Pikainen pyörähdys Helsingissä!

Tänään lauantaina päätettiin aamusella lähteä käymään Helsingissä. Alunperin meidän piti saada seuraksi Josefiinan kummisetä, mutta hän sairastui. Ei kuitenkaan muutettu meidän suunnitelmaa ja lähdettiin kurkkimaan kauppojen tarjontaa.


Pidemmän aikaa olen halunnut ostaa itselleni uusia vaatteita. Uusia kaapin paidat, sekä ostaa housuja. Mun vaatekaappi oikeesti sisälsi lähinnä ison läjän legginsejä ja collegehousuja vielä jokunen kuukausi sitten. Nyt olen hankkinut muutamat uudet housut itselleni. Kotona kyllä helposti edelleen valikoituu mahdollisimman mukavat lököhousut päälle - varsinkin iltaisin. Tänään kuitenkin löysin itselleni alle 30€ sekä housut, että paidan. Housut löytyi Cubuksesta ja paita Carlingsista.


Tytöille löysin Forumin Muumikaupasta sattumalta ohimennen uuden kupin ja lautasen ruokailua ajatellen. Tytöt tykkää muumeista ja ollaan annettu molempien lasten juoda usein ruokaillessa normaalista kupista. Lasisien kuppejen kanssa pitää olla jatkuvasti supersuper tarkkana, joten annan muoviset astiat heille. Mun mielestä nää uudet on aika söpöjä! Hintaakin tälle setille jäi vain ja ainoastaan 12€!


Lisäksi kävimme ostamassa Josefiinalle hänen mieluisia yöpukuja. Tyttö nukkui viimeyön kokonaan omassa sängyssä ja heräsi vain kerran yöllä (jolloin toki itkeskeli useaan kertaan, ennenkuin nukahti uudestaan uneen). Yllätyin kun tyttö valitsi kissan kuvalla varustetun pyjaman, vaikka vaihtoehtona oli myös auton kuvilla oleva setti. Ostettiin kerralla useampi ja hintaa näille jäi 35€. Ei paha!


Ennen kotiinlähtöä pyörähdettiin vielä Stockmannin lelukaupassa. Sieltä mukaan tarttui pieni autopaketti, sekä Vanessalle lelurahoja ja pieni pussukka jossa voi niitä säilyttää. 


Lisäksi hain kotiin tullessa pari pakettia, joiden sisältä löytyi kahdet Vans merkkiset kengät ja toisessa paketissa oli kevääksi Gugguun trikoopipo, joka vilahtikin jo aiemmin kuvassa. Ihan kiva kun tilaukset saapui perille näinkin nopeasti!


7 kommenttia:

  1. Mikä siinä on että me äidit AINA ostetaan vinot pinot lapsillemme vaatteita mutta hyvä jos raaskitaan itselle ostaa pari paitaa hahaha! Ei vaan, tosi kiva postaus, voikun itsekkin pääsisi helsinkiin ostoksille. Hyvää kevään odotusta teille! :-)

    VastaaPoista
  2. Hei mikä noiden punaisten vanssien malli on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, nyt heitit pahan kysymyksen! Arvaappa paristi muistanko.. äitiaivot! :D

      Poista
    2. En tietenkään osaa 100% varmasti sanoa, mutta näin "parit hassut" vanssit omistavana voisin veikata että joko Vans Era tai Vans Authentic! :) Enemmän kallistun Eraan.

      Poista
  3. Moikka! Löysin tämän blogin kun tein tutkimuksia koulua varten harvinaisista kromosomipoikkeavuuksista. Ring 20 on todella, todella harvinainen ja siitä ei tiedettävästi paljoa tietoa löydy. Arvostan sitä että puhutte aivan kaikesta avoimesti, se varmasti vaatii paljon. Te olette upea perhe ja olet todella mukavanoloinen ja kypsä nuori nainen. On niin virkistävää lukea tällaisia aitoja blogeja. Kaikkea hyvää teille ja tsemppiä tulevaisuuteen! <3

    VastaaPoista

Voiko toiselle antaa kierrätyslahjan vai ei?

Minkälaisia ajatuksia herättää jos puhutaan, että on saanut kierrätetyn lahjan tai antanut jotain itselle tarpeetonta jollekin toiselle lahj...