Jengi kitisee ku raha ei riitä ja sitä pitäs saada lisää

Rahapuu ois kätevä keksintö. Jokainen vois ostaa halvalla semmosen ja sit vaan setelit tipahtelis sieltä kuten syksyllä lehdet puista. Eikä yhdenkään ihmisen tarvis vinkua somessa, että voi apua kun rahat ei riitä. Eihän ne riitä, jos niitä ei osaa käyttää. Mua ärsyttää kun jengi itkee rahattomuutta tai syyttää Kelaa siitä, ettei työttömänä ole rahaa johonkin. Tiedän jo valmiiksi sohaisevani muurahaispesää, mutta aina saa sanoa mielipiteen.

Lähes päivittäin jengi huutelee rahattomuutta
Ihan joka hemmetin päivä nään ihmisten tekemiä julkaisuja siitä, että nyt on tili tyhjä. Kuvia joissa tilin saldona näkyy korkeintaan parikymmentä senttiä rahaa. Vuorokausi lapsilisien jälkeen on tili nollilla tai ruokaan ei ole rahaa ja siitä vingutaan vieraille sosiaalisessa mediassa. Enkä itse pysty vaan ymmärtämään. En mitenkään. Jos on joutunut omien mogailujen takia velkakierteeseen ja on rahaton, niin sillon voi katsoa peiliin löytääkseen syypään. En itse ole rikas, enkä kyllä ikinä vielä ole ollut rahatonkaan. Oon ihan vaan kotiäiti joka kirjoittaa blogia ja lisäksi olen yhden lapsen omaishoitaja. Tulot eivät ole suuret, mutta kyllä niillä riittävän hyvin toimeen tulee kun katsoo vähän mihin sitä rahaa laittaa. Mies käy ihan tavallisessa duunissa. 

Menot täytyy suhteuttaa tulojen mukaan
Olen aina ollut sitä mieltä, että jos rahaa ei ole niin silloin ei ostella asioita. Omat menot täytyy suhteuttaa omien tulojen mukaisesti. Jos ei ole varaa omaan autoon, sillon kuljetaan julkisilla mahdollisuuksien mukaan. Vuosia sitten Vaasassa asuessani oli aivan onneton julkinen liikenne ja oma auto olisi helpottanut hyvin monessa asiassa, vaan eipä silloin ollut varaa. Piti tinkiä omasta mukavuudesta, mutta samaan aikaan pyrin säästämään kuukausittain pienen summan sivuun. Meillä ei ollut maksullisia harrastuksia, emme käyneet edes elokuvissa, söimme edullista ruokaa ja niin sanotusti venytettiin penniä aina kuun alusta kuun loppuun asti, kuukaudesta toiseen. Tällöin myös kuitenkin tultiin toimeen, eikä laskuja jäänyt rästiin. Kun opiskelin ja mies oli työtön, oli tiukkaa saada ihan vaan pakollisetkin asiat maksettua. Pakollisiin asioihin lasken ainoastaan vuokran, kotivakuutuksen, sähkön, puhelinliittymän ja ruuan. 
Jos vetää vaikka röökiä, niin mitä se maksaa nykyään? Päälle 8€/ normaali aski? Askillinen päivässä tekee kuukaudessa n 250€. Sillä samalla rahalla tekee paljon muita tärkeämpiä ostoksia. Maailma on valintoja täynnä, mutta mun mielestä ei kannata itkeä rahattomuutta jos hönkii savuna ilmaan tuhansia euroja vuodessa. 

Suomessa asiat on paljon paremmin kun monissa muissa maissa
Köyhyyttä on oikeasti monissa maissa olemassa. Ei tukia, eikä töitä. Suomessa on mahdollisuus saada tukia, joka on hieno juttu. Niitä myönnetään ihmisille joilla siihen on tarve tai oikeus. Esimerkiksi joillain ökyrikkailla ei olisi oikeasti tarvetta lapsilisälle, mutta kun siihen voi olla oikeus niin sen myös saa. Kun taas samaan aikaan jollekkin toiselle lapsilisä voi olla lähes ainoa mahdollisuus ostaa lapselle uudet kesäkengät tai ruokaa pöytään. Haluaisin oikeasti nähdä yhden tuollaisen vähävaraisen perheen tilitiedot usealta kuukaudelta, mihin rahaa menee ja mitkä asiat on heidän mielestä pakollisia. Ostaako tällöin perheen äiti vaikkapa kallita kosmetiikkatuotteita itselleen tai onko kalliita osamaksuja maksamatta, joihin menee iso summa kuukaudessa? 

Yhteinen perhe, yhteiset rahat
Itse olen ollut aina hyvin tarkka rahankäytöstä. Keskustelemme puolison kanssa ihan vaan muutamankymmenen euron ostoksen kohdalla, että onko se oikeasti tarpeellinen ja ostetaanko se nyt heti vai mahdollisesti myöhemmin? Tai sitten jätetään kokonaan ostamatta. Panostamme laatuun, emme määrään ja pidemmällä tähtäimellä siinäkin säästää euroja. Tällöin ei tarvitse jatkuvasti ostaa uutta vanhan kulahtaneen vaatteen tilalle. Tai rikki menneen kodinkoneen tilalle. Isoja hankintoja teemme mahdollisesti pidemmän harkitsemisen jälkeen. Emmekä tee oikeastaan mitään hankintoja kysymättä toiselta. Ehkä kaupasta voi tarttua vähän herkkuja extrana, jolloin toinen ei heti tiedä ja se on sitten vaan kiva ylläri. Meillä on yhteinen koti, yhteiset lapset ja myös yhteiset rahat.

En ole korkeasti koulutettu tai korkeapalkkaisessa duunissa
Koulutustaso: peruskoulu. Kaksi kertaa sen jälkeen jäi opinnot kesken. Ensin piti opiskella kokiksi ja sen jälkeen merkonomiksi, mutta en valmistunut kummastakaan koulusta. Ensimmäinen jäi kesken, koska ei ollut oma juttu. Toinen jäi kesken, koska tulin raskaaksi. Ja hittovie, silti tässä ei oo mitään hätää. Normaali arki rullaa ihan kivasti, ruokaa on päivittäin pöydässä ja laskutkin ajallaan maksettuna (maksan aina heti kun postiluukusta tipahtavat). En ole ikinä diilannu kamaa tai myyny persettä, mutta oon ollut vaan niin tarkka raha-asioista. Sillain pärjää jo pitkälle! Kyllähän pieni lisäraha varmaan kelle tahansa kelpais, mutta mitä tahansa sen eteen ei kannata tehdä. Tarjoa vaikka lastenhoitoapua tuttavalle pientä palkkiota vastaan, jos muuta et keksi kun iskee akuutti tarve lisäeuroille. 

Ennen kun joku tulee sanomaan että olen vain kelan tuilla, niin kyllä saan tukia. Sitä en kiellä, mutta saan myös jokaikinen kuukausi palkkatuloa. Palkkakuitti tippuu omaishoitajuudesta joka kuukaus postiluukusta ja lisäksi tienaan hieman somejutuilla. Mulle riittää, että tullaan toimeen ja elämä sujuu ilman velkakierrettä. En tarvii uutta Ferraria tai isoa  kallista omakotitaloa. Asun vuokralla ja liikuin vuosia vain julkisilla kulkuvälineillä. 



Prinsessan oma huone. Ennen ja jälkeen kuvat

Meillä asuu yksi vaaleanpunaista, pinkkiä ja lilaa rakastava tyttö. Ensimmäistä kertaa omaan uuteen huoneeseen päästyään hän ilmoitti, että isin täytyy maalata hänelle pinkki seinä. Överipinkkiin maaliin emme kuitenkaan suostuneet, mutta monien värivaihtoehtojen joukosta tyttö löysi kuitenkin mieleisensä. Pientä pintaremppaa oli tiedossa muutenkin lähes koko asuntoon, joten samalla huomioitiin myös lapsen toiveet.

Alkutilanne oli tämä. Kaikille tavaroille ei ollut täysin selkeitä omia paikkoja, sekä huonekalut oli vain laitettu johonkin kohtaan huonetta. Seinät täytyi maalata ja vähän pieniä uusia hankintoja myös tehdä. Pari uutta pinkkiä Aykasa koria hyllyyn täytyi ostaa, sekä miettiä kuinka fiksusti asettaisi huonekalut neidin huoneeseen. 


Pilvimatto on mielestäni hieman liian pieni tähän isoon huoneeseen, mutta olemme sen vasta hiljattain hankkineet neidin omasta toiveesta niin saa luvan nyt riittää. Myös kuvassa näkyvät mustat Lego säilytyslaatikot saivat lähteä uusiin koteihin ja tilalle hankittiin valkoista väriä.



Seuraavat kuvat ovat huoneesta nyt. Pakko sanoa, että on ainakin mun mielestä tosi kiva huone ja viihdyn jopa itse ihan vaan matolla istuskelemassa. Ehkä tämänhetkinen lempipaikka jopa mulle. Tytön sänky menee luultavasti kesän aikana vielä vaihtoon ja kuopus sitten saa siirtyä pinnasängystä pois tuohon kuvissa näkyvään sänkyyn.

Vihdoin valmista:






Pöydässä oleva magneettitaulu on ihan super! Meillä on siinä supersöpöjä magneetteja, joilla voi kiinnittää vaikkapa piirrustuksen ihasteltavaksi. 



Valitsimme huoneeseen kätevän valkoisen pöydän, jossa on kivasti säilytystilaa erilaisille tavaroille. Pelkästään isommasta laatikosta jo löytyy muovailumassaa, hamahelmijuttuja ja vähän askareltujuttujakin. Kaikki on järjestyksessä ja helposti saatavilla. Lisäksi tytön pikkusälälle hankittiin pieniä söpöjä säilytysrasioita.


Mitäs mieltä olette tästä pienestä uudistuksesta? Tavaroille löytyy selkeät paikat, jolloin järjestyksen ylläpito on lapselle huomattavasti helpompaa. Yleensä illalla siivotaan huone tiptop kuntoon, jotta aamulla tai päiväkotipäivän jälkeen on mukava aloittaa uudet leikit. Seinälle tulee vielä yksi pieni taulu, kunhan saan aikaiseksi ostettua oikeankokoiset kehykset. Muuten on valmista! 

Loppusiivouksen laiminlyönti muuton yhteydessä voi tulla kalliiksi

Loppusiivous on aina yksi iso työmaa. Uuni, uunin pellit, jääkaappi, pakastin, ikkunat, lattiat, lattiakaivo, wc-pönttö.. Lista on pitkä, joten ymmärrettävää on jos joku pieni asia unohtuu. Eri vuokranantajilla on myös erilaiset linjaukset sen suhteen, että mikä on hyvin siivottu ja mitä odottavat vanhalta asukkaalta.

Kerran pyyhkästy uunin etulasia ja rätti näytti tältä. Hyi helv.. 

Asuntoon unohtunut vessaharja kustansi 20€
Aikanaan kun muutimme yhdestä asunnosta toiseen, tuli perässä lasku. Edelliseen asuntoon oli unohtunut kiireisen muuton keskellä vessaharja. Siis oikeasti! Yksi ainoa vessaharja, joka oli osittain wc-pöntön takana ja siksi unohtui asuntoon. Tämä pieni unohdus kustansi meille huikeat 20€! Lisäksi tällöin saman muuton yhteydessä jätettiin asuntoon ihan perus kattolamppu keittiöön. Lampun jättäminen kustansi myös useamman kympin. Halvemmaksi olisi tullut nypätä se irti ja kiikuttaa roskakatokseen. Tästä opin sen, että täytyy olla supertarkka jatkossa. Kierrätysfriikeille tiedoksi, että en ole ikinä ollut sen suhteen kovinkaan tarkka. 

"Teidän ei tarvitse edes vessanpönttöä vetää, joten älkää turhaan siivotko"
Yhdessä asunnossa meillä oli yksityinen vuokranantaja, joka oli hyvin rento. Hänen mielestä verhotankojen jättämät hurjat reijät olivat normaalia asumiseen kuuluvaa jälkeä, sekä muuton yhteydessä ei tarvinnut edes kylpyhuonetta siivota. Ai miksi ei? Silloisen asunnon vuokranantaja ilmoitti remontoivansa kyseisen tilan kun asunto vapautuu. Tämä oli hyvin helppoa meidän kannalta ja jälkeenpäin ollaankin naureskeltu, että harvassa tuollaiset vuokranantajat ovat.


Edellinen asukas oli jättänyt asunnon törkeään kuntoon
Kun muutimme tähän nykyiseen asuntoon jouduimme todella huolella siivoamaan asunnon lattiasta kattoon. Siis asunnon, joka piti olla siivottu. Uuni oli törkyinen, hella oli törkyinen, kaapeissa oli likaa, lattialistan vieressä jotain valkoisia tahmaisia klimppejä jotka muistuttivat purkkaa. Ilmanvaihtoventtiilit oli puhdistamatta ja kylpyhuoneen lattia oli tahmainen, kylpyhuoneen hajusta puhumattakaan. Unohdinkohan tästä jotakin oleellista? 
Lisäksi hän oli jättänyt jälkeensä rikkinäisen pistorasian suojuksen, jonka oli naamioinut ehjäksi. Tämä ei kuitenkaan pysynyt paikoillaan jos siihen edes hipaisi. Ainiin ja makuuhuoneen kaapissa oli sellainen superhieno "tee se itse-viritelmä" eikä hylly pysynyt paikoillaan jos siihen jotain laittoi, sekä keittiön jääkaapin kahvassa oli halkeama. Onneksi nyt nämä kaikki edellämainitsemani asiat on kunnossa! Hyvitystä saimme "hurjat" 77€, vaikka siivousvälineisiin jo upposi enemmän rahaa. Käyttämästä ajasta puhumattakaan.


Edellisen asunnon siivoamiseen meni aikaa
Kun tavarat oli kannettu tähän nykyiseen asuntoon, oli aika siivota vanha asunto kuntoon. Kyllähän siihenkin hyvä tovi meni aikaa, mutta ainakin pitäisi olla siinä kunnossa että kelpaa seuraavalle. Itse toki olen tarkka sen suhteen, että siivoan peruspinnat muuton yhteydessä vaikka edellinen asukas olisi kuinka jynssännyt asunnon kiiltäväksi. Joku päähänpinttymä? Mutta se, että joutuu siivota vuosien sotkut kerralla jonkun laiskiaisen jäljiltä on aivan eri asia.


Muistakaahan muuton yhteydessä olla tarkkoina! Siivoa, katso kelpaisiko se sinulle ja jos ei, niin siivoa lisää.

Näppäilen puhelimeen 112 ja samalla lasken sekunteja

Elämä ottaa ja elämä antaa. Elämä ei ole aina reilua, eikä edes lähelle sitä. On asioita joihin ei voi vaikuttaa. Ei, vaikka kuinka paljon haluaisi.

Illat ja yöt on aina niitä pahimpia
Voisin sanoa, että illat tuo nykyään jonkinasteisen ahdistuksen ja pelon. Lapsen vaikeahoitoinen epilepsia vaikuttaa ihan tajuttoman paljon meidän elämään. Fyysistä väsymystä, henkisellä puolella asian käsittelyä, pelkoa lapsen voinnista, lääkeannoksien venkslailua, sivuvaikutuksia ja epävarmuutta tulevasta. Epilepsiakohtauksia on päivin ja öin, jotka ilmenevät muutamalla eri tavalla. Yleensä nämä menevät onneksi melko nopeasti ohi, puhutaan sekunneista jotka venyvät korkeintaan muutamaan minuuttiin. Mutta yksi ilta muutti kokonaan tilanteen ja nyt täytyy olla entistä tarkempana.

Tätä kuvaa ei ole otettu tilanteen hetkellä, vaan toisena iltana. 

Lasken sekunteja, jotka muuttuvat minuuteiksi... 1,2,3,4,5...

Kun huomaan lapsen saavan kohtauksen vilkaisen välittömästi kelloa samalla kiiruhtaen lapseni vierelle. Kello on 20:42. Heti varmistan, että hänen henki kulkee ja odotan tilanteen menevän ohi. Lasken aikaa. Sekuntit muuttuvat useiksi minuuteiksi. Kouristaminen loppuu. Tämän jälkeen hän ei kuitenkaan ole ns normaalissa tilassa. En saa lapseen kontaktia, hänen kehonsa on aivan veltto ja hän hengittää hyvin hitaasti. Aikaa on kulunut lähes 10min kohtauksen alkamisesta. Näppäilen 112 valmiiksi, jonka jälkeen lasken peläten sekunteja. Nytkö tuli se päivä? Tai oikeastaan ilta. Joudunko soittamaan ambulanssin, koska kohtaustilanne pahentui ja pitkittyi. Sitten yhtäkkiä. Aivan kun taikasauvaa heilauttaen juuri 10min kohdalla tilanne oli ohi. Lapsi alkoi itkemään, halusi halin ja itse huokasin helpotuksesta.

Tuntuu hirveältä katsoa vain vierestä, eikä itse pysty tekemään mitään
Aina iskee samanlainen typerä tunne itselleni. Tuntuu niin surkealta, kun en pysty auttamaan. Välillä jopa tulee itku, kun lapsen tilanne näyttää niin hurjalta. Usein tulee mietittyä, että miltähän lapsesta tuntuu kohtauksen aikana. Entä sen jälkeen? Sattuuko? Särkeekö lihaksia? Miksi näin pitää edes tapahtua!? Hän ei osaa itse kertoa, vaikka kuinka yritän kysyä. 
Ainoa mitä itse pystyn tekemään kohtauksen aikana on, että olen läsnä. Lähellä varmistaen, ettei pää kolahda johonkin ja varmisten kohtauksen loppuvan. Täytyy olla tarkkana ja huomata että tilanne on ohi ennen kun on liian myöhäistä.

Vaikka tämä on osa meidän arkea ja olen asian suhteen jotenkuten oppinut elämään, niin kyllä välillä tulee pohdittua monenlaisia asioita. En tiedä oppiiko tämän lapsen sairauden kanssa ikinä elämään kokonaan ilman jonkinlaista pelkoa? Oppiiko, vaikka kuinka yrittäisi? 

Miten selvittiin kun muuttoauto jäi rajan toiselle puolelle?

Suunnilleen kuukausi sitten ei ollut tietoa siitä, että Uusimaa eristetään muusta Suomesta. Siihen aikaan aloin suunnittelemaan muuttoa, joka pikkuhiljaa alkoi muuttua todeksi. Löysin aivan täydellisen kokoisen asunnon hyvällä sijainnilla ja rauhallisemmalta alueelta.

Asuntonäyttöön sai osallistua 1hlö/hakemus
Alunperin piti olla joukkonäyttö, johon olisi saanut osallistua jopa ilman asuntohakemusta. Kuitenkin koronasta johtuen tuli muutos ja asuntonäyttöön tulevien määrää rajattiin. Onnekseni olin näpytellyt hakemuksen ja pääsin kurkkaamaan minkälainen asunto oikein on. Ennakkotietona oli ainoastaan pohjaratkaisu ja neliömäärä. Houkuttelevat 21 neliötä enemmän tilaa! Tilat nähtyäni päätös oli helppo. Asunto olisi täydellinen meille.


Oli muitakin hyvin kiinnostuneita hakijoita
Asuntonäytössä oli mittanauhan kanssa heiluvia tyyppejä, jotka olivat hyvin kiinnostuneita. Yksi ilmoitti heti ensimmäisenä muiden kuullen haluavansa asunnon, mutta olisi voinut muuttaa vasta toukokuun ensimmäisenä päivänä. Välittäjä kertoi, että asunto on mahdollista vuokrata tai hankkia asumisoikeusasunnoksi. Itse päätin, että tämäkin kämppä ei mene nenän edestä jollekkin toiselle. Taktikoimme, olimme nopeita ja saimme napattua uuden kodin. Noin kolme viikkoa asuntonäytön jälkeen oli omaisuus muuttolaatikoissa ja siirtymässä uuteen asuntoon.

Uudenmaan rajat kiinni ja auto n. 10-15km rajojen ulkopuolella
Muutto lähestyi ja rajat olivat kiinni. Alkuperäisen suunnitelman mukaan muuttoauto sijaitsi vain hieman rajojen ulkopuolella.  Siitä huolimatta en todellakaan halunnut maksaa mieletöntä summaa jollekkin muuttopalvelulle. Nyt oli vain äkkiä pakettiauto jostain keksittävä. Onneksi muutossa auttava isäni sai suhteillaan järjestettyä pienellä varoitusajalla auton ihan tästä läheltä. Auto ja auttava käsipari oli saatavilla, eikä rajojen ulkopuolella. Huh, mikä helpotus! Kaikki ei menisi pieleen.



Asuntonäyttö tapahtui eri kaavalla kuin yleensä, muuttoa ei suoritettu talkoovoimin kuten yleensä, eikä lompakkoa tyhjennetty muuttofirmalle. Kaikesta kuitenkin selvittiin! Muuttopäivänä olikin melkoinen porrastreeni kun edellisen asunnon hissi oli sopivasti rikki. 
Pikkuhiljaa koti alkaa näyttää kodilta. Haluisitteko nähdä jossain vaiheessa asuntopostausta? 

Olen kotiäiti ja lapseni on päiväkodissa koronasta huolimatta

Korona jyllää, sosiaalisia kontakteja on vältettävä, Uudenmaan rajat on suljettuna, yli 10hlö kokoontumiset on kiellettyjä, koululaiset opiskelee kotona, päiväkodissa on vain yksittäisiä lapsia ja kaikki hamstraa ruuat kaupasta. Kuinka kauan tämä poikkeustilanne kestää? Kuinka paljon tulee uusia rajoituksia vielä ennen epidemian huippua?

Miksi teet sitä, tätä ja tota vaikka Suomessa on vakava virus? 
Somepalstat pursuaa aloituksia liittyen koronaan. Kyseenalaistetaan, neuvotaan, suositellaan, käsketään, haukutaan ja osotellaan sormella kun joku sanoo väärän sanan väärällä hetkellä. Miksi joku vie lapsen kauppaan kun pitää ostaa viikon ruokaostokset tai miksi toinen vie lapsen päiväkotiin vaikka etätyö olisi mahdollista? Syitä voi olla monia. Joku voi olla yksinhuoltaja ilman tukiverkostoa ja toisella voi olla painavat perusteet lapsen hoidolle. En vähättele koronaa, mutta yritän ajatella asioita myös toiselta kantilta. 


Miten itse toimin ja miksi lapseni on hoidossa, vaikka olen itse kotona? 
Hetken aikaa mietin, että uskallanko sanoa tämän julkisesti. Sanoa, että lapseni ei ole päivisin kotona vaikka minä olen. Mutta useaan, todella useaan kertaan olen maininnut esikoisen erityisyydestä. Järkytyin kun kuulin, että lapset pitäisi ottaa kotihoitoon jos se on mahdollista. En siksi, että itse joutuisin oman lapseni hoitamaan. Vaan siksi, että tiedän kuinka paljon yhtäkkinen iso muutos vaikuttaisi meidän kohdalla lapseen. Rutiinit pitävät hänen päivät kasassa, asioiden toistuvuus on äärimmäisen tärkeätä, varhaiskasvatus on iso osa kuntouttavaa toimintaa ja kirsikkana kakun päällä on tietenkin pidennetty oppivelvollisuus (jota en pysty itse kotona mahdollistamaan). Jo nyt tämän poikkeustilanteen takia oikeasti tärkeät ja hyödylliset terapiakäynnit jäävät valitettavasti toteutumatta ja se on tosi huono homma. 
Kuitenkin ihan ensimmäisenä hallituksen ohjeen kuultuani ilmoitin keskimmäisen lapsen jäävän täysin kotiin, koska tilanne on aivan eri. Hänellä ei ole vahvaa tuen tarvetta, listaa diagnooseja ja erinäisiä haasteita. Esikoisen tilanteesta puhuimme sekä terapeutin, hoitajien ja päiväkodin johtajan kanssa puhelimessa. Lopputulos oli jokaisen mielestä oikea ja hänen kohdallaan arki jatkui normaalisti. Kivittäkää vaan mut äitinä, jos haluatte. Hän on jatkanu hoidossa koronasta huolimatta. 


Jokainen voi vaikuttaa asioihin, pienilläkin teoilla voi olla positiivisia vaikutuksia
Koronan leviämisen eteen jokainen voi tehdä osuutensa. Itse en juokse päivittäin kaupassa, enkä ota lapsia sinne mukaan. En matkusta julkisilla kulkuvälineillä, en lähtenyt paniikissa Uudeltamaalta vaikkapa Lappiin ennen rajojen sulkemista ja vältän sosiaalisia kontakteja. Lisäksi pyrimme olemaan pääosin kotona (esikoisen hoitoa lukuunottamatta), emmekä mene leikkipuistoihin joissa on isoja teinilaumoja viettämässä aikaa tai useita lapsia. Monta asiaa teen toisin verrattuna normaaliin elämäntilanteeseen. Rehellisesti sanottuna: en pidä kauhean pahana asiana, että erityiseni on edelleen kaupungin päiväkodissa painavista syistä. Oikeastaan siellä ei edes kovin montaa lasta nyt viimeaikoina ole ollut, joten todennäköisemmin sen koronan saisi koko perheen yhteisellä kauppareissulla kun lapset nuolisivat kilpaa ostoskärryjä, kaivavat nenää ja käsillä hinkkaavat jokaista paikkaa. Monet tekevät näin. 

Mites muut? Millä tavoin just te ehkäsette koronaa? 

Kerran vuodessa haukun lapseni Kelalle

Jo useamman vuoden ajan olen joutunut kerran vuodessa täyttämään Kelaan useampia eri hakemuksia. Asumistuen lisäksi vuosittain täytän esimerkiksi tytärtäni koskevan vammaistuki hakemuksen ja vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen hakemuksen. Viimeisen vuoden aikana on tullut haettua myöskin useampia eri lääkekorvauksia Kelasta.


Vammaistukihakemus on melko rankkaa tekstiä
Hakemuksessa on useita kysymyksiä, joissa tulee verrata omaa lasta normaaliin samanikäiseen lapseen. Täsmentävästi kertoa minkälaista apua, tukea ja huolenpitoa oma lapsi tarvitsee. Tulee osata kertoa riittävän tarkasti, että minkälaisissa asioissa apua lapsi tarvitsee. Ihan normaaleissa päivittäisissä toiminnoissa kuten pukemisessa, peseytymisessä tai syömisessä. Täytyy osata kertoa tarvitseeko lapsi apua sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, kuten itsensä ilmaisussa tai leikeissä ja minkälaista apua/tukea se on. Täytyy kertoa vaihtoehtoisista kommunikointitavoista, miten ja missä tuetaan lasta, terapioista ja kaikesta mahdollisesta joka vaikuttaa arkeen kuormittavasti verrattuna terveeseen lähes 6v lapseen. Tuntuu suoraan sanottuna melko pa**alta kirjoittaa lisäliitteenä jopa useampia A4 kokosia papereita liittyen lapseen, joissa on lähes pelkästään niitä asioita listattu. Tulee itselle semmoinen valivali-fiilis kun kirjoittaa meille normaalista arjesta niin, että joku toinen myös ymmärtäisi mitä se ihan oikeasti on. Tottahan se kaikki on, mutta olisi silti kivempi kirjoittaa niistä positiivisista asioista. Vaihtoehtoisesti olisi helpompaa liittää vain lääkärinpaperi hakemukseen kiinni, jossa lapsen tiedot ja hakemus olis sillä selvä. Mutta jos tietoa ei ole tarpeeksi kattavasti, voi saada herkästi hylkäävän päätöksen. 

Meille arkea, toiselle voisi olla katastrofi
Oikeastaan ainoastaan silloin, kun hakemuksia pitää täyttää pysähdyn ajattelemaan mitkä kaikki asiat on niitä, jotka on toisin kun muilla. Mitkä kaikki asiat vie meidän voimavaroja, mitä kaikkea tehdään päivittäin vain siksi kun lapsi on erityinen ja missä kaikessa lasta autetaankaan. Itse olen jo niin tottunut tälläiseen arkeen mitä meillä on, kun taas toiselle tämä voisi olla täys katastrofi. Meillä ihan hallittu tilanne, mutta satunnaisesti kuitenkin on myös pientä kaaosta. 
Ollaan totuttu siihen, että herätään yössä useampi kerta lähes 6v lapsen itkuun, epilepsiakohtaukseen tai unenpöpperössä kävelyyn. Ollaan totuttu siihen, että aamulla vaihdetaan vaippa kuten ihan pienenäkin. Ollaan totuttu siihen, että lapsi voi yllättäen karata ulkona ja siihen, että heittäydytään kävellessä helposti keskelle katua raivoomaan. Välillä purraan hammasta ja yritetään vain keksiä keino selviytyä hankalista tilanteista.
Lisäksi ollaan totuttu siihen, että autetaan aina pukemisessa ja annetaan aamuin-illoin lääkkeet hänelle. Nämä kaikki ovat vain esimerkkejä monien muidenkin asioiden joukossa. Meille arkisia asioita, joiden kanssa eletään. Päivällä ei välttämättä pahemmin ole aikaa hetkeksi rauhassa istahtaa alas, kun on tehtävä kaikennäköisiä asioita ja oltava vielä näinkin ison lapsen lähellä oikeastaan kokoajan. En uskalla jättää useammaksi minuutiksi lasta edes omaan huoneeseen yksin, koska ei voi tietää mitä voisi tapahtua tai jos hän sattuisi saamaan epilepsiakohtauksen, jonka tarkkaa kestoa en tällöin tietäisi. Täytyy siis huomattavasti enemmän käyttää aikaa, energiaa ja huomiota häneen, verrattuna muihin samanikäisiin. Mutta se on arkea meidän erityisen kanssa, raskasta ja rakasta. 

Tuleeko teillä muilla, jotka joskus olette täyttäneet vammaistukihakemuksen sellainen fiilis, että joudut "haukkumaan" lapsesi saadaksesi tukea johon on kuitenkin täysi oikeus? Tuskin kukaan hakee tuota edellämainitsemaani tukea, ellei siihen oikeasti ole oikeutettu ja tarvetta.

Jengi kitisee ku raha ei riitä ja sitä pitäs saada lisää

Rahapuu ois kätevä keksintö. Jokainen vois ostaa halvalla semmosen ja sit vaan setelit tipahtelis sieltä kuten syksyllä lehdet puista. Eikä ...