Lapsuudenystävä, entinen ystävä..

Menettäminen, se sattuu aina yhtä paljon! Onko mulla jonkinlainen taipumus menettää lopulta aina kaikki itselleni tärkeät ihmiset? Lapsuudenystäväni oli osa mun elämää suunnilleen kymmenisen vuotta, koin sen kanssa kaikenlaisia ihania asioita! Esimerkiksi kävimme kahtena kesänä pitkän ajomatkan päässä mökillä, tallinnan risteilyillä, isäni asunnolla monen vuoden ajan ja aina pienenä teimme kaikki asiat yhdessä. Nyt on vaan lopulta tullut aika mennä eri suuntiin.. Ollaan riidelty vuosien aikana jonkin verran, mutta tätä ei voi verrata mihinkään aikaisemmin koettuun. Kai se vaan on niin että tyhmästä päästä kärsii koko kroppa! Jotenkin sisällä on kauheen tyhjä olo, ihan kuin osa mun elämästä olisi kadonnut johonkin. Mietin lähinnä että miksi mun piti avata suuri suuni just tietyllä hetkellä, sanoa muutamat väärät sanat ja saada neiti suuttumaan aivan täydellisesti. Ehkä karu fakta on vaan se että kyseisen henkilön on parempi elää ilman mua ja ehkä mun on parempi ilman häntä? Nyt sattuu, mutta ehkä ajan kanssa helpottaa. Toivon hänelle vain kaikkea hyvää, että hän saisi vielä jonakin päivänä olla onnellinen ja löytäisi jonkun täydellisen ystävän johon pystyisi luottamaan ja joka pystyisi tukemaan häntä jokaisessa tilanteessa!

Kotihössötystä!

Nytkö mulle on iskeny joku siivoamisen ja järjestelyn halu? Oon arkipäivisin 8h yksin kotona ja tänään kulutin aikaani käymällä läpi kaikki lahjaksi saadut vauvanvaatteet ja lisäksi mitä on tullut äitiyspakkauksessa. Tänään oli ohjelmassa siis vaaleiden vauvanvaatteiden pesua ja narulle kuivumaan laittamista!

Lisäksi kävin kaupassa ostamassa ruokaan tarvittavat aineet, mukaan tarttui hernemaissipaprikapussi, makkarapaketti, makaronia, kananmunia ja maitoa. Meillä siis ruokailtiin tänään laatikkoa johon tarvitsin kyseiset ainekset, oli kyllä hyvää ruokaa pitkästä aikaa! Viimeksi olen syönyt kyseistä ruokaa vielä silloin kun asuin äidin luona ja siitähän tosiaan on jo melkein 6kk aikaa! Hui, meneepäs aika äkkiä! 

Sen eteen pitää taistella jos haluu unelmat todeksi!

Tämä viikko on ollu yhtä ajatusten pyörittelyä. Kuinka luottamuksen saisi takaisin? Kuinka saada unelmat todeksi? Kuinka pitää lupauksensa? Kuinka parisuhde voikin olla välillä niin järjettömän vaikeeta? Faktahan on se tehtyä ei saa tekemättömäksi, vaikka kuinka haluaisikin. Pitääkö vaan uskoa ja luottaa että kyllä kaikki kääntyy parempaan. Minulla on avomies, oma koti ja hetken päästä oma lapsi. 
Välillä täytyy itkeä, välillä täytyy jotenkin pyrkiä tyhjentämään pää ylimääräisistä ajatuksista ja tavallaan aloittaa alusta. Usein sanotaan että virheistä opitaan, olisinkohan minä ja avomieheni opittu nytten aivan tarpeeksi. Liian lähellä ollut menetystä jo monta kertaa, kehtaan suoraan sanoa että rakastan häntä vaikka onkin välillä täys kusipää. Mennyttä ei voi korjata, eikä tulevaisuutta voi ennustaa, mutta kuitenkin välillä voisi vaan olla onnellinen ja nauttia siitä mitä elämässä on. Vaikeuksienkin yli pitää päästä, ihon alle on piiloitettu salaista voimaa joka eteenpäin kantaa. Jos liikaa pelkää tulevaa, niin eihän silloin voi tehdä yhtään mitään koska pelkää aina epäonnistuvansa ja silloin rakkauskin olisi aivan turhaa. Olen nähnyt niin paljon vaivaa saadakseni tämän suhteen toimimaan, olen luopunut itselle tärkeistä asioista, lapsuudenystävistä, sukulaisista, kaikesta! Olen täällä kaukana kaikesta itselle tärkeästä, olen luonut täällä itselleni elämää, olen pyrkinyt pärjäämään, silti olen välillä niin väsynyt tähän kaikkeen että haluaisin vain paeta jonnekkin maan alaiseen tunneliin ja todeta että ei minusta ole tähän. Vaikka kuinka riitelisin kihlattuni kanssa, huutaisin hänelle että vihaan häntä, niin silti sisimmässäni rakastan ja tulen aina rakastamaan. Tietenkin koko ajan elämäni ykkösasia on tuo sisällä kasvava yksilö, jonka syntymää jo odotankin malttamattomana. Menneet asiat ovat jättäneet minuun jälkiä ja tulevaisuudessakin olevat asiat varmasti jättävät ikuisia jälkiä, muistoja, ehkä jopa sisäisiä arpia, mutta ne kertovat siitä että minä olen elänyt, tehnyt virheitä ja pyrkinyt silti olemaan onnellinen. Tällä hetkellä pyrin tekemään kaikkeni, jotta saisin tämän suhteen kuntoon ennen lapsen syntymää, pyrin tekemään kaikkeni että pystyisin jälleen mieheeni luottamaan, pyrin tekemään aivan kaiken sen eteen että kaikki ei kaatuisi viimeaikaisiin tapahtumiin. 

Ihanat, kamalat raskausarvet!

Herranjestas, vajaa 15 viikkoa laskettuun aikaan ja tänään avomieheni löysi mun selästä raskausarpia! Onneks ite en nää niitä, mutta kauhistuttaa ajatellakkin että mun kroppaan on tullu semmosia. Okei, ne on suhteellisen pieniä, mutta huomattavia kuitenkin. Laitanpa tähän vielä kuvan miltä mun alaselkä näyttää!

Synnytyskertomus

Heräsin 23.1 aamuyöllä klo 3:45 vaimeisiin supistuksiin. Yritin saada nukuttua, mutta eipä tullut torkuttua kun ihan pari muutaman minuutin...