Taaperon vaatekaapissa laatu korvaa määrän

Ajattelin toteuttaa nyt vihdoin yhden toivepostauksen. Monesti saan viestejä joissa pyydetään, että voisinko esitellä lasten vaatekaappejen sisältöä. Ajattelin nyt aloittaa ja pääsettekin kurkkaamaan mitä kaikkea meidän taaperon vaatekaapin sisältä oikein löytyykään. 

Laatu korvaa määrän
Pidemmän aikaa olen jokaisen lapsen kohdalla ajatellut niin, että vähemmän on enemmän. Kaappejen ei tarvitse olla täyteen sullottuja kokonaan alhaalta ylös asti. Miksi täytyisi olla paljon vaatteita joita käyttää kerran tai kaksi? Meillä laatu korvaa määrän ja ostetaan vain tarpeeseen. Panostan siihen, että vaatteet ovat laadukkaita, kestävät pesuja ja kulutusta. Tällöin ei tarvitse jatkuvasti ostaa uusia vaatteita, kun edelliset pysyvät hyvänä. Lapsen kasvaessa ostetaan uusia ja myydään vanhoja. 
Okei, myönnetään että välillä jokin vaate jää helposti hyvin vähälle käytölle mutta silloin huomaan, että on tullut ostettua ehkä pari ylimääräistä vaatetta ja seuraavaan kokoon siirtyessä on taas viisaampi. 


Lapsi kasvaa nopeasti ensimmäisinä vuosina
Pienet vauvat ja pienet lapset kasvavat hyvin nopeasti. Ensimmäisen vuoden aikana sama vaatekoko ei mahdu montaa kuukautta, vaan koko vaatekaapin sisällön voi joutua uusimaan jopa kuukauden-kahden välein. Vauvavuotena on enemmän kun suositeltavaa, että ison osan vaatteista hankkii jo käytettynä. Varsinkin monet pienten merkkivaatteet pysyvät aina lapselta toiselle oikein mainiossa kunnossa, sillä käyttöikä jää usein todella lyhyeksi.

Helposti yhdisteltävää, käytännöllistä ja tyylikästä
Vaatehankintoja tehdessä mietin aina, että mikä vaate on sellainen joka varmasti pääsee käyttöön ja sopii jo kaapista löytyvien vaatteiden kanssa yhteen. Kuosillinen paita ja eri kuosin housut riitelevät todella usein keskenään, joka on mielestäni häiritsevän näköistä. Tästä syystä meidän taaperon kaapissa on iso osa yksivärisiä vaatteita, joita on helppo yhdistellä keskenään tai kuviollisiin vaatteisiin. Kuten huomata saattaa niin taaperolla ei ole isoa kasaa vaatteita, vaan riittävä määrä. Pyykkikone pyörii viisihenkisessä perheessä lähes päivittäin ja vaatteita on aina puhtaana. Miksi siis täytyisi olla kahdetkymmenet housut kun jopa viidet voi riittää. Uusia voi aina ostaa, jos yhdet hajoavat. Meillä on kaksi kokoa käytössä tällä hetkellä, joten siitä johtuen housuja löytyy jopa kymmenet. Huomaan, että näin monet housut omistaessa osa on päällä vain satunnaisesti ja osa jatkuvasti.

Lasten yövaatteissa seikkailee piirretyistä tuttuja tyyppejä
Yövaatteissa en ole tarkka ja usein lapset saavat itse valita minkälaiset yövaatteet haluavat kaupasta. Tytöiltä löytyy mm Ryhmä Hauta ja Pipsa Possua. Taaperon kohdalla olen vielä itse valinnut, joten hänellä on muumeja ja yksi Mikki Hiiri pyjama. Hän alkaa kyllä olemaan myös sen ikäinen, että saa jatkossa valita kaupasta itse mieluisimmat ja niillä sitten mennään. 

Tälläiset sisällöt meidän kuopuksen vaatekaapista löytyy. Onko määrä teidän mielestä sopiva vai pitäisikö olla jopa enemmän vaatteita? Pari vaatetta puuttui näistä kuvista, sillä ovat pyykkikorissa juuri parhaillaan. Mutta lähes kaikki on tässä esittelyssä! 
Lisäksi tietenkin löytyy ulkovaatteita, asusteita ja kenkiä mutta niitäkin on vain tarpeeseen, eikä kymmeniä pareja. 

Elämäni kalleimmat vuodet - Taapero hajottaa kaiken.

Kuopuspoikamme täyttää pian 2v ja kun sanotaan, että lapset tulee kalliiksi niin nyt vasta kolmannen lapsen kohdalla on huomannut kuinka paljon sitä rahaa oikein voikaan upota monenlaisista syistä. 

Lapsen pakolliset hankinnat jo kustantavat useita satoja vuositasolla, vaikka kuinka yrittäisi pihistellä. Voidaan puhua helposti tuhansista euroista, kun on ostettava säänmukaisia ulkovarusteita, asusteita, ruokaa ja paljon muuta. Meidän tyttöjen kohdalla ei ole oikeastaan koskaan hajonnut yksikään vaate, mutta poikamme vauhti on aivan omaa luokkaansa ja se näkyy muutenkin kun vaatteiden hajoamisena.

Heittäiskö pönttöön, lattiaan vai ikkunasta ulos? 
Vauhtia meidän taloudesta ei puutu, eikä hajonneita tavaroitakaan. Kaikkea olisi mielettömän kiva heitellä kesällä ikkunasta ulos, talvella vessanpönttöön tai ihan muuten vaan paiskoa lattiaan minkä kerkeää. Kuuluuhan siitä hurjan kiva ääni! Kuten arvata saattaa, niin moni tavara on mennyt uusiksi tässä parin vuoden aikana ja kaiken tilalle ei ole ostettu myöskään uutta, jos ilmankin tulee toimeen. Muutamana esimerkkinä: ruuvinväännintä on kaivettu vessanpöntöstä, aurinkolasit on tuhottu, puhelin on rikottu, kirjoja revitty tai syöty kulmista ja lukemattomia leluja on mennyt rikki. Sähkövatkainkin lens lattialle ja jopa keittiön tuolista selkänoja on katkennut.. Ja lista jatkuis viel pitkään. Mahtava homma. Lompakko kiittää ja äiti vaan hymyilee. 

Jo alle vuoden vanhana minimies päätti heittää telkkarin alas tv-tasolta kun äiti kävi pikaisesti vessassa. Siis ihan oikeasti. Kuinka alle vuoden vanha pikkutyyppi, joka ei kävellyt edes ilman tukea onnistui vetämään telkkarin tasolta alas ja katsoi vain vierestä hymyillen äitiä tämän huikean taidonnäytteen jälkeen. No, eipä siinä auttanut enää muu kun samana päivänä marssia ostamaan uus telkkari. Onneksi edellinen olikin jo monta vuotta vanha. 

Kengät ikkunasta ulos sateeseen ja kaukosäädin mikroon!
Kaikkea ei aina ehdi estämään, eikä kieltojakaan haluta noudattaa. Syksyllä mietin pitkään, että mihin kuopuksen ja esikoisen kengät oli hävinneet. Lopulta luovutin ja laitettiin toiset kengät jalkaan. Lähdimme ulos ja siinä sitten ikkunan alta pusikosta löytyi kaatosateessa monta tuntia olleet kengät. Aika ripeä tyyppi tuo taapero. 
Hän taitavasti ja nopeasti kiipeilee paikasta toiseen. Jopa keittiön tasoille, jos yläkaapeista löytyy kiinnostavia asioita. Silmät saa olla selässäkin ja äiti vastaan poika nopeuskilpailu on jatkuvasti käynnissä. Joskus mikro napsautetaan yllättäen päälle ja siellä on yritetty grillata hyvin monenlaisia asioita. Itse oon ollut toistaiseksi vielä nopeampi eikä kaukosäädin, duplopalikka, leipäpaketti tai mikro ole kokenut kovia. 

Elämäni kalleimmat kaksi vuotta
Pakko kyllä sanoa, että kuopuksen kaksi ensimmäistä vuotta olisi voinut tulla halvemmaksi. Näistä kaikista tapahtumista on otettu opiksi ja tavarat sijoitettu osittain piiloon ja osittain lapsiturvallisiin paikkoihin. Telkkari löytyy seinältä, kun aikaisemmin sai kymmenen kertaa päivässä estää lasta heittämästä sitä lattialle. Muutamissa kaapeissa on lapsilukot, ettei vaikkapa Nintendo switch lentele kaaressa kun silmä sekunniksi välttää tai ettei wc-pesuainetta juoda pullosta. Kitarat roikkuu seinällä turvassa ja oma puhelin on melko tiukasti aina takataskussa, koska pöydältä se häviää lasten näppeihin liian nopeasti. Ei toki nämäkään toimenpiteet estä tavaroiden vaurioitumista vaikkapa lentäviltä pikkuautoilta, mutta eihän mikään koskaan ole 100% varmaa. 

Huh, onpa tämä vauhdikasta. Välillä tulee hiki jo pelkästä ajattelustakin ja iltaisin nukahdan herkästi kesken elokuvan sohvalle karkkipussi kädessä. 
Mietin tässä vaan, että miten taapero onkaan tuollainen täystuholainen vai selittääkö perinteinen sanonta "pojat on poikia" tämän kaiken? 
Onneksi meininki on hieman rauhoittunut vauhdikkaimmista ajoista, mutta mitä on odotettavissa tulevaisuudelta? Se jää nähtäväksi. 

Joulukuun 1: Esittelyssä 5v lapsen joululahjat. Miten olis vaikkapa raha ja merkkilaukut?

Moni miettii näin joulukuun ensimmäisenä päivänä, että mitähän ostaisi lapselle lahjaksi? Miten välttyä järkyttävältä lahjavuorelta ja useilta kymmeniltä paketilta, joiden sisältä löytyisi sitten lopulta paketti paketilta aina vain turhempaa krääsää. Meidän 5-vuotiaan tytön joululahjat on tarkkaan suunniteltu ja lisäksi hän saa muutamat ylläripaketit sukulaisilta, joiden sisällöstä en itse edes tiedä. Luultavasti kuitenkin kivoja juttuja tulee myös heiltä. 


Lapsi ei välttämättä tiedä mitä haluaisi tai sitten hän haluaa KAIKEN
Riippuen lapsen iästä hän voi toivoa lelulehteä lukiessaan 99,9% näkyvistä leluista. Ei väliä, että onko kyseessä nukenvaunut, leikkikeittiö, duploja, legoja, värityskirjoja, muovailuvahaa, poneja, barbeja, autoja, pehmoleluja.. Mutta kaikki kiva pitäisi saada. Yritä siinä sitten kysyä, että niin mitä haluaisit oikeasti saada ja mikä olisi paras lahja?
Pieni lapsi ei välttämättä tiedä tai osaa edes kertoa mitä hän toivoisi lahjaksi ja tällöin saattaa olla haastavaa jopa miettiä lahjaideoita. Isomman lapsen toiveet alkaa usein olemaan jo melko selkeitä, jolloin järkevien toiveiden toteuttaminen on melko helppoa. Jos kerrostalossa asuva 5v toivoo ihan yhtäkkiä omaa hevosta tai lammasta, ei se ole realistinen toive ja luonnollisesti jää hankkimatta. Kyllä meilläkin joskus aiemmin on toivottu kotiin lemmikiksi oravaa, mutta jostain kumman syystä tyttö ei semmosta saanut. 

Meidän 5v toivoi omaa telkkaria
Ensimmäiset joululahjatoiveet alkoi tulemaan esiin jo alkukesästä. Tyttö sanoi, että hän haluaisi omaan huoneeseen telkkarin josta voisi katsoa netflixiä. Pohdimme tätä asiaa melko pitkään, että onkohan vielä ihan oman telkkarin aika. Toisaalta itselläni oli jo pienempänä oma telkkari, joten miksi omakin lapsi ei voisi saada? Käyttö voi olla.. Tai siis itseasiassa tuleekin olemaan rajoitettua, että pelkästään ruutua ei tuijoteta aamusta iltaan ja päivästä toiseen. Mietimme kuitenkin, että ehkä jossakin vaiheessa hänelle hankitaan myös Disney+ suoratoistopalvelu, josta voisi katsoa myös ihan parhaita Disneyn elokuvia & ohjelmia. Hän saa siis joululahjaksi 32-tuumaisen telkkarin, josta voi katsoa omassa huoneessa toistaiseksi vain netflixiä & pikku kakkosta. 

Hyödyllistä, kehittävää ja viihdyttävää
Nämä kolme sanaa on asiat joiden ympärille on helppo lähteä miettimään lahjoja, jos toiveita ei ole esitetty. Jokaisena vuotena lapset on saanut jotakin kehittävää. Nyt meidän 5v saa muutamat erilaiset puuhakirjat, sekä perinteisiä värityskirjoja. Legojenkin avulla tulee paljon iloisia hetkiä leikkejen kautta, mutta ne myös kehittävät lasta. 
Meidän neiti rakastaa vaatteita, hiustenlaittoa ja on muutenkin hyvin tarkka omista asioistaan. Päiväkodissa on toistaiseksi kulkenut vain yksi musta muumilaukku, sillä reppua hän ei ole aikaisemmin halunnut. Jokin aikaa sitten tyttö kuitenkin sanoi haluavansa glitter repun, joten joulupukki toteuttakoon tämän toiveen. Kyllä, näit oikein ja meidän 5v saa sekä Guessin repun & Guessin laukun. Saa tyttö itse sitten valita aina päivän, fiiliksen ja asunsa mukaan kumman ottaa päiväkotiin. Nyt mä odotan vain ensimmäistä ihmistä kommentoimaan joka triggeröityy tästä asiasta. Miksi Guessia 5v lapselle? 

Kasvava lapsi tarvitsee aina vaatteita
Varmaan lähes jokainen lapsi saa myös pehmeitä paketteja jouluisin. Ehkä vähintään jonkinlaisen yhden mukavan, sekä pehmoisen pyjaman tai collegesetin? Meillä jokaisena vuotena on paketeista löytynyt myös vaatteita. Heti päälle sopivaa ja seuraavaakin kokoa. Myös nyt on pehmeitä sisältöjä osassa lahjapaketeista. Tarpeellista ja hyödyllistä, eikä lainkaan ylimääräistä. Varmasti tulevat käyttöön! 

Joulun jälkeen yhdessä vielä kauppaan
Nyt vihdoin meidän tyttö on jo sen verran iso, että ymmärtää hieman rahan arvosta. Omalla rahalla voi ostaa erilaisia kivoja asioita leluista aina hiuspantoihin asti. Hän saa joululahjaksi myös ensimmäisen oman lompakon, jonka sisälle on laitettu hieman omaa rahaa. Joulun jälkeen jossain vaiheessa käydään yhdessä ostoksilla, josta hän saa ostaa mitä vain johon rahat riittävät. Muistan itse, että raha ja lahjakortit olivat minulle mieluisia lahjoja aikoinaan (ovat sitä kyllä edelleenkin). Juuri tästä syystä haluan tehdä näin myös oman lapseni kohdalla ja joulun jälkeen on tiedossa vielä kiva äidin ja tyttären yhteinen shoppailupäivä. 

Minusta olis mielenkiintoista kuulla, että millä tavalla te ostatte lapsillenne tai kummilapsille joululahjat? Meettekö ihan vaan toiveiden perusteella vai mietittekö myös, että lahjojen joukosta löytyy myös ihan järkeviä hyödyllisiä juttuja?

Postaus on toteutettu osana kaksplussan verkostolaisten omaa joulukalenteria, joten vinkkaanpa huomisen luukun löytyvän Sarin blogista. Pääset sinne klikkaamalla tästä!

Tuntui, etten saa happea kun kuulin lapseni sairaudesta

Kun saa kuulla, ettei lapsi ei ole terve... Noh, menee pakka "vähän" sekaisin. 

Elämäni kamalimpia hetkiä oli kun sain kuulla, että lapsellani on harvinainen kromosomipoikkeavuus. Poikkeavuus, jonka takia hänelle voi tulla monenlaisia liitännäissairauksia. Poikkeavuus, josta johtuen hänen kehitys laahaa perässä. Poikkeavuus, josta ei kuitenkaan ole kovin paljon tutkimustietoa sen harvinaisuuden takia. Tulevaisuus täynnä kysymysmerkkejä: Selviääkö hän koskaan yksin? Oppiiko hän ilmaisemaan itseään ymmärrettävästi? Tarvitseeko hän ehkä koko elämänsä apua arkisissa asioissa? Mitä kaikkia sairauksia hänelle puhkeaa? Kuinka kauan hän edes elää? 

Henkisesti silloin tuntui siltä, että joku olisi paiskannut mut sillä sekunnilla suoraan parvekkeelta alas ja katujyräkin ajanut vielä ylitseni. Lääkärin sanat vaan tuntui kaikuvan korvissa
"poikkeavuudesta johtuen voi tulla esimerkiksi maksa-ja munuaissairauksia..." 
Sydäntä puristi ja tuntui, etten saa happea. Samaan aikaan olisi tehnyt mieli vaan itkeä ja huutaa lääkärin huoneessa, mutta säästin kyyneleet kotiin. Annoin tunteiden purkaantua piilossa muilta. 

Jollain tavalla kuitenkin oli helpottavaa kuulla, että itse ei olisi voinut vaikuttaa millään tapaa asioihin. Siitäkin huolimatta silti syytin itseäni pitkään lapsen sairaudesta ja vieläpä täysin turhaan. Mietin, että miksi en saanut tervettä lasta? En käyttänyt päihteitä raskausaikana, en syönyt kiellettyjä ruokia ja noudatin muutenkin suosituksia. Kaikki tutkimukset oli raskausaikana ok ja silti tapahtui näin. Tuntui niin väärältä ja kävin myös kaikki mahdolliset kauhukuvat tulevasta mielessäni läpi. Tarvitsin aikaa asian käsittelyyn. 

Pelkäsin myös, että kuinka läheiset ottavat asian kuullessaan. Pelkäsin osaako kukaan tukea tai sanoa oikeita sanoja?  Katoaako kaikki läheiset ympäriltä? Olisiko kukaan jatkossa valmis auttamaan tarvittaessa vai jäätäisiinkö ihan yksin kaiken kanssa? Tuleeko läheiset hyväksymään tilanteen ja pitävätkö he tyttöä yhtä rakkaana kun aikaisemminkin? Mietin myös, että kiinnostaako yhtäkään ihmistä kuunnella meidän asioita tai ajatuksia. 

Parisuhdetta myös koeteltiin. Melko huomaamattomasti käyttäydyin pitkään kylmästi ja tiuskin täysin syyttömästi lapsen isälle. Silti hän jaksoi katsella mua ja yritti parhaansa mukaan tukea. Purin omaa pahaa oloa, stressiä, pelkoa, ahdistusta, kaikkea mahdollista väärällä tavalla ja väärään ihmiseen. En osannut muodostaa omia ajatuksia sanoiksi ja lauseiksi, joten kaikki purkaantui vain tiuskimisena. 

Kuitenkaan asioita ei voi muuttaa, eikä sairauksia voi taikasauvalla heilauttaa pois. Sen kanssa on elettävä mitä elämä tuo vastaan. Vaikeillakin asioilla on oma tarkoituksensa. Jokaisella ihmisellä on oma paikkansa ja jokainen on tärkeä. Kaikesta selviää ja oikeanlainen asenne ratkaisee jo paljon. Onneksi en ole tässä täysin yksin, sillä tukea on saatavilla. 

Nykyään arkeamme kuormittaa tytön päivittäiset epilepsiakohtaukset ja välillä iskee kovin avuton olo toisen puolesta. Menettämisen pelko on myös läsnä ajoittain, sillä kohtauksia on paljon ja ne myös välillä kestävät melko kauan. 
Välillä sitä toivoo, että olisipa terve lapsi.. Mutta tuntuu jollain tapaa väärältä sanoa se ääneen. Tuntuu siltä, että sanomalla tuon lauseen toivoisi jotain muuta oman lapsen tilalle. Hän on kuitenkin se tyttö, joka minusta teki äidin. Se tyttö, joka on opettanut paljon asioita vaikeuksien kautta ja muokannut minua ihmisenä. Tehnyt minusta paljon vahvemman. Se tyttö, jonka ansiosta opin mitä vanhemman ja lapsen välinen rakkaus on. Enkä tiedä mitään vahvempaa tunnetta, kun äidin rakkaus omaa lastansa kohtaan. 

Olen kirjoittanut suunnilleen vuosi sitten kirjeen esikoiselle. Sen pääset lukemaan klikkaamalla TÄSTÄ

Somen tuttu ilmiö: joku muu tuntuu tietävän aina paremmin muiden asiat.

Bloggaajat, instavaikuttajat, tubettajat ja muut julkisuudesta tunnetut on varmaan huomannut, että aina on joku sellainen ihminen, joka tuntuu tietävän paremmin. Sellaisia ihmisiä on yllättävän paljon, jotka luulevat tietävän toisen ihmisen tilitapahtumista aina jopa terveystietoihin asti. Sekä luulevat tietävän mikä valinta olisi ollut paras mahdollinen juuri kyseisessä tilanteessa. 


Jokunen vuosi sitten.. 

"Mitäs mieltä äitylit on kun sossun rahat menee Parikkaan ja Mini Rodiniin sillä perusteella "meillä on rahaa kun ei syödä luomua tai ylläpidetä autoa. Saati käydä salilla tai lähdetä ulkomaille koska uimahalli on jees. Vanhemmat kulkee ryysyissä mut pitäähän pikkutytöillä olla parikat". 

Jokunen vuosi sitten latasin yhteen lastenvaatteisiin liittyvään Facebook-ryhmään kuvan, kun olin ostanut parit lasten parikat edulliseen hintaan. Ilmeisesti joku ryhmän sisältä koki, että äitiyspäivärahaa saavalla kotona makaavalla äidillä ei ole oikeutta ostaa kyseisiä kenkiä ja vetäs herneen niin syvälle nekkuseen, ettei oo tosikaan. Feikkiprofiililla joku jakoi lataamani kuvan kengistä Äityleihin provosoivan tekstin kera. Yhtäkkiä olinkin sossun rahoilla elävä, ryysyissä kulkeva kotimamma jota naiset arvostelivat tietämättä edes kenestä puhuivat. 

Kirjoitin aiheesta silloin postauksenkin, jossa kerron hieman tarkemmin. Pääset lukemaan sen klikkaamalla TÄSTÄ



Kaikki rahaan liittyvä saa ihmisten aivot rusahtelemaan

"Se on helppo huudella käskyjä miten pitäs tehdä kun on kotona päivät ja elelee kelan rahoilla. Meinaatko että ne rahat mitkä sinullekin kelpaa Kelasta tulee jostain vain tupsahtamaan ja se on pohjaton kaivo mihin ei tartte verotuloja" 

Joku lukija tuntui tietävän hyvin, että saan myös Kelasta rahaa. Tietenkin saan kotihoidontukea, koska onhan mulla kotona alle 3v lapsi. Mutta se raha ei "jostain vain tupsahda" ja siitäkin pienestä summasta menee jokaikinen kuukausi veroa. Ihan hyvällä omatunnolla otan kuukausittain sen summan, sillä siihen on oikeus. Sama tarina lapsilisiin liittyen. Ne maksetaan kaikille ja kilahtavat tilille. Osa menee lasten pakollisiin hankintoihin ja osa myös lasten tileille. 
Lisäksi meillä on erityislapsi, jonka omaishoitaja olen. Siitä saan joka kuukausi ihan palkkatuloa, josta menee verot ja eläkemaksut. Eli sinä joka oletat, että päivät oleskelen vain kotona ja nostelen Kelasta kaikki mahdolliset tuet aina toimeentulotukeen asti (jota en ikinä ole edes saanut/hakenut), niin tervetuloa vuorokaudeksi kokeilemaan meidän arkea. Huomaat kyllä, että tässä ei todellakaan VAAN olla kotona. Teen 24/7 tärkeätä työtä, omaishoitajana ja pienten lasten äitinä. Lisäksi ylläpidän blogiani ja jaan pätkiä meidän arjesta instagramin puolella. 

Opiskeluihin valittu ala ei miellytä muita. Olisit valinnut toisin. 
Aikanaan kun mietin, että mihin menisin opiskelemaan peruskoulun jälkeen ja mikä olisi oma ala. Kyllä kaikki ympärillä tuntui tietävän mun puolesta ja toistelivat, että lähihoitajille on aina työtä. Lähihoitajakoulutus olisi ollut monien mielestä ainoa oikea ja paras vaihtoehto minulle. Tärkeää työtä he tietenkin tekevät, mutta ei olisi kyllä ollut mun ala. Lopulta päädyin ravintola-alan kautta ammattistartille ja sieltä sitten lopulta merkonomiopintoihin. Jos nyt täytyisi ensviikolla hypätä koulunpenkille niin kyllä ainakin merkonomitutkinto edelleen kiinnostaisi minua. Kenenkään persausta ei pitäis kutittaa haluaako työskennellä vanhainkodissa, kaupassa, rekkakuskina tai vaikka siivoojana. Jokainen tekee ihan omat valinnat ja jokaisella alalla tarvitaan työntekijöitä. 


Nykyään somekäyttäytyminen on melko harkitsematonta monilla

Jo pelkästään facebookista löytyy todella monia ryhmiä, joissa älyttömällä tavalla kiusataan ja haukutaan toisia. Yleensä jo ennestään julkisuudesta tuttuja henkilöitä haukutaan ja arvostellaan paljon ilkeämmin verrattuna tavalliseen tallaajaan, jota ei ennestään tunneta. Mutta kyllä ihan ennestään tuntemattomatkin saa aikamoista kuraa niskaan herkästi jos käyttää vääränlaista sanavalintaa. Jäänkin tässä odottelemaan, että joku takertuu tuohon "tavallinen tallaaja" - sanontaan ja tulee paskamyrsky. 
Arvostellaan todella herkästi muiden valintoja ja suolletaan aivan käsittämätöntä pas***, vaikka asioista todellisuusessa ei olisi minkäänlaista käsitystä. Jos luet muutaman rivin toisen kirjoittamaa tekstiä, ei se kerro lähellekkään koko elämänkertaa tai ajatusmaailmaa. 


Lukijat tuntuu tietävän paremmin kun minä itse. 

"Mutta ettehän tekään ikinä ota esikoista mukaan retkille. Ettekös te perheenä tee aina kivat jutut silloin kun hän on yökylässä"

Ylläolevan kommentin sain yhteen postaukseen. Osittain totta. Tehdään kyllä lähes aina jotain pienempien kanssa kun on omaishoitajan vapaa. Mutta pitäisikö meidän olla vain neljän seinän sisällä silloin kun yksi perheenjäsen on toisaalla? Koko perhe on kasassa oikeastaan vain viikonloppuisin, sillä arkena miehellä on töitä ja ei paljon keretä yhteistä aikaa perheenä viettämään. Aika luonnollista, että silloin kun ollaan kaikki kasassa niin vietämme myös aikaa tehden kivoja arjesta poikkeavia asioita. Tässä kuitenkin kannattaa muistaa se fakta, että kuukausittain on omaishoitajan lakisääteinen vapaa ja esikoinen on yökylässä vain siitä syystä. Muuten touhutaan aina yhdessä, ihan koko perhe.


Aina kannattaa muistaa, että some ei kerro kaikkea. Kukaan ei voi olettaa, että tietää toisen elämästä kaiken vaan somen perusteella. Mutta yhteenveto siitä mitä joidenkin mielestä olen: Ryysyissä kulkeva, yhtä lasta syrjivä, kelan rahoilla kotona makaava laiska pummi, joka käyttää yhteiskunnan rahat lasten merkkivaatteisiin ja nauttii muiden maksamista verorahoista. 

Korona-altistuminen, pikainen epäluotettava testi ja eikun töihin. Ai, mikä karanteeni?

Jos toimintatavat on alkanut mennä tälläisiksi, niin enpä ihmettele että korona levii kovaa vauhtia. Olisko aika ottaa vastuuta? 

Mietin tässä vaan, että kun yhdellä työpaikalla on todettu koronatapaus viikonloppuna. Ohjeistus esimieheltä oli: kaikki heti testiin ja sit normaalisti töihin, jos testi on negatiivinen. 
Anteeks, mut mikä hiton logiikka tässä on?

Ensinnäkin: jos koronavirus on vasta itämässä, ei se näy silloin testissä. Negatiiviseksi testattu voi alkaa oireilemaan vasta useammankin päivän päästä ja saada positiivisen tuloksen myöhemmin. Tällöin kerkee monen päivän ajan levittää virusta ympärillä oleville ihmisille, eli tässä tapauksessa työkavereille ja mahdollisesti myös muille.

Tässä kyseisessä tapauksessa oli yritetty kysyä, että kenellä tartunta oli? Olisi saanut edes jonkinlaisen käsityksen siitä, onko mahdollisesti ollut lähikontaktissa sairastuneen kanssa. Esimies ei tietenkään voi kertoa alaisilleen, että kenestä on kyse. Kuitenkin hän oli kertonut, että tietää työntekijän olleen tekemisissä koronapositiivisen kanssa ja käski suoraan testiin. Samoin toimi monen muun työntekijän kohdalla. 

Eikö nämä kaikki altistuneet täytyisi asettaa karanteeniin, eikä laittaa ripeän ja epäluotettavan testauksen jälkeen taas työskentelemään samoihin tiloihin, sekä mahdollisesti jatkamaan koronaketjua. 

Tää kyseinen toimintatapa on kyllä niin perseestä kun vaan voi olla. Meilläkin esimerkiks on kotona yks riskiryhmäläinen, jonka kohdalla ei tiedetä kuinka korona vaikuttais. Olisko korona vaan lievä "pikkuflunssa" vai olisko se mahdollisesti jopa kohtalokasta? Toivottavasti tästä ei tarvitse edes ottaa selvää.

Voisiko tälläisessä tilanteessa jo ajatella, että viruksen leviämistä annetaan jatkua tarkoituksellisesti. Kun tiedossa on, että testitulos ei ole luotettava jos virus vasta itämässä niin miksi siihen luotetaan näin sokeasti? 

Tässä taas on yksi tapa levittää tautia aina vaan eteenpäin, eikä katkaista kyseistä tartuntaketjua ajoissa. Kuka ottaa vastuun siitä, jos kaikki sairastuu työpaikalla ja sairastuttaa vielä omat perheenjäsenetkin? Tässä tilanteessa siis vois kysyä, että ajatellaanko tässä edes ollenkaan ihmisten terveyttä? 

Ensimmäinen Euroopan omaishoitajien päivä!

Tiesittekö, että tänään, tiistaina 6.10 vietetään ensimmäistä kertaa Euroopan omaishoitajien päivää. 

Tärkeä päivä, tärkeä teema: ”Olemme omaishoitajia. Meillä on merkitystä. Tarvitsemme tukea.”

Meitä, omaishoitajia on paljon. Minäkin olen esikoiseni omaishoitaja. Prosentuaalisesti hyvin iso osa pitkäaikaissairaiden, vammaisten ja iäkkäiden ihmisten hoivasta on omaishoitajina toimivien perheenjäsenten varassa. Omaishoitajana voi toimia myös joku muu läheinen. 

Löysin netistä nopealla vilkaisulla, että jo pelkästään Suomessa noin 50 000 henkilöllä on sopimus omaishoidontuesta hoidettavan kotikunnan kanssa. Todella moni tarvitsee jatkuvaa apua, tukea ja hoivaa. Omaishoitajilla on suuri merkitys ja jokainen meistä tekee tärkeätä hommaa.

Omaishoitajat mahdollistavat hoidettavan asumisen kotona, vähäisillä palveluilla ja pienellä korvauksella. Jokainen omaishoitaja omalla panoksellaan vaikuttaa siihen, että sosiaali- ja terveydenhuolto ei ajautuisi aivan kaoottiseen tilanteeseen ja jotta jokainen hoidettava saisi riittävän hoidon. Omaishoitajien merkitystä on korostettava ja tarjottava heille asianmukaista tukea tarvittaessa.

Olen kirjoittanut pari aiheeseen liittyvää postausta aikaisemmin. Pääset kurkkaamaan ne klikkaamalla alapuolelta:


Taaperon vaatekaapissa laatu korvaa määrän

Ajattelin toteuttaa nyt vihdoin yhden toivepostauksen. Monesti saan viestejä joissa pyydetään, että voisinko esitellä lasten vaatekaappejen ...