Kevään lahjavinkit varhaiskasvatuksen työntekijöille tai opettajille

Esikoisen eskariaika lähestyy loppuaan hurjaa vauhtia ja olenkin jo pidemmän aikaa sitten pohtinut, että mitä antaisimme yhdelle työntekijälle kiitokseksi kuluneista vuosista. Minulla on hyvin painavat syyt siihen, että haluan muistaa ainoastaan häntä ja muut hoitajat eivät tule saamaan meiltä mitään. Tiedän myös, että läheskään jokainen vanhempi ei muista varhaiskasvatuksen työntekijöitä aina keväällä ja en itse ole myöskään aikaisempina vuosina antanut hoitajille mitään. Nyt on vain sellainen olo, että haluamme osoittaa aidon kiitoksen hyvin tehdystä työstä ja antaa pienen muistamisen.

Lahjakortti, herkkukori tai vaikka huonekasvi
Itse sain huikeita vinkkejä kun pohdin Instagramissa ääneen, että kuinka muistaisimme keväällä hoitajaa. Moni vinkkasi, että hyvä muistaminen voisi olla lahjakortti esimerkiksi kasvohoitoon, kahvilaan, ravintolaan tai vaikka jäätelökioskille.
Todella monet ovat myös kasanneet erilaisia herkkukoreja tai - ämpäreitä kesää varten. Herkkuja oli laidasta laitaan: pähkinöitä, erilaisia alkoholittomia juomia kesäkeleihin, hedelmiä, suklaata, vaahtokarkkeja, kahvia, teetä, suolakeksejä ynnämuuta. Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana, mutta alkoholia en ostaisi vieraalle ihmiselle koska ikinä ei voi tietää minkälaiset taustat ovat. Toki sitten tilanne on toinen jos tietää, että viini maistuu niin voisin ostaa vaikkapa sen viinipullon.

Omasta mielestäni yksi aivan ihana ajatus on ostaa jokin huonekasvi. Sellainen joka kestää, eikä kehnommankaan viherpeukalon käsittelyssä heti kuole. Aina kasvia hoitaessa hänelle tulisi mieleen, että keneltä se on saatu.

Lapsen itsetekemä lahja
Me päädyttiin siihen, että lasten kanssa yhdessä tehtiin taikataikinasta magneetteja. Ensin teimme taikinan, kovetimme sen uunissa, maalasimme vesiväreillä ja sitten laitoimme kuumaliimalla magneetit kiinni. Valitsimme parhaimman esikoisen tekemistä, jonka annamme lahjaksi ennen kesälomaa. Ajattelin ostaa pari juttua vielä lisäksi ja mukaan laitetaan myös kortti.

Taikataikina on todella simppeli tehdä. Siihen ei tarvitse kun suolaa, vettä, jauhoja ja öljyä. Me teimme vain puolikkaan taikinan ohjeella, eli sekotimme 1,5dl jauhoja ja 0,75dl suolaa. Lisäsimme joukkoon n puolikkaan ruokalusikallisen öljyä ja 0,75dl jauhoja. Hetken jälkeen massa oli valmista ja muotoilun jälkeen laitoimme ne uuniin 125-astetta ja suunnilleen tunnin verran meni kovettua. 

Olisi kiva kuulla, että mitä muut antavat nyt keväänä varhaiskasvatuksen työntekijöille tai koulun opettajille? Ja kyseisellä alalla työskentelevät voi kertoa, että mitkä on omasta mielestä parhaimpia lahjoja joita voi saada? 

4 kommenttia:

  1. Jouduttiin muuton vuoksi vaihtamaan päiväkotia vuoden vaihteessa ja uuden päiväkodin aikuiset eivät todellakaan saa meiltä lahjoja. Risuja voisi viedä.

    Edellisen päiväkodin aikuiset sen sijaan olivat niin ihania, että meni helposti aina vähän överiksi kevät- ja joululahjat. Mansikka- ja tomaattiamppelit olivat keväällä mielestäni ihan parasta, tosin 20 eur per puska ja 6 muistettavaa aikuista, niin meni reilusti yli budjetin. Mutta olivat kyllä ansainneet ne.

    VastaaPoista
  2. Ihania ideoita mutta kuulostaa todella tyyriltä kerätä koria tai ämpäriä sisältöineen 5 ihmiselle. Odotin että tässä postauksessa olisi ollut edullisia, lapsiperhe budjettiin mahtuvia ideoita.

    VastaaPoista
  3. Kannattaa myös muistaa että 20 itsetehtyä magneettia tai huonekasvia tuskin on kovin mieleisiä. Ehkä mieluummin niitä lahjakortteja tai muutoin jotain pientä esim syömistä tai juomista.

    VastaaPoista
  4. Rahaa ei ole oikeesti pakko kuluttaa juuri lainkaan, jos haluaa muistaa lapsen ryhmän henkilöstöä. Mä ite muistan parhaiten ne perheet, jotka on tehny jonkun henkilökohtasen kortin. Yhtenä vuonna lapsi oli kerännyt jokaisen aikuisen korttiin mieleisensä kukan luonnosta. Se oli laitettu kontaktimuovillakorttiin, niin säilyy. Toiselle puolelle oli kirjotettu vanhempien ja lapsen ajatuksia jokaisesta henk.koht. aivan ihania tekstejä. Ja siitä huomasi, kuinka vanhemmat oli oikeesti nähnyt, miten me tehdään työtä ja mitä he meissä arvostaa. Lapsi oli myös kertonut omia ajatuksiaan meistä. Aivan ihana niitä oli lukea 😊

    VastaaPoista

Äidin silmät kostuivat päiväkodin työntekijän antamasta kortista

Tänään oli tälle äidille hyvin vaikea aamu viedä tytöt päiväkotiin. Itku meinas päästä jo heti päiväkodin pihalla jutellessa meidän esikoise...