RV 37+1 neuvolakuulumiset

Tänään oli neuvolapäivä, tällä kertaa minulla. Aamu ei alkanut todellakaan lupaavasti, sillä herättiin Josefiinan kanssa klo 9.35 ja meillä oli aikaa vain 25 min aamuhommiin. Arvatkaapas vaan mitä tämä äiti alkoi heti ensimmäisenä tekemään.. Oi kyllä, hammaspesu ja samalla annoin Josefiinalle hammasharjansa. Sillä välin kun tyttö pesi hampaitaan (ensin autoin vähän) kerkesin itse meikkaamaan pikaisesti (meikkivoide + ripsari). Aikomuksena oli siis lähteä heti neuvolan jälkeen kaupungille. Sitten aamupalapöytään, 15min aikaa ja kaapista äkkiä jotain nopeaa syötävää. Josefiina söi siis purkillisen sosetta, eikä mitään aamupuuroa. Syömisen jälkeen kello oli jo niin paljon, että oikeasti olisi pitänyt olla vaatteet päällä ja ovesta ulkona. Pikapika vauhtia puin Josefiinalle vaatteet päälle, muistin neuvolakortin tunkasta hoitolaukkuun ja kauheella vauhdilla ulko-ovesta pihalle. Oikeen kunnon pikakävelyä neuvolalle, jonne onneksi ei ole kuin suunnilleen 500m matkaa. Eihän me ihan ajallaan ehditty, mutta vain 5min myöhässä!


Vajaa kolme viikkoa enään laskettuun aikaan jäljellä, joten pikkuhiljaa aletaan olemaan jännän äärellä. Pikkuinen saisi tulla milloin tahansa masusta pois, mutta ehkä hän viihtyy pienessä yksiössään vielä jokusen viikon? Neuvolatäti sanoi, että hän veikkaisi vauvan syntyvän ennen laskettua, sillä selkeästi on jo "valahtanut" alas. Kuitenkin varattiin uusi neuvola-aika vajaa parin viikon päähän 1.12, jolloin viikkoja on 38+5. Neuvolatäti myös sanoi aikaa varatessa, että jännäillään yhessä oonko sillon synnyttämässä vai neuvolakäynnillä. Sain myös streptokokki B näytteen tuloksen, joka oli onneksi negatiivinen.

Taas otettiin paino, kuunneltiin sydänäänet yms ja juteltiin mukavia. Suluissa edellisen käynnin tulokset:
Rv 37+1 (34+4)
Paino: +15kg (+14,3kg)
Verenpaine: 122/79  (122/80)
Sydänäänet: 140  (145)
Hb:118  (119)
Sf-mitta: 31cm  (30cm)
Turvotus: -+  (-+)


Neuvolan jälkeen suuntasimmekin bussipysäkille ja kaupungille. Kävimme mäkkärissä syömässä vähän ranskalaisia ja hampurilaista, jonka jälkeen menimme lastentarvikeliikkeeseen. Siellä oli Jukka Vähälummukka ottamassa lapsista kuvia ilmaiseksi, joita saa sitten ostaa itselleen jos tahtoo. Kuvia odotellessa siis. Otettiin Josefiinan kanssa yhteiskuvia ja sitten tytöstä myös pelkästään yksilökuvia. Käytiin myös vielä cittaritsta hakemassa vähän soseita tytölle, sekä itselleni ostin vähän herkkuja jemmaan sairaalakassiin, täytyy vielä täydentää kassissa olevia syömisjuttuja, sillä nyt löytyy ainoastaan karkkia!

1 kommentti:

  1. Tuo odotus on aina niin ihanaa loppu metreillä, kun koskaan ei tiedä milloin tapahtuu ♡ Ihana blogi sulla!

    VastaaPoista

Voiko toiselle antaa kierrätyslahjan vai ei?

Minkälaisia ajatuksia herättää jos puhutaan, että on saanut kierrätetyn lahjan tai antanut jotain itselle tarpeetonta jollekin toiselle lahj...