Hoplop ei ole pienituloisten suurperheiden paikka - mitä 4h todellisuudessa kustantaa?

Kävimme viikonloppuna kahden pienemmän lapsen kanssa pitkästä aikaa Hoplopissa. Viime kerrasta olikin vierähtänyt jo taas lähes vuosi aikaa, sillä jo koronan takia olemme vältelleet kyseisiä paikkoja. Nyt kun tilanne on paljon parempi niin uskaltauduimme lähtemään. Suunnitelmissa olisi tulevana viikonloppuna käyttää myös esikoinen erikseen ja antaa hänelle ihan omaa aikaa ilman pienempiä sisaruksia.

Hinnat pompanneet reilusti melko lyhyessä ajassa
En ole aikaisemmin ajatellut edes, että paljonko aina menee rahaa yhteen Hoplop reissuun. Ollaan vaan menty, ostettu liput ja muutamat pelipoletit, mahdollisesti syöty ja meille on tullut tavaksi kotiin lähtiessä ostaa aina jokin pieni pehmolelu, joita lapset keräilevät. 
Viikonloppuna kuitenkin kiinnitin huomiota siihen, että pääsylippujen hinta on tässä vuosien aikana noussut aika reippaasti. Sisäänpääsymaksu Hoplopin kassalta ostaessa on jo yli 2-vuotialta huikeat 19,90€. Itse henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että se kuitenkin on aika paljon. Muistelen, että esikoisen ollessa pieni sisäänpääsy olisi ollut n.12€. En toki ole summasta aivan varma eli on mahdollista, että se oli vieläkin vähemmän.  Esikoinen on kuitenkin vasta 7-vuotias, joten melko lyhyessä ajassa nuo hinnat ovat nousseet reilusti.

Suurperheille kallista lystiä
Jos ajatellaan, että perheessä on vaikka 4-6 leikki-ikäistä lasta niin kyllä neljä tuntia Hoplopissa tulevat todella kalliiksi. Pelkät sisäänpääsymaksut kustantavat tuolloin 80-120€. Kuinka monella tavallisella suurperheellä on varaa käydä Hoplopissa useammin kun kerran vuodessa? Tai lähteekö sitten mielummin kesällä vaikkapa Puuhamaahan tai Visulahteen, sillä sisäänpääsymaksut niihin ei ole loppujenlopuksi kun muutaman hassun euron kalliimpi per nenä. 
Lisäksi jos ei ole syönyt kotona juuri ennen lähtöä on lähes pakollista napata ainakin jotain syötävää Hoplopin valikoimasta. Lasten hampurilaisateria maksaa n 7€/lapsi. Eli neljän lapsen kanssa käydessä lastenateriat maksavat 28€ ja kuuden lapsen kanssa 42€. Siihen sit vielä lisäksi perheen aikuisille syötävät, joihin menisi suunnilleen parikymppiä. Ruokaan siis saa varata n. 50-60€ riippuen perhekoosta. Nopealla matikalla laskettuna kuusihenkisen perheen neljätuntinen Hoplop reissu maksaisi huikeat 200€ sisältäen päääsymaksut, syömiset, jokaiselle lapselle yhdet pelipoletit ja matkat edestakaisin autolla. Bussilla/junalla matkustaessa summa nousee herkästi jopa korkeammaksi. 

Lapset kyllä viihtyvät
Hoplopissa saa kyllä ajan kulumaan nopeasti ja isojen lasten kanssa käydessä on se myös sellainen paikka, jossa itse voi istua vaan sohvalla. Meidän 5,5v tyttö meni taitavasti jo itsekseen ja tarvitsi ainoastaan rengasliukumäessä renkaan kantamisessa apua. Muuten jopa pari kertaa hän hävis kokonaan silmistä kiipeillessään ja jonkin ajan päästä tupsahti taas näkökenttään. Parivuotiaan perässä sen sijaan sai juosta ja kiipeillä taukoamatta. 

Onhan Hoplop mielettömän kiva paikka lapsille mutta väkisinkin tulee mieleen, että ei jokaisella pienellä ihmisellä ole välttämättä koskaan mahdollisuutta päästä riehumaan tuollaiseen sisäleikkipaikkaan. Onko muiden mielestä Hoplopissa sopivat hinnat pääsylipuissa vai onko liian kallista?

5 kommenttia:

  1. Kallista on, mutta halpaa kuitenkin verrattuna esim. Linnanmäkeen :D mitähän se tekee 4 lapselle ja vanhemmille? En oo laskenut mut varmaan yli 300??

    Mutta toisaalta mun mielestä nää on asioita jotka pitää muistaa kun tekee lapsia. Fakta on se, että neljä lasta vie ihan helvetisti rahaa, harvalla oikeasti olisi varaa siihen ilman mitään tukia.

    Onneks metsäretket ja rannat ym on ilmaisia vaikka kyllä varmasti nekin käy pidemmän päälle tylsäksi.

    VastaaPoista
  2. Minusta on ymmärrettävää, että Hoploppienkin hinnat ovat nousseet, koska korona-aika on niille kuitenkin ollut hirveä taloudellinen katastrofi ja entisiä kävijämääriä ei varmastikaan saavuteta vielä aikoihin. Suurperheellinen myös luultavasti käy ostamassa nettikaupasta sarjalipun (60€/4 lippua tai 100€/8 lippua). 8 kpl:n sarjaliput ovat vuoden voimassa, joten niiden avulla pienempikin perhe saa mukavasti hintaa alas, jos käy vähän useammin.

    VastaaPoista
  3. Mä kun luulin, että meillä Tallinnassa on kallista. Skypark T1:ssä maksaa 10e per pv (3+), perhelippu 28e. Jos aikuiset itse ei käytä laitteita, niin 1e/nenä. Itse olen aina viettänyt aikaa viereisessä kahvilassa kavereitteni kanssa. Meidän lapset on tällä hetkellä 9-11v, joten ei tarvi enää kädestä pidellä. Ruokineen kaikkineen päivä maksaa n 25e. Sapuskat on yleensä kunnolliset: lihapullat, ranskikset jne. Suosittelen lämpimästi.

    VastaaPoista
  4. On se korona iskenyt moneen muuhunkin yrittäjään, mutta tuo lähes 20 euron hinta ei ainakaan kannusta ihmisiä käymään kovin useasti HopLopissa.

    VastaaPoista
  5. Tänään tätä täällä hoppikses lukiessa liput oli netin kautta 21.50 ja kassalta taisi olla 23.50
    Aivan käsittämätöntä ryöstöä huvipuistoissa ymmärtää paremmin kun jokainen laite vaatii sähköä huoltoa ja henkilökuntaa. Ettei mitenkään voi tätä verrata sellaiseen. Meillä on ainakin ratkaistu asia niin että käyntikerrat on max 3x vuosi ja omat eväät. Aivan sama mitä säännöt niistä sanoo. 10e olisi kohtuullinen sisäänpääsy ja ruuhka aikoina ehkä se 15e mutta kun täällä suomessa ei osata kun ryöstää.

    VastaaPoista

Voiko toiselle antaa kierrätyslahjan vai ei?

Minkälaisia ajatuksia herättää jos puhutaan, että on saanut kierrätetyn lahjan tai antanut jotain itselle tarpeetonta jollekin toiselle lahj...