Lapsimessut päivä 1!

Kauan odotettu viikonloppu! Helsingin Messukeskuksessa lapsimessut. Poikettiin hieman alkuperäisestä suunnitelmasta. Ihan alkuun piti käydä vaan lauantaina ystäväni Julian kanssa messuilemassa. Kuitenkin bloggaajapassin saatuani suunnitelmat muuttuivat.


Käytiin tänään aamupäivällä pikaisesti tyttöjen kanssa messuilla. Kurkattiin muutama osasto, sekä katsottiin mitä kaikkea muuta kivaa sieltä löytyikään. Käytiin kurkkaamassa myös pienoismallipuoli, sillä T tahtoi niin.


Tärkein juttu, jota lähdin hakemaan oli Papun takki itselleni. Pitkään kuolasin sitä netistä ja en kuitenkaan tilannut. Onneksi en! Sillä kahden koon väliltä olisin valinnut aivan liian ison. Nämä olivat yllättävän reiluja mitoitukseltaan.
Papun pisteeltä en olisi ostanut mitään muuta, mutta T bongasi alennuksessa olevat uutuushupparit ja halusi ehdottomasti sellaisen vielä. Takin ovh hinta olisi 129€ ja hupparin ovh 64€. Mulla meni 124€, eli aika hyvät alennukset.


Muita vaatteita me ei sitten ostettukkaan vielä tänään. Skippasin Gugguun pisteen, joka oli aivan törkeen tukossa. Huh, tuskailen jo valmiiksi huomista jolloin pitäs käydä shoppailemassa vähäsen Gugguuta. Metsolan, Blaan, sekä Kaikon ständit kävelin tänään myös vaan ohi. Ne kiinnostaa paljon, mutta kurkkaan ne huomenna paremmin ajan kanssa.

Näytteitä ja mainoksia. Mm: ksylitolipastilleja, vaippoja, nenäliinoja, hammastikkuja, tarroja, katuliidut... 

Näytteitä sekä mainoksia saatiin paljon. Myös maistiaisia oli tarjolla hyvin. Käytiin maistelemassa Josefiinan herkkua, eli juustoa. Sekä molemmat tytöt saivat maistaa valio play jugua (on jo entuudestaan tuttu). Vanessan kanssa napattiin kasvislasagne sosetta maistiaiseksi ja tytön mielipide oli heti hyvin selvä. Salamannopeasti sylki pois suusta, naurahdin ja totesin "ai tää ei ollut sun juttu". Eipä tytölle ennenkään oikein soseet oo maistuneet.


Messuista jäi heti tosi kiva mieli, vaikka siellä ei tosiaan tänään kovinkaan kauaa oltu. Äkkiä se 1,5h meni ja huomenna uusiks pitkän kaavan mukaan. Onpahan muutama asia vähemmän kannettavaa kotiin huomenissa!

Ylläolevassa kuvassa on meidän perheen miehen ostamat jutut.

Messuilijoille vinkkivitonen: Eccolla on kenkiä -50%, sekä monilla muillakin oli tosi hyviä alennuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voiko toiselle antaa kierrätyslahjan vai ei?

Minkälaisia ajatuksia herättää jos puhutaan, että on saanut kierrätetyn lahjan tai antanut jotain itselle tarpeetonta jollekin toiselle lahj...