaan, taputtamaan, kiipeilemään, vilkuttamaan ja kävelemään tukea vasten. Ensiaskeliasi vielä odotamme, mutta varmasti näemme myös ne pian. Osaat olla itsepäinen ja menevä tyyppi. Innolla odotan mitä kaikkea seuraava vuosi kanssasi tuo vastaan. Toivottavasti paljon hyvää ja lukemattomia ihania muistoja.


Hyvää ensimmäistä syntymäpäivää rakas poikani, nyt olet taapero! Sunnuntaina juhlitaan! 

Hammaslääkärikammo johti siihen, että ikenessä on vain järkyttävän kokoinen kolo!

Pelko ja voimakas ahdistus on estänyt kohdallani hammaslääkäriin menon jo pidemmän aikaa. Suussani on ollut useita vuosia lohjennut hammas, joka olisi täytynyt hoitaa. Kävin kyllä hammaslääkärissä parisen vuotta sitten, mutta kieltäydyin silloin hampaanpoistosta itkien hammaslääkärin tuolissa. Vajaa viikko sitten hammasta alkoi särkemään. Särky loppui, jonka jälkeen särky taas pian palasi. Välillä vain pientä jomotusta ja välillä voimakasta kipua, jolloin olisi tehnyt mieli repiä koko pää irti. Viikonloppuna hammasta särki jo lähes kokoajan enemmän ja vähemmän.



Kauan sitten lohjennut hammas ja hoidon lykkääminen
Kun hammas lohkeaa ei kannattaisi olla niin tyhmä kun mitä minä olin. Siirsin kerta toisensa jälkeen hammaslääkärireissua sillä verukkeella, että ei siihen enää särkenyt. Satunnaisesti hammassärky oli läsnä ja särkylääke aina auttoi. Välillä syötiin kaksi päivää buranaa, jonka jälkeen useampia viikkoja kipu pysyi poissa. Jos hampaan olisin hoitanut heti, ei sitä olisi tarvinnut poistaa. Tällä kertaa ei ollut ollenkaan muuta vaihtoehtoa kun repiä kipuileva hammas pois. Hammas jota oli näkyvillä vain hyvin vähän. Pikkuhiljaa siitä on lohjennut lisää ja lisää paloja pois.

Henkinen valmistautuminen
Olin jo viikonloppuna särkemisen takia päättänyt, että maanantaina otan itseäni niskasta kiinni ja menen hammaslääkäriin. Aamulla soitin heti numeroon, josta sain kiireellisen ajan samalle päivälle. Vain 30min puhelun jälkeen olin jo tuhdin aamupalan syöneenä ovesta ulkona. Olin aamupalalla varautunut siihen, että koko päivänä en uskalla tai pysty syödä puudutuksen ja mahdollisten kipujen takia oikeastaan mitään.



Koko operaatioon meni max 20min
Minua kutsuttiin nimellä ja kävelin reippaasti, mutta peloissani sisään huoneeseen. Ihan ensimmäisenä mainitsin olevani pelkopotilas ja siitä syystä hampaani on hirveässä kunnossa. Hammaslääkäri vaikutti ymmärtäväiseltä ja kertoi koko ajan mitä tehdään. Ensin otettiin röntgenkuva, joista ensimmäinen epäonnistui. Kuvan jälkeen laitettiin kolme puudutuspiikkiä, joiden annettiin rauhassa vaikuttaa. Sen jälkeen alkoi kuulumaan ne todella kuvottavat äänet! Rutinaa ja aivan kuin joku yrittäis repiä mun koko leukaluun työtä tehdessään. Koko ajan odotin, että millon sattuu ja paljon. Toimenpide oli kuitenkin täysin kivuton. Hammas jouduttiin poistamaan osissa, mutta silti siihen ei ajallisesti mennyt kun minuutteja. Yritin keskittyä äänistä huolimatta lähinnä siihen, että muistan hengittää.

Meinasin pyörtyä ja olo oli oksettava
Hampaanpoiston jälkeen olin samaan aikaan hyvin heikossa hapessa ja myös ylpeä itsestäni. Meinasin pyörtyä kävellessä huoneesta ulos ja suussa maistui oksettavalta. Jouduin useamman kerran keskittyä täysin muihin asioihin ja pysähtymään liikkuessa, että en oksentaisi. Mutta olin ylpeä! Ylpeä siitä, että lopulta vuosien kammon jälkeen pystyin istumaan hammaslääkärin tuoliin ilman nukutusta ja toimenpide saatiin kokonaisuudessa suoritettua. 


Meillä kävi vielä niin hassusti, että miehellä alkoi sunnuntaina särkemään täsmälleen samassa kohdassa oleva hammas kun hän söi namia. Käytiin sitten molemmat peräkkäin samalla hammaslääkärillä ja arvatkaa mitä! Molemmille tehtiin täsmälleen samaan hampaaseen, täsmälleen sama toimenpide. Nyt syön varmaan viikon vaan kylmää helppoa ruokaa, ennen kun uskallan laittaa mitään kunnon sapuskaa suuhuni. Plus jäihän tuohon nyt kammottavan ruma ja omasta mielestä iso kolo, kyseessä oli poskihammas. 

Lapsen nukutusraivo, kuulostaako tutulta?

Kun vauva ei nuku, vaan ainoastaan kitisee ja taistelee unta vastaan päivällä ja illalla. Onko mitään tehtävissä? Vai täytyykö vanhemman ainoastaan odottaa, josko vaihe menee ohi ja minityyppi alkaa nukkumaan taas nätimmin?


Rutiinit tutuksi
Monesti puhutaan, että jo pienestä asti täytyisi olla tietynlaiset rutiinit jolloin nukkumaanmeno helpottuisi. Tottahan toki sitä iltaisin syödään iltapala, iltapesut, vaipanvaihto, yöpuku päälle ja sängyssä imetys. Tällä kaavalla meilläkin on menty pitkään, mutta aivan yllättäen meidän illat muuttuivatkin pelkäksi taisteluksi. Pikkumies voi olla sägyssä hyvin rauhallinen ja väsynyt, silmät lupsuu kiinni samalla kun hän nauttii iltamaitoa. Sitten tapahtuun jotain ja kymmenen sekunnin päästä kuunnellaankin raivohuutoa tai lapsi seisoo nauraen sängyssä. 

Tunnista vauvan väsymys
Ennakointi ja vauvan väsymyksestä kertovat eleet voi tuoda rauhan iltoihin. Kun vauva ei ole liian väsynyt voi nukkumaanmeno sujua paljon paremmin, verrattuna yliväsyneeseen lapseen. Itse yleensä huomaan hyvin lapsesta kun hän alkaa olemaan väsynyt, mutta silti välillä yliväsymys yllättää jos vaikka päiväunet ovat jääneet lyhkäsiksi.


Yöllinen heräily
Yöllä meillä herätään vaihtelevasti parista kerrasta jopa kymmeneen kertaan. Välillä yöllä keksitään jopa kuuluisa vieteriukko-show. Klo 02 yöllä täysin hereillä oleva, pirteältä vaikuttava lapsi on haaste saada takaisin nukkumaan. Vaikka kuinka monta kertaa laittaa lapsen takaisin makuulle, silti hän nousee aina uudelleen seisomaan. Pystyyn nouseva pikkulapsi on vaikeampi saada rauhoittumaan uudestaan uneen kuin makuullaan pysyttelevä. Meillä usein yöllä rauhoitutaan helpommin viereen nukkumaan, joten lähes poikkeuksetta aamuyöllä saan vieressä nukkuvan unisen lapsen jalan tai käden naamaan. Äitiyden iloja! 

Huudatus unikoulu ei ole vaihtoehto
Monet vanhemmat kyselevät vinkkejä lapsen unikoulua varten. Usein vastaus niihin on "annat lapsen huutaa ja käyt välillä tassuttelemassa tai ottamassa syliin". Tämä ei ole vaihtoehto ainakaan meillä. Mun sydän ei anna periksi pienen ihmisen huutaa, vaan olen ennemmin lapsen lähellä turvana ja lohtuna. Kyllä hän sitten lopulta oppii nukahtamaan itse, ainakin meillä myös isommat lapset ovat oppineet taidon 2-3v ikäisenä.

Toivon, että meillä tämä nukutusraivo menisi pian ohi ja nukkumaanmenot olisi taas yhtä helppoja kun ovat jo 11kk ollut! Päikkäreille nukahtaa nyt helposti ainoastaan rattaisiin ja unet kestävät korkeintaan tunnin, joten jäävät todella lyhyiksi. 

Odotimme lääkäreiden mukaan tervettä lasta, vaan eipä ollutkaan!

6v sitten olin raskaana, eikä ollut pienintäkään aavistusta siitä, mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan. Odotin tutkimusten perusteella "täysin tervettä lasta" ja vasta vauvavuoden jälkeen huomattiin, että kehitys tuli huomattavasti ikäistään jäljessä. Erityislapsen kanssa arki ottaa paljon, mutta antaa myös ihan mielettömästi! Ajattelin kertoa lyhennettynä meidän erityisen esikoisen tarinaa, miten asiat ovat menneet ja mitä kaikkea on tullut vastaan. 

Onnellisessa vauvakuplassa
9.5.2014 aamuna syntyi esikoiseni. Täydellisen näköinen pieni tyttö, johon rakastuin välittömästi. Kaikki vaikutti olevan kuten muillakin vastasyntyneillä. Mitkään testit ei hälyttänyt poikkeavaa, joita tehtiin vastasyntyneiden osastolla. Lääkärintarkastuksessa kaikki oli ok ja kotiuduttiin normaalisti. Elettiin onnellisesti kotona vauvakuplassa, samalla tutustuen pieneen ihmeeseen ja harjoitteltiin uudenlaista arkea. Vauvatuoksuja, vaunulenkkejä, yöheräilyjä ja unia pitkin päivää. Hän oli hyvinkin helppo ja tyytyväinen vauva.


Ensimmäinen kouristuskohtaus 5kk vanhana autossa
5kk ikäisenä olin toista kertaa kyläilemässä sukulaisteni luona Vantaalla. Tällöin asuimme Vaasassa lapsen isän kanssa, joten olin pitkän matkan päässä puolisosta. Kotiinmeno matkalla pysähdyttiin Pirkkalan ABC:lle tankkaamaan. Pysähtyessä minineiti nukkui, mutta heräsi lähes heti. Huomasin kuinka hänen silmät aukesivat ja tuijottivat tyhjyyteen. Samaan aikaan hänen kehonsa alkoi kouristamaan, hengitys muuttui ja muistaakseni huuletkin hieman tais sinertää. Tuntui ikuisuudelta näppäillä puhelimeen hätänumero ja vielä pidemmältä ajalta tuntui odotella ambulanssia saapuvaksi. Kotimatka ei tietenkään jatkunut, vaan suuntana oli Tampereen yliopistollinen sairaala. Muistan kuinka puhelimeni soi samalla kun istuin ambulanssissa pieni vauva sylissäni, mutta en kyennyt puhumaan edes lapsen isälle juuri sillä hetkellä. Vasta kun tilanne oli jotenkuten tasaantunut sain soitettua ja kerrottua tyttäremme tilanteen. Lapsi jäi sairaalan tehovalvonta osastolle, jossa itse en saanut yöpyä. Lukuiset tutkimukset eivät kuitenkaan tuottaneet minkäänlaista tulosta, joten saimme luvan kotiutua. Pelonsekaisin fiiliksin tarkkailin tyttöä aivan erilailla koko kotimatkan. Sekä viikkoja, ellen jopa kuukausia tapahtuneen jälkeen olin jatkuvasti tarkastamassa hengitystä ja pohdin, että onko kaikki hyvin. 

Laajat verikokeet paljastivat, että mistä on kyse
Aikaisemman tapahtuman takia saimme hoitokontaktin lastenneurologian puolelle. Aina vain seurailtiin ja seurailtiin, vaihdettiin kuulumisia ja tutkailtiin kehitystä. Kehitystä joka laahasi reilusti ikätovereitaan perässä. Vasta päälle 2v vanhana otettiin laajat verikokeet. Puolisen vuotta aikaisemmin olimme muuttaneet pois Vaasasta ja pääkaupunkiseudulla lääkäreiden suhtautuminen oli täysin eri. Lääkärit olivat sitä mieltä, että kaikki mahdolliset tutkimukset tehdään jotta saadaan poissuljettua erinäisiä sairauksia tai tietoon mistä tytön tilanne johtuu. Laajat verikokeet paljastivat lapsella olevan harvinaisen kromosomipoikkeavuuden. Siitä johtuen kehitys tuli perässä ja samalla lääkäri sanoi 5kk ikäisenä selittämättä jääneen kohtauksen todennäköisesti olevan merkki epilepsiasta. Usein näihin kromosomipoikkeavuuksiin liittyy erinäisiä sairauksia, kuten epilepsiaa. Koska se oli ollut ainoa kohtaus siihen mennessä, ei lääkitystä kuitenkaan aloitettu. 
Näihin kromosomipoikkeavuuksiin liittyy myös usein munuaisiin liittyviä sairauksia, mutta munuaiset olivat ihan ok ainakin jokunen vuosi sitten. 

Perinnöllisyystutkimukset ja piinaava odotus
Kun saimme tiedon kromosomipoikkeavuudesta, lääkäri kysyi onko mahdollisesti ajatuksissa vielä joskus saada lapsia. Koska vastaus oli kyllä, meille tarjottiin mahdollisuutta verikokeisiin joilla selvitettiin onko kromosomipoikkeavuus jollain tapaa vanhempien geeneistä kiinni. Verikokeiden ottamisen jälkeen meni useita viikkoja ennen tuloksien valmistumista. Sain postissa ajan jolloin saimme tietää, ettei lapsemme poikkeavuus johdu vanhempien geeneistä millään tavalla. Oli hyvin suuri helpotus saada tietoon, ettei itse ole "syypää" lapsen tilanteeseen. Vaikka monenlaisia tunteita tulikin käytyä tällöin laidasta laitaan läpi. On vain todella harvinainen sattuma, että juuri meidän esikoistyttärellemme tuli tämä kromosomipoikkeavuus joka vaikuttaa hyvin paljon elämään. 

Useita tutkimuksia, seurantaa ja kuntouttavaa toimintaa
Melko pian sen jälkeen kun diagnoosi saatiin, lääkärit alkoivat puhumaan kuntouttavasta toiminnasta. Ensimmäisenä kuvioihin tuli päiväkoti. Päiväkoti voi tukea monissa eri haasteissa lapsia ja edistää tilannetta parempaan. Melko nopeasti saimme päiväkotipaikan ja tällöin esikoinen aloitti alle 3v lasten ryhmässä, jossa oli 4v ikäiseksi asti. Tämän jälkeen hän siirtyi toiseen päiväkotiin ja normaaliin päiväkotiryhmään, jossa on ollut erinäisiä tukitoimia. Vuosittain tehdään laajat tutkimukset koskien kehitystä ja saadaan ajantasalla olevat lääkärinlausunnot. On käyty kuulokeskuksessa, neuropsykologilla, sairaalan puheterapeutilla, toimintaterapeutilla, neurologilla.. Unohdinkohan jonkun listasta?


Kelan kustantama puheterapia 
Puheterapia alkoi suunnilleen 4v ikäisenä, kun sanoja ei vielä kauhean paljon tullu - lauseista puhumattakaan. Meidän tytöllä  Kelan kustantama puheterapia toteutuu suunnilleen kerran viikossa ja edistystä on tapahtunut paljon vajaa 2v aikana. Kuitenkin puhe tulee edelleen huomattavasti ikäistään jäljessä, arviolta suunnilleen 3v lapsen tasolla. Lapsi ymmärtää kuitenkin hyvin asioita joita hänelle kerrotaan, vaikka itse ei puhetta osaa tuottaa. 
Suunnilleen puolisen vuotta sitten saimme hänelle laajan kuvakommunikointikansion käyttöön. Kansiota käytetään päivittäin ja kansio kulkee paikasta toiseen mukana. Aamulla kun lähdetään ovesta ulos on kansio toisessa kädessä ja iltapäivällä kun tullaan eskarin jälkeen (pidennetty oppivelvollisuus, eli käy sen kahdesti) kotiin on kansio mukana. Vielä toistaiseksi kommunikointikansion käyttö on harjoitteluasteella, sillä onhan se hieman monimutkainen kuitenkin pienelle lapselle. 


Vaikeahoitoinen epilepsia ja lievä älyllinen kehitysvamma
Alkuvuodesta 2019 tytölle puhkesi epilepsia, josta olenkin useamman postauksen aikaisemmin kirjoittanut. Usea lääkärireissu, useampia EEG-tutkimuksia ja lähes kahden viikon sairaalajakso, jonka jälkeen todettiin ettei lääkkeillä välttämättä koskaan saada kohtauksia pois. Lääkkeillä yritetään kuitenkin löytää parhain tulos, jotta päivät olisivat mahdollisimman rauhallisia epilepsian osalta. Myöhemmin vuoden aikana lääkäri palasi aiheeseen, josta aikaisemminkin oli puhuttu. Lapsemme sai lievän älyllisen kehitysvamma-diagnoosin. Meidän tytölle annettiin vuosi-kaksi aikaa kiriä kehityksen suhteen, sillä ihmeitä voi tapahtua. Aikaisemmin papereissa luki "kehityksen viive". 

Mitä kehitysvammadiagnoosi muutti? 
Diagnoosin saaminen vaikutti jatkoseurantaan kehityksen osalta, joka tapahtuu nykyään vammaispalvelujen kautta. Enää ei mennä lähellä sijaitsevaan sairaalaan tutkimuksiin, vaan toisaalle. Täytyisi soittaa lähipäivinä pari puhelua näihin liittyen, sillä nyt alkuvuodesta kaikki asiat täytyy saada hoidettua ja uudet paperit pitäisi saada. Muuten katkeaa todella tärkeä puheenkehitystä tukeva puheterapia, sekä kelan maksama vammaistuki. Lisäksi tietenkin vammaispalvelujen kautta kotona on käynyt useamman kerran sosiaalityöntekijä, jonka kanssa ollaan laadittu hoitosuunnitelmaa, tehty omaishoitajuudesta paperit kuntoon ja esimerkiksi keskusteltu perheemme voimavaroista. Nyt on tukea saatavilla enemmän verrattuna aikaisempaan tilanteeseen.


Arki ottaa paljon, mutta myös antaa paljon. Päivä kerrallaan eteenpäin ja katsotaan mihin suuntaan elämä vie. Uskon, että yhdelle perheelle annetaan vain sen verran mitä jaksaa kantaa. Me ollaan tarpeeksi vahvoja huolehtimaan ja hoitamaan. Välillä  väsyttää ja tuntuu ettei jaksa, mutta useamman päivän jälkeen voi todeta "hittovie, selvisimme siitäkin". 
Supertsempit muille erityislapsiarkea eläville! 

Joulukuun 1: Esittelyssä 5v lapsen joululahjat. Miten olis vaikkapa raha ja merkkilaukut?

Moni miettii näin joulukuun ensimmäisenä päivänä, että mitähän ostaisi lapselle lahjaksi? Miten välttyä järkyttävältä lahjavuorelta ja useil...