Joulukuun 1: Esittelyssä 5v lapsen joululahjat. Miten olis vaikkapa raha ja merkkilaukut?

Moni miettii näin joulukuun ensimmäisenä päivänä, että mitähän ostaisi lapselle lahjaksi? Miten välttyä järkyttävältä lahjavuorelta ja useilta kymmeniltä paketilta, joiden sisältä löytyisi sitten lopulta paketti paketilta aina vain turhempaa krääsää. Meidän 5-vuotiaan tytön joululahjat on tarkkaan suunniteltu ja lisäksi hän saa muutamat ylläripaketit sukulaisilta, joiden sisällöstä en itse edes tiedä. Luultavasti kuitenkin kivoja juttuja tulee myös heiltä. 

Lapsi ei välttämättä tiedä mitä haluaisi tai sitten hän haluaa KAIKEN

Riippuen lapsen iästä hän voi toivoa lelulehteä lukiessaan 99,9% näkyvistä leluista. Ei väliä, että onko kyseessä nukenvaunut, leikkikeittiö, duploja, legoja, värityskirjoja, muovailuvahaa, poneja, barbeja, autoja, pehmoleluja.. Mutta kaikki kiva pitäisi saada. Yritä siinä sitten kysyä, että niin mitä haluaisit oikeasti saada ja mikä olisi paras lahja?

Pieni lapsi ei välttämättä tiedä tai osaa edes kertoa mitä hän toivoisi lahjaksi ja tällöin saattaa olla haastavaa jopa miettiä lahjaideoita. Isomman lapsen toiveet alkaa usein olemaan jo melko selkeitä, jolloin järkevien toiveiden toteuttaminen on melko helppoa. Jos kerrostalossa asuva 5v toivoo ihan yhtäkkiä omaa hevosta tai lammasta, ei se ole realistinen toive ja luonnollisesti jää hankkimatta. Kyllä meilläkin joskus aiemmin on toivottu kotiin lemmikiksi oravaa, mutta jostain kumman syystä tyttö ei semmosta saanut. 

Meidän 5v toivoi omaa telkkaria

Ensimmäiset joululahjatoiveet alkoi tulemaan esiin jo alkukesästä. Tyttö sanoi, että hän haluaisi omaan huoneeseen telkkarin josta voisi katsoa netflixiä. Pohdimme tätä asiaa melko pitkään, että onkohan vielä ihan oman telkkarin aika. Toisaalta itselläni oli jo pienempänä oma telkkari, joten miksi omakin lapsi ei voisi saada? Käyttö voi olla.. Tai siis itseasiassa tuleekin olemaan rajoitettua, että pelkästään ruutua ei tuijoteta aamusta iltaan ja päivästä toiseen. Mietimme kuitenkin, että ehkä jossakin vaiheessa hänelle hankitaan myös Disney+ suoratoistopalvelu, josta voisi katsoa myös ihan parhaita Disneyn elokuvia & ohjelmia. Hän saa siis joululahjaksi 32-tuumaisen telkkarin, josta voi katsoa omassa huoneessa toistaiseksi vain netflixiä & pikku kakkosta. 

Hyödyllistä, kehittävää ja viihdyttävää

Nämä kolme sanaa on asiat joiden ympärille on helppo lähteä miettimään lahjoja, jos toiveita ei ole esitetty. Jokaisena vuotena lapset on saanut jotakin kehittävää. Nyt meidän 5v saa muutamat erilaiset puuhakirjat, sekä perinteisiä värityskirjoja. Legojenkin avulla tulee paljon iloisia hetkiä leikkejen kautta, mutta ne myös kehittävät lasta. 

Meidän neiti rakastaa vaatteita, hiustenlaittoa ja on muutenkin hyvin tarkka omista asioistaan. Päiväkodissa on toistaiseksi kulkenut vain yksi musta muumilaukku, sillä reppua hän ei ole aikaisemmin halunnut. Jokin aikaa sitten tyttö kuitenkin sanoi haluavansa glitter repun, joten joulupukki toteuttakoon tämän toiveen. Kyllä, näit oikein ja meidän 5v saa sekä Guessin repun & Guessin laukun. Saa tyttö itse sitten valita aina päivän, fiiliksen ja asunsa mukaan kumman ottaa päiväkotiin. Nyt mä odotan vain ensimmäistä ihmistä kommentoimaan joka triggeröityy tästä asiasta. Miksi Guessia 5v lapselle? 

Kasvava lapsi tarvitsee aina vaatteita

Varmaan lähes jokainen lapsi saa myös pehmeitä paketteja jouluisin. Ehkä vähintään jonkinlaisen yhden mukavan, sekä pehmoisen pyjaman tai collegesetin? Meillä jokaisena vuotena on paketeista löytynyt myös vaatteita. Heti päälle sopivaa ja seuraavaakin kokoa. Myös nyt on pehmeitä sisältöjä osassa lahjapaketeista. Tarpeellista ja hyödyllistä, eikä lainkaan ylimääräistä. Varmasti tulevat käyttöön! 

Joulun jälkeen yhdessä vielä kauppaan

Nyt vihdoin meidän tyttö on jo sen verran iso, että ymmärtää hieman rahan arvosta. Omalla rahalla voi ostaa erilaisia kivoja asioita leluista aina hiuspantoihin asti. Hän saa joululahjaksi myös ensimmäisen oman lompakon, jonka sisälle on laitettu hieman omaa rahaa. Joulun jälkeen jossain vaiheessa käydään yhdessä ostoksilla, josta hän saa ostaa mitä vain johon rahat riittävät. Muistan itse, että raha ja lahjakortit olivat minulle mieluisia lahjoja aikoinaan (ovat sitä kyllä edelleenkin). Juuri tästä syystä haluan tehdä näin myös oman lapseni kohdalla ja joulun jälkeen on tiedossa vielä kiva äidin ja tyttären yhteinen shoppailupäivä. 

Minusta olis mielenkiintoista kuulla, että millä tavalla te ostatte lapsillenne tai kummilapsille joululahjat? Meettekö ihan vaan toiveiden perusteella vai mietittekö myös, että lahjojen joukosta löytyy myös ihan järkeviä hyödyllisiä juttuja?

Postaus on toteutettu osana kaksplussan verkostolaisten omaa joulukalenteria, joten vinkkaanpa huomisen luukun löytyvän Sarin blogista. Pääset sinne klikkaamalla tästä!

Tuntui, etten saa happea kun kuulin lapseni sairaudesta

Kun saa kuulla, ettei lapsi ei ole terve... Noh, menee pakka "vähän" sekaisin. 

Elämäni kamalimpia hetkiä oli kun sain kuulla, että lapsellani on harvinainen kromosomipoikkeavuus. Poikkeavuus, jonka takia hänelle voi tulla monenlaisia liitännäissairauksia. Poikkeavuus, josta johtuen hänen kehitys laahaa perässä. Poikkeavuus, josta ei kuitenkaan ole kovin paljon tutkimustietoa sen harvinaisuuden takia. Tulevaisuus täynnä kysymysmerkkejä: Selviääkö hän koskaan yksin? Oppiiko hän ilmaisemaan itseään ymmärrettävästi? Tarvitseeko hän ehkä koko elämänsä apua arkisissa asioissa? Mitä kaikkia sairauksia hänelle puhkeaa? Kuinka kauan hän edes elää? 

Henkisesti silloin tuntui siltä, että joku olisi paiskannut mut sillä sekunnilla suoraan parvekkeelta alas ja katujyräkin ajanut vielä ylitseni. Lääkärin sanat vaan tuntui kaikuvan korvissa

"poikkeavuudesta johtuen voi tulla esimerkiksi maksa-ja munuaissairauksia..." 

Sydäntä puristi ja tuntui, etten saa happea. Samaan aikaan olisi tehnyt mieli vaan itkeä ja huutaa lääkärin huoneessa, mutta säästin kyyneleet kotiin. Annoin tunteiden purkaantua piilossa muilta. 

Jollain tavalla kuitenkin oli helpottavaa kuulla, että itse ei olisi voinut vaikuttaa millään tapaa asioihin. Siitäkin huolimatta silti syytin itseäni pitkään lapsen sairaudesta ja vieläpä täysin turhaan. Mietin, että miksi en saanut tervettä lasta? En käyttänyt päihteitä raskausaikana, en syönyt kiellettyjä ruokia ja noudatin muutenkin suosituksia. Kaikki tutkimukset oli raskausaikana ok ja silti tapahtui näin. Tuntui niin väärältä ja kävin myös kaikki mahdolliset kauhukuvat tulevasta mielessäni läpi. Tarvitsin aikaa asian käsittelyyn. 

Pelkäsin myös, että kuinka läheiset ottavat asian kuullessaan. Pelkäsin osaako kukaan tukea tai sanoa oikeita sanoja?  Katoaako kaikki läheiset ympäriltä? Olisiko kukaan jatkossa valmis auttamaan tarvittaessa vai jäätäisiinkö ihan yksin kaiken kanssa? Tuleeko läheiset hyväksymään tilanteen ja pitävätkö he tyttöä yhtä rakkaana kun aikaisemminkin? Mietin myös, että kiinnostaako yhtäkään ihmistä kuunnella meidän asioita tai ajatuksia. 

Parisuhdetta myös koeteltiin. Melko huomaamattomasti käyttäydyin pitkään kylmästi ja tiuskin täysin syyttömästi lapsen isälle. Silti hän jaksoi katsella mua ja yritti parhaansa mukaan tukea. Purin omaa pahaa oloa, stressiä, pelkoa, ahdistusta, kaikkea mahdollista väärällä tavalla ja väärään ihmiseen. En osannut muodostaa omia ajatuksia sanoiksi ja lauseiksi, joten kaikki purkaantui vain tiuskimisena. 

Kuitenkaan asioita ei voi muuttaa, eikä sairauksia voi taikasauvalla heilauttaa pois. Sen kanssa on elettävä mitä elämä tuo vastaan. Vaikeillakin asioilla on oma tarkoituksensa. Jokaisella ihmisellä on oma paikkansa ja jokainen on tärkeä. Kaikesta selviää ja oikeanlainen asenne ratkaisee jo paljon. Onneksi en ole tässä täysin yksin, sillä tukea on saatavilla. 

Nykyään arkeamme kuormittaa tytön päivittäiset epilepsiakohtaukset ja välillä iskee kovin avuton olo toisen puolesta. Menettämisen pelko on myös läsnä ajoittain, sillä kohtauksia on paljon ja ne myös välillä kestävät melko kauan. 

Välillä sitä toivoo, että olisipa terve lapsi.. Mutta tuntuu jollain tapaa väärältä sanoa se ääneen. Tuntuu siltä, että sanomalla tuon lauseen toivoisi jotain muuta oman lapsen tilalle. Hän on kuitenkin se tyttö, joka minusta teki äidin. Se tyttö, joka on opettanut paljon asioita vaikeuksien kautta ja muokannut minua ihmisenä. Tehnyt minusta paljon vahvemman. Se tyttö, jonka ansiosta opin mitä vanhemman ja lapsen välinen rakkaus on. Enkä tiedä mitään vahvempaa tunnetta, kun äidin rakkaus omaa lastansa kohtaan. 

Olen kirjoittanut suunnilleen vuosi sitten kirjeen esikoiselle. Sen pääset lukemaan klikkaamalla TÄSTÄ. 

Somen tuttu ilmiö: joku muu tuntuu tietävän aina paremmin muiden asiat.

Bloggaajat, instavaikuttajat, tubettajat ja muut julkisuudesta tunnetut on varmaan huomannut, että aina on joku sellainen ihminen, joka tuntuu tietävän paremmin. Sellaisia ihmisiä on yllättävän paljon, jotka luulevat tietävän toisen ihmisen tilitapahtumista aina jopa terveystietoihin asti. Sekä luulevat tietävän mikä valinta olisi ollut paras mahdollinen juuri kyseisessä tilanteessa. 

Jokunen vuosi sitten.. 

"Mitäs mieltä äitylit on kun sossun rahat menee Parikkaan ja Mini Rodiniin sillä perusteella "meillä on rahaa kun ei syödä luomua tai ylläpidetä autoa. Saati käydä salilla tai lähdetä ulkomaille koska uimahalli on jees. Vanhemmat kulkee ryysyissä mut pitäähän pikkutytöillä olla parikat". 

Jokunen vuosi sitten latasin yhteen lastenvaatteisiin liittyvään Facebook-ryhmään kuvan, kun olin ostanut parit lasten parikat edulliseen hintaan. Ilmeisesti joku ryhmän sisältä koki, että äitiyspäivärahaa saavalla kotona makaavalla äidillä ei ole oikeutta ostaa kyseisiä kenkiä ja vetäs herneen niin syvälle nekkuseen, ettei oo tosikaan. Feikkiprofiililla joku jakoi lataamani kuvan kengistä Äityleihin provosoivan tekstin kera. Yhtäkkiä olinkin sossun rahoilla elävä, ryysyissä kulkeva kotimamma jota naiset arvostelivat tietämättä edes kenestä puhuivat. 

Kirjoitin aiheesta silloin postauksenkin, jossa kerron hieman tarkemmin. Pääset lukemaan sen klikkaamalla TÄSTÄ

Kaikki rahaan liittyvä saa ihmisten aivot rusahtelemaan

"Se on helppo huudella käskyjä miten pitäs tehdä kun on kotona päivät ja elelee kelan rahoilla. Meinaatko että ne rahat mitkä sinullekin kelpaa Kelasta tulee jostain vain tupsahtamaan ja se on pohjaton kaivo mihin ei tartte verotuloja" 

Joku lukija tuntui tietävän hyvin, että saan myös Kelasta rahaa. Tietenkin saan kotihoidontukea, koska onhan mulla kotona alle 3v lapsi. Mutta se raha ei "jostain vain tupsahda" ja siitäkin pienestä summasta menee jokaikinen kuukausi veroa. Ihan hyvällä omatunnolla otan kuukausittain sen summan, sillä siihen on oikeus. Sama tarina lapsilisiin liittyen. Ne maksetaan kaikille ja kilahtavat tilille. Osa menee lasten pakollisiin hankintoihin ja osa myös lasten tileille. 

Lisäksi meillä on erityislapsi, jonka omaishoitaja olen. Siitä saan joka kuukausi ihan palkkatuloa, josta menee verot ja eläkemaksut. Eli sinä joka oletat, että päivät oleskelen vain kotona ja nostelen Kelasta kaikki mahdolliset tuet aina toimeentulotukeen asti (jota en ikinä ole edes saanut/hakenut), niin tervetuloa vuorokaudeksi kokeilemaan meidän arkea. Huomaat kyllä, että tässä ei todellakaan VAAN olla kotona. Teen 24/7 tärkeätä työtä, omaishoitajana ja pienten lasten äitinä. Lisäksi ylläpidän blogiani ja jaan pätkiä meidän arjesta instagramin puolella. 

Opiskeluihin valittu ala ei miellytä muita. Olisit valinnut toisin. 

Aikanaan kun mietin, että mihin menisin opiskelemaan peruskoulun jälkeen ja mikä olisi oma ala. Kyllä kaikki ympärillä tuntui tietävän mun puolesta ja toistelivat, että lähihoitajille on aina työtä. Lähihoitajakoulutus olisi ollut monien mielestä ainoa oikea ja paras vaihtoehto minulle. Tärkeää työtä he tietenkin tekevät, mutta ei olisi kyllä ollut mun ala. Lopulta päädyin ravintola-alan kautta ammattistartille ja sieltä sitten lopulta merkonomiopintoihin. Jos nyt täytyisi ensviikolla hypätä koulunpenkille niin kyllä ainakin merkonomitutkinto edelleen kiinnostaisi minua. Kenenkään persausta ei pitäis kutittaa haluaako työskennellä vanhainkodissa, kaupassa, rekkakuskina tai vaikka siivoojana. Jokainen tekee ihan omat valinnat ja jokaisella alalla tarvitaan työntekijöitä. 

Nykyään somekäyttäytyminen on melko harkitsematonta monilla

Jo pelkästään facebookista löytyy todella monia ryhmiä, joissa älyttömällä tavalla kiusataan ja haukutaan toisia. Yleensä jo ennestään julkisuudesta tuttuja henkilöitä haukutaan ja arvostellaan paljon ilkeämmin verrattuna tavalliseen tallaajaan, jota ei ennestään tunneta. Mutta kyllä ihan ennestään tuntemattomatkin saa aikamoista kuraa niskaan herkästi jos käyttää vääränlaista sanavalintaa. Jäänkin tässä odottelemaan, että joku takertuu tuohon "tavallinen tallaaja" - sanontaan ja tulee paskamyrsky. 

Arvostellaan todella herkästi muiden valintoja ja suolletaan aivan käsittämätöntä pas***, vaikka asioista todellisuusessa ei olisi minkäänlaista käsitystä. Jos luet muutaman rivin toisen kirjoittamaa tekstiä, ei se kerro lähellekkään koko elämänkertaa tai ajatusmaailmaa. 

Lukijat tuntuu tietävän paremmin kun minä itse. 

"Mutta ettehän tekään ikinä ota esikoista mukaan retkille. Ettekös te perheenä tee aina kivat jutut silloin kun hän on yökylässä"

Ylläolevan kommentin sain yhteen postaukseen. Osittain totta. Tehdään kyllä lähes aina jotain pienempien kanssa kun on omaishoitajan vapaa. Mutta pitäisikö meidän olla vain neljän seinän sisällä silloin kun yksi perheenjäsen on toisaalla? Koko perhe on kasassa oikeastaan vain viikonloppuisin, sillä arkena miehellä on töitä ja ei paljon keretä yhteistä aikaa perheenä viettämään. Aika luonnollista, että silloin kun ollaan kaikki kasassa niin vietämme myös aikaa tehden kivoja arjesta poikkeavia asioita. Tässä kuitenkin kannattaa muistaa se fakta, että kuukausittain on omaishoitajan lakisääteinen vapaa ja esikoinen on yökylässä vain siitä syystä. Muuten touhutaan aina yhdessä, ihan koko perhe.

Aina kannattaa muistaa, että some ei kerro kaikkea. Kukaan ei voi olettaa, että tietää toisen elämästä kaiken vaan somen perusteella. Mutta yhteenveto siitä mitä joidenkin mielestä olen: Ryysyissä kulkeva, yhtä lasta syrjivä, kelan rahoilla kotona makaava laiska pummi, joka käyttää yhteiskunnan rahat lasten merkkivaatteisiin ja nauttii muiden maksamista verorahoista. 

Korona-altistuminen, pikainen epäluotettava testi ja eikun töihin. Ai, mikä karanteeni?

Jos toimintatavat on alkanut mennä tälläisiksi, niin enpä ihmettele että korona levii kovaa vauhtia. Olisko aika ottaa vastuuta? 

Mietin tässä vaan, että kun yhdellä työpaikalla on todettu koronatapaus viikonloppuna. Ohjeistus esimieheltä oli: kaikki heti testiin ja sit normaalisti töihin, jos testi on negatiivinen. 

Anteeks, mut mikä hiton logiikka tässä on?

Ensinnäkin: jos koronavirus on vasta itämässä, ei se näy silloin testissä. Negatiiviseksi testattu voi alkaa oireilemaan vasta useammankin päivän päästä ja saada positiivisen tuloksen myöhemmin. Tällöin kerkee monen päivän ajan levittää virusta ympärillä oleville ihmisille, eli tässä tapauksessa työkavereille ja mahdollisesti myös muille.

Tässä kyseisessä tapauksessa oli yritetty kysyä, että kenellä tartunta oli? Olisi saanut edes jonkinlaisen käsityksen siitä, onko mahdollisesti ollut lähikontaktissa sairastuneen kanssa. Esimies ei tietenkään voi kertoa alaisilleen, että kenestä on kyse. Kuitenkin hän oli kertonut, että tietää työntekijän olleen tekemisissä koronapositiivisen kanssa ja käski suoraan testiin. Samoin toimi monen muun työntekijän kohdalla. 

Eikö nämä kaikki altistuneet täytyisi asettaa karanteeniin, eikä laittaa ripeän ja epäluotettavan testauksen jälkeen taas työskentelemään samoihin tiloihin, sekä mahdollisesti jatkamaan koronaketjua. 

Tää kyseinen toimintatapa on kyllä niin perseestä kun vaan voi olla. Meilläkin esimerkiks on kotona yks riskiryhmäläinen, jonka kohdalla ei tiedetä kuinka korona vaikuttais. Olisko korona vaan lievä "pikkuflunssa" vai olisko se mahdollisesti jopa kohtalokasta? Toivottavasti tästä ei tarvitse edes ottaa selvää.

Voisiko tälläisessä tilanteessa jo ajatella, että viruksen leviämistä annetaan jatkua tarkoituksellisesti. Kun tiedossa on, että testitulos ei ole luotettava jos virus vasta itämässä niin miksi siihen luotetaan näin sokeasti? 

Tässä taas on yksi tapa levittää tautia aina vaan eteenpäin, eikä katkaista kyseistä tartuntaketjua ajoissa. Kuka ottaa vastuun siitä, jos kaikki sairastuu työpaikalla ja sairastuttaa vielä omat perheenjäsenetkin? Tässä tilanteessa siis vois kysyä, että ajatellaanko tässä edes ollenkaan ihmisten terveyttä? 

Ensimmäinen Euroopan omaishoitajien päivä!

Tiesittekö, että tänään, tiistaina 6.10 vietetään ensimmäistä kertaa Euroopan omaishoitajien päivää. 

Tärkeä päivä, tärkeä teema: ”Olemme omaishoitajia. Meillä on merkitystä. Tarvitsemme tukea.”

Meitä, omaishoitajia on paljon. Minäkin olen esikoiseni omaishoitaja. Prosentuaalisesti hyvin iso osa pitkäaikaissairaiden, vammaisten ja iäkkäiden ihmisten hoivasta on omaishoitajina toimivien perheenjäsenten varassa. Omaishoitajana voi toimia myös joku muu läheinen. 

Löysin netistä nopealla vilkaisulla, että jo pelkästään Suomessa noin 50 000 henkilöllä on sopimus omaishoidontuesta hoidettavan kotikunnan kanssa. Todella moni tarvitsee jatkuvaa apua, tukea ja hoivaa. Omaishoitajilla on suuri merkitys ja jokainen meistä tekee tärkeätä hommaa.

Omaishoitajat mahdollistavat hoidettavan asumisen kotona, vähäisillä palveluilla ja pienellä korvauksella. Jokainen omaishoitaja omalla panoksellaan vaikuttaa siihen, että sosiaali- ja terveydenhuolto ei ajautuisi aivan kaoottiseen tilanteeseen ja jotta jokainen hoidettava saisi riittävän hoidon. Omaishoitajien merkitystä on korostettava ja tarjottava heille asianmukaista tukea tarvittaessa.

Olen kirjoittanut pari aiheeseen liittyvää postausta aikaisemmin. Pääset kurkkaamaan ne klikkaamalla alapuolelta:

Omaishoitaja täällä.

Lähes vuosi meni ilman lakisääteisiä vapaita

Mitä näistä käytät eniten: Fb-kirppikset, livekirppis vai tori.fi ?

Ylimääräistä tavaraa kertyy elämän aikana kaikille. Lasten pieniä vaatteita, vuosien aikana kertynyttä tarpeetonta sisustustavaraa, ylimääräisiä astioita, vanha pyykkikone tai jotain muuta. Jokainen suomalainen varmaan on joskus myynyt jotain vanhoja tavaroitaan. Itselle jo turhaksi jäänyt asia voi olla toiselle hyvinkin tarpeellinen. 

Itse olen käyttänyt sekä fb-kirpputoreja, myynyt tavaraa livekirpparilla, torissa ja myös vaihtanut tarpeettomia asioita ihan vain kahvipakettiinkin. Ajattelin kertoa omat kokemukseni näistä erilaisista tavoista. 

Fb-kirppikset! 

Kuinka moni pystyy samaistumaan siihen fiilikseen, että facebookissa on kymmeniä nettikirppareita ja jokaisella on omat pikkutarkat säännöt, jotka voi erota hyvinkin paljon. Jokaikinen kerta myyntiin laittaessa kurkkaa ensin säännöt läpi ja sitten vasta lataa omat myynti-ilmoituksensa. 

Aloituskuvasta ei voi varata & "jono" ei ole välttämättä sitova 

Joku lataa isosta läjästä vaatteita kuvan ja on aloitustekstissä kertonut mitä kokoja tulee myyntiin. Sitten pitäisi olla skarppina niiden viidenkymmenen tuotteen latauksen ajan, kun just se tietty juttu jonka itse haluais ostaa ladataan vasta viimeisenä erillisenä kommenttina. Kun ei ehdi itse olla kärppänä paikalla tuntia odottaen sitä yhtä tuotetta ja lopulta sitten joku PirkkoPetteri sen vaatteen ehtii napata aivan nenän edestä. Ärsyttävää, mutta kun siitä aloituskuvassa ei saa varata, niin näin se sit vaan menee. 

Joillakin kirppiksillä kun kommentoit "jono", olet myös sitoutunut ostamaan tuotteen jos se vapautuu. Toisissa kirppisryhmissä samalla kommentilla olet oikeutettu vielä poistumaan takavasemmalle, jos päätätkin ettet halua lunastaa tuotetta syystä tai toisesta.

"Siistissä käytetyssä kunnossa"
Tämä ilmaisu on hyvinkin yleinen ja myös ihmisillä on hyvin erilainen käsitys siitä. Jonkun mielestä siistiä on käytetty vain paristi ja toinen ajattelee, että siisti on ehjä ja paljon pidetty, jossa kunto on ihan ok. Joku sanoo siistiksi jopa pikkutahraista vaatetta. "Siisti, mutta pyllyssä ja polvessa on hieman tussia". Automaattisestihan on vain siistiä tai sitten loppuun kulahtanutta lumppua, joka ehkä kelpais siivousrätiksi. Mitään siltä väliltä ei voi tietenkään olla?Pieni pesuhaitu ei tee vaatteesta käyttökelvotonta ja lähes kaikki tahrat saa pois, jos jaksaa poistaa. 

Nopea homma - tai sitten ei. 

Nettikirppikselle olis iso kasa vaatteita kerralla myyntiin. Ensin kaivat kaapista kaikki myytävät tuotteet johon kuluu minuutteja tai jopa tunteja (jos käy useamman vaatekaapin läpi). Sen jälkeen alat napsimaan kuvia vaatteista, pyörittelet niitä käsissäsi, kaivat isoäidin vanhan suurennuslasin kaapin perältä ja syynäät jokaisen vaatteen läpi, ettei ainakaan jokin ihan minikirpun kokonen moite vahingossakaan jää huomaamatta. Kääntelet ja vääntelet vaatteita, katsot auringonvalossa ja lampun alla. Et löytänyt muutamasta paidasta kirppua, tahraa, reikää, langanpurkaumaa, polvista ohentumaa, pesuhaitua ei löydy tai mitään muutakaan moitittavaa. Huh, nyt voit myydä nämä hyvin siistinä ja hyväkuntoisena. Sitten seuraavaksi housuja, leggareita, sukkahousuja, huppareita, mekkoja, neuleita ja kaikille vaatteille sama homma. 

Ai hitsi, tässä vaaleapohjaisessa kuosissa on aavistus ehkä tummentumaa. En oo kyllä aivan varma, mutta koska siinä voi olla niin kannattaa mainita. Lisäkuva tarkkasilmäisille, jotta voi tihrustaa. Kuuluukohan tuo sittenkin vaan kuosiin? Kuvia kuvien perään ja sitten ladataan kirppikselle kuvat teksteineen.

Sitten se hinnoittelu. Mitä ne postit onkaan? Kirjeenä vähän päälle 3€ ja pakettina 5,9€. Isommat paketit on kalliimpia. Missä hinnoissa jonkun merkin tietty kuosi tai väri liikkuu, paljonko sitten toisen merkin mekosta olis hyvä pyytää käytettynä? Mietit, että meneekö tuote pilkkahintaan eteenpäin vai onko pyyntihinta liian korkea. Muistithan tietenkin sisällyttää hintaan myös paketoimisesta ja lähettämisestä aiheutuvat kulut. Teippi maksaa, postituspussit maksaa, tussikin kuluu kun osoitteita kirjottaa ja kengätkin kuluu kun kävelee postiin. Ei, vaan pelkästään tuote&postit.

Torissa myyminen

Viime muuton aikoihin myin aika reilusti ylimääräisiä tavaroita. Kaikenlaista ylimääräistä pikkusälää lähti kaapeista pois, sekä isompia tavaroita. Torissa oli helppo myydä kaikkea vanhasta keittiön pöydästä aina vauvan ammeeseen. Torissa kuitenkin ilmeisen paljon tehdään myös ohareita. Ensin ollaan ostamassa ja 10min ennen sovittua noutoa ei tullakaan paikalle. Toinen ärsyttävä puoli on, että ostaja saattaa olla puolikin tuntia myöhässä sovitusta ajasta ilmoittamatta ja itse saa päivystää kotona odottaen ovikellon soimista. Välillä on ollut isoja kielimuureja torista ostavien henkilöiden kanssa ja on menty suunnilleen viittomalla myyntitilanteessa, mutta siitäkin on selvitty. Helpompaa olisi nakata joku 5€ pikkutavara vaan roskikseen, mutta tavaroiden kiertäminen uusille omistajille on paljon parempi vaihtoehto ja jos myy 10 asiaa viidellä eurolla, siitä tulee jo yks viiskymppinen.

Livekirppis!

Pahimmillaan ihmiset löytävät usean vuoden varastossa lojuneita siistejä ja ehjiä tekstiilejä, mutta se haju on kammottava. Pitkään varastossa olleet tavarat yleensä alkaa haisemaan varastolta, jolloin ne täytyy pestä. Aina ei välttämättä edes pesu pelasta tavaroita. Varastojen läpikäymisellä usean ihmisen livekirppistelyyn valmistautuminen alkaa. 

Kirpputorille tavaroita viedessä kannattaa kiinnittää huomiota, että pöydästä tulee siisti ja tarjolla on hyvää tavaraa, sekä siistejä vaatteita. Kukaan ei osta jotain 70-luvulta olevaa, kymmenellä lapsella käytettyä kulahtanutta potkupukua lapselleen viidelläkymmenellä sentillä. Tiesitkö, että kirpputoreilla liikkuu siistejä nykyaikaisia vaatteitakin hyvin edullisesti. Vaatteet kannattaa hinnoitella järkevästi ja viedä vain ehjiä, mutta livekirpparilla viedessä niitä ei kuitenkaan tarvitse käydä yksitellen suurennuslasilla läpi äärimmäisen tarkasti. 

Jos silität vaatteet ennen myyntiin viemistä, ne ovat siistimmän näköiset ja todennäköisesti myös löytävät uuden omistajan ripeämmin. Lisäksi käyt tietenkin siistimässä myyntipöytää jatkuvasti, käytät aikaa siihen että viet tavarat myyntiin ja haet sitten vielä myyntijakson jälkeen takaisin kotiin. Onhan siinäkin aina oma hommansa roudata kasseja ja pusseja, ellei asu ihan kirpputorin vieressä. 

Oli sitten toimintatapa mikä tahansa niin aika helppoa mutta myös aikaa vievää, eikös vain? Fb-kirppistely on omalla kohdalla ollut toimivin ratkaisu näistä vaihtoehdoista, mutta toria olen myös käyttänyt vaihtelevasti. Olen vuosia myynyt kaikki pienet lastenvaatteet aina eteenpäin ja onhan siinä loppujenlopuks melkoinen homma kokonaisuudessaan, josta ei edes makseta palkkaa. Missä sä myyt teidän tarpeettomat tavarat, mikä on ollut toimivin vaihtoehto?

Kaksi robottia jotka toimii jatkuvasti samoilla toiminnolla suorittaen arkea

Jokainen vanhempi tarvitsee välillä pienen irtioton arjesta. Vaikka olisi kuinka täydellinen äiti tai isi, niin silti joskus täytyy saada pieni hetki ihan vain itselleen ja myös parisuhdetta täytyy muistaa huoltaa kahdenkeskisellä ajalla. Se mikä riittää toiselle, ei välttämättä riitä toiselle. Jokainen ihminen on yksilö ja toiset tarvitsee säännöllisesti kuukausittain omaa aikaa, kun taas toiselle voi riittää ihan vain pari kertaa vuodessa.

Ei alle 1v lasta voi jättää hoitoon! Ai miksei? 

Jotkut sanovat, että aikuinen ei saisi ottaa omaa aikaa ennen kun lapsi on ihan vähintään vuoden ikäinen. Lasta ei voisi jättää hoitoon alle vuoden vanhana, koska tällöin saa välittömästi huonon äidin leiman otsaan? Myönnän itse ajatelleeni myös esikoisen kohdalla, että ei häntä voi jättää kun hetkeksi hoitoon päivällä ja yökyläilystä ei edes puhuttu. Ei tullut kuuloonkaan, että 1,5v vanhana hän olisi mennyt johonkin hoitoon jossa olisi joutunut olemaan myös yön. Ei silti, vaikka lähdin synnyttämään. Lopulta hän oli ensimmäisen kerran yökylässä vasta 2,5v vanhana. Ehkä osittain ajattelin ja pelkäsin nuorena äitinä leimaantuvan heti vastuuttomaksi tai huonoksi vanhemmaksi, jonka takia toimin niin. Monet ihmiset puhuvat, että pientä ei voi jättää hoitoon syystä tai toisesta. Jos jätät, saat leiman otsaan. 

Oman ajan ottaminen ei tee vanhemmasta yhtään huonompaa

Usein oman ajan ottamisella on juuri päinvastainen vaikutus. Oman ajan ottaminen ei kerro siitä, että olisi jotenkin huono vanhempi. Hetken rentoutumisen jälkeen yleensä jaksaa taas olla entistä parempi vanhempi. Sillon jaksaa taas kuunnella mahdollisia uhmaraivareita monia päiviä ilman, että savu nousee korvista. Jokainen määrittäköön sen, että mikä on sopiva tuntimäärä ihan vain itsellensä. Toiselle riittää tunti kuukaudessa ja toinen voi tarvita vaikka vuorokauden kuukaudessa. Jokainen on yksilö ja jokainen tarvitsee välillä myös aikaa ilman lapsia. Turha edes väittää muuta! Vaikka kuinka rakastaa niitä omia pikkumuruja ja on itse vanhemman polun valinnut, niin silti välillä on hyvä ottaa pieni hetki jolloin hengähtää vaan aikuisten kesken. 

Parisuhdeaika jää helposti vähiin

Pienten lasten vanhemmilla saattaa olla yhteistä, kahdenkeskeistä aikaa hyvin vähän. Helposti sitä vaan rutiininomaisesti pyörittää arkea. Aamulla nousee sängystä, aamupesut, aamupalat, leikkejä, ulkoilua, lounasta, päikkärit, välipala, päivällisen valmistamista, päivällinen, puuhastelua, iltapala, iltapisut ja pesut. Johonkin väliin mahduttaa vielä kauppareissut, kodin siisteyden ylläpidon, työt ja mitä nyt kenelläkin normaaliin arkeen kuuluu. Helposti on kiireistä, eikä yhteistä aikaa juuri ehdi viettämään. Jos päättää illalla katsoa kahdestaan leffaa syöden herkkuja,  voi vaan arvata kuka herää ensimmäisenä rapisevaan karkkipussiin tai lasten nukkumaanmeno venähtää, jolloin ei välttämättä jaksaa edes katsoa enää yhdessä leffaa. Lopulta ajatus nukkumisesta houkuttaa kuitenkin enemmän. Monesti ajatellaan, että kyllä sitä aikaa sitten myöhemminkin parisuhteelle on. Sitten kun lapset on isoja.. Mutta onko? Jos ei vuosiin ehdi viettämään aikaa yhdessä tai pääse ollenkaan irtautumaan arjesta, tällöin saattaa herkästi kasvaa erilleen toisista. On vain kaksi robottia jotka toimii jatkuvasti samoilla toiminnolla suorittaen arkea. 

Meillä on ollut liian vähän yhteistä aikaa

Kolme lasta lyhyessä ajassa, kolme pientä lasta samaan aikaan. Kuten arvata saattaa, ei ole jonossa ihmisiä oven takana ottamassa heitä hoitoon. Näiden kuluneiden vuosien jälkeen molemmat meistä on alkanut kaipaamaan myös sitä yhteistä aikaa, joka on ollut hyvin rajallista. Siis sellaista aikaa, että lapset ovat toisaalla ja saadaan olla ihan vaan kahdestaan. Kuopuksen syntymän jälkeen olemme saaneet tasan kerran yhteistä vapaa-aikaa muutama kuukausi sitten. Nyt olisi pian tiedossa toinen kerta, mikäli kukaan ei sairastu. Pitäisi pyrkiä siihen, että säännöllisesti saataisiin viettää kahdestaan hetki. Edes päivällä jokunen tunti tai sitten ihan yön yli, kuten nyt tulevana viikonloppuna.

Vaikka melko säännöllisesti saan viettää omaa aikaa niin pakko myöntää, että yhteinen aika puolison kanssa on aivan toinen juttu. Hetki ihan rauhassa, vain kahdestaan. 

Vaikka olet äiti tai isä, muista olla myös ihan vain oma itsesi. Ota hengähdyshetki tai kaksi. Irtaudu arjesta hetkeksi ja muista rentoutua. Tee jotain sellaista, josta itse nautit. Jos oikein päätät repästä, niin heitä korkkarit kattoon tai nakkaa paita pois, tanssi villisti. On myös ihan ok nauttia lasillinen viiniä, katsoa leffa ja nukkua yö ihan rauhassa. 

Välillä saa ja jopa pitää olla muutakin kun siinä äiti/isä-roolissa. 

Yksi ohje, josta tulee kaksi herkkua nopeasti!

Sain eilen instan puolella useampia kysymyksiä, kun postasin kuvan suklaahippukekseistä. Kyseltiin koostumuksesta ja myös reseptiä pyydettiin. Ajattelin tulla jakamaan teille tämän äärimmäisen helpon reseptin! 

Valmistaaksesi tarvitset vain:

125g huoneenlämpöistä voita

1dl sokeria

1dl Fariinisokeria

1 Kananmuna

1tl Vaniljasokeria 

1/2tl ruokasoodaa

3dl vehnäjauhoja

1/4tl Suolaa

100g taloussuklaarouhetta

1/3 pussia suklaahippuja

Keksitaikinan valmistus tapahtuu sekoittamalla voi & sokeri tasaiseksi, jonka jälkeen sekaan lisätään kananmuna, vaniljasokeri, ruokasooda, fariinisokeri, suola, vehnäjauhot ja suklaat. Kaikki vaan sekasin, jonka jälkeen taikina on valmis! 

Pelkkä taikina on myös on hyvänmakuista, joten kaikkea ei tarvitse kekseiksi paistaa. Samalla voi tehdä helpon jäätelöannoksen tai vaikka useammankin.

Taikina jaetaan nokareina kahdelle uunipellille, paistetaan 200-astetta n 7-8min, jonka jälkeen on valmista! Keksejen täytyy hetki antaa jäähtyä ennen tarjoilua. 

Cookie dough, eli keksitaikina on todella helppo ja nopea valmistaa.

Suklaahippukeksit ja rakastettu keksitaikinajäde onnistuu valmistaa myös kotona vain muutamissa minuuteissa. 

Hyvästi kaupan pakastealtaasta löytyvä Ben&Jerry's, tästä lähin teen itse ja säästän! 

Lastenvaunut ei jatkossa oikeuta HSL-alueella vapaamatkustamiseen?

Korona on vaikuttanut hyvin monien ihmisten elämään. On uutisoitu monista mahdollisista leikkauksista, jotka kohdistuvat lapsiperheellisiin. Viimesimpänä silmiini osui, että mahdollisesti jatkossa Helsingin seudun liikenteen alueella ei enää lastenvaunujen kanssa matkustava saisi matkustaa ilman lippua, vaan joutuu myös maksamaan omasta matkastaan.

Lapsiperheelliset ovat usein myös pienituloisia

Suomessa alle 3v ikäistä lasta kotona hoitava on oikeutettu kotihoidontukeen, joka on hieno asia. Kyseisen tuen määrä ei kuitenkaan ole kovinkaan suuri, joten kaikki lapsiperheille suunnatut edut, sekä tuet ovat heille merkittäviä. Minkä takia lapsiperheet olisivat aina ensisijaisena, kun jostain pitää karsia, leikata tai luopua? Monissa kunnissa ei makseta kuntalisää, toisissa sitä leikataan ja monien tukien määriä on pienennetty vuosien aikana. Sitten nyt vielä tämä monelle hyvin merkittävä HSL-etu jos lähtee pois. 

Ilmainen päiväretki tai pikainen visiitti kaverille muuttuisi jopa yli parinkympin hintaiseksi

Kerava-Helsinki välille lipun hinta on nopeasti netistä katsottuna 5,7€/suunta/aikuinen. Ajatellaan esimerkkitilanteessa pienituloista Keravalaista perhettä, jossa 2-3 alle kouluikäistä lasta ja kaksi aikuista. Kaksi lapsista on ratasikäisiä ja perhe kulkee vain HSL kulkuvälineillä, sillä se on taloudellisin vaihtoehto. Molemmilla aikuisilla on rattaissa/vaunuissa lapsi joka tarkoittaa, että kummankaan ei tarvitse ostaa junalippua kumpaankaan suuntaan kulkiessa.

Jos liput täytyisi ostaa, tällöin hinta olisi yhteensä vanhemmilta 11,4€ / suunta = 22,8€ meno-paluu. Monelle perheelle jo tuollainen summa voi aiheuttaa sen, että reissu jäisi kokonaan tekemättä. Pidemmällä tähtäimellä ajateltuna tämä muutos voisi aiheuttaa osittaista sosiaalisen elämän loppumista tai pahimmassa tapauksessa aiheuttaa jopa mielenterveysongelmia. Ajatellaanko asioita laajasti pidemmällä tähtäimellä vai ajatellaanko tässä nyt ainoastaan rahaa? 

Itse ainakin olisin tuon summan takia jättänyt muutama vuosi sitten hyvin monet reissut tekemättä, sillä yksinkertaisesti kukkaron nyörit eivät olisi venyneet. Enkä kyllä edelleenkään näin kotiäitinä liikkuisi kun aivan välttämättömät matkat noilla hinnoilla. 

Itse olen hyödyntänyt satoja ilmaismatkoja vuosien aikana

Kun tytöt olivat pieniä liikuttiin jatkuvasti julkisilla kulkuvälineillä. Käytettiin viikottain vähintään pari kertaa HSL junaliikennettä. Mies oli tuolloin muutaman kuukauden työtön ja minä sain vain vähän rahaa. Jos junamatkat olisivat maksaneet, niin tällöin ne olisi myös jäänyt väliin. Olisimme olleet vain neljän seinän sisällä tuijottelemassa ärsyyntyneenä toisiamme tai ulkoilleet vain jo ennestään tutussa lähimaastossa. Emme olisi käyneet jokaisena viikonloppuna äidilläni kylässä, jos matka olisi maksanut aina molemmilta useamman euron yhteen suuntaan. Ei meillä olisi ollut varaa laittaa tuolloin 50€/kk siihen, että lapset pääsevät mummilaan viikottain tapaamaan tärkeitä ihmisiä. 

Mikäli tämä muutos tulee ja lastenvaunujen kanssa ei enää jatkossa pääse kulkemaan ilmaiseksi, niin luulen että yksityisautoilu ja pyöräily lisääntyvät entisestään. 

Oikeasti vähävaraisten lapsiperheellisten elämä kärsii mahdollisen muutoksen myötä monella tavalla ja tällöin jo kotoa toisaalle kulkemisen kynnys nousee, kun täytyy pohtia onkohan varaa nyt juna- tai bussilippuun. Lapsiperheisiin kohdistuvat karsimiset ei aina ehkä kuitenkaan ole se oikea kohde. 

Ja kyllä, halusin tuoda omia ajatuksia esille koska olen hyödyntänyt aikanaan näitä HSL palveluja usean vuoden ajan ja kokenut hyvin hyödyllisiksi ja merkittäviksi eduiksi. 

Erityislapseni ei päässyt mukaan eskarilaisten retkelle

Miksi erityislapsi jätettiin pois eskarilaisten retkeltä, vaikka muut lähtivät? Miksi toisia kohdellaan eriarvoisesti? Jokaisen lapsen täytyisi olla tasavertaisessa tilanteessa eikä ketään saisi jättää ulkopuolelle.

Sain monet retkikuvat, joissa ei näkynyt omaa lasta

Esikoisen eskariryhmässä on käytössä whatsapp, joka on hyvin kätevä viestintäväline. Usein saan kuvia päivän touhuista, välillä jopa videoita ja lisäksi tärkeät tiedotteet tai muu info kulkee näppärästi päiväkodilta kotiin. Viimeisimpänä tuli kuvia retkeltä, jossa he olivat käyneet katsomassa kanoja, syömässä keksiä ja ulkoilemassa. Saatesanoina oli "retkipäivä". 

Kun aloin katsomaan kuvia läpi huomasin melko nopeasti, että yhdessäkään ei näkynyt omaa lastani. Iso lapsiporukka oli lähtenyt kivalle retkelle, mutta ikkunasta katsottuani meidän esikoinen juoksenteli samaan aikaan päiväkodin pihalla pienempien lasten kanssa. Voin sanoa, että sillä hetkellä nousi aivan suunnaton kiukku itselle ja soitinkin hyvin ripeästi päiväkodin johtajalle. 

Mikään ei mun mielestä oikeuta viemään lapsilaumaa kivalle retkelle lähimaastoon ja jättämään mun erityistarpeista lasta päiväkodille. Tähän samaan ilmiöön on törmätty niin päiväkodeissa kun kouluissakin. Erityisistä syistä jätetään ulkopuolelle ja erityislasten vanhemmat ovat tukeutuneet jopa lakimiehiin joissakin tilanteissa

Retket täytyisi suunnitella niin, että koko ryhmä pystyy osallistumaan ja tarvittaessa otetaan avustaja tai vaikka opiskelija retkelle mukaan. Muuten ei kukaan mene. 

Hoitaja sanoi syyksi mm. "hän ei jaksa kävellä". 

Osittain totta, osittain ei. Pitkät matkat tuottaa haasteita ja tällöin saatetaan heittäytyä maahan makaamaan useaan kertaan. Lyhyemmät matkat menee ihan jees, jos mieliala on hyvä ja aikuinen osaa suhtautua oikein lapseen. Tarvittaessa aina täytyy tsempata ja tilanteen vaatiessa tehdään kävelystä vaikka jonkinlainen leikki. Kumpi on nopeammin perillä - leikki on toistunut meidän arjessa hyvinkin paljon. Tällä hetkellä kuulemani mukaan kaikki retket kuitenkin suuntautuvat vain lähimaastoon, koska julkisen liikenteen käyttämistä vältellään joten ei pitäisi olla ongelmia. Lisäksi myös yhtenä syynä retkeltä poisjättämiseen oli aamulla tullut epilepsiakohtaus ja turvallisuus. Se nyt on tiedossa, että kohtaus voi tulla milloin tahansa eikä elämää voi epilepsian takia pysäyttää vaan yhteen paikkaan. 

Erityislapset luo myös retkiin liittyviä haasteita

Ymmärrän, että ihan minkälaista vaan retkeä ei välttämättä pysty tekemään kovin helposti. Jopa me vanhemmat joudumme usein miettimään, että minkälaisia asioita voidaan tehdä perheenä esikoisen kanssa. Tällä kokoonpanolla ei toistaiseksi onnistu vaikkapa hoplop-reissu ilman extra-aikuista. Kuopus vaatii perässäkävelijän, esikoinen vaatii toisen aikuisen ja keskimmäinen tarvitsee myös yhden aikuisen tsemppaamaan, koska hän on kovin arka. Tästä syystä esimerkiksi esikoisen kummisetä on ollut meidän mukana hoplopissa, jotta reissu on voitu toteuttaa. Kuitenkin reissu esimerkiksi kotieläinpihalle onnistuu oikein hyvin ihan vaan oman perheen kesken. Joten aikuisilta vaaditaan vain suunnittelua, oikeaa asennetta ja riittävästi käsipareja tilanteeseen nähden. Tällöin onnistuu oikeastaan mikä vaan! 

Jatkossa saan etukäteen tiedon retkistä ja keskustellaan hoitajien kanssa tarvittaessa

Hoitajat ovat sanomansa mukaan hankalassa tilanteessa, eivätkä välillä tiedä kuinka täytyisi toimia lapsen kohdalla. Itse kuitenkin tunnen lapseni parhaiten ja tiedän aika pitkälti, että mihin hän pystyy, mikä tuottaa haasteita ja mikä tuottaa äärimmäisiä haasteita. Jatkossa hoitajat lupasivat kuitenkin keskustella etukäteen kanssani tulevista retkistä, siitä kuinka ne voitaisiin toteuttaa myös esikoisen kanssa ja mahdollisista muista vaihtoehdoista, mikäli jokin retkikohde tai aktiviteetti ei ehkä olisi se paras vaihtoehto meidän lapsen kohdalla. 

Aikuisten kanssa keskusteltuani jäi loppujenlopuksi ihan jees fiilis ja nyt toivon, sekä haluan uskoa että jatkossa homma toimii. Ettei enää tulisi tilannetta, jossa oma lapsi katsoo vierestä muiden lähtevän retkelle eikä itse pääse. 

Fysioterapiaa 2kk takanapäin, enkä ole edes tavannut lapseni terapeuttia

Keväällä tehtiin jälleen uusi kuntoutussuunnitelma meidän esikoiselle, jonka seurauksena täytyi löytää riittävän taitava fysioterapeutti lapselle. Monenlaista vaikeutta oman kehon käytössä, johon tarvitaan ammattilaisen hyviä vinkkejä ja kuntoutusta. Lisäksi puheenkehityksen haasteet tuovat pientä lisähaastetta neidin kanssa työskenteleville ihmisille. Onneksi itse ei täytynyt terapeuttia lähteä täysin tyhjästä ja ilman minkäänlaista tietotaitoa alkaa etsimään, kun tämä asia hoitui vain muutaman puhelun taktiikalla. Onneksi näissä kuntoutusasioissa saa osaavalta taholta apua. 

Kesäkuussa oli ensimmäinen kerta 

Ennen fysioterapian aloitusta juttelin terapeutin kanssa puhelimessa. Koronan takia emme tavanneet kasvotusten, joten pelkän puhelinkeskustelun perusteella sovimme terapian aloituksesta. Kerroin tietysti melko paljon esikoisen tarpeista ja haasteista, sekä asioista joihin kannattaa hänen kanssaan kiinnittää huomiota. Riittävien tietojen jälkeen terapeutti pystyi olemaan päiväkotiin yhteydessä ja saatiin fysioterapiakäynnit pyörimään. Jo kauan kestänyt puheterapia jatkuu, jonka rinnalle tuli nyt sit ainakin 25 kertaa fysioterapiaa. Saa nähdä tuleeko jatkossa vielä lisää näitä terapiakäyntejä, mutta tällä lähdettiin nyt alkuun ainakin liikkeelle. 

Tieto kulkee puhelimen välityksellä

Tekstiviestein tai puhelinsoitolla kulkee kaikki oleellinen tieto ja mahdolliset kysymykset fysioterapeutilta minulle, sekä tietenkin myös päinvastoin. Ehkä nyt alkusyksystä vihdoinkin päästään sopimaan myös palaveriaika, jolloin pääsen näkemään terapeutin kasvotkin. Puhelimessa olen saanut hänestä ainakin hyvän vaikutelman! Nämä jo olleet fysioterapiakerrat on kuulemani mukaan sujunut hyvin.

Koronan tuomia poikkeusjärjestelyjä on siis tässäkin asiassa tullut huomattua, mutta pääasia että terapiakäynnit toteutuvat. Niillä on niin iso merkitys! 

Lapsi yrittää pompottaa aina iltaisin, mutta aikuinen on se joka määrää ja piste.

Kuinka moni vanhempi pystyy samaistumaan tähän ärsyttävään asiaan? Nukkua pitäisi, iltapala on syöty, hampaat pesty, iltasatu luettu, iltapisut ja pesut hoidettu.. Jonka jälkeen alkaa ainainen: mutta äiti- ilmiö.

Lähes poikkeuksetta illalla kun täytyisi mennä nukkumaan meidän keskimmäisellä tulee ihan kamalasti asioita mieleen. Täytyy kertoa viikon vanhoja asioita, iskee kauhea nälkä tai jano, täytyy kysellä vaikka muurahaisista ja ötökät kuulemma lentelee tai surisee korvissa. Pissahätäkin olisi ja mitähän vielä. 

Parisen iltaa sitten käytiin tytön kanssa seuraavanlainen keskustelu:

"haluan syödä yhden suklaakeksin"

- ei ole

"Mutta kun oikeesti mulla on nälkä"

Iltapala oli jo syöty, pissalla oli käyty, hampaatkin oli pesty, sekä kaikki muut iltarutiinit oli tietenkin hoidettu ja sitten nukkumaanmenon hetkellä lapsen päässä syttyi jälleen kerran lamppu. Ajatus siitä, että on aivan pakko saada se hiton suklaakeksi ennen nukkumaanmenoa. Voin kertoa ettei keksiä ei ollut, eikä sitä todellakaan myös tullut. Välillä illalla halutaan vartin pyörimisen jälkeen tulla vielä juomaan, syödä vielä banaania tai sitten joku ötökkä on mukamas lentänyt hänen huoneeseensa. Voisin sanoa, että hieman raivostuttavaa pelleilyä. Sänkyyn kun mennään, sieltä ei meillä saisi enää tulla pois. 

Kuinka itse toimin näissä tilanteissa?

Tosiaan rutiinit on tärkeitä ja kun lapsi on peiteltynä sänkyyn näiden iltarutiinien jälkeen, halittuna ja pusut annettuna ei sieltä sängystä enää pitäisi tulla pois. Valitettavan usein keskimmäinen sipsuttaa sängystään olohuoneeseen, mikäli katsomme telkkaria puolison kanssa. Tällöin palautan hänet sänkyyn ja peittelen uudelleen.

En kuitenkaan lähde montaa kertaa tuohon pelleilyyn, joten sen jälkeen lapsi huutelee sängystä kaikenlaista mitä mieleen juolahtaa. Usein jätän jo tässä vaiheessa vastaamatta hänen huuteluihinsa. Jos äänenvoimakkuus nousee turhan korkeaksi käsken olla hiljaa, ettei pikkuveli herää. Mikäli en katso telkkaria illalla, esitän nukkuvaa kun sipsuttaa sängystään ensimmäisen kerran pois. Tällöin hän palaa sänkyynsä, jonka jälkeen voi pari kertaa huudella "muttakun mua ärsyttää" & "ei mua väsytä" ja viiden minuutin päästä kuuluukin jo tasainen tuhina. 

Mun vinkit:

1. Iltarutiinit. 

2. Vanhempi on se joka määrää. 

3. Älä tee lapselle tilanteesta kivaa leikkiä palauttamalla häntä kymmentä kertaa sänkyyn tai käymällä 20 kertaa hänen luona.

4. Koita vaan kestää lapsen ärsyttävää, mutta ohimenevää vaihetta.

Eiköhän näillä selviä jokainen. Illalla voi palkita itsensä vaikka suklaapatukalla ensin puolituntia kiukuttelevaa, huutelevaa, kyselevää lasta kuunneltuaan. 

Ja taas mennään pitkin sairaalan käytäviä

Esikoisen kanssa on saanut ravata pienestä asti sairaalassa. Ihan ensin mentiin yllättäen, terveeksi todetun lapsen kanssa ambulanssikyydillä suoraan tehovalvontaan, jonka jälkeen on ollut kiireellisiä aikoja ja ei kiireellisiä aikoja. Vuosittaisia kontrolleja, sekä jouduttu ihan normikäynniltä yllättäen pitkälle osastojaksolle. Kaiken edellämainistemani myötä parinkin eri sairaalan käytävät ovat tulleet valitettavasti jo liian tutuiksi meille. Välillä aikaa sairaalassa on mennyt enemmän ja välillä vähemmän. Välillä on oltu epätietoisia tulevasta päivästä ja välillä on jopa voinut hymyillä lääkärireissulla.

"Mitä teille kuuluu?"

Jokaikisellä lääkärikäynnillä kysytään sama kysymys. Ajattelen hetken, että haluaako lääkäri kuulla tiivistetysti vai laajasti mitä meille oikein kuuluu. Pääosin meille kuuluu hyvää ja arki sujuu. Jos arkea kuormittavat ajatukset työnnän kokonaan sivuun, päivät sujuvat oikein erinomaisesti. Monet asiat ovat tulleet osaksi meidän perheen rutiinia, joten niihin on jo tottunut. Kuvien käyttäminen kommunikoinnissa ei ole outoa, vaan se on normia.

Välillä väsyttää. Väsyttää niin, ettei meinaa sängystä ylös päästä. Välillä turhauttaa, välillä ahdistaa, välillä pelottaa ja välillä itkettää. Pääosin kuitenkin menee tosi kivasti. Hymyillään, nauretaan, touhutaan yhdessä, rakastetaan ja nautitaan yhteisestä ajasta. 

Labrakokeet ja niiden haasteet

Valitettavasti verikokeita joudutaan ottamaan usein. Erilaisia arvoja on tsekkailtu jo vuosia. Nyt epilepsiaan ja lääkkeisiin liittyen joudutaan melko usein kontrolloimaan maksa-arvoja. Verikokeisiin tarvitaan aina 2-3 työntekijää, jotta ne saadaan otettua. Lapsi taistelee vastaan, eikä kukaan nauti tilanteesta. Voi kunpa esikoinen ymmärtäisi, että kokeet on vain otettava. Ilman tuloksia ei tiedetä ajoissa, jos tilanne muuttuu huonoksi. Ilman verikokeita olisi jäänyt monia tärkeitä asioita huomaamatta. Mitään toimenpiteitä ei tehdä vaan toisen kiusaksi. Onneksi lapsi näihinkin tilanteisiin tulee mielellään, mutta näytteenottohetkellä iskee kuitenkin paniikki ja vastustelu. 

Tänään ollaan taas epilepsian takia lastensairaalalla

Parhaillaan kun kirjotan tätä tekstiä istun uuden lastensairaalan penkillä. Esikoinen on aivan minun vieressä rauhallisena. Ihan kohta on meidän vuoro käydä tämänhetkinen tilanne läpi. Kertoa kuinka menee, onko kohtauksia edelleen ja niitähän on. Saa nähä mikä on lääkärin mielipide tällä kertaa. Pysyykö lääkeannokset samana vai tuleeko mahdollisesti muutoksia? Odotukset käynnin suhteen ei ole korkealla, sillä aikaisemmin lääkäri sanoi kohtauksettomuuden saavuttamisen olevan hyvin epätodennäköistä. 

Aikaisempia postauksia aiheeseen liittyen:

Odotimme lääkäreiden mukaan tervettä lasta, vaan eipä ollutkaan!

Lyhyt tutkimus vei lapsen sairaalaan... Viikko jo mennyt

Lapsella happisaturaatiomittari.. Lukemat romahtivat

Lapsen vaikeahoitoinen epilepsia: Jopa kymmeniä kohtauksia vuorokaudessa

Äidinkielenä Suomi ja lapsi puhuu silti kahta kieltä sekaisin

Kaksikielisyys tulee usein monissa perheissä automaattisesti, kun vanhemmat puhuvat eri kieliä lapselle. Entä kun kotona puhutaan pääosin Suomea, mutta lapsi puhuu siitä huolimatta kahta kieltä. Miten tämä on edes mahdollista?

Pieni lapsi oppii helposti

Leikkien, laulujen ja mieluisan puuhan kautta lapsi oppii helposti vierastakin kieltä. Numeroiden laskemista ja värejä voi harjoitella erilaisien kuvien ja pelejen kautta, ensin suomeksi ja pian perään jo toisellakin kielellä. Ei tarvitse nähdä isoa vaivaa, jotta näitä taitoja oppii ja saa hyvää peruspohjaa myös toisen kielen harjoitteluun. Keskimmäinen lapsi aloitti 3,5v ikäisenä päivähoidon ja tällöin heti mainitsin, että on kiinnostunut englanninkielestä. Hän osasi jo tuolloin useita sanoja, käytti niitä arjessa ja mainitsin varhaiskasvatuksen työntekijöille, että toivoisimme heidän myös tukevan tässä asiassa.

4v käyttää päivittäin useita sanoja englanniksi

Meillä katsotaan paljon lastenohjelmia englanniksi. Keskimmäinen katsoo oikeastaan hyvin harvoin suomenkielisiä ohjelmia ja näiden englanninkielisten piirrettyjen kautta hän on oppinut useita sanoja. Iltaisin hän aina lauleskelee englanniksi omassa sängyssään, ennen nukahtamista. Päivittäin lapsen lauseissa on sekaisin sanoja sekä suomeksi ja englanniksi. Esimerkiksi: "tämä on snake mehu" & "Minä näin hedgehog". Vaihtelevasti näihin kaksikielisiin lauseisiin vastataan englanniksi tai suomeksi. Itse varmistan aina, että hän tietää englanniksi sanomansa sanan myös suomeksi. Aina hän ei tietenkään muista tai välttämättä edes tiedä, mutta ei sitä voi vielä neljävuotiaalta edes odottaa. 

Englanninkieliseen kouluun?

Mietimme lapsen isän kanssa, että tyttäremme voisi aloittaa kahden vuoden päästä koulutaipaleensa englanninkielisessä koulussa. Hänellä on jo nyt oikein hyvä pohja molempiin kieliin. Koulussa on tavoitteena siis se, että oppilaat oppivat toimivan kaksikielisyyden kuudennen luokan loppuun mennessä. Eikö kuulosta ihan järkevältä? 

Onko lukijoiden joukossa perheitä, joissa jo pieni lapsi puhuu taitavasti muuta kieltä kun omaa äidinkieltään? Onko oppimiseen vaikuttanut kielikylpypäiväkoti, koulu vai jokin muu asia?

Lapsi ei tarvitse satojen eurojen edestä hittileluja, jotka ei edes kiinnosta enää vuoden päästä. Ostatko silti niitä?

Lasten lelut. Lattioilla lojuvaa pientä muovikrääsää, pikkusälää, keräilyukkeleita, erilaisia lego- ja puupalikoita, unikavereita, barbeja, pikkuautoja. Niin ja sitten ne vain pienen hetken kiinnostavia kalliit hittilelut, joiden perään tulee taas uudet hittilelut. Kaikki uusi pitäis saada ja vanhat jäis vaan lopulta kaappeihin lojumaan. 

"Äiti, minä haluan tuon"

Moni pieni lapsi haluaa kaiken mahdollisen joka näyttää edes hieman kivalta. Aivan sama onko se limaläjä, pehmolelu vai kasa glitteriä jonka voi kaataa vaikka lattialle, koska onhan se ihanan näköistä! 

Yksi melko hyvä syy haluta jotakin uutta on sanoa "mutta äiti, kaverillakin on". Hieno juttu, jos kaverilla on samanlainen. Silloin lapsi voi kaverin kanssa leikkiä juuri sellaisella lelulla, vuorotella. Kaikkea ei tarvitse ostaa lapselle, kaikkea ei voi edes ostaa. Lasta ei todellakaan tarvitse hukuttaa leluihin.

Leluja on hyvä olla, mutta myös muuta puuhaa kannattaa keksiä

Lastenkin kanssa on hyvä keksiä luovaa puuhaa. Hauskoihin hetkiin ja onnellisuuteen ei tarvitse uusimpia hittileluja, jos vanhemmat keksivät lapselle mieluisia puuhia ja tekevät niitä yhdessä lapsen kanssa. Ei tarvitse käyttää satoja tai jopa tuhansia euroja kaikkeen aivan turhaan sälään, jotta saa lapsen hymyilemään hetkeksi. Tietenkin lapsen voi lahjoa jatkuvasti uusilla leluilla leikkimään myös yksinään, mutta se on surullista. Jos ostaa vaan materiaa jotta lapsi viihtyy, eikä tarvitse itse tehdä mitään lapsen kanssa. Nämä edellämainitsemani asiat tietenkään ei poissulje toisiaan, mutta jos lapselle on oikeasti läsnä niin miksi pitäisi olla aivan kamala leluvuori keskellä huonetta? 

Luova puuhailu on parasta! 

Pienet erilaiset askartelut, vesiväreillä maalaaminen, piirtäminen, muovailuvahajutut, musiikin tahtiin tanssiminen ja hassuttelu on meidän perheessä ainakin kovassa suosiossa. Esikoinen arvostaa eniten kaikkea pientä ja yhteistä puuhaa. Välillä jonkun uuden lelun saatuaan hän hetken päästä heittää sen laatikkoon, jonka jälkeen haluaa tehdä yhdessä jotakin kivaa. Vain mielikuvitus on rajana kun lapsien kanssa keksii puuhattavaa!

Kyllä meiltäkin löytyy mm hatchimalseja, petsejä ja lol-nukkeja

Varmaan jokainen pikkutyttö tietää mitä ovat LOL-pallot. Ylihintaisia muovikrääsäpalloja. Suosittuja. Kukapa niitä ei haluaisi? Jo pelkästään pallon avaaminen on kivaa! Mutta oikeasti mietittynä, onko niissä järkeä ja ovatko rahan arvoisia? Meiltäkin löytyy niitä jokunen ja kuuluu keskimmäisen tytön lempparileluihin mutta myönnettäköön, että itse en ole kun pari ostanut hänelle syystä tai toisesta. Yhden sai esimerkiksi palkinnoksi kun oli todella reipas lääkärireissulla. Kaikki muut hän on saanut lahjaksi ja niitä on aivan tarpeeksi leikkeihin. 

Loppujenlopuksi leluja häneltä ei löydy mielettömiä määriä, sillä leikkiminen on hieman jäänyt sivuun kaiken muun puuhastelun vuoksi. Hamahelmijutut on mieluisia, joita tehdään päivittäin. Värityskirjat on jees ja ulkoilu kuuluu myös lempipuuhiin.

Kuinka moni vanhempi myöntää ostavansa lapselle joka vuosi vaihtuvia hittileluja ja miksi? Kierrätätkö sitten vanhoja leluja edes uusien tieltä pois?

Koronanäyte otettiin meidän eteisessä, koska lapsen korkea kuume yllätti

Kuopukselle nousi yllättäen todella korkea kuume. Mittari näytti 39,8, eikä hänellä ollut mitään nuhaan liittyviä oireita, eli ei yskinyt tai vaikuttanut ollenkaan tukkoiselta.

Yksi puhelinsoitto ja näytteenottajat tulivat kotiin

Tämän koronatilanteen takia soitin normaalista poiketen lääkärille hyvin herkästi kysyäkseni, että olisiko hyvä testata heti onko kyseessä korona vai seurata tilannetta kotona? Puhelimen päässä vastannut sanoi, että kyllä testi tehdään pieninkin oirein ja kysyi pääsenkö viemään lapsen tiettyyn paikkaan, jossa näitä testejä tehdään. Kerroin miehen olevan töissä ja itse yksin kotona kolmen lapsen kanssa, joista pienin kuumeessa. Julkisilla liikkuminen ei ollut suotava vaihtoehto, jos koronatesti paljastuisi positiiviseksi. Saimme siis näytteenottajan kotiin. Olin positiivisesti yllättynyt tästä mahdollisuudesta, että he tulivat kotiin asti. Tällä hetkellä koronatestin saa todellakin helposti.

Päästä varpaisiin suojavaatteisiin pukeutunut mies soitti ovikelloa

Ovelle tuli kaksi ihmistä. Näytteenottajana toimi kokonaan suojavarusteisiin pukeutunut mies ja hänellä oli työparina vähemmissä suojavarusteissa työskentelevä nainen. Yllätyin, että toisella ei ollut muuta suojaa kun vain maski naamalla. Lapsen nimi & henkilötunnus kerrottiin, jonka jälkeen työnnettiin tikku nenään, ohjelappu käteen ja sanottiin heipparallaa. Ohjelapussa luki siis kuinka tulee toimia oireilevan ihmisen kohdalla, kunnes testitulos valmistuu. 

Testitulos valmistui yllättävän nopeasti

Näytteenotosta 9h eteenpäin näkyikin jo testitulos netissä. Huh, onneksi se oli negatiivinen, eikä meidän tarvitse olla viikkotolkulla neljän seinän sisällä. Nyt toivotaan, että pienimies parantuu nopeasti ja pidetään varpaitakin ristissä ettei tämä mikälie pöpö kiertäisi koko perhettä läpi.

Viisi helppoa juhlaherkkua! Oletko jo kokeillut nämä?

Tuskailetko sinäkin joskus juhlien suhteen? Halusin tulla jakamaan muutaman helpon ja herkullisen vinkin helpottamaan teidän lukijoiden seuraavia juhlia. Aina ei tarvitse maksaa tilauskakusta paljoa tai nähdä itse usean tunnin vaivaa juhlien tarjoiluihin. Helposti voi saada myös kivannäköistä ja hyvältä maistuvaa syötävää juhlapöytään.

                      1. Donitsitoukat

Nämä kuvassa näkyvät donitsitoukat on superhelpot ja nopeat tehdä. Jotta nämä onnistuu, ei tarvitse edes osata leipoa! Nämä on loihdittu suoraan Pirkan valmisdonitseista, jotka nappasin kaupan pakastealtaasta. Lisäksi ostin lakuja ja neljä tikkaria.
Kuvasta näkeekin toteutuksen. Eli donitsit halkasee keskeltä, laittaa väleihin lakuja ja tikkarit tökkää paikoilleen. Tikkareista kannattaa hieman lyhentää tikkua, jotta pysyvät paremmin paikoillaan.


                    2. Suolainen piirakka 

Suolainen piirakka on aina melko varma valinta. Meidän juhlissa on aina vieraille maistunut hyvin ja on kokeiltu monenlaisia täytteitä. Mun luottoreseptiä on moni kehunut ja myös pyytänyt, sen löydät klikkaamalla tästä.

 3. Pienellä vaivalla söpö täytekakku

Moni ajattelee, että täytekakun tekeminen on hirveä työmaa. Kakkupohjan leipomiseen ei mene kun hetki, mutta jos laiskottaa niin voi kaupan hyllystä napata valmiin mukaan. Jos käyttää valmispohjaa, ei kakun tekemiseen mene kun muutama minuutti. Väliin voi laittaa vaikka vaan mansikkaa, jos ei ehdi sen kummosempia tehdä. Kiire ei ole este hienolle kakulle. 

Kuvan kakussa on päällä vaniljamassaa ja mustaa sokerimassaa, josta on koristeet tehty. Kermavaahto reunoille. 

4. Pikkuset wrapit

Nam! Tässä on nyt isommat versiot kuvassa, mutta pienet toteutetaan samalla tavalla ja leikataan vaan pienemmiksi. 

Täytteitä voi soveltaa oman maun mukaan. Tuorejuustoa pohjalle, tonnikalaa, pieneksi pilkottua salaattia, tomaattia ja kurkkua. Päälle vielä hieman juustoraastetta, jonka jälkeen rullalle. Meillä nämä kelpaa jopa koko perheelle ja voin sanoa, että keskimmäinen lapsi on hyvin nirso. 

5. Hedelmäsalaatti & kermavaahto

Hedelmäsalaattia voi tehdä monenlaista. Hedelmät vaan sekaisin isoon kulhoon hetkeä ennen juhlia, kermavaahto toiseen ja tarjolle. Terveellinen ja herkullinen vaihtoehto. En tiedä kai yhtäkään ihmistä, jolle hedelmäsalaatti ei kelpaisi. 

On olemassa monia muitakin hyviä juhlaherkkuja. Vuosia sitten tein esikoisen 3v juhliin viinirypäleistä matoja, joilla oli silmät. Ne oli aivan hitti! Yhtäkkiä juhlissa meni useampi rasiallinen rypäleitä lasten suuhun, koska ne oli tehty houkuttelevan näköisiksi.

Pitäsköhän tehdä jossain vaiheessa toinen samankaltainen postaus, johon laittaisin ohjeen niistäkin? Mitkä on muuten teidän lempiherkut juhlissa? 

Koetko joskus riittämättömyyden tunnetta, miksi?

Se tunne, kun kokee riittämättömyyttä voi tulla monista erilaisista syistä. Jokin menneisyydessä ollut tapahtuma voi herkästi nostaa tuttuja tunteita haastavissa tilanteissa. Jonkun toisen ihmisen ilkeä sana voi latistaa ja saada kokemaan, ettei riitä. Sosiaalisessa mediassa toiset tuovat ainoastaan hyviä puolia elämästään esille, hymyilevät ja ovat hyvin energisia superihmisiä. Näissä tilanteissa helposti kuoppasta tietä pitkin kulkeneet ihmiset alkavat kokemaan, että ei riitä sellaisena kun on. Pitäisi yrittää enemmän ajatella positiivisesti ja todeta "hitsi, mä riitän just näin ja yritän parhaani!" 

Riittämättömyyden tunne vanhempana. Riitänkö näin? 

Äitinä riittämättömyyden tunne tuntuu pahalta. Miksi täytyy edes joskus miettiä, että riitänkö tälläisenä? Riittääkö se, että yritän olla läsnä mahdollisimman paljon jokaiselle lapselle. Riittääkö se, että huonompina päivinä saa oikeastaan vain pakolliset tarpeet täytettyä. Kuten ruuan pöytään, puhtaat vaatteet, haleja, pusuja ja turvallisen aikuisen joka katsoo sivusta? Riittääkö vanhempana silti, vaikka päivittäin ei pystyisi tarjoamaan lapsille hyvin pitkiä ulkoiluja, yhteisiä pelihetkiä lautapelejen parissa tai pitkiä yhteisiä leikkihetkiä? 

Pitäisikö olla armollisempi? 

Riittämättömyyden tunne tulee kuitenkin välillä itselläni pintaan. En pysty antamaan tasapuolisesti huomiota kaikille kolmelle. Esikoisella on omat tarpeensa ja vaatii jatkuvan huomion. Kuopus on pienin, ei osaa odottaa, eikä tottele EI-sanaa. On melko selvää, että arkisin keskimmäinen jää hyvin helposti vähimmälle huomiolle puolison töissä ollessa. Usein iltaisin hänen kanssaan luetaan muiden jo nukkuessa iltasatua, halitaan ja käydään päivän kuulumiset vielä läpi. Annan myös viikottain hänelle hetkiä, jolloin ollaan vain kahdestaan. Silti välillä minusta tuntuu, että hän joutuu olemaan liian paljon "yksin" ja ettei saisi riittävästi huomiota minulta. Ajattelenko vain liikaa ja pitäisikö olla itselle armollisempi? 

Ihan varmasti monilla muilla perheillä on huonompia tilanteita. Vanhemmat eivät välttämättä leiki ollenkaan lastensa kanssa tai vaativat jo hyvin pienenä olemaan todella omatoimisia. Ei pyynnöstä lue kirjaa tai lähde ulkoilemaan. Tilanteita on monenlaisia. Mutta se, että mikä on hyvä ja mikä riittää? Jos toiselle riittää jokin, ei se välttämättä riitä toiselle. 

Itse yritän tehdä parhaani. Yritän olla jokaisessa tilanteessa riittävä vanhempi ja läsnä lapsille. Toivon ja haluan, että heillä olisi mahdollisimman hyvä, onnellinen ja tasapainoinen lapsuus. Sen eteen teen kaikkeni.

Yritän muistuttaa myös usein itselleni, että riitän just tälläisenä äitinä kun olenkin! 

Erityislapsen äidin pelko, ahdistus ja arki

Jokin aikaa sitten instagramin puolella avauduin ahdistavasta fiiliksestä, pahimmasta pelosta ja meidän arjesta.

Tässä kuvassa näätte huonosti nukkuneen ihmisen, erityislapsen äidin, minut.

Yhtenä päivänä iski hirvee ahdistus päälle, koska edeltävänä yönä en ollut herännyt tytön epilepsiakohtaukseen. Se ei ollut ensimmäinen kerta, eikä myöskään viimeinen. Tuli ajatus, että jos joku kerta kumpikaan meistä aikuisista ei herää ja kohtaus juuri silloin pitkittyy kohtalokkaasti. Mun pahin pelko on, että niin kävisi.

Tilanne kuitenkin on melko haasteellinen tytön epilepsian kohdalla. Hyvin usein kohtaus ei mene heti ohi, mutta onneksi ei ole tarvinnut lähteä keskellä yötä kouristelevan lapsen kanssa kiireellä ambulanssilla sairaalaan. Onneksi myös jokaisena aamuna sängystä on noussut nätti takkutukkainen neiti, joka on täynnä energiaa. Valmiina aina uuteen päivään ja uusiin haasteisiin!

Instan puolella sain ihanilta seuraajilta lukuisia yksityisviestejä, joita luin kyyneleet silmissä. Kuinka moni ihailee meidän vahvuutta tämän haastavan arjen keskellä. Voin kertoa, että välillä tulee myös niitä huonompia hetkiä jolloin tuntuu ettei omat voimavarat riitä. Silloin romahtaa täysin, mutta vain hetkellisesti. Kunnes tajuan, että hittovie... Asiat vois olla paljon huonomminkin. Meillä sentään on lapsi. Lapsi joka pystyy kävelemään, joka kovasti yrittää harjoitella uusia taitoja. Hän hymyilee, hän nauraa ja hän on oma ihana itsensä! Silloin kiipeän ylös sieltä kuopasta jonne hetkellisesti vajosin. Sen jälkeen nousen pystyyn ja jatkan eteenpäin aina vaan entistä vahvempana. Luulen, että näin käy varmasti lähes jokaiselle joskus. Joskus tulee huonompia hetkiä. Elämässä on alamäkiä, ylämäkiä, haasteita, onnellisuuspiikkejä ja tasasta.

Toisten haasteet on isompia, toisten pienempiä. Jokainen kokee asiat eri tavalla. Jonkun pieni, voi olla toiselle suurta ja päinvastoin. Mun on pakko kyllä sanoa, että jos olisin yksin lasten kanssa niin tää pakka ei olis edes näin hyvin kasassa. Mun rinnalla kulkee puoliso, joka auttaa, tukee ja ymmärtää. Lisäksi saadaan myös ulkopuolista apua tässä haastavassa tilanteessa. Vammaispalvelu, terapeutit, päiväkoti ja perhehoitaja. Ulkopuolinen apu ja yhteistyö näiden alan ammattilaisten kanssa auttaa hurjasti sekä tytön taitojen oppimiseen ja myös meidän, vanhempien jaksamiseen. Saadaan paljon hyviä vinkkejä ja neuvoja kuinka voidaan itse tukea lasta näissä oppimisen haasteissa. Teemme parhaamme, että hän saa kaiken tarvitsemansa! Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse tälläisessä tilanteessa hoitaa yksin. Eikä siihen edes kukaan superihminen pystyisi vuosikausia väsymättä.