Pelkästään äiti ja isä? Ilman yhteistä vapaa-aikaa

Viimeiset kaksi vuotta. Ei päivääkään ilman lapsia. Ei edes paria tuntia ilman lapsia. Ihan koko ajan lapsista ainakin toinen on ollut läsnä. Molemmat tytöt eivät olleet hoidossa samaan aikaan. Missä parisuhdeaika? Pelkästään äiti ja isä, missä se kuuluisa lapsivapaa jota voisi viettää yhdessä? Siis oikeasti, kaksi vuotta on aika pitkä aika. Ei hetkeäkään ilman huolehtimista lapsen tarpeista.


Eilen, sunnuntaina saimme päiväksi tytöt äidilleni hoitoon. Kiitos siitä. Voin sanoa, että nyt on tämän äidin hermot levännyt ja tänään en kertaakaan edes huutanut vaikka lapset tappelivatkin välillä. Oma aika ilman kirkuvia taaperoita teki oikeasti todella hyvää.


En tiedä voiko eilistä sanoa kuitenkaan lapsivapaaksi, sillä mukana oli kaksi teiniä. Pikkusisarukseni lähtivät meidän mukaan, mutta heidän kanssa oli mukavaa. Onneksi teinejä ei sentään tarvitse syöttää tai vaihtaa vaippaa. 


Ilmeisesti tytöillä oli sujunut ihan hyvin mummin kanssa. Vanessa oli vähän itkeskellyt perääni, mutta siitä oli selvinnyt. Josefiina tykkääkin olla mummilassa paljon.


Suuntasimme eilen siis Linnanmäelle! Päivä meni nopeasti ja pieni sadekuurokin pääsi meidät yllättämään. Huvittelua ja ripaus myös romantiikkaa. Pussailua maailmanpyörän huipulla ja mentiin myös kovaa vauhtia vuoristoradassa. Yks päivän parhaista asioista: sain syödä ruokani rauhassa ilman jalassa roikkuvaa lasta. Yhteistä aikaa ilman pikkulapsia, harvinaista.


Ehkä jatkossa saadaan hieman useemmin tytöt mummille hoitoon, sillä ovathan he jo sen verran isojakin. Rehellisesti sanottuna odotin kaksi viikkoa tuota päivää kuin kuuta nousevaa. Oon pidemmän aikaa jo kaivannut saavani hetken hengähtää T:n kanssa. Nyt jaksan taas olla parempi äiti joka ei korota ääntään (liikaa) vähintään kymmentä kertaa päivässä.


Meillä oli kiva päivä, pelattiin lintsillä yhtä peliä josta voitettiin tytöille pehmolelu, syötiin hattaraa, juotiin jäähilejuomaa ja käytiin todella monessa eri laitteessa. Kiitos vielä omalle isälleni joka antoi meille rannekkeet, jotta varmasti tuli lähdettyä.

Lapset kärsii vanhempien erosta?

Itse olen kasvanut eroperheessä. Olin hyvin pieni kun vanhempani erosivat ja pian äidilläni olikin jo uusi suhde. Sain isäpuolen elämääni, joten en ole joutunut arkeakaan elämään ilman miehen mallia. Välillä sitä on miettinyt, että olisi se varmasti omalla tavallaan ollut hienoa kasvaa molempien vanhempien kanssa. Viettää aikaa yhtä paljon sekä äidin että isän kanssa. Nyt kun itse on ollut useamman vuoden äiti, niin jotenkin on ajatellut enemmän omaa lapsuutta.


Nykypäivänä on todella yleistä, että vanhemmat eroavat kun on pieni lapsi tai useampia lapsia. Myönnetään, että itsekin välillä oon suutuspäissäni huutanut puolisolle ja uhannut lähteä lasten kanssa. Äärimmäisen hölmöä kiukuspäissään sekoilemista, kun ajatus ei kulje. Kuitenkin kun rakastaa niin vaikka välillä olisi vaikeitakin hetkiä, pitäisi ne selvittää aikuisten tavalla.

Omasta lapsuudestani muistan hyvin monia kertoja kun sain kuulla vanhempieni riidoista. Kuulin kun joku muu ihminen pilkkasi toista vanhemmistani. Muistan kun kerran juoksin itkien vessaan, koska toisesta vanhemmastani puhuttiin kovin rumasti. Miksi minut lapsena laitettiin sellaiseen tilanteeseen johon en olisi todellakaan kuulunut. Ehkä olisin itse myös puhunut ilkeästi isästä tai äidistä, mikäli olisin kokenut sen tarpeelliseksi.


Olisin ollut varmasti lapsena hyvin surullinen jos en olisi saanut viettää aikaa oikean biologisen isäni kanssa. Vielä surullisempaa olisi ollut jos hän ei olisi halunnut syystä tai toisesta nähdä minua.  Entä jos vanhempien välit on tulehtuneet niin pahasti, että edes lapsen hakeminen toisen luota on mahdotonta. Eikö silloin lapsi näe kuin toista vanhempaa? Nämä on äärimmäisen monimutkasia asioita ja kun ajattelee pidemmälle kuin olisi tarve, niin pitää olla kiitollinen siitä että itselläni on molemmat vanhemmat ollut läsnä.

Oon kuullut myös sellaisista tapauksista, joissa eron jälkeen on edelleen vietetty aikaa satunnaisesti perheenä. Isä, äiti ja lapsi/lapset ovat tehneet pieniä retkiä yhdessä. Siis ilman riitoja ja ilman toiveita yhteenpaluusta. Aivan käsittämättömän hienoa, että jotkut pystyy tuollaiseen!

Kyllä varmasti jokainen pieni ihminen, taapero, eskarilainen, esiteini tai teini kärsii vanhempien erosta. Tavalla tai toisella, mutta niin jatkuvasta riitelystäkin jokainen kärsii. Jos on tapahtunut jotakin suurta ja parisuhde ei voi jatkua, niin pitää kuitenkin muistaa että lapset ovat yhteisiä. Lapset ovat oikeutettuja molempiin vanhempiin. 

Ilman painavia perusteita kumpaakaan vanhempaa ei voi työntää pois ja sanoa "älä tuu lähelle meitä". Lapsilla voi olla kaksi erillistä kotia, jossa rakastetaan. Pääasia on, ettei lapset koe millään tapaa ikinä olevansa syypäitä vanhempien eroon. Eikä lapsia tietenkään saa asettaa vanhempien riitojen väliin.

Ja ei, ei olla eroamassa täällä! Kunhan vaan pohdiskelen asioita, johtuen omasta lapsuudesta sekä siitä, että jatkuvasti kuulee jonkun eroavan.

Lapsen PITÄÄ nukkua omassa sängyssä?

Lakanat saatu blogin kautta. Yhteistyössä MiniFantti

Minkä ikäinen lapsi on aika siirtää omaan sänkyyn nukkumaan? Pitäisikö lasta nukuttaa vauvasta asti omassa sängyssä, jotta vanhemmat nukkuisivat paremmin? Nukkuuko vanhemmat levottomasti kevyttä unta jos vieressä makaa pieni lapsi? Miten ihmeessä perhepedistä saa siirrettyä omaan sänkyyn nukkumaan? Paljon kysymyksiä joita ihmiset voi miettiä.


Omakohtainen kokemus on, että itse en osannut nukkua ilman vauvaa. Pieni rakas ihminen vieressä sitä nukkui itse paremmin. Vauva-aikana imettäminen oli äärimmäisen helppoa, sillä itse en edes aina kunnolla herennyt. Puoliunessa tissi suuhun ja unet jatkuivat. Vanessa on nyt 1v 8kk ikäinen, eikä hän ole nukkunut edes yhtä yötä yksin. Äidin vieressä on paras olla, eikä ole mikään kiire siirtää häntä omaan sänkyyn vielä.

Josefiina oli kaksi vuotta vanha kun sai pinnasängyn tilalle isojen tyttöjen sängyn. Alkuun hän nukkui siinä tyytyväisesti. Kokonaisia öitä, levollisesti ja hiirenhiljaa. Kun siirsimme sängyn tytön omaan huoneeseen, tällöin yöt muuttuivat. 

Heräilyä heräilyn perään. Lapsen ja vanhempien unet todella katkonaisia. Samoihin aikoihin Vanessan yöt alkoivat muuttua levottomiksi. Yöt sisälsivät pyörimistä, kierimistä, istumista, kirkumista... Ihan kamalaa. Äitinä piti imettää pienempää ja samalla istua isomman huoneen sängyn vierellä. Voin sanoa, että olin väsynyt ja tilanteeseen piti tulla muutos.

Ihana myyrä!

Vanessan pinnasängystä tehtiin taaperosänky. Toinen laita irti ja osittainen turvalaita tilalle. Tuli kausi, että Josefiina halusi nukkumaan sohvalle. Melkein puolisen vuotta jokaisena yönä tyttö kiipesi sohvalle nukkumaan. Lopulta päiväunet alkoi maistumaan Vanessalle ostetussa sängyssä, sillä äiti ja sisko on lähellä. Pehmolelu kainaloon ja peitto korviin. Lakanoidenkin pitää olla mieluisia, sillä vääränlaisilla kuvilla varustettu tyyny tai peitto lentää äkkiä sängystä pois. Jotenkin esikoisen kanssa vanhempien sängystä pois siirtyminen tapahtui uskomattoman helposti.


Kuopus on luonteeltaan aivan erilainen. Hän nukkuu ja unissaankin voi touhuta jotakin. Ei ole ihan yks tai kaks yötä, kun tyttö nousee istumaan silmät kiinni ja toteaa "äiti" tai "titti". Usein Vanessa voi unissaan repiä mun päältä peittoa itselleen, kömpiä kainaloon nukkumaan tai vaikka vaan potkasta mua naamaan. Kyllä, me nukutaan yhdessä ja en tiedä milloin hän on valmis omaan sänkyyn. Aika näyttää. Lapset on vain kerran pieniä, joten siitä pitää nauttia.

Miten äiti nukkuu? Onko hän väsynyt? Valvooko yöt? - vastaus on, että itse nukun todella hyvin. Nukun sikeästi, mutta herään myös nykyään herkästi. Jos Vanessa kömpii mun jalkoihin nukkumaan säpsähdän hereille ja siirrän tytön takaisin viereen. Pelkään että hän muuten unissaan kierähtää lattialle satuttaen itsensä. Herään myös jos lapset puhuvat tai päästävät pienenkin itkua muistuttavan äänen unissaan. Nämä omat heräämiset eivät kestä kuin joitakin sekunteja, jonka jälkeen pian olenkin taas syvässä unessa. Olen siis täysin tyytyväinen tähän nukkumisjärjestelyyn ja meillä nukutaan pääosin hyvin.

Hoplop - uhka vai mahdollisuus?

Kaksi lasta, yksi aikuinen. Kaksi lasta, kaksi aikuista. Hoplop, kivaa? Helppoa? Hikipisaroita? Tuskaa? Hermojen menetystä? Mitä kaikkea siitä voikaan seurata.


Onko hoplop vanhemmille vapaa rentoutumishetki kirjan parissa, vai pitääkö juosta hikihatussa yhden tai useamman lapsen perässä? Yksin se on haaste, jos pieniä lapsia on enemmän kuin yksi. Jos mukana on kaksi aikuista ja kaksi pientä se on helppoa kuin pullan teko (okei, en osaa tehä kunnolla pullaa, mut sanonnan mukaan).


Pitkästä aikaa tänään itse lähdin lasten kanssa viettämään aikaa hoploppiin. Suuntasimme junalla Saviolle, josta käveltiin n 1,5km määränpäähän. Hullun hommaa, ehkä vähän ainakin.


 Meillä oli todella kivaa tyttöjen kanssa, vaikka itse sainkin juosta jatkuvasti suuntaan jos toiseen. Voin sanoa, että en muista millon viimeks mulla olisi ollut yhtä kuuma kuin tänään. Ahtaissa muovitunneleissa mönkiminen ei myöskään oo ehkä ihan mun omin juttu, mutta Vanessan kanssa vähäsen kiipeiltiin ja möngittiin.


Josefiina on huomattavasti rauhallisempi ja ujompi, jos verrataan Vanessaan. Josefiina ei halunnut kiivetä, eikä laskea liukumäestä. Saimme äitini seuraksi ja hän laski kuitenkin kerran tytön kanssa mäkeä. Vanessa myös alkuun pelkäsi vähän niitä tunneleita,putkia yms juttuja. Pari kertaa ensin kun mentiin yhdessä, niin tyttö olis jo mennyt ihan iteksiin. Ei kuitenkaan uskaltanu vielä päästää yksin, sillä oltiin kuitenkin isojen puolen liukumäellä.


Missään nimessä ei voi sanoa, että hoplopissa käyminen olisi rentoutumista itselleen. Pienen lapsen äitinä sinne ei voi ottaa kirjaa mukaan ja istahtaa pöytään. Pienten lasten kanssa se on juoksemista paikasta toiseen, vahtimista ja tarvittaessa auttamista. Ehkä sitten isojen lasten kanssa voikin ottaa sen oman hetken pöydässä istuen jos lapset touhuu keskenään?


Meillä oli kiva päivä, mutta nyt väsyttää. Lapset nukkuu unia ja jospa sitä itse myös menis moikkaamaan nukkumattia. Huomenna saadaankin taas viikonlopuksi vieras ja aamusella nähdään Josefiinan ihanaa kummitätiä!

Voiko toiselle antaa kierrätyslahjan vai ei?

Minkälaisia ajatuksia herättää jos puhutaan, että on saanut kierrätetyn lahjan tai antanut jotain itselle tarpeetonta jollekin toiselle lahj...