Joulutunnelmia!

Hyvää joulua kaikille!
Ja pahoittelut blogin pitkästä hiljaiselosta.. On ollut kaikenlaista ennen joulua, leivottiin pipareita yksi viikonloppu ja nyt sitten vaan nautitaan joulusta!


 Meidän tyttö sai kaikenlaista kivaa joululahjaksi, mm. taaperokärryn, megabloks palikoita, duploja, vaatteita, fisher pricen interaktiivisen kirjan (joka osoittautuikin tytön lemppariksi), Lamazen kikattelevan pupun, vauvapulkan ja muutamia muita pieniä juttuja. Itse sain mieheltä POTKULAUDAN, joka yllätti mut aivan täysin! Lisäksi sain lämpötossut, neljä muumilusikkaa, pikkumyy mukin ja pari pientä juttua lisäksi! Lisään tähän loppuun muutaman kuvan meidän jouluaamusta.


Bataatti-Chili keitto!

Voi nam! Mä niin rakastan ruokaa ja on jopa ruuanlaitto välillä ihan mukavaa puuhaa! Tein eilen ison kattilallisen bataatti-chili keittoa, joka oli tajuttoman hyvää! Kaikille makean ja tulisen yhdistelmän tykkääjille suosittelisin tätä! Lisukkeena käytin yrttivoi-patonkia ja keittoon lisäsin lautaselle raejuustoa about ruokalusikallisen verran. Lisään loppuun vielä ohjeen, jonka sain äidiltäni!
2-3 bataattia (n.1kg)
1purkki paprika-chili tuorejuustoa
1 kasvisliemikuutio
suolaa
1-3 chiliä (oman maun mukaan)

1. Ensin kuorit bataatit ja pilko paloiksi, keitä kattilassa.
2. Lisää joukkoon hieman suolaa ja kasvisliemi
3. Pilko chilit paloiksi, poista siemenet ja laita bataattien kanssa kattilaan
4. Kun bataatit todella pehmeitä, kaada vedestä n. 1/3 pois
5. Soseuta sauvasekottimella
6. Lisää tuorejuusto sekaan ja sekoita
7. Tarkista maku ja syö pois!

Ensimmäinen isänpäivä!

Tänään meidän perheessä on vietetty ensimmäistä isänpäivää!
Pikkuneidin kanssa askarreltiin perjantaina isälle hieno kortti, jossa oli Josefiinan ensimmäinen piirrustus. Lisäksi mies sai lahjaksi mukin jossa oli kuvia hänestä ja lapsesta, sekä bokserit joissa luki "Vivin faija!".
Päivä on mennyt muuten mukavasti ja toivotan kaikille miehille, jotka ovat vanhempia hyvää isänpäivää!

Mukava ja kamala reissu!

Lähdettiin tosiaan Josefiinan kanssa 9.10 autolla kohti isäni asuntoa. Matkaa oli lähes 400km ja se meni todella hienosti, kahdella pysähdyksellä. Toinen pysähdyksistä oli vain pikainen ja toinen sitten oli ihan reilun mittainen syömistauko. Mmmm, abc:ltä lehtipihvi! Tuli ihan monen vuoden takaiset mökkireissut mieleen.
 Isäni luona kävivät monet sukulaiset ihastelemassa pientä prinsessaa ja yksi kaverini E kävi myös moikkaamassa mua pitkästä aikaa. Pääsin isäni luona ajamaan mönkijällä yli vuoden jälkeen ja se tunne oli todella mahtava! Oli myös mukavaa kun ei itse tarvinnut tehdä muuta kuin hoitaa vauvaa. Noh, siellä olin sunnuntaihin 12.10 asti ja sitten suuntasin äitini asunnolle. Oli n. tunnin ajomatka, josta Josefiina kiukutteli suunnilleen puolet.
Äitini luona oli kunnon vauvatreffit, siellä olivat minun serkkuni N, A ja R. Ikää heiltä löytyi 6kk, 1v ja vähän vajaa 2v. Äitini luona oli mukava olla, kävimme shoppailemassa ja löysinkin Josefiinalle talvivaatteet, itselleni kännykän ja muutamia kivoja pikkujuttuja lisäksi.
Kävimme myös 16.10 Tallinnassa päiväristeilyllä, joka meni todella mukavasti. Josefiina ei varmaan tiennyt edes käyneensä sielä, kun nukkui koko ajan kun kiertelimme tallinnassa. Tallinnasta löysin lapselle kaksi mekkoa ja alkopörssissäkin tuli käytyä.
17.10 oli myös todella mukava päivä. Kävimme ravintolassa syömässä ja eräs tuttu maksoi kaikki kulut. Se ihana tunne kun voit tilata mitä tahansa ruokaa, mitä tahansa juomaa ja mitä tahansa jälkiruokaa, ilman että täytyy katsoa hintaa. Söin sitten semmosen pihvin ranskalaisilla, kahdella eri kastikkeella ja jotai papujaki siinä oli. Jälkiruuaksi söin mansikkaisen pannacotan suklaakastikkeella ja tuoreilla mansikoilla, oli muuten mun mielestä todella hyvä! Sain myös 18v synttärilahjan tuolta samaiselta henkilöltä joka maksoi meidän kaikkien 9 henkilön ateriat. Samana päivänä illasta suuntasimme minun tädin 22v synttärikahville, tai no itsehän join mehua ja Josefiina meinas heittää mun edessä olevan lautasen lattialle. Miten tuommoinen 5 ja puol kuukautinen vauva voi jo tajuta että tavaroita vois viskoa! Näin samalla siis moni sukulaisia, mm: enoni, mummini, vaarini, pari tätiä jne. Illalla minun ihana pieni vauvani kävi saunassa toisen kerran jo vierailun aikana ja oi että kun tykkäsi! Kylpyankkakin maistui tytön mielestä hyvältä.
Seuraavan päivän iltana juhlimme äitini syntymäpäivää (tosin hieman myöhässä). Oli hyvää ruokaa, alkuruuaksi bataatti-chili keittoa patongin kera, pääruuaksi kasvisgratiinia, riisiä ja pippurikermakastikkeista possua. Jälkiruuaksi omenakääretorttua kerman ja m&m karkkien kera. Nam! Mä niin tykkään kun joku muu valmistaa herkulliset ateriat ja itse saan vaan syödä! Loppuillasta muut menivät saunaan vuorotellen mutta minä en kun olin edeltävänä iltana ja monena muuna iltana käynyt myös, ihana kuiva iho!
Sitten siihen ei niin mukavaan päivään..... 19.10 sunnuntaina oli tarkoitus ajaa n 400km takaisin omaan kotiin. Matka kuitenkin tyssäsi Pirkkalan Abc:lle jossa piti tankata. Auton pysähdyttyä tyttö heräs ja alkoi ensin tärisemään todella paljon ja sen jälkeen nykimään, kouristuskohtaus... Itse menin aivan paniikkiin ja aloin itkemään.. en oo koskaan ennen säikähtäny noin paljoa! Tytön kouristeltua pari minuuttia soitin hätänumeroon ja paikalle tuli ambulanssi.. TAYS lastenpoliklinikka oli sitten seuraavana kohteena. Kaikkia kokeita tehtiin, mistään ei saatu selitystä kohtaukselle, elämäni pisin vuorokausi oli sielä.. Tai siltä se ainakin tuntui!
 Onneksi kaikki oli kunnossa, tai ainakaan mitään ei löytynyt ja pääsimme kotiin. Nyt kotona ja pitkä käänteitä täynnä oleva reissu takanapäin. Itse myös sain jostain jonkin sortin räkätaudin ja kärsin äänenpuutteesta!

4kk tyttö ja muuttokuulumisia!

Vihdoinkin muutto takanapäin ja pikku hiljaa asunnon järjestelyä. Lauantaina isäni tuli eteläsuomesta tänne ja sunnuntai päivä menikin sitten kokonaan muuttaessa. Hyvät ystäväni J ja S olivat auttamassa muutossa jonkin aikaa ja siitä suuri kiitos heille! Josefiinakin oli sunnuntai päivän yllättävän kiltisti vaikka ympärillä olikin kauhea härdelli lähes koko ajan. Pääsimme myös miehen kanssa ekan kerran lapsen syntymän jälkeen ilman lasta käymään jossakin, tällä kertaa tosin ainoastaan ruokakaupassa. Tuntui aivan oudolta kun ei ollut lasta mukana, vaikka tiesin että hänellä on hyvä olla ystävieni seurassa. Kauppareissu venyikin yli tunnin mittaiseksi ja mukaan tarttui kaikenlaista maan ja taivaan väliltä.
Sunnuntai-iltana oltiinkin todella väsyneitä ja niin vanhemmat kuin myös lapsi nukkuivat aivan koko yön! Muutenkin Josefiina on nytten nämä kaksi yötä tässä asunnossa nukkunut paljon paremmin kuin edellisessä, onko tämä vain hetkellinen vaihe vai pysyvää? -Se jääköön mysteeriksi ja selviää ajan kanssa. 
Tämä uusi asunto on siis suunnilleen samaa kokoluokkaa kuin edellinenkin, mutta ehkä jopa paremmin suunniteltu. Josefiinalle on oma huone ja me nukumme olohuoneessa, lisäksi keittiö, eteinen ja wc. Teen ehkä asuntopostauksen myöhemmin, kunhan asunto on saatu kunnolla järjesteltyä ja siivottua. On tässä uudessa asunnossa toki myös huonoja puolia, kuten sijainti toisessa kerroksessa ja ei ole hissiä, mutta ei se kuitenkaan ole iso ongelma.
Meillä oli myös ennen muuttoa Josefiinan 4kk neuvola, johon sisältyi myös lääkärikäynti. Tyttö oli venähtänyt kuukaudessa pituutta melkein 5cm lisää! ja painoakin oli kertynyt yli 500g, eli meillä asustelee jo lähes 6kg painava ja 62,7cm pitkä tyttö. Kyllä Josefiina kehittyy ja kasvaa aivan hurjaa vauhtia! Missä on mun pieni vauva? Nykyään meillä jo kääntyillään ja välillä jopa pyöritään pois leikkimatolta, kuka nytten paikoillaan pysyisi kun on uuden taidonkin oppinut.

Ajatuksia tulevaisuudesta

Olen tässä muutaman päivän ajan miettinyt tulevaisuutta ja minkälaisen tulevaisuuden itse haluaisin. Nautin esikoislapsen kanssa kotona olemisesta todella paljon ja haluaisin olla mahdollisimman pitkään kotona hänen kanssaan. Mietin että jos palaisin kouluun 2016 tammikuussa ja jatkaisin ammattikoulun ensimmäisen vuoden silloin loppuun ja siitä eteenpäin.
Haluaisin kuitenkin toisen lapsen pienellä ikäerolla, joten omasta mielestäni olisi hyvä suunnitelma jos opiskelisin myös toisenkin vuoden ja ajoittaisi mahdollisen perheenlisäyksen kevät/kesä-aikaan vuodelle 2017. Toisenkin lapsen kanssa haluaisin olla kotona ainakin yli vuoden, mahdollisesti jopa kaksi, eli jos toive toteutuisi niin palaisin vuonna 2019 kouluun ja valmistuisin 2020. Kuulostaa hullulta että opiskelu menisi siihen asti, mutta nämä olisivat omat toiveet. Ainahan sitä saa haaveilla! 
Opiskelujen jälkeen toiveissa olisi mennä töihin, jonka jälkeen muuttaisi johonkin kivaan asuntoon jossa voisi asua niin pitkään, että olisi mahdollisuus muuttaa johonkin hieman syrjempään isoon omakotitaloon. Olen osan lapsuudestani kasvanut maaseudulla, joten maalaistyttö on maalaistyttö. Osa minusta kaipaa kuitenkin aina maalle, kun taas osa kaupunkiin :)
Meillä muuten asuu aikamoinen hymytyttö! <3

Muutto pakon edessä

Vähän yli viikko sitten havaittiin että asunnostamme löytyy kosteutta + hometta. Lattia oli aivan kostea, lattialla ollut patja aivan homeessa ja seinästä löydettiin myöskin jotain, luultavasti hometta.
No, laitettiin avomieheni kanssa siinä ensitöiksemme asuntohakemus vetämään ja jo kahden päivän päästä saimme asuntotarjouksen, joka hyväksyttiin. Muutamme siis 59,5 neliöiseen kaksioon, jossa tyttärellemme on oma tilava huone ja itse nukumme olohuoneessa.
Nyt pitäisi jaksaa pakkailla kaikki tavarat yms ja samalla hoitaa lasta, tehdä ruokaa ja ehkä vähän tehdä jotakin asunnon siisteydenkin eteen. Myönnän että viime aikoina en ole ollut kovin ahkera, mutta ehkä tämä tästä ajan kanssa helpottaa. Nyt vaan ajatus tulevasta muutosta ahdistaa kun ei olisi minkäänlaista innostusta muuttamiseen. 
Uuden asunnon sijainnista pidän, sillä hyvä ystäväni Julia asuu kilometrin päässä, joten häntä tulee varmasti nähtyä useammin ja myös hänen ihanaa kohta 1-vuotiasta Jadea. Ensi kesänä jo Jade ja minun tytär Josefiina leikkivät jo keskenään pihalla, josta tulikin mieleen että uuden asunnon piha on todella kivaja lapsiystävällinen! Teen jonkinlaisen asuntopostauksen kunhan olemme muuttaneet ja saaneet asuntomme järjestykseen. Muutto tapahtuu 14.9!

Ajatuksia vähän kaikesta..

Ehkä eniten maailmassa arvostellaan äitiyttä ja ylipäätään vanhemmuutta. Monet sanovat että jokin ei ole hyvä äiti lapselle, mutta mikä määrittää sen että on hyvä äiti? Tai entäs sitten minkälainen on hyvä isä? Vanhemmuudesta on niin paljon erilaisia mielipiteitä ja jotkut sanovat että vasta kolmekymppisenä olisi kykeneväinen vanhemmaksi. Oma mielipiteeni hyvästä vanhemmuudesta on se että pystyy antamaan lapselle mahdollisimman paljon aikaa, tekee kaikkensa hänen hyvinvoinnin eteen ja on kykeneväinen huolehtimaan lapsesta. Sitten taas on niitä vanhempia jotka vaan työntää lapsensa omille vanhemmilleen hoitoon, jotta pääsisi itse juhlimaan tms. Onhan se välillä ihan ymmärrettävää, mutta jos niin tekee usein niin olisi kannattanut miettiä ennen lapsen/lapsien hankintaa että silloin on sitouduttava siihen omaan pikkuiseen ja ei enään ole sitä samanlaista vapautta ja mahdollisuutta lähteä esim puolentunnin varotusajalla johonkin. Lapsen kanssa kun lähtee johonkin niin täytyy aina suunnitella etukäteen, pitää huolehtia siitä että on kaikki tarvittava mukana jne. 
Entäs sitten isät? Yleensä perheissä menee niin että mies on töissä tai koulussa ja nainen on lapsen kanssa kotona. Monet saa sellaisen käsityksen että isä pääsee järjettömän helpolla mutta eihän se niinkään ole. Kyllä monet isätkin varmasti kotona ollessaan huomio lasta jne, mutta ei yhtä paljon kun äiti päivien aikana. Vauva-aikana ei edes isät voi tehdä niin paljon kun äidit, varsinkin jos nainen imettää (näin meillä). Täytyy silti sanoa että olen tyytyväinen kun mies myös osallistuu lapsen hoitoon, vaikka välillä rankan työpäivän jälkeen ei jaksaisikaan.
Entäs kotityöt lapsiperheessä? Jokaisessa kodissa on tietenkin omat jutut ja jokainen sopii työnjaon eritavalla, mutta sitten on niitä tapauksia joissa mies makaa vaan sohvalla kattoen aikuisviihdettä tai istuu koneen ääressä tekemässä omia juttujaan, mutta silti on halunnut lapsia. Oma lapsi tuo paljon vastuuta ja huonojakin päiviä, mutta enimmäkseen on niitä ihania hetkiä ja on mahtavaa nähdä kuinka oma pikkunen kasvaa, kehittyy ja koko ajan oppii uutta. Tuntuu että tämä vauva-aika menee ihan liian äkkiä! Miten mun pikkunen voi olla jo vähän yli 3kk!
Kolmen kuukauden aikana on tapahtunut paljon kaikenlaisia asioita. Kesäkuussa oli ristäiset, jotka meni kivasti mutta väsyneesti. Vieraita oli about 25, eli lähisuku, mutta myös vähän kauempaa sukua eli Josefiinan isoisomummo ja mun puolelta minun isovanhemmat + minun tädit. Josefiinan sylikummi on myös minun kummini (isäni sisko). Tyttäremme sai nimen Josefiina Vivianna Alexandra. Eka ja kolmas nimi kehittyivät jo alkuraskaudesta. Sanoin miehelle että olen jo joskus pikkutyttönä sanonut että jos joskus saan tytön, niin haluan että hänen nimeksi tulee Josefiina. Kolmas nimi tulee siitä että minun kolmas nimeni on Alexandra. Ennen ristiäisiä mietittiin että halutaanko siihen väliin jokin nimi vielä, pienen mietinnän jälkeen oli kaksi nimivaihtoehtoa: Julianna ja Vivianna, joista mies sai valita kumpiko olisi kivempi. Eli voimme sanoa että molemmat vanhemmat vaikuttivat tytön nimeen. 
Heinäkuun 10 päivä oli pienen tyttäreni ensimmäinen junamatka 400km päähän minun äidin luokse. Olimme siellä viikon verran ja kävimme monissa paikoissa. Tuli shoppailtua ja pitkästä aikaa käytyä Helsingissäkin. Oli outoa olla siellä, mutta myös mukavaa ja oli jännä huomata kuinka alle vuodessa voi ihan täydellisesti unohtaa missä mikäkin paikka sijaitsee. Tunsin oloni ihan turistiksi siellä :D Onneksi oli kaupunkioppaina mukana kaksi tätiäni M&M ja toisen lapsi A. Löysin tuon koko reissun aikana lapselle vaatteita ja myös itselleni jotakin pientä kivaa. Matkalaukku oli takaisin kotiin tullessa tungettu ihan täyteen kaikkea ja vielä vaunujen alakorikin oli täynnä. Silloin kun kotoa lähdin niin matkalaukku ei ollut edes lähellekkään täynnä, hah! Samaisen reissun aikana Josefiinan sylikummi kävi katsomassa tyttöä. Oli siis mukava reissu, vaikkakin junamatkan aikana julkinen imettäminen ei todellakaan ole mun juttu. Menomatkalla joku vanha äijä kyyläs epämiellyttävästi ja meinasin jo sanoa sille muutaman valitun sanan, mutta jätinpä sitten väliin. Paluumatkalla oli sitten joku bimbo blondi joka raportoi jollekkin kaiken mahdollisen mitä lapsen kanssa touhusin, juttelin ja "leikittiin". Tähän loppuun vielä kuva ensimmäisestä junamatkasta!

Sektion jälkeistä elämää!

Ajattelin tulla jakamaan oman kokemukseni näistä reilu kolmesta viikosta sektion jälkeen. Kotiuduttiin tosiaan jo kolme vuorokautta leikkauksen jälkeen ja kotona on sujunut yllättävän hyvin! Kotona en kerennyt edes tasan vuorokauttakaan olemaan, kun mentiin jo koko perheen voimin ruokakauppaan ja vajaa kaksi vuorokautta kun olin ollut kotona, menimme jo vaunulenkille ja kävimme minun koululla näyttämässä pientä neitiä.

Alle kaksi viikkoa söin 1g panadolia kolmesti päivässä ja kotona ensimmäiset 4päivää oli vielä todella hankala nousta sängystä, tuolilta ja kaikenlaiset arkiset asiat olivat todella hankalia.
Nyt on kulunut jo 3vk ja 2pv, joten tänään himot vei vallan! Päädyttiin makkarin puolelle ja sanoisinko, että ei tuntunut ollenkaan pahalle. Monet sanovat että alatiesynnytyksen jälkeen menee kuukausia ja sektiosta toipuminen on vielä hitaampaa, mutta itse olen sitten toipunut yllättävän hyvin. Jälkivuotoakin oli vaan vähän yli kaksi viikkoa, joten omasta mielestäni ei ollenkaan paha!
Olen tehnyt jo pitkiä vaunulenkkejä tytön kanssa ja muutenkin voin todella hyvin, mutta vielä moneen viikkoon en saa nostaa mitään vauvaa painavampaa!

9.5.2014 Pienen pieni prinsessa!

Pieni prinsessani syntyi perjantai aamuna sektiolla. Aika kului nopeasti leikkauksessa, mutta esivalmistelut olivat yhtä tuskaa. Tippa saatiin laitettua vasta kolmannella yrityksellä ja spinaalipuudutus onnistui vasta lähemmäs kymmenen yrityksen jälkeen. Huusin ja itkin kivusta puudutuksen laiton yhteydessä, kunnes lopulta paikat alkoivat mennä tunnottomiksi ja kipu hävisi!
Rakas mieheni silitteli päätäni leikkauksen alettua ja oli henkisenä tukena. Ei sujunut kovinkaan kauan että kätilö sanoi "pieni tyttö" ja alkoi kuulumaan vauvan itkua, samalla hetkellä tuoreet vanhemmat liikuttuivat ja päästivät onnenkyyneliä! Meni vain hetki, että sain vauvani rinnan päälleni ja pystyin silittelemään häntä, pienet kädet, pienet jalat ja ihanat tummat hiukset, tyttö joka omasta mielestäni näyttää aivan isältään. Minun oma rakas pieni palleroinen jota yhdeksän kuukautta kannoin vatsassani, oli vihdoin sylissäni ja aloin heti tuntemaan valtavaa rakkautta lastani kohtaan. Paras tunne: minusta tuli äiti <3


Tänään kuitenkin säikähdin että joutuuko vauva lastenosastolle, kun sokeriarvot olivat laskeneet todella alhaisiksi! Kuitenkin vauvan arvot nousivat äkkiä korvikkeen avulla ja sain oman rakkaan prinsessan takaisin lähelleni. Nyt olen yrittänyt imettää lastani säännöllisin väliajoin ja mun rinnanpäät on jo kipeät, joten kokeilen käyttää voidetta joka on suunnattu juuri imettäville äideille joiden nännit ovat halkeilleet tai kipeytyneet jostakin muusta syystä.

Etäilyä!

Tosiaan, maanantaina lähdin junalla kohti isäni asuntoa. Matka kului todella hitaasti ja Tampereella kerkesin turistina hortoilla junanvaihdon yhteydessä.

Kotoa lähtiessä ei tullut haikeaa oloa mutta kun ilta ja nukkumaanmeno lähestyi, tuli ikävä, kyyneleet ja ahdistus, sellainen tunne että haluan takaisin kotiin ja käpertyä avomieheni viereen. Maanantain ja tiistain välinen yö meni siis lähes kokonaan valvoessa ja tiistai päivä unenpöpperössä huojuessa.
Tänään monet sukulaiset kävivät katsomassa minua ja mikä ihaninta, näin lähes kolme vuotiaan serkkupojan! Kohta taas untenmaille ja huomenna suuntaankin äidilleni ja on ihana päästä näkemään pikkusisaruksiakin, vaikka koti-ikävä onkin jo kova! Sunnuntaina pääsen sitten jälleen omaan kotiin, täydellistä!
Tosiaan nyt jälleen muistan kuinka hankalaa aikaa etäsuhteilu oli, jatkuva ikävä raastoi sydäntä ja toisen läsnäolosta osasi todellakin nauttia kun näki harvoin. Nautin edelleen miehen seurasta todella paljon, mutta välillä on myös niitä hetkiä ettei jaksais tuijotella toisen naamaa koko ajan. Onneksi tämä mun "loma" ei kestä kovinkaan kauan, sillä en enään edes osaa olla poissa kotoa. Tuntuu että olisin jossakin aivan vieraassa paikassa, vaikka isäni asuu täällä! 
Positiivisia puolia tässä on, kun ei tarvitse itse tiskata, laittaa ruokaa, pestä pyykkiä tai mitään muutakaan arkista tehdä. Saan vain olla ja mennä valmiiseen ruokapöytään, syödä mahani täyteen ja jättää likaiset astiat pöydälle! 

Aika rientää

Tosiaan, aika on kulunut kuin siivillä! Enään vähän päälle viikko ja lähden sukulaisten luokse sinne kauas mistä lähdinkin. Vielä kerran ilman vauvelia kerkeen käydä. Tarkoitus olisi junalla matkustaa ja ostin junalipun ennakkoon, hyi että kun se olikin kallis! Ehkä postailen enemmän sitten matkastani, mutta nyt hyppään asiasta kolmanteen.
Eli.. Minulla on ollut nyt tässä joku ihmeellinen vaihe. Jokaisena arkipäivänä on ollut pakko tehdä kotona jotakin. Olen kokannut, pessyt pyykkiä, tiskannut, leiponut tai jotain muuta. Nytten myös lisävaivana minua kiusaa lähes päivittäinen närästys! Muutamana päivänä olen tuntenut kipuja, ne ovat varmaankin niitä liitoskipuja, eli ihan normaaleja raskauden aikana. 
Mielialat on ollu aika tasasia, eli en ole kiukutellut miehelle paljoa. Mutta tänään on ollut koko aamupäivän sellanen olo, että voisin kiukutella jostakin. Enkä jaksa mitään! Kaipaan huomiota ja toinen vaan istuu sohvalla ja kattoo telkkaria tai on luuri kädessä!

Alhainen hb ja vauvelin asento!

Nyt olis rv 31 ja eilen olin neuvolassa. Vauva on poikittain masussa, jonka seurauksena joudun vajaa kahden viikon päästä mennä uudestaan neuvolaan. Mikäli vauveli ei ole silloin kääntynyt raivotarjontaan niin joudun jatkotutkimuksiin ja mahdollisesti yrittää kääntää vauvan mahan päältä käsillä, jotta normaali alateitse synnyttäminen olisi mahdollista. Vauvan kääntämiseen liittyy aina riskejä, mahdollisesti istukka voi irrota tai synnytys käynnistyä, aina kääntämistilanteet on järjestetty sen mukaan, että sektio on mahdollista tehdä jos kaikki ei mene suunnitellusti. Mikäli vauva ei yrityksenkään jälkeen käänny, ainut vaihtoehto on sektio!
Eilen neuvolakäynnillä selvisi myös että minun hemoglobiini oli laskenut yhdeksäänkahteen. Aikaisemmin se oli 108 ja sitä ennen lähempänä 120. Raskauden aikainen anemia siis! Toivottavasti saisin hemoglobini nousemaan, sillä se tulee synnytyksessä joka tapauksessa laskemaan.
Oli se sitten normaali alatiesynnytys tai sektio! Lopuksi vielä masukuva

Kotihössötystä!

Nytkö mulle on iskeny joku siivoamisen ja järjestelyn halu? Oon arkipäivisin 8h yksin kotona ja tänään kulutin aikaani käymällä läpi kaikki lahjaksi saadut vauvanvaatteet ja lisäksi mitä on tullut äitiyspakkauksessa. Tänään oli ohjelmassa siis vaaleiden vauvanvaatteiden pesua ja narulle kuivumaan laittamista!

Lisäksi kävin kaupassa ostamassa ruokaan tarvittavat aineet, mukaan tarttui hernemaissipaprikapussi, makkarapaketti, makaronia, kananmunia ja maitoa. Meillä siis ruokailtiin tänään laatikkoa johon tarvitsin kyseiset ainekset, oli kyllä hyvää ruokaa pitkästä aikaa! Viimeksi olen syönyt kyseistä ruokaa vielä silloin kun asuin äidin luona ja siitähän tosiaan on jo melkein 6kk aikaa! Hui, meneepäs aika äkkiä! 

Sen eteen pitää taistella jos haluu unelmat todeksi!

Tämä viikko on ollu yhtä ajatusten pyörittelyä. Kuinka luottamuksen saisi takaisin? Kuinka saada unelmat todeksi? Kuinka pitää lupauksensa? Kuinka parisuhde voikin olla välillä niin järjettömän vaikeeta? Faktahan on se tehtyä ei saa tekemättömäksi, vaikka kuinka haluaisikin. Pitääkö vaan uskoa ja luottaa että kyllä kaikki kääntyy parempaan. Minulla on avomies, oma koti ja hetken päästä oma lapsi. 
Välillä täytyy itkeä, välillä täytyy jotenkin pyrkiä tyhjentämään pää ylimääräisistä ajatuksista ja tavallaan aloittaa alusta. Usein sanotaan että virheistä opitaan, olisinkohan minä ja avomieheni opittu nytten aivan tarpeeksi. Liian lähellä ollut menetystä jo monta kertaa, kehtaan suoraan sanoa että rakastan häntä vaikka onkin välillä täys kusipää. Mennyttä ei voi korjata, eikä tulevaisuutta voi ennustaa, mutta kuitenkin välillä voisi vaan olla onnellinen ja nauttia siitä mitä elämässä on. Vaikeuksienkin yli pitää päästä, ihon alle on piiloitettu salaista voimaa joka eteenpäin kantaa. Jos liikaa pelkää tulevaa, niin eihän silloin voi tehdä yhtään mitään koska pelkää aina epäonnistuvansa ja silloin rakkauskin olisi aivan turhaa. Olen nähnyt niin paljon vaivaa saadakseni tämän suhteen toimimaan, olen luopunut itselle tärkeistä asioista, lapsuudenystävistä, sukulaisista, kaikesta! Olen täällä kaukana kaikesta itselle tärkeästä, olen luonut täällä itselleni elämää, olen pyrkinyt pärjäämään, silti olen välillä niin väsynyt tähän kaikkeen että haluaisin vain paeta jonnekkin maan alaiseen tunneliin ja todeta että ei minusta ole tähän. Vaikka kuinka riitelisin kihlattuni kanssa, huutaisin hänelle että vihaan häntä, niin silti sisimmässäni rakastan ja tulen aina rakastamaan. Tietenkin koko ajan elämäni ykkösasia on tuo sisällä kasvava yksilö, jonka syntymää jo odotankin malttamattomana. Menneet asiat ovat jättäneet minuun jälkiä ja tulevaisuudessakin olevat asiat varmasti jättävät ikuisia jälkiä, muistoja, ehkä jopa sisäisiä arpia, mutta ne kertovat siitä että minä olen elänyt, tehnyt virheitä ja pyrkinyt silti olemaan onnellinen. Tällä hetkellä pyrin tekemään kaikkeni, jotta saisin tämän suhteen kuntoon ennen lapsen syntymää, pyrin tekemään kaikkeni että pystyisin jälleen mieheeni luottamaan, pyrin tekemään aivan kaiken sen eteen että kaikki ei kaatuisi viimeaikaisiin tapahtumiin. 

Himoja!

Apua, aika kuluu nopeesti ja nytten on palannu yksi asia mun ruokavalioon.. Nimittäin suolakurkut! Alkuraskaudessa söin niitä valehtelematta ainakin purkillisen viikossa, lokakuussa alkoi oksettaa ajatuskin suolakurkuista ja tänään avasin suolakurkkupurkin koska teki niin paljon mieli! Ihan yllättäen tuli älytön himo syödä niitä. Leivän päällä, sekä suoraan purkista haarukalla!
 Toinen mitä voisin syödä usein on PIZZA ja kolmas asia on juusto, jota meneekin kilo viikossa. Nyt on rv24+1 ja pikkusen liikkeet tuntuu jo päivittäin aika hyvin. Avomieheni ei ole vielä päässyt tuntemaan masuasukin liikehdintää, mutta eiköhän sekin tapahdu lähiaikoina, sillä vahvimmat liikkeet tuntuvat jo vatsan päältäkin. 

Tyttölupauksia!

Aloitetaan siitä mistä otsikkokin kertoo: rakenneultrasta. Raskausviikkoja 21+4 ja tänään oli rakenneultra, jossa kaikki rakenteet näyttivät olevan niinkuin pitääkin. Sukupuoli meinasi jäädä kokonaan mysteeriksi, mutta masuasukki päätti liikkua hieman ja ultraaja sanoi että 70% todennäkösyydellä uusi tulokas olisi tyttö. Kuitenkin tuo 70% on aika pieni mahdollisuus niin emme uskalla ostaa mitään söpöjä vaalenpunaisia vaatteita jos sieltä sitten syntyykin poika. Mua jännitti aivan älyttömän paljon taas mennä sinne ultraan ja varsinkin kun piti mennä tällä kertaa aivan yksin kun avomieheni oli töissä. 
Nyt on vuosi 2014 ja tänä vuonna tapahtuu kaikenlaista! Minusta tulee äiti, täytän 18vuotta ja kaikenlaista muuta. Olen kieltämättä aivan todella tyytyväinen omaan elämäntilanteeseen.

Voiko toiselle antaa kierrätyslahjan vai ei?

Minkälaisia ajatuksia herättää jos puhutaan, että on saanut kierrätetyn lahjan tai antanut jotain itselle tarpeetonta jollekin toiselle lahj...