Junamatka kahden pienen kanssa

Eilen 23.3 matkustin 3,5kk ja 1v 10kk ikäisten tyttöjeni kanssa Vaasasta Vantaalle.  Jännitin junamatkaa aivan todella paljon etukäteen. Pelkäsin että kuinka matka sujuu kun tytöt osaa välillä olla äärettömän vaativia. Ajatus siitä, että molemmat raivoaa naama punaisena samaan aikaan kummitteli takaraivossani. Kuitenkin ajatuksistani huolimatta, matka sujui yllättävänkin kivuttomasti - onneksi.


Ennen junamatkaa kävin syömässä Subways päivänsubin. Aina yhtä hyvää ruokaa! Lapset nukkuivat nätisti kärryissä ja vasta kun pääsin junaan - esikoinen heräsi. Kerkesin lohdutella tyttöä jonkin aikaa ja totuttaa junaan, ennen kuin hänen pieni ja suloinen siskonsa heräsi. Josefiina alkuun pelkäsi junassaoloa todella paljon - vain ja ainoastaan syli kelpasi.


Matkasta ensimmäinen tunti oli lasten tarpeiden täyttämistä, eli syöttämistä, vaipanvaihtoa ja sylittelyä. Sen jälkeen sujui ihan leppoisasti, kunnes 45min ennen kuin oltiin perillä alkoi Josefiinan sirkustelu... Tyttö vuorotellen konttas tai juoksi toiseen päähän junaa, minä roikotin Vanessaa sylissä ja tallustin esikoisen perissä. Huh - onneksi se on ohi! Olipahan matka. Oltiin n seitsemän aikaan äitini luona Vantaalla, ilta sujui kivan leppoisasti ja sitten mentiinkin nukkumaan.. yöunet ei tosin olleet mitkään maailman parhaimmat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voiko toiselle antaa kierrätyslahjan vai ei?

Minkälaisia ajatuksia herättää jos puhutaan, että on saanut kierrätetyn lahjan tai antanut jotain itselle tarpeetonta jollekin toiselle lahj...