Terkkuja sairastuvalta!

Tämän vuoden alku on ollut enemmän ja vähemmän sairastamista meillä. Josefiina on varmaan neljättä kertaa nyt kipeänä ja myös T on sairastellut. Itse olen pysynyt suhteellisen terveenä, pientä kurkkukipua ja nuhaisuutta lukuunottamatta. Täytyy koputtaa puuta, ettei tähän äitiin pöpöt tarttuisi!


Määrittelemättömiä tauteja. Pari viikkoa sitten meillä oli jonkinsortin vatsatautia? Josefiina oksensi pari päivää ja Vanessa pari päivää sen jälkeen. Oli aika mielenkiintoista kun T oli töissä ja Vanessalle kelpasi vain tissimaito, joka tuli samantien kaaressa ulos. Arjen haasteita.


Josefiina on onneksi aika helppo hoidettava kipeänä. Tyttö lepäilee paljon ja on rauhallinen. Ainoa haaste on saada tytölle lääkkeitä, suun kautta kaikki tulee aina välittömästi pihalle. Ainoastaan maitohappobakteerit molemmat tytöt ottavat mielellään. Vanessa jopa suuttuu, kun niitä saa vain yhden päivässä. "Namnam"

Nyt oon pohtinut mikä pöpö meidän perheessä taas on? Oireita on ruokahaluttomuus, joka kaiketi johtuu jatkuvasta oksentelusta. 
Josefiina oksensi kolme päivää sitten ensimmäisen kerran, sitten oli taukoa ja tänään neidin olotila on mennyt paljon huonommaksi. Mitään perinteistä vatsapöpöä tämä ei siis todellakaan ole. Lisäksi tyttö on ollut väsynyt ja kuumeinen.

Ihme ja kumma, Vanessa on toistaiseksi säilynyt terveenä. Hyvä niin koska kun kuopus on kipeä, olen täysin kiinni hänessä kokoajan. 


Rehellisesti voin sanoa, että tähän jatkuvaan sairasteluun oon aika kyllästynyt. Edellisestä kun selvitään niin päiväkodista napataan heti seuraava pöpö.
Toisaalta, se mikä ei tapa niin vahvistaa!

2 kommenttia:

  1. Meillä ihan sama! Joku influenssa tai virus menossa koska joka ikinen juttu mitä teillä on, on meilläkin käynyt. Tosi ärsyttävää haha mutta kaipa se siitä!

    VastaaPoista

Voiko toiselle antaa kierrätyslahjan vai ei?

Minkälaisia ajatuksia herättää jos puhutaan, että on saanut kierrätetyn lahjan tai antanut jotain itselle tarpeetonta jollekin toiselle lahj...