Olisitko valmis antamaan lapsesi koekaniksi koronarokotteen tutkimista varten?

Luin tänään netistä, että Suomessa on alkamassa tutkimus vauvojen ja pienten lasten koronarokottamisesta. Pakko sanoa, että minulla on tähän hyvin voimakas mielipide ja varmasti todella monella muullakin pienen lapsen vanhemmalla.

"Lapset ansaitsevat lapsilla tutkittuja rokotteita. Ei pidä ajatella, että aikuisilla tutkitut rokotteet toimivat myös heillä"
Ylläoleva teksti on suora lainaus uutisartikkelista. Aloinpa tässä pohtimaan, että kuinka moni vanhempi ihan oikeasti haluaa antaa oman lapsensa koekaniiniksi? Jos lasten rokottamisesta ei ole vielä tutkimustietoa olemassa niin epäilen hyvin vahvasti, että isoa jonoa ei pääse syntymään. Entä jos todettaisiin, että kyseinen rokotevalmiste ei ole lapsille ollenkaan turvallinen ja lapsia ei tulisi edes rokottaa, ainakaan kyseisellä valmisteella? Entä jos tutkimukseen osallistuneille lapsille tulisi pitkäaikaisia haittavaikutuksia tai jopa pysyviä vaurioita, jotka vaikuttaisivat heidän koko elämän ajan? Pystyisikö yksikään vanhempi elämään sen tiedon kanssa, että omasta valinnasta johtuen kävi niin. Tilanteelta olisi helposti voinut välttyä. 

Lapsilla ei ole päätäntävaltaa
Lapset itse eivät saa päättää, että törkätäänkö heidän kehoonsa piikillä jotakin mömmöä jonka mahdollisista vaikutuksista ei edes tiedetä. Sen päätöksen tekevät heidän vanhemmat ja henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että se ei ole oikein. Lapset eivät itse ole vapaaehtoisia, eikä yksikään lapsi juokse innosta kiljuen ottamaan ainoatakaan rokotetta. Lapsilla pääsääntöisesti koronavirus on myös hyvin lievänä, joten meidän lapset eivät ainakaan ole joutumassa ottamaan kyseistä piikkiä kehoonsa aikoihin. Ehkä sitten joskus kun tutkimustietoa on riittävän paljon ja pitkäaikaisvaikutuksetkin on nähty, mikäli korona ei ole historiaa. Tosin, meidän lapset on saanut ainoastaan rokotesuunnitelman mukaiset rokotteet, eikä mitään ylimääräisiä rokotteita.

Minkälaisia ajatuksia teissä tämä rokoteasia herättää? Oletko valmis antamaan oman lapsesi testattavien joukkoon? 

7 kommenttia:

  1. Kai ymmärrät, että kaikki rokotteet on testattu näin? Ei meillä olisi rokoteohjelman rokotteitakaan muuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki. Jos haluaa olla niin harkitsematon, että antaa oman lapsen rokotetestattavaksi ennen kun tiedetään mahdollisista vaikutuksista niin sitten on. Itse en ole 😊

      Poista
  2. Ymmärsinkö oikein, että rokotteita ei saisi tutkia lapsilla, ja lapsille tulisi antaa vain rokotteita, joita on tutkittu lapsilla riittävästi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän lapsilla ei rokotteita tulla tutkimaan. Jokainen vanhempi tekee tietenkin lapsensa kohdalla itse päätöksen ja punnitsee mahdolliset riskit.

      Poista
  3. Tuo on kyllä aivan tosi, jos lapset saisi itse päättää he julkaisivat jokaista rokotetta karkuun 😅 mutta on tää silti vähän hankalampi juttu! ylipäätään kaikki nää koronatoimet on sellasia, et joo käytän maskia asiakkaiden kanssa ja itse kaupassa käydessäni ja bussissa yms. Mutta koko ajan toivon ettei meidän tuleva koululainen joutuisi käyttämään maskia koulussa. Ja sama myös rokotteen kanssa kun ilmeisesti se on jossain vaiheessa pakko ottaa, mutta silti haluaisin omat lapset suojella kaikilta mahdollisilta sivuvaikutuksilta yms. 🥺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä tuleeko koronarokotteesta pakollista ollenkaan? Jostain muistan lukeneeni ihan lähiaikoina, että Euroopan neuvoston jossakin kokouksessa olisi päätetty ettei rokotuspakkoa saa olla ja kaikkia tulisi kohdella samanarvoisesti oli rokotettu tai ei 🤔

      Poista
  4. Ei rokotteita ole pakko ottaa... Me emme ota koronarokotetta emmekä todellakaan anneta lapsiamme mihinkään rokotekokeeseen. Joko sikainfluenssa ja narkolepsia on päässyt unohtumaan? Perusrokotteet on meillä kaikilla, influessarokotetta emme ole ottaneet koskaan.

    VastaaPoista

Voiko toiselle antaa kierrätyslahjan vai ei?

Minkälaisia ajatuksia herättää jos puhutaan, että on saanut kierrätetyn lahjan tai antanut jotain itselle tarpeetonta jollekin toiselle lahj...