1,5 viikkoa vierähti sairaalassa. Mitä meille nyt kuuluu?

Monet ovat kyselleet, että ollaanko päästy kotiin esikoisen kanssa ja onko tilanne helpottanut. Ajattelin tulla kertomaan teille siis meidän kuulumisia.


Parissa aikaisemmassa postauksessani kerroin, että yllättäen päädyttiin osastolle kun esikoinen sai eeg-tutkimuksen aikana epilepsiakohtauksen. Yksi yö seurannassa muuttuikin puoleksitoista viikoksi. Tilanne ei muuttunut suuntaan, eikä toiseen. Tyttö sai luvan kotiutua yhden lisälääkkeen kera ja lääkemuutoksia tehdään pikkuhiljaa. Lähiviikkoina yksi lääkkeistä puretaan pois ja tilalle kokeillaan jotakin uutta.

Tällä hetkellä lääkemäärät ovat melko isoja, mutta siitä huolimatta epilepsiakohtauksia on päivittäin. Lapseen on hankalampi saada kontaktia, agressiivisuutta on havaittavissa ja lisänä hän on myös selkeästi paljon väsyneempi. Silmistä loistaa kilometrin päähän väsymys, sekä vaikuttaa hieman siltä kuin hänet olisi huumattu.

Öisin täytyy tarkkailla lasta ja aamuin-illoin antaa lääkkeet, mutta muuten eletään samanlaista arkea kun aiemminkin. Pikkuhiljaa etsitään oikeita lääkkeitä ja toivotaan, että sellaiset löytyvät.
Epilepsialääkärit soittivat eilen, antoivat ohjeita jatkoa varten ja lähiaikoina saadaan myös aika, jolloin käydään sairaalalla. Nyt mennään näin eteenpäin ja saadaan olla koko perhe kasassa!

Pipot saatu: Luppaset

Meille siis kuuluu ihan hyvää, mutta hieman tietysti huolissaan myös meidän pienestä tytöstä. Toivottavasti tilanne ei ainakaan huonone!

Loppuun vinkkaan vielä arvonnasta, joka löytyy mun instasta (meltzuggero). Käykäähän kurkkaamassa. Mukana ihana Luppaset!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Helppo & Maukas Piirakka

Teen teille paljastuksen. Mä olen tässä vuosien aikana tehnyt tasan yhden kerran aikaisemmin itse suolaiseen piirakkaan pohjan. Tasan yhden...