Somekohu jos toinenkin? Vuoden luetuimmat postaukset!

Taas yksi vuosi kului hirveällä vauhdilla ja nyt eletäänkin vuoden viimeistä päivää. Tämä vuosi on ollut blogin kannalta merkittävä, sillä kävijämäärät ovat kasvaneet huimasti. Vaikka postaustahtini on ollut välillä hyvinkin hidas, niin meidän elämää on saanut seurata myös instagramin puolella.
Tälläkin hetkellä ollaan 2vk pyöritetty sairastupaa, mutta tämän postauksen halusin sairastelujen keskellä kuitenkin ehdottomasti tänään julkaista! Kurkataan mitkä ovat olleet tämän vuoden suosituimpia postauksiani:


1. Tämä tuli itselleni yllätyksenä, että luetuimmaksi pompsahti vasta hiljattain julkaistu postaukseni, jossa kerroin somen vaikutuksesta meidän 4v tytön juhliin! Postaus keräsi ensimmäisen päivän aikana jo monen monta tuhatta lukijaa. 

2. Toiseksi luetuin postaus on: alkusyksystä paljon huomiota kerännyt teksti, jossa pohdiskelin kenen kuuluisi siivota lapsen sotkut ravintolassa? Onko se vanhempien vai siivoojien tehtävä.


3. Kesällä esikoisen epilepsia pahentui ja lapsi joutui yllättäen osastolle pidemmäksi ajaksi. Postauksen löydät tästä! 

4. Vammaistukihan on extrarahaa, oli vuoden neljänneksi luetuin. Eihän se sitä tosiaankaan ole. Jos et ole vielä kurkannut postausta, niin klikkaa tästä! 

5. Kirje erityislapselleni
Postausta jaettiin muiden ihmisten toimesta somessa monessakin paikassa ja sain hyvin paljon ihania viestejä ihmisiltä. Itse kirjoitin postausta kyynelsilmin ja suoraan sydämestä. 

Tulevalle vuodelle en lupaa mitään, mutta yritän postailla useammin ja pitää sisällön mielenkiintoisena. 
Kiitos jokaiselle lukijalle ja ihanaa uutta vuotta 2020! Juhlikaa maltilla ja rakastakaa täysillä. 


Somesta löytyi pelastus synttärisankarin päivään!

Eilen juhlittiin meidän 4v tyttöä, joka oli hyvin pitkään odottanut synttärijuhliaan. Hän on kuukausia höpöttänyt, kuinka saa isot juhlat, paljon vieraita ja lahjoja. Näytti uhkaavasti siltä, että juhliin saapuisi ainoastaan pari vierasta ja neidille tulisi vain mielettömän iso pettymys!


Moni kutsutuista ei päässyt paikalle tai saapuminen oli hyvin epävarmaa
Kutsuimme kaikki samat henkilöt juhliin kuten yleensäkin. Lähinnä sukulaisia ja muutamia kavereita. Lapsen mummi lupasi heti kutsun saatuaan tulla paikalle, mutta moni ilmoitti ettei pääse juhliin. Usean saapuminen oli myös epävarmaa kun oli sairastumisia tai "katsotaan jos jaksetaan". Kerroin sitten neidille jo ajoissa, että juhliin ei tulisi montaa vierasta, eikä lahjojakaan tule kuin pari. Samassa hetkessä hänen ilmeensä muuttui surkeaksi ja itselleni tuli myös tosi kurja fiilis, koska lapsesta selkeästi huomasi harmituksen. Kiukkuisena hän vain sanoi haluavansa paljon vieraita, sekä isot juhlat.


Yllättävästä paikasta löytyi pelastus! 
Purin omia ja lapsen fiiliksiä facebookissa naistenhuoneelle. Siihen mun julkaisuun tuli reilusti yli tuhannelta ihmiseltä reagointia ja eeen ehkä kestä miten superia! Monet halusivat lähettää kortin meidän neidille ja niitä nyt vielä odotellaan postissa saapuvaksi. Useampia ihania vieraitakin saatiin, joita ennestään ei edes tunnettu. Vaikka juhliin tuli täysin ennestään tuntemattomia, niin heti leikit alkoi sujumaan lapsilla yhtä hyvin kun vanhojen kavereidenkin kanssa. Lisäksi aikuisilla riitti keskenään höpöttelyä, eikä ollut kiusallisia hiljaisia hetkiä.

Kuvassa Vanessan kanssa leikkii Lahdesta asti tullut vieras! 

Nalle ja Panda tuli tanssimaan tytön kanssa
Saatiin myös samaisen julkaisun kautta ihan huippuylläri järjestettyä Vanessalle. Eräs nainen ehdotti, että voisi tulla tanssimaan hetkeksi tyttöjen kesken pandana ja nallena. Vanessa rakastaa kaikenlaisia isoja pehmomaskotteja, joten toivotin heidät tervetulleiksi. Vanessa oli hieman ihmeissään, mutta yhtä hymyä täynnä kun isot liikkuvat pehmohahmot tulivat meille sisälle. Hieman erikoisemmat synttärit ohjelmanumeron kera!


Haluan vielä kerran kiittää jokaikistä joka kävi meillä kylässä, lähetti postissa kortin tai pienen paketin!
En todellakaan olisi osannut arvata, että sosiaalisen median kautta meidän neidin syntymäpäivästä tuli vielä enemmän kun mitä hän osasi edes odottaa. Hyväsydämisiä ihmisiä on olemassa ja nyt se on todistettu! Ihmisiä jotka haluaa ilahduttaa vierasta ihmistä tärkeänä päivänä. 
Oon itse hieman ihmeissäni, että mitä oikein tapahtu. Innoissaan oleva lapsi ei meinannut illalla mennä edes nukkumaan kun oli juhlista niin tohkeissaan!


Suurin osa saaduista lahjoista! 

Kuka olet ja mitä ihmettä teet keskellä yötä keittiössämme?

Muutama yö sitten tapahtui jotain mielettömän hämärää. En oikein vieläkään tajua, että miten ihmeessä on mahdollista keskellä yötä mennä niin paniikkiin. Haluattekin varmaan kuulla mitä oikein tapahtui?

Oi että, kesäöitä kaipaan! 

"Kuka olet ja mitä ihmettä teet keskellä yötä keittiössämme?"
Säpsähdin yöllä kahden aikaan hereille. Keittiöstämme kuului outoa ääntä ja siellä oli joku. Lasteni isä nukkui sikeästi, enkä kehdannut herättää häntä. Lisäksi lastenhuoneesta kuului tasaista tuhinaa, joten iski pieni paniikki. Mietin pienen hetken ajan, että mitäköhän kättä pidempää löytäisin makuuhuoneesta ihan vaan oman turvallisuuden kannalta. Päätin kuitenkin rohkaista itseni, nousta sängystä ja kävellä keittiöön. Ajattelin sanoa otsikon mukaiset sanat yöseikkailijalle, mutta helpotus oli suuri kun näin kuka keittiössä oikein oli. 

Vilkas mielikuvitus loi kauhukuvat
Ennen kun nousin sängystä kerkesin jo ajattelemaan, että sen on pakko olla jonkinluokan murtovaras tai ehkä jopa sarjamurhaaja. Väsyneenä mielikuvitus lähti ihan vaan pienelle laukalle ja paniikki oli valmis. Olen aina öisin herännyt herkästi erilaisiin ääniin, joita on ulkoa tai rapusta kuulunut. Olen herännyt myös herkästi, jos olen aistinut jotakin liikettä oman kodin sisällä. Nyt yhdellä kerralla en herännytkään ja keittiössä oli joku tyyppi. Yleensä meillä on ovi myös kiinni, lukossa ja vielä turvaketjukin lisänä. Illalla en muistanut laittaa ketjua kiinni, joten ihan varmasti joku oli sieltä tullut sisälle! 


Kuka keittiössä oli ja mitä hän teki? 
Pelokkaana kurkkasin kulman taakse, naurahdin ja totesin keittiössä olevan vain esikoiseni. Hän yritti kurotella keittiön tasolla kaukana olevaan tablettiin keskellä yötä ja muista pienistä tavaroista kuului jonkinlainen kolahdus. Ilmeisesti vaikka tabilta lastenohjelmien katsominen olisi ollut parempaa tekemistä kun nukkuminen? Onneksi se oli tällä kertaa tuttu ja turvallinen ihminen! 

Nyt jälkeenpäin nauran jo asialle mutta voin sanoa, että silloin yöllä hetken aikaa pelotti. 

Voiko toiselle antaa kierrätyslahjan vai ei?

Minkälaisia ajatuksia herättää jos puhutaan, että on saanut kierrätetyn lahjan tai antanut jotain itselle tarpeetonta jollekin toiselle lahj...