Miten selvittiin kun muuttoauto jäi rajan toiselle puolelle?

Suunnilleen kuukausi sitten ei ollut tietoa siitä, että Uusimaa eristetään muusta Suomesta. Siihen aikaan aloin suunnittelemaan muuttoa, joka pikkuhiljaa alkoi muuttua todeksi. Löysin aivan täydellisen kokoisen asunnon hyvällä sijainnilla ja rauhallisemmalta alueelta.

Asuntonäyttöön sai osallistua 1hlö/hakemus
Alunperin piti olla joukkonäyttö, johon olisi saanut osallistua jopa ilman asuntohakemusta. Kuitenkin koronasta johtuen tuli muutos ja asuntonäyttöön tulevien määrää rajattiin. Onnekseni olin näpytellyt hakemuksen ja pääsin kurkkaamaan minkälainen asunto oikein on. Ennakkotietona oli ainoastaan pohjaratkaisu ja neliömäärä. Houkuttelevat 21 neliötä enemmän tilaa! Tilat nähtyäni päätös oli helppo. Asunto olisi täydellinen meille.


Oli muitakin hyvin kiinnostuneita hakijoita
Asuntonäytössä oli mittanauhan kanssa heiluvia tyyppejä, jotka olivat hyvin kiinnostuneita. Yksi ilmoitti heti ensimmäisenä muiden kuullen haluavansa asunnon, mutta olisi voinut muuttaa vasta toukokuun ensimmäisenä päivänä. Välittäjä kertoi, että asunto on mahdollista vuokrata tai hankkia asumisoikeusasunnoksi. Itse päätin, että tämäkin kämppä ei mene nenän edestä jollekkin toiselle. Taktikoimme, olimme nopeita ja saimme napattua uuden kodin. Noin kolme viikkoa asuntonäytön jälkeen oli omaisuus muuttolaatikoissa ja siirtymässä uuteen asuntoon.

Uudenmaan rajat kiinni ja auto n. 10-15km rajojen ulkopuolella
Muutto lähestyi ja rajat olivat kiinni. Alkuperäisen suunnitelman mukaan muuttoauto sijaitsi vain hieman rajojen ulkopuolella.  Siitä huolimatta en todellakaan halunnut maksaa mieletöntä summaa jollekkin muuttopalvelulle. Nyt oli vain äkkiä pakettiauto jostain keksittävä. Onneksi muutossa auttava isäni sai suhteillaan järjestettyä pienellä varoitusajalla auton ihan tästä läheltä. Auto ja auttava käsipari oli saatavilla, eikä rajojen ulkopuolella. Huh, mikä helpotus! Kaikki ei menisi pieleen.



Asuntonäyttö tapahtui eri kaavalla kuin yleensä, muuttoa ei suoritettu talkoovoimin kuten yleensä, eikä lompakkoa tyhjennetty muuttofirmalle. Kaikesta kuitenkin selvittiin! Muuttopäivänä olikin melkoinen porrastreeni kun edellisen asunnon hissi oli sopivasti rikki. 
Pikkuhiljaa koti alkaa näyttää kodilta. Haluisitteko nähdä jossain vaiheessa asuntopostausta? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voiko toiselle antaa kierrätyslahjan vai ei?

Minkälaisia ajatuksia herättää jos puhutaan, että on saanut kierrätetyn lahjan tai antanut jotain itselle tarpeetonta jollekin toiselle lahj...