Kenkäkammoinen lapsi - miten selvitä?


Onko tuttua, kun lapsi kammoksuu kenkiä? Meidän kuopuksen kanssa on ollut tuskaa ulkoilla, sillä kengät jalassa ei ole kävelty. Ainoastaan on tullut hysteerinen huutoitku, jos on laittanut kengät jalassa seisomaan. Olemme yrittäneet kaupassa, junassa, leikkipuistossa ja ihan vaan kotona saada Vanessaa kävelemään kengät jalassa.

Esikoisen kanssa ei ollut minkäänlaista ongelmaa, kengät olivat osa arkipäivää hurjan pitkän aikaa jo ennen kävelemään oppimista. Oonkin miettinyt, että olisiko Vanessakin oppinut kenkiin ilman ongelmia, mikäli olisi aina pitänyt kenkiä jalassa ennenkuin lähti kävelemään?



Vanessa oppi 11kk ikäsenä kävelemään sujuvasti ilman tukea. Talvi mentiin pääosin ilman kenkiä - toppatossuilla. Ostettiin kuitenkin tammi-helmikuussa Vanessalle omat talvikengät, jotka päätyivät jalkaan vain ja ainoastaan muutaman kerran. Huomattiin lapsen vihaavan niitä ja mentiin toppatossuilla kevätkeleihin asti.

Nyt, vihdoin ja viimein on lenkkareille sopivat ilmat. Ollaan ostettu muutamat erilaiset kengät mutta yhdetkään eivät ole olleet tytön mieleen. Sinnikkäästi ollaan laitettu kenkiä jalkaa, vaikkakin hermot on menneet useaan kertaa.


Tänään vihdoinkin Vanessa lähti kävelemään kengätkin jalassa! Olimme Kampissa ja tyttö lähti kävelemään ensin hitaasti ja sitten vähän varmemmin. Kengät ei enään ole pelottavat ja voidaan ulkoilla hyvillä mielin. Nyt ei meinaa enään rattaissa istuminen kelvata. Meidän iso tyttö ei ole enään kenkäkammoinen!

Meillä myös on useammat kengät tälle kevät,kesä,syyskaudelle. Yleensä käy niin että talveksi on ns vähemmän varauduttu. Yhdet, ihan korkeintaan kahdet kengät saa talvella riittää. Mutta keväästä syksyyn on kiva vaihdella erilaisia kenkiä, asusteita, ulkovaatteita. Tulipahan esiteltyä tässä samalla meidän pienemmän typyn kengät, joilla ehkä pärjätään. Vai löytyyköhän vielä jostain jotkut yhdet ihanat jotka on vaan pakko saada?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voiko toiselle antaa kierrätyslahjan vai ei?

Minkälaisia ajatuksia herättää jos puhutaan, että on saanut kierrätetyn lahjan tai antanut jotain itselle tarpeetonta jollekin toiselle lahj...