Olin Kaksplussan verkostobloggaaja vuosia, mutta hiljattain sopimukseni irtisanottiin

Kuten osa varmasti on huomannutkin, niin blogista on hävinnyt hiljattain kaikki Kaksplussaan ja toisiin verkostoblogeihin viittaavat ohjaukset sekä mainospalkit. Olin osa kaksplussan verkostoa yli neljän vuoden ajan. Sopimukseni päättyi kuitenkin toukokuun lopussa. 
Suunnilleen kuukautta aikaisemmin minä ja hyvin moni muu verkostobloggaaja saimme meilitse ilmoituksen, että blogiverkosto on päätetty lopettaa useamman eri syyn takia. Kaikilla oli siis edessä päätöksien aika, että mitä tekevät seuraavaksi ja jatkaako bloggaamista kuitenkin edelleen. 


Uusi blogikoti vai jatkanko itsenäisesti? 
Meilin luettuani pohdin hetken aikaa, että mitähän sitä seuraavaksi tekisin. Etsinkö sopivan paikan, johon blogi siirrettäisiin vai jatkaisinko ihan vaan itsekseni?
Viime vuonna yhdessä vaiheessa jo mietin, että lopettaisinko kokonaan vai mitä tekisin blogin suhteen. En kuitenkaan halunnu tehdä äkkinäisiä päätöksiä, sillä olen aina tykännyt blogin kirjoittamisesta ja lukijoita on ollut reilusti. Tuntui vaan siltä, että oma aika ja energia ei riitä kyseiseen hommaan ja kirjoitin postauksia hyvin harvaseltaan.
Kuitenkin tässä raskauden aikana on syttynyt jälleen ihan uudenlainen into kirjoittamisen suhteen. Postausideoita on lukuisia takataskussa ja lukijamäärät on räjähdysmäisesti nousseet takaisin entiselle tasolle ja itseasiassa jopa yli sen. Joten miksi lopettaisin nyt kun suunta on vain ylöspäin ja mikään ei tunnu estävän intoani? Jatkan kirjoittamista, kasvatan lisää blogia ja teen just sitä hommaa mistä pidän! Lisäksi muutin eilen blogin nimen. Entinen Rakkauden Iso/Pieni kupla nimi on ollut blogilla 2013 vuodesta asti ja kaipasin pientä muutosta. Nykyään blogi kantaa nimeä Äidin Rakkauskupla.


Tavoitteita ja haaveita pitää aina olla
Olenkin asettanut itselleni tietynlaiset tavoitteet blogin tulevaisuuden suhteen. Olen vähän "sillä silmällä" pitänyt yhtä blogipaikkaa, johon yritän tähdätä. Katsotaan syksyllä minkälainen tilanne on, että olenko vain kesän ajan itsenäinen bloggaaja vai miltä tulevaisuus sitten näyttää. Elämässä pitää aina olla jonkinlaisia tavoitteita ja myös haaveita, joten eikö niitä kohti pidä kulkea? Paikka verkostoblogeissa jäi taaksepäin ja on osa blogin historiaa, mutta aika näyttää mitä tuleva tuo tullessaan. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voiko toiselle antaa kierrätyslahjan vai ei?

Minkälaisia ajatuksia herättää jos puhutaan, että on saanut kierrätetyn lahjan tai antanut jotain itselle tarpeetonta jollekin toiselle lahj...