Sain monet retkikuvat, joissa ei näkynyt omaa lasta
Esikoisen eskariryhmässä on käytössä whatsapp, joka on hyvin kätevä viestintäväline. Usein saan kuvia päivän touhuista, välillä jopa videoita ja lisäksi tärkeät tiedotteet tai muu info kulkee näppärästi päiväkodilta kotiin. Viimeisimpänä tuli kuvia retkeltä, jossa he olivat käyneet katsomassa kanoja, syömässä keksiä ja ulkoilemassa. Saatesanoina oli "retkipäivä".
Kun aloin katsomaan kuvia läpi huomasin melko nopeasti, että yhdessäkään ei näkynyt omaa lastani. Iso lapsiporukka oli lähtenyt kivalle retkelle, mutta ikkunasta katsottuani meidän esikoinen juoksenteli samaan aikaan päiväkodin pihalla pienempien lasten kanssa. Voin sanoa, että sillä hetkellä nousi aivan suunnaton kiukku itselle ja soitinkin hyvin ripeästi päiväkodin johtajalle.
Mikään ei mun mielestä oikeuta viemään lapsilaumaa kivalle retkelle lähimaastoon ja jättämään mun erityistarpeista lasta päiväkodille. Tähän samaan ilmiöön on törmätty niin päiväkodeissa kun kouluissakin. Erityisistä syistä jätetään ulkopuolelle ja erityislasten vanhemmat ovat tukeutuneet jopa lakimiehiin joissakin tilanteissa
Retket täytyisi suunnitella niin, että koko ryhmä pystyy osallistumaan ja tarvittaessa otetaan avustaja tai vaikka opiskelija retkelle mukaan. Muuten ei kukaan mene.
Hoitaja sanoi syyksi mm. "hän ei jaksa kävellä".
Osittain totta, osittain ei. Pitkät matkat tuottaa haasteita ja tällöin saatetaan heittäytyä maahan makaamaan useaan kertaan. Lyhyemmät matkat menee ihan jees, jos mieliala on hyvä ja aikuinen osaa suhtautua oikein lapseen. Tarvittaessa aina täytyy tsempata ja tilanteen vaatiessa tehdään kävelystä vaikka jonkinlainen leikki. Kumpi on nopeammin perillä - leikki on toistunut meidän arjessa hyvinkin paljon. Tällä hetkellä kuulemani mukaan kaikki retket kuitenkin suuntautuvat vain lähimaastoon, koska julkisen liikenteen käyttämistä vältellään joten ei pitäisi olla ongelmia. Lisäksi myös yhtenä syynä retkeltä poisjättämiseen oli aamulla tullut epilepsiakohtaus ja turvallisuus. Se nyt on tiedossa, että kohtaus voi tulla milloin tahansa eikä elämää voi epilepsian takia pysäyttää vaan yhteen paikkaan.
Erityislapset luo myös retkiin liittyviä haasteita
Ymmärrän, että ihan minkälaista vaan retkeä ei välttämättä pysty tekemään kovin helposti. Jopa me vanhemmat joudumme usein miettimään, että minkälaisia asioita voidaan tehdä perheenä esikoisen kanssa. Tällä kokoonpanolla ei toistaiseksi onnistu vaikkapa hoplop-reissu ilman extra-aikuista. Kuopus vaatii perässäkävelijän, esikoinen vaatii toisen aikuisen ja keskimmäinen tarvitsee myös yhden aikuisen tsemppaamaan, koska hän on kovin arka. Tästä syystä esimerkiksi esikoisen kummisetä on ollut meidän mukana hoplopissa, jotta reissu on voitu toteuttaa. Kuitenkin reissu esimerkiksi kotieläinpihalle onnistuu oikein hyvin ihan vaan oman perheen kesken. Joten aikuisilta vaaditaan vain suunnittelua, oikeaa asennetta ja riittävästi käsipareja tilanteeseen nähden. Tällöin onnistuu oikeastaan mikä vaan!
Jatkossa saan etukäteen tiedon retkistä ja keskustellaan hoitajien kanssa tarvittaessa
Hoitajat ovat sanomansa mukaan hankalassa tilanteessa, eivätkä välillä tiedä kuinka täytyisi toimia lapsen kohdalla. Itse kuitenkin tunnen lapseni parhaiten ja tiedän aika pitkälti, että mihin hän pystyy, mikä tuottaa haasteita ja mikä tuottaa äärimmäisiä haasteita. Jatkossa hoitajat lupasivat kuitenkin keskustella etukäteen kanssani tulevista retkistä, siitä kuinka ne voitaisiin toteuttaa myös esikoisen kanssa ja mahdollisista muista vaihtoehdoista, mikäli jokin retkikohde tai aktiviteetti ei ehkä olisi se paras vaihtoehto meidän lapsen kohdalla.
Aikuisten kanssa keskusteltuani jäi loppujenlopuksi ihan jees fiilis ja nyt toivon, sekä haluan uskoa että jatkossa homma toimii. Ettei enää tulisi tilannetta, jossa oma lapsi katsoo vierestä muiden lähtevän retkelle eikä itse pääse.
