Kun elämä yllätti ja hankittavana on yhtäkkiä kaikenlaista!

Edellisten lapsien vauva-ajoilta meillä ei ollut jäljellä oikeastaan mitään tulevaa vauvaa varten. Vaikka edellinen lapsi onkin vasta parivuotias niin olin jo ehtinyt myydä lähes kaikki hänen pienet vaatteet, vaunut, turvakaukalon, sitterin, leikkimaton ynnä muun. Tähän painavimpana syynä oli tietenkin se, että emme suunnitelleet neljättä lasta ja lapsiluvun piti olla täynnä. Lisäksi ylimääräistä kaappitilaa ei aivan mahdottoman paljon ole tälläisessä isossa perheessä ja tavaraa tuntuu olevan jokainen kaappi jo ennestään täynnä, joten olen todella huono säästämään tavaroita joille en usko olevan käyttöä. 

Nämä ihanat sitruunakuvioiset vaatteet ja harso ovat Tanskalaisen Konges Slojdin
Vauvalle minimalistinen vaatekaappi
Aikaisemmin kirjoitin meidän taaperon minimalistisesta vaatekaapista ja ajattelin, että tulevan vauvan kanssa pärjätään myös melko vähällä määrällä vaatteita. Panostan mielummin laatuun, enkä määrään. Bodyja, housuja, yöpukuja, 1-2 jumpsuitia. Ei niitä vaatteita oikeasti kovin paljoa tarvitse olla, varsinkin kun meillä pyykkikone pyörii muutenkin päivittäin. Ulkovaatteita vauva ei ensimmäiseksi talveksi tarvitse, sillä kaukaloon ajattelin teettää kaukalopussin ja vaunuissa myös käytämme toista pussia. Villavaatteet siis riittää oikein hyvin, sekä tarvittaessa jemmasta löytyy yksi pieni nallehaalari josta en ole luopunut. Vauvanvaatteita löytyy myös tosi paljon hyväkuntoisina ja kivalla hintaa kirppiksiltäkin. Vauvalle en osta kaikkea uutena, vaikka isompien lasten vaatekaapeista ei löydykkään käytettynä hankittuja vaatteita. Tässä on vielä paljon aikaa etsiä tarvittavia vaatteita ja tavaroita huippualennuksilla, sekä myös käytettynä. Onneksi ei ole vielä mikään kiire. 


Turvakaukalosta en todellakaan tingi
Vauvan turvallisuuteen liittyvät asiat on sellaisia joista en ole valmis tinkimään. En ikinä ostaisi käytettyä turvakaukaloa, sillä en voi olla varma onko se varmasti turvallinen. Onko edellinen omistaja kolhinut sitä tai onko mahdollisesti ajettu jonkinlainen kolari, jolloin kaukalo olisikin pitänyt hävittää myynnin sijaan. Me liikumme usein autolla, joten turvallisuus ja helppokäyttöisyys ovat tärkeitä asioita. Edellämainitsemastani syystä päädyimme Britaxin Baby safe 2 I-Size kaukaloon, sekä siihen kuuluvaan Flex-jalustaan jonka avulla autoon laittaminen käy nopeasti ja helposti. Meillä on ollut aikaisemminkin Britaxin turvakaukalo käytössä johon olin hyvin tyytyväinen, joten valinta oli siinä mielessä helppo. Telakkaa meillä ei ole aikaisemmin ollut, sillä omaa autoa ei edellisten vauva-aikana omistettu mutta nyt tilanne on toinen. 

BabyBjörnin sitteri on paljon kehuttu
Meillä on aikaisemmilla lapsilla ollut jokaisella erilaiset sitterit. Esikoisella oli jokin ihan perus hinnat alkaen-mallinen, jonka jalalla keinuttaminen oli todella raskasta. Kyllähän se asiansa ajoi, mutta äidin jalka kärsi.
Seuraavalla lapsella oli TinyLoven 3 in 1 rocker napper sitteri, joka oli tosi hyvä silloin. Tytöillä oli niin pieni ikäero, joten tuon avulla sain usein tehtyä muita asioita vauvan heiluttamisen sijaan. 
Kolmannelle lapselle halusin ihanan Doomoon sitterin keinujaloilla. Pakko sanoa, että aivan ihanan tuntuinen ja siihen olisi tehnyt mieli mennä itsekin makoilemaan. Harmikseni kuitenkin totesin, että kyseisen sitterin käyttöikä isokokoisemman vauvan kanssa jäi melko lyhyeksi. 

Tässä kuvassa näkyy tuo mainitsemani Doomoon sitteri
Tämän seuraavan tulokkaan kohdalla haaveilen babybjörnin sitteristä, sillä olen kuullut siitä vuosien aikana niin paljon kehuja enkä oikeastaan koskaan mitään negatiivista. Kysymys kuuluukin, että onko jollain edes jotain negatiivista sanottavaa kyseisestä sitteristä? Halvin se ei ole, mutta ilmeisesti aika paljon niitä liikkuu myös kirppiksillä joten mahdollisesti käytettyäkin voisi etsiä. Siihen saisi kivasti myös lelukaaren kiinni sillä olen ajatellut, että emme osta leikkimattoa tällä kertaa. 


Kaikki tarpeellinen pikkusälä unohtuu helposti 
Vauvavanupuikot, vanulaput, vaipat, harsot, kosteuspyyhkeet, liivinsuojat, tutit(?), kylpypyyhe yms täytyy muistaa hankkia. Meillä ei ole yli vuoteen ollut ammetta ja olemme käyneet lasten kanssa vain suihkussa. Meidän 2v poika on kylpenyt korkeintaan viidesti koko elämänsä aikana, sillä jo pienenä vauvana koin helpommaksi käydä suihkussa hänen kanssa. Syysvauvaa varten ei ole ajatuksissa ostaa edes kylpyammetta ja mennään vain suihkulla alusta alkaen. Jotenkin sitä meinaa aivan unohtaa, että kuinka paljon loppujenlopuksi on niitä ihan pakollisiakin asioita vaikka pienellä yrittää tulla toimeen. 

Olen pikkuhiljaa alkanut tekemään hankintoja tulevaa vauvaa varten ja sukupuolen vahvistumisen jälkeen on vielä helpompi tehdä ostoksia. Lääkärineuvolassa vihjailtiinkin jo hieman uuden tulokkaan sukupuolesta, mutta odotellaan vielä hetki mitä kätilö rakenneultrassa sanoo. Saakohan meidän poika autoleikkeihin kaverin vai saadaanko kolmas prinsessa taloon? Se jääköön toistaiseksi salaisuudeksi. 

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana blogi sulla, jäänkin seurailemaan! Hauskaa vappua!❤️

    Ps. lisään blogisi blogini "somessa seuraan" kohtaan, jos se ei ole ok, ilmoitathan minulle!

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, kiitos kommentistasi ja hauskaa vappua myös sinulle ❤️

      Poista

Voiko toiselle antaa kierrätyslahjan vai ei?

Minkälaisia ajatuksia herättää jos puhutaan, että on saanut kierrätetyn lahjan tai antanut jotain itselle tarpeetonta jollekin toiselle lahj...