Olen kotiäiti ja lapseni on päiväkodissa koronasta huolimatta

Korona jyllää, sosiaalisia kontakteja on vältettävä, Uudenmaan rajat on suljettuna, yli 10hlö kokoontumiset on kiellettyjä, koululaiset opiskelee kotona, päiväkodissa on vain yksittäisiä lapsia ja kaikki hamstraa ruuat kaupasta. Kuinka kauan tämä poikkeustilanne kestää? Kuinka paljon tulee uusia rajoituksia vielä ennen epidemian huippua?

Miksi teet sitä, tätä ja tota vaikka Suomessa on vakava virus? 
Somepalstat pursuaa aloituksia liittyen koronaan. Kyseenalaistetaan, neuvotaan, suositellaan, käsketään, haukutaan ja osotellaan sormella kun joku sanoo väärän sanan väärällä hetkellä. Miksi joku vie lapsen kauppaan kun pitää ostaa viikon ruokaostokset tai miksi toinen vie lapsen päiväkotiin vaikka etätyö olisi mahdollista? Syitä voi olla monia. Joku voi olla yksinhuoltaja ilman tukiverkostoa ja toisella voi olla painavat perusteet lapsen hoidolle. En vähättele koronaa, mutta yritän ajatella asioita myös toiselta kantilta. 


Miten itse toimin ja miksi lapseni on hoidossa, vaikka olen itse kotona? 
Hetken aikaa mietin, että uskallanko sanoa tämän julkisesti. Sanoa, että lapseni ei ole päivisin kotona vaikka minä olen. Mutta useaan, todella useaan kertaan olen maininnut esikoisen erityisyydestä. Järkytyin kun kuulin, että lapset pitäisi ottaa kotihoitoon jos se on mahdollista. En siksi, että itse joutuisin oman lapseni hoitamaan. Vaan siksi, että tiedän kuinka paljon yhtäkkinen iso muutos vaikuttaisi meidän kohdalla lapseen. Rutiinit pitävät hänen päivät kasassa, asioiden toistuvuus on äärimmäisen tärkeätä, varhaiskasvatus on iso osa kuntouttavaa toimintaa ja kirsikkana kakun päällä on tietenkin pidennetty oppivelvollisuus (jota en pysty itse kotona mahdollistamaan). Jo nyt tämän poikkeustilanteen takia oikeasti tärkeät ja hyödylliset terapiakäynnit jäävät valitettavasti toteutumatta ja se on tosi huono homma. 
Kuitenkin ihan ensimmäisenä hallituksen ohjeen kuultuani ilmoitin keskimmäisen lapsen jäävän täysin kotiin, koska tilanne on aivan eri. Hänellä ei ole vahvaa tuen tarvetta, listaa diagnooseja ja erinäisiä haasteita. Esikoisen tilanteesta puhuimme sekä terapeutin, hoitajien ja päiväkodin johtajan kanssa puhelimessa. Lopputulos oli jokaisen mielestä oikea ja hänen kohdallaan arki jatkui normaalisti. Kivittäkää vaan mut äitinä, jos haluatte. Hän on jatkanu hoidossa koronasta huolimatta. 


Jokainen voi vaikuttaa asioihin, pienilläkin teoilla voi olla positiivisia vaikutuksia
Koronan leviämisen eteen jokainen voi tehdä osuutensa. Itse en juokse päivittäin kaupassa, enkä ota lapsia sinne mukaan. En matkusta julkisilla kulkuvälineillä, en lähtenyt paniikissa Uudeltamaalta vaikkapa Lappiin ennen rajojen sulkemista ja vältän sosiaalisia kontakteja. Lisäksi pyrimme olemaan pääosin kotona (esikoisen hoitoa lukuunottamatta), emmekä mene leikkipuistoihin joissa on isoja teinilaumoja viettämässä aikaa tai useita lapsia. Monta asiaa teen toisin verrattuna normaaliin elämäntilanteeseen. Rehellisesti sanottuna: en pidä kauhean pahana asiana, että erityiseni on edelleen kaupungin päiväkodissa painavista syistä. Oikeastaan siellä ei edes kovin montaa lasta nyt viimeaikoina ole ollut, joten todennäköisemmin sen koronan saisi koko perheen yhteisellä kauppareissulla kun lapset nuolisivat kilpaa ostoskärryjä, kaivavat nenää ja käsillä hinkkaavat jokaista paikkaa. Monet tekevät näin. 

Mites muut? Millä tavoin just te ehkäsette koronaa? 

Kerran vuodessa haukun lapseni Kelalle

Jo useamman vuoden ajan olen joutunut kerran vuodessa täyttämään Kelaan useampia eri hakemuksia. Asumistuen lisäksi vuosittain täytän esimerkiksi tytärtäni koskevan vammaistuki hakemuksen ja vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen hakemuksen. Viimeisen vuoden aikana on tullut haettua myöskin useampia eri lääkekorvauksia Kelasta.


Vammaistukihakemus on melko rankkaa tekstiä
Hakemuksessa on useita kysymyksiä, joissa tulee verrata omaa lasta normaaliin samanikäiseen lapseen. Täsmentävästi kertoa minkälaista apua, tukea ja huolenpitoa oma lapsi tarvitsee. Tulee osata kertoa riittävän tarkasti, että minkälaisissa asioissa apua lapsi tarvitsee. Ihan normaaleissa päivittäisissä toiminnoissa kuten pukemisessa, peseytymisessä tai syömisessä. Täytyy osata kertoa tarvitseeko lapsi apua sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, kuten itsensä ilmaisussa tai leikeissä ja minkälaista apua/tukea se on. Täytyy kertoa vaihtoehtoisista kommunikointitavoista, miten ja missä tuetaan lasta, terapioista ja kaikesta mahdollisesta joka vaikuttaa arkeen kuormittavasti verrattuna terveeseen lähes 6v lapseen. Tuntuu suoraan sanottuna melko pa**alta kirjoittaa lisäliitteenä jopa useampia A4 kokosia papereita liittyen lapseen, joissa on lähes pelkästään niitä asioita listattu. Tulee itselle semmoinen valivali-fiilis kun kirjoittaa meille normaalista arjesta niin, että joku toinen myös ymmärtäisi mitä se ihan oikeasti on. Tottahan se kaikki on, mutta olisi silti kivempi kirjoittaa niistä positiivisista asioista. Vaihtoehtoisesti olisi helpompaa liittää vain lääkärinpaperi hakemukseen kiinni, jossa lapsen tiedot ja hakemus olis sillä selvä. Mutta jos tietoa ei ole tarpeeksi kattavasti, voi saada herkästi hylkäävän päätöksen. 

Meille arkea, toiselle voisi olla katastrofi
Oikeastaan ainoastaan silloin, kun hakemuksia pitää täyttää pysähdyn ajattelemaan mitkä kaikki asiat on niitä, jotka on toisin kun muilla. Mitkä kaikki asiat vie meidän voimavaroja, mitä kaikkea tehdään päivittäin vain siksi kun lapsi on erityinen ja missä kaikessa lasta autetaankaan. Itse olen jo niin tottunut tälläiseen arkeen mitä meillä on, kun taas toiselle tämä voisi olla täys katastrofi. Meillä ihan hallittu tilanne, mutta satunnaisesti kuitenkin on myös pientä kaaosta. 
Ollaan totuttu siihen, että herätään yössä useampi kerta lähes 6v lapsen itkuun, epilepsiakohtaukseen tai unenpöpperössä kävelyyn. Ollaan totuttu siihen, että aamulla vaihdetaan vaippa kuten ihan pienenäkin. Ollaan totuttu siihen, että lapsi voi yllättäen karata ulkona ja siihen, että heittäydytään kävellessä helposti keskelle katua raivoomaan. Välillä purraan hammasta ja yritetään vain keksiä keino selviytyä hankalista tilanteista.
Lisäksi ollaan totuttu siihen, että autetaan aina pukemisessa ja annetaan aamuin-illoin lääkkeet hänelle. Nämä kaikki ovat vain esimerkkejä monien muidenkin asioiden joukossa. Meille arkisia asioita, joiden kanssa eletään. Päivällä ei välttämättä pahemmin ole aikaa hetkeksi rauhassa istahtaa alas, kun on tehtävä kaikennäköisiä asioita ja oltava vielä näinkin ison lapsen lähellä oikeastaan kokoajan. En uskalla jättää useammaksi minuutiksi lasta edes omaan huoneeseen yksin, koska ei voi tietää mitä voisi tapahtua tai jos hän sattuisi saamaan epilepsiakohtauksen, jonka tarkkaa kestoa en tällöin tietäisi. Täytyy siis huomattavasti enemmän käyttää aikaa, energiaa ja huomiota häneen, verrattuna muihin samanikäisiin. Mutta se on arkea meidän erityisen kanssa, raskasta ja rakasta. 

Tuleeko teillä muilla, jotka joskus olette täyttäneet vammaistukihakemuksen sellainen fiilis, että joudut "haukkumaan" lapsesi saadaksesi tukea johon on kuitenkin täysi oikeus? Tuskin kukaan hakee tuota edellämainitsemaani tukea, ellei siihen oikeasti ole oikeutettu ja tarvetta.

Joulukuun 1: Esittelyssä 5v lapsen joululahjat. Miten olis vaikkapa raha ja merkkilaukut?

Moni miettii näin joulukuun ensimmäisenä päivänä, että mitähän ostaisi lapselle lahjaksi? Miten välttyä järkyttävältä lahjavuorelta ja useil...