Onko "pätkis" tyttö vai poika?

Raskausviikkoja on kasassa jo huimat 32+4, joten ajattelin tehdä tälläisen postauksen jota minulle ehdotettiin jo parisen kuukautta sitten. Meillä ei siis edelleenkään ole tietoa kumpi meille on tulossa, tyttö vaiko poika. Eihän nämä testitkään sitä kerro, mutta leikkimielisiä hauskoja juttuja nämä on ja päätinpä sitten tehdä ne. Olisihan se ihanaa jos poika tulisi, mutta tyttö on ihan yhtä toivottu. Pääasiahan on se, että lapsi on terve. Sukupuolesta riippumatta hän on aivan yhtä rakas. Tämä meidän pieni "pätkis" joka kasvaa masussa on todella vilkas kaveri. On ihan tosi super outoa, että yhtäkkiä maha voi pomppia puolelta toiselle, kun Josefiinaa odottaessa ei ollut tälläistä. Kaksi aivan erilaista raskautta, mutta onko toinen lapsi myös aivan erilainen kuin ensimmäinen? Se selviää myöhemmin.


Kiinalaisen syntymäkalenterin mukaan meille olisi tulossa TYTTÖ.
Vau.fi testi: POIKA
Sormustesti : POIKA
Tämä on yksi suosituimmista testeistä. Tarvitset sormuksen ja yhden hiuksen (myös naru käy, jos hiukset on lyhyet.). Sujauta hius tai lanka sormuksen läpi ja roikota sormusta odottavan äidin vatsan päällä. Pidä kätesi paikallaan. Jos sormus alkaa kiertää vatsan päällä ympyrää, on lapsi tyttö. Jos koru alkaa liikkua heilurin tavoin sivulta toiselle, on pienokainen poika.

Sydämensyke: TYTTÖ
Hikka: POIKA
Liikkeet: POIKA
Eräiden uskomusten mukaan myös vauvan sydämen sykkeestä pystyy päättelemään, onko tiedossa tyttö vai poika. Jos lapsen syke on yli 140, on luvassa tyttö ja jos se jää tämän lukeman alle, on pikkuinen poika.
Lisäksi, jos vauvalla on usein hikka, odottaa äiti todennäköisesti tyttöä. Vähemmän nikotteleva vauva viestii pojasta. Poikien sen sijaan kerrotaan potkivan vatsassa voimakkaasti, kun taas tyttövauvojen potkut ovat rauhallisempia.

Avaintesti: TYTTÖ  
Yksi hullunkurisimmista testeistä on avaintesti, jossa tarkkaillaan sitä, kuinka odottava äiti poimii avaimen lattialta. Jos hän nostaa avaimen ohuesta päästä, on lapsi tyttö, jos taas leveästä päästä, on tiedossa poika.

Vatsanmuoto: Itse en osaa tähän sanoa mitään, osa sanoo että on tyttömasu ja osa sanoo että on poikamasu. 50/50
Linea negra: Ei ole, eli TYTTÖ
Uskomusten mukaan myös vatsan muodosta voi päätellä sukupuolen. Jos mahasi on levinnyt sivuille, on tiedossa tyttö, jos vatsa on pystyssä, on pienokainen poika. Myös vatsan läpi pystysuunnassa kulkeva tummanruskea viiva, Linea nigra, viestii pojasta. Tyttölasta odottavilla viiva jää vain navan alapuolelle tai sitä ei ole ollenkaan.

Himot: POIKA. Enemmän himoitsen suolaisia juttuja.. toki on niitäkin päiviä että tekee mieli makeata.
Himoitsetko jäätelöä jopa päivittäin? Jotkut uskovat, että se tarkoittaa tyttölasta. Jos mielit taas kaikkea suolaista ja hapanta, tulossa on poika. Jos himoitset juustoa ja lihaa, kasvaa masussa poika, hedelmien himo tietää tyttöä


Iho: Finnejä kyllä löytyy, joten niiden perusteella TYTTÖ. Mutta sitten taas raskauden myötä mun masuun on tullut pieniä karvoja ja oi kyllä jalkakarvat kasvaa kanssa huimaa tahtia joten sen perusteella POIKA. Tää on vähän 50/50 juttu.
Jos naamasi kukkii kuin kevätniitty, voit syyttää siitä tulevaa tyttö-vauvaa. Uskomuksen mukaan tyttö vie äidiltään kauneuden, joten siitä finnit. Poika saa äidin säärikarvat kasvamaan raskauden aikana nopeammin, tyttö ei karvoihin vaikuta. Poikavauva saa äidin käsien ihon myös kuivumaan, tyttö tekee ihosta pehmeämmän.

Pahoinvointi: Huomattavasti vähäisempää kuin Josefiinaa odottaessa, nyt oksentelin vain muutaman viikon ajan, enkä edes päivittäin, joten POIKA
Olitko todella pahoinvoiva ensimmäisen kolmanneksen aikana? Tai oletko vielä? Merkit viittaavat tyttölapseen. Vähäinen tai olematon pahoinvointi viittaa taas poikaan

Kiukku: POIKA
Tyttö tekee äidistään kiukkuisemman, poikaa odottava pysyy tyynenä.

Sänky: POIKA
Jos sänky on oveen nähden poikittain tulee tyttö. Jos pitkittäin, niin poika tulee.

Tulokset:
POIKA: 9
TYTTÖ: 5
50/50: 2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voiko toiselle antaa kierrätyslahjan vai ei?

Minkälaisia ajatuksia herättää jos puhutaan, että on saanut kierrätetyn lahjan tai antanut jotain itselle tarpeetonta jollekin toiselle lahj...