Fysioterapiaa 2kk takanapäin, enkä ole edes tavannut lapseni terapeuttia

Keväällä tehtiin jälleen uusi kuntoutussuunnitelma meidän esikoiselle, jonka seurauksena täytyi löytää riittävän taitava fysioterapeutti lapselle. Monenlaista vaikeutta oman kehon käytössä, johon tarvitaan ammattilaisen hyviä vinkkejä ja kuntoutusta. Lisäksi puheenkehityksen haasteet tuovat pientä lisähaastetta neidin kanssa työskenteleville ihmisille. Onneksi itse ei täytynyt terapeuttia lähteä täysin tyhjästä ja ilman minkäänlaista tietotaitoa alkaa etsimään, kun tämä asia hoitui vain muutaman puhelun taktiikalla. Onneksi näissä kuntoutusasioissa saa osaavalta taholta apua. 


Kesäkuussa oli ensimmäinen kerta 
Ennen fysioterapian aloitusta juttelin terapeutin kanssa puhelimessa. Koronan takia emme tavanneet kasvotusten, joten pelkän puhelinkeskustelun perusteella sovimme terapian aloituksesta. Kerroin tietysti melko paljon esikoisen tarpeista ja haasteista, sekä asioista joihin kannattaa hänen kanssaan kiinnittää huomiota. Riittävien tietojen jälkeen terapeutti pystyi olemaan päiväkotiin yhteydessä ja saatiin fysioterapiakäynnit pyörimään. Jo kauan kestänyt puheterapia jatkuu, jonka rinnalle tuli nyt sit ainakin 25 kertaa fysioterapiaa. Saa nähdä tuleeko jatkossa vielä lisää näitä terapiakäyntejä, mutta tällä lähdettiin nyt alkuun ainakin liikkeelle. 

Tieto kulkee puhelimen välityksellä
Tekstiviestein tai puhelinsoitolla kulkee kaikki oleellinen tieto ja mahdolliset kysymykset fysioterapeutilta minulle, sekä tietenkin myös päinvastoin. Ehkä nyt alkusyksystä vihdoinkin päästään sopimaan myös palaveriaika, jolloin pääsen näkemään terapeutin kasvotkin. Puhelimessa olen saanut hänestä ainakin hyvän vaikutelman! Nämä jo olleet fysioterapiakerrat on kuulemani mukaan sujunut hyvin.

Koronan tuomia poikkeusjärjestelyjä on siis tässäkin asiassa tullut huomattua, mutta pääasia että terapiakäynnit toteutuvat. Niillä on niin iso merkitys! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voiko toiselle antaa kierrätyslahjan vai ei?

Minkälaisia ajatuksia herättää jos puhutaan, että on saanut kierrätetyn lahjan tai antanut jotain itselle tarpeetonta jollekin toiselle lahj...